Hyppää sisältöön

Harrastamisen äärellä. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2020

Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2020 käsittelee 7–29-vuotiaiden harrastamista erilaisista näkökulmista. Tutkimuksen tilasto-osion teemana on nuorten kulttuurin, taiteen ja median harrastaminen. Tutkimus- ja tausta-artikkeleissa syvennytään harrastamisen historiaan, musiikkifaniuteen, musiikin kuluttamiseen ja höntsäilyn ideaaleihin.

Vapaa-aikatutkimuksen keskeisenä aineistona on 1401 haastattelua, jotka tehtiin alkuvuodesta 2020. Aineiston keruu osui koronaviruksen leviämistä edeltävään aikaan, joten tutkimus ei käsittele lasten ja nuorten vapaa-aikaa poikkeusoloissa. Tutkimusta varten haastateltiin myös nuorimpien vastaajien vanhempia.

Tutkimuksessa lasten ja nuorten vapaa-aikaa käsitellään monipuolisesti. Tilasto-osiossa tarkastellaan vapaa-ajan määrän ja riittävyyden lisäksi esimerkiksi nuorten kokemuksia elämästä digitaalisessa mediassa, kiusaamisen ja epäasiallisen kohtelun kokemista harrastuksissa, musiikin kuuntelua, faniutta, tubettajien seuraamista, tatuointien yleisyyttä ja merkityksiä, vanhempien tapoja säännellä teknisesti lastensa kännykän käyttöä, järjestökiinnittäytymistä sekä tyytyväisyyttä elämän eri osa-alueisiin.

Julkaisijat

Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksissa tarkastellaan 7–29-vuotiaiden vapaa-aikaa painottuen mediaan, harrastamiseen ja liikuntaan. Tutkimussarjaa julkaisevat Nuorisotutkimusseura ja valtion nuorisoneuvosto.

Kaikki ilmestyneet vapaa-aikatutkimukset ovat luettavissa maksutta valtion nuorisoneuvoston sivuilla.

Julkaisutiedote

Kulttuuria monipuolisesti harrastavat nuoret voivat muita paremmin, 4.5.2021

Infografiikat

Vapaa-aikatutkimuksen 2020 infografiikka.

Tekijät:
Mikko Salasuo (toim.)
Hinta:
28 €
Julkaisuvuosi:
2021
Julkaisun numero:
Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 233, verkkojulkaisuja 161
Sarja:
Kenttä
ISSN:
1799-9219 (painettu kirja), 1799-9227 (verkkojulkaisu)
ISBN:
978-952-372-020-6 (painettu kirja), 978-952-372-021-3 (verkkojulkaisu)
Ulkoasu:
Nid.
Sivumäärä:
208 s.