Hankkeessa testattiin ja juurrutettiin toimintamallia, jossa eri väestöryhmien edustajat arvioivat liikuntapaikkoja ja niihin liittyviä palveluja kunnallisen päätöksenteon tueksi Vantaalla, Oulaisissa ja Mikkelissä. Arviointi tapahtui keskustelutilaisuuspäivä -menetelmän avulla, jossa arvioijina toimivat kuntalaiset perehtyvät arvioitaviin teemoihin ensin pienryhmissä. Menetelmän keskeisen osan muodostivat kuntalaisten ja kuntapäättäjien väliset keskustelutilaisuudet, joissa palveluita kehitetään yhdessä. Deliberatiivinen keskustelupäivämenetelmä todettiin toimivaksi ja tätä myöten täyttyi myös toinen tavoite: eri-ikäisten kuntalaisten ja erityisryhmien kokemustiedon kerääminen liikuntapaikkojen laadusta.
Menetelmän avulla kerättyjen kuntalaisten mielipiteiden ja heidän niiden pohjalta päättäjille valmistelluiden puheenvuorojen perusteella todettiin, että eri-ikäisten ja erityisryhmien näkökulmat ovat liikuntapaikkojen suunnittelussa ja tarjoamisessa heikosti huomioituja. Tutkimus- ja kehittämishankkeen rahoittaja oli Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntayksikkö ja toteuttajana Nuorisotutkimusverkosto. Hankkeen raportti julkaistiin alkuvuonna 2013. Hankkeen tulosten pohjalta laadittiin myös tieteellinen artikkeli. Osa-aikaiset tutkijat: FT Anu Gretschel, VTT Sofia Laine & KM Pirjo Junttila-Vitikka. Määräaikainen tutkimusapulainen: Eija Kauniskangas.
- Aloitusvuosi:
- 2011
- Lopetusvuosi:
- 2013