Teemat
Teemme monipuolista tutkimusta niin nuorten elämää kehystävistä yhteiskunnallisista jaoista kuin nuorten ja heidän kanssaan toimivien aikuisten arkikokemuksista ja -käytännöistä. Vakiintuneiden nuorisotutkimuksellisten teemojen lisäksi nostamme esiin uusia aiheita, jotka liittyvät nuoruuden murrokseen maailmassa.
Tutkimustoimintamme lähtökohtia ovat monitieteisyys, eettisyys sekä akateemisen perustutkimuksen ja soveltavan, nuorisopoliittisesti relevantin tutkimusotteen yhdistäminen.
Uusimmat tutkimusjulkaisut
Nuorisotutkimusseuran tutkijat julkaisevat aktiivisesti eri kansainvälisillä ja kotimaisilla foorumeilla. Esimerkiksi vuonna 2023 tutkijat julkaisivat yhteensä 68 vertaisarvioitua tai suurelle yleisölle suunnattua kirjoitusta.
Tutkijoidemme uusimmat julkaisut
Kotitalousopetus – valmiuksia nuorten arkeen ja muuttuvaan maailmaan (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Oppimiskäsitykset opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa osana kotitalousopettajaksi opiskelevien ainedidaktisia kehittämisprojekteja (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Young people’s perspectives on different environments for food education in Finland (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Käynnissä oleva tutkimustoimintamme
Säännölliset tiedonkeruut ovat Nuorisotutkimusseuran tutkimustoiminnan kivijalka, joita luonnehtii toistuvuus, pysyvyys ja pitkät aikasarjat. Volyymiltaan valtaosa Nuorisotutkimusseuran tutkimustoiminnasta tehdään laajuudeltaan ja kestoltaan vaihtelevissa tutkimushankkeissa.