Hyppää sisältöön

Promoting Youth Involvement and Social Engagement (PROMISE)

10 maan yhteisessä EU-rahoitteisessa hankkeessa tutkittiin eurooppalaisten yhteiskuntien sosiaalista muutosta, nuorten roolia muutoksessa sekä sukupolvisuhteiden merkitystä. Tarkastelun kohteena ovat olleet erityisesti sellaiset nuoret ja nuorisoryhmät, jotka tavalla tai toisella haastavat vallitsevia normeja tai asettuvat konfliktuaaliseen suhteeseen yhteiskunnan auktoriteettien ja instituutioiden kanssa.

Hankkeessa pohdittiin nuorten yhteiskunnallisten kiinnittymisten mahdollisuuksia ja esteitä sekä marginalisaation monien muotojen vaikutuksia nuorten sosiaaliseen elämään ja kykyyn neuvotella omasta yhteiskunnallisesta asemastaan. Lähtökohtana oli, että nuorten toiminta konfliktuaalisissa sukupolvien välisissä tilanteessa voi tuottaa myös myönteisiä ja innovatiivisia yhteiskunnallisen muutoksen mahdollisuuksia.

Hankkeessa tarkasteltiin sukupolvien välisen konfliktin ja sosiaalisen muutoksen suhdetta yhteensä 22 etnografisen tapaustutkimuksen kautta. Hanketta koordinoi Manchesterin yliopisto. Iso-Britannian lisäksi hankkeeseen osallistuivat Espanja, Italia, Kroatia, Portugali, Saksa, Suomi, Slovakia, Venäjä ja Viro.

Suomen osahankkeen toteutti Nuorisotutkimusverkosto. Suomen osahanke rakentui kahden tapaustutkimuksen ympärille. Tutkijatohtori Heta Mularin tutkimus keskittyi nuorten kulttuurisen ja antirasistisen aktivismin eri muotoihin ja tutkijatohtori Marja Peltolan tutkimus nuoreen äitiyteen monikulttuurisessa Suomessa. Lisäksi kaikissa kumppanimaissa toteutettiin kvantitatiivinen kyselytutkimus, jonka toteutuksesta Suomessa vastasi tilastotutkija Tiina Hakanen. Suomen osahanketta johti suunnittelu- ja käynnistymisvaiheessa tutkimusjohtaja Leena Suurpää (2016) ja toteutusvaiheessa tutkimuspäällikkö Kaisa Vehkalahti (2017-2019). Hanke päättyi huhtikuussa 2019.

Hankkeen rahoitus: EU/ Horizon2020.

Hankkeen tuotokset

Suomen osahankkeen, samoin kuin koko laajan konsortion tutkimustuotokset ovat kokonaisuudessaan avoimesti saatavilla hanketta koordinoineen Manchesterin yliopiston sivuilla: Research outputs.

Aloitusvuosi:
2016
Lopetusvuosi:
2018