Hyppää sisältöön

”Pernille and her badass gf post cracks me up” – Jalkapallofanitusta Tumblr’issa

Sosiaalisen median palvelu Tumblr’ista on muodostunut naisjalkapallofaneille eräänlainen turvapaikka, jossa he voivat kommunikoida vapautuneesti fanituksensa kohteista sekä osallistua fanituotantoon ja oman lajiasiantuntemuksensa kasvattamiseen. Tumblr-faniyhteisö jakaa yhdenvertaisuuteen perustuvan arvopohjan, mikä määrittää fanitoiminnan piirteitä.

Naisten jalkapallon medianäkyvyys on kasvanut viimeisten vuosien aikana huomattavasti. Suomessa Yle on sitoutunut edistämään naisten palloilulajien näkyvyyttä niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Se näytti edellisten MM-kisojen kaikki ottelut suomeksi ja ruotsiksi selostettuna ja panosti studio-osuuksiin ottelulähetysten yhteydessä.1 Juuri paikkansa kesän 2022 EM-kisoissa varmistanut Suomen naisten maajoukkue on myös ollut näyttävästi esillä arvokisakarsintojen yhteydessä Ylen tehdessä muun muassa laajoja henkilökuvia ulkomailla ammatikseen pelaavista ”helmareista”.

Kansainväliset huippuseuratkin ovat alkaneet panostaa naisten joukkueisiinsa, ja monissa maissa on siirrytty tai ollaan siirtymässä kohti täysammattilaisuutta. Viaplay lisäsi naisten huippusarjat (Englanti, Saksa, Ranska) omaan ohjelmistoonsa vuonna 2019, eli nykyään parhaiden seurajoukkueiden otteluita on mahdollista seurata myös Suomessa. Kaikki tämä avaa kokonaan uudenlaisia fanituksen mahdollisuuksia, kun jalkapalloilevat ja jalkapallosta kiinnostuneet tytöt voivat valita esikuvikseen ja samaistumisen kohteikseen naisurheilijoita miesjalkapalloilijoiden sijaan – toisin kuin vielä naisten palloilulajien marginaalisen valtamedianäkyvyyden aikana.2

Tumblr turvapaikkana

Naisjalkapalloilun valtavirtaistumisesta huolimatta urheilufanipuhe kohdistuu julkisuudessa yhä edelleen yleensä miesten peliin ja mieskannattajiin sivuuttaen naiset ja tytöt. Sosiaalisen median palvelu Tumblr’ista on kuitenkin muodostunut naisjalkapalloa fanittaville tytöille ja nuorille naisille eräänlainen turvapaikka, jossa he voivat ilmaista itseään vapaasti ja kommunikoida faniudestaan toisten samanmielisten kanssa.3 Tumblr on tunnetusti suosittu erityisesti fanikulttuurien yhteydessä, ja suurin osa sen käyttäjistä on tyttöjä ja nuoria naisia. Kyseessä on vuonna 2007 perustettu mikroblogipalvelu, jonka toiminta perustuu oman blogin päivittämiselle sekä toisten käyttäjien blogien seuraamiselle ja julkaisujen uudelleenjakamisen kautta tapahtuvalle vuorovaikutukselle. Blogipäivitykset voivat sisältää niin tekstiä, kuvia, GIF-animaatioita, linkkejä, ääntä kuin (live-)videoitakin. Sisältöjä merkitään aihetunnistein, joiden kautta käyttäjät ohjautuvat tiettyjen sisältöjen pariin. Olennaista on käyttäjänimien takaa tapahtuva kommunikointi ja kysymysten esittäminen, mikä johtaa helposti faniyhteisöjen muodostumiseen. Tumblr’in teknisen käyttöliittymän on arveltu hillitsevän vihapuhetta ja trollaamista, sillä kaikki esitetyt kommentit jäsentyvät syötteen lisäksi käyttäjän omaan blogiin.4

Naisjalkapalloilun valtavirtaistumisesta huolimatta urheilufanipuhe kohdistuu julkisuudessa yhä edelleen yleensä miesten peliin ja mieskannattajiin sivuuttaen naiset ja tytöt.

Tumblr tunnutaan mieltävän käyttäjiensä keskuudessa tarjonnaltaan julkis-yksityiseksi palveluksi, joka tarjoaa näkyvyyttä kunnioittaen yksityisyyttä. Sen on todettu olevan nuorille helppo alusta harjoittaa feminististä aktivismia.5 Pseudonyymeillä esiintyminen liudentaa fanitoimintaan mahdollisesti liitettyä stigmaa ja vapauttaa heittäytymään mukaan yhteisön aktiviteetteihin. Tumblr on tunnettu sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä koskevien sisältöjen runsaudesta ja yhteisön tuesta vaihtoehtoisia identiteettejään rakentaville nuorille. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden teemat ovatkin vahvasti läsnä yhteisöjen tuottamissa antirasistisissa ja feministisissä sisällöissä.6 Nuoret naisjalkapallofanit käyttävät muutakin sosiaalista mediaa tiedon hankkimiseen fanituksensa kohteista, mutta vuorovaikutus keskittyy Tumblr’iin, jossa lähtökohtaisesti arvostetaan naisjalkapalloa ja jonka ilmapiirin fanit kokevat hyväksyvämmäksi.7

Sen lisäksi, että Tumblr’in kommunikaatiokulttuuri koetaan erilaiseksi muuhun sosiaaliseen mediaan verrattuna, se tarjoaa erityisen mahdollisuuden erilaisten fanitoiminnan muotojen yhdistämiselle. Naisjalkapallofanien tavassa kommunikoida suosikkilajistaan yhdistyvät urheilufaniuden ”perinteiset” piirteet ja tietylle sosiaalisen median alustalle ominaiset kulttuuriset käytännöt8. Urheilufaniudelle tyypillisesti pitkälliset keskustelut muodostuvat ottelutapatumien arvioimisesta, mielipiteiden vaihdosta ja pelillisillä asioilla spekuloinnista; kuten miksi Chelsea FC:n valmentaja Emma Hayes peluutti VfL Wolfsburgista siirtynyttä tähtipelaaja Pernille Harderia aluksi laitahyökkääjänä pelinrakentajaksi sijoittamisen sijaan.

Kuvakaappaus Tumblerista: Otteluiden reaaliaikaista seurantaa ja reaktioita.
Kuva 1: Otteluiden reaaliaikaista seurantaa ja reaktioita Tumblrissa. 

Tekstipohjaista pelien live-seurantaa on harjoitettu verkossa aina keskustelupalstojen ajoista asti, ja sama toiminta spontaaneine tunteenilmauksineen ja urheilujargoneineen on isossa roolissa Tumblrissakin. Ennen otteluita kommentoidaan joukkueiden kokoonpanoja sekä arvuutellaan taktiikoita ja pelien päätyttyä vedetään yhteen tapahtumia ja arvioidaan pelaajien suorituksia.

Omistautuneimmat yhteisön jäsenet kääntävät mediatekstejä eri kielille eli parhaimmillaan litteroivat yli 40 minuuttia pitkiä naisjalkapalloilua käsitteleviä podcasteja ruotsista englanniksi.

Tumblr mahdollistaa faneille myös (audio)visuaalisen sisällöntuotannon, mikä näkyy suosikkipelaajien suorituksista koottuina GIF-animaatioina ja muista medioista poimittuina tallenteina ja kollaaseina. Tribuuttimaisten sisältöjen ohella keskeinen fanituotannon piirre on urheilulle tyypillisesti huumori, jota tuotetaan esimerkiksi yhdistelemällä erilaisia, asiayhteydestään irrotettuja media- ja tekstielementtejä toisiinsa.9 Fanit jakavat palvelussa toisilleen myös faniutensa kohteiden tuottamaa sosiaalisen median sisältöä, esimerkiksi heidän live-esiintymisiään Instagramissa. Omistautuneimmat yhteisön jäsenet kääntävät mediatekstejä eri kielille eli parhaimmillaan litteroivat yli 40 minuuttia pitkiä naisjalkapalloilua käsitteleviä podcasteja ruotsista englanniksi. Tumblr mahdollistaakin kattavan tiedonsaannin ja auttaa ylläpitämään omaa ja muiden jalkapalloasiantuntijuutta. Samalla toiminta tyydyttää faniyhteisön jäsenten sosiaalisia tarpeita ja vahvistaa heidän yhteenkuuluvuuden tunnettaan.

Chelsea FC:n pelaajien maalijuhlinnasta tehty GIF-animaatio
Kuva 2: Chelsea FC:n pelaajien maalijuhlinnasta tehty GIF-animaatio on merkitty Tumblrissa aihetunnisteilla ”can’t stop laughing at that head pat” sekä ”hardersson”, jolla viitataan keskenään seurusteleviin Pernille Harderiin ja Magdalena Erikssoniin. (Lähde: Tumblr)

Sosiaalisen median salapoliisit

Faniyhteisön toiminta ei kuitenkaan rajoitu vain pelillisten asioiden käsittelyyn. Naisjalkapalloilijoita ihaillaan heidän lajitaitojensa ja urheilullisuutensa vuoksi mutta myös julkisuuden henkilöinä ja esikuvien asemiin kohotettuina persoonina, joiden yksityiselämästä fanit ovat kiinnostuneita. Naisjalkapallon Tumblr-faniyhteisö jakaa samankaltaisen yhdenvertaisuuteen perustuvan arvomaailman, mihin nojaten he muodostavat yhteisen mielikuvan fanituksensa kohteista. Nämä persoonakuvat ovat yhteisön hyväksymiä käsityksiä eli eräänlaisia Tumblr’in metatekstejä, joihin fanikunnan toiminta perustuu. Fanit analysoivat, jakavat ja kommentoivat suosikkipelaajiaan koskevaa julkista materiaalia, joka ”todistaa” heidän olettamuksensa ja näkemyksensä paikkansapitäviksi.10

Naisjalkapallon Tumblr-faniyhteisö jakaa samankaltaisen yhdenvertaisuuteen perustuvan arvomaailman, mihin nojaten he muodostavat yhteisen mielikuvan fanituksensa kohteista.

Chelsea FC:n keskenään seurustelevien pelaajien, tanskalaisen Pernille Harderin ja ruotsalaisen Magdalena Erikssonin, fanit esimerkiksi tulkitsevat Magdalenan pariskunnan harkitsevaksi ja hillitymmäksi osapuoleksi ja Pernillen hassuttelijaksi. Tumblr-fanit ovat eteviä hankkimaan pelaajien yksityiselämää koskevia tiedonpalasia ja yhdistelemään niitä toisiinsa. Seuraamalla etenkin eri pelaajien omia sosiaalisen median päivityksiä he osaavat välittömästi kertoa, ketkä ovat lomailleet samassa kohteessa yhtä aikaa ja kuka viihtyy kenenkin seurassa vapaa-ajalla – vaikkei yhteiskuvia pelaajista mistään löytyisikään.

Fanit pyrkivät siis tulkitsemaan pienistä vihjeistä omia käsityksiään tukevia asioita ja rakentavat näin omaa kertomustaan faniutensa kohteiden elämästä. Kun Chelsea FC:n hyökkääjä Bethany England tiettävästi lopetti joukkuetoverinsa Pernille Harderin seuraamisen tämän sosiaalisen median kanavissa samoihin aikoihin, kun Englandin peliaika joukkueessa väheni, tulkitsivat fanit pelaajien välille aiheutuneen välirikon. Faneilta ei myöskään jää huomaamatta ja raportoimatta, jos pelaajien Instagram-tileiltä poistuu – tai sinne ilmestyy takaisin – vuosiakin vanhoja valokuvia, mikä kirvoittaa monenlaisia arvailuja sisältävään keskusteluun Tumblrissa.

Faneilta ei myöskään jää huomaamatta ja raportoimatta, jos pelaajien Instagram-tileiltä poistuu – tai sinne ilmestyy takaisin – vuosiakin vanhoja valokuvia, mikä kirvoittaa monenlaisia arvailuja sisältävään keskusteluun Tumblrissa.

Naisjalkapalloilijoiden fanittamisen yhteydessä fanituotannon aiheena eivät ole mediatuotteet vaan julkisuuden henkilöiden elämät. Muiden fandomien tapaan naisjalkapallon Tumblr-faniyhteisössäkin jaetaan myös fanifiktiota, jossa tyypilliseen tapaan kehitetään tarinoita fanituksen kohteiden (romanttisten) ihmissuhteiden ympärille ja luodaan heistä erilaisia hahmoja.11

Kuvakaappaus Tumblerista.
Kuva 3: Fanit käyttävät pelaajien yksityiselämästä saatavilla olevaa materiaalia fanifiktion pohjalla – ja välillä tulkinnat menevät iloisesti sekaisin keskenään. (Lähde: Tumblr)

Fanit urheilukulttuurin tasa-arvon asialla

Tumblr-faniyhteisön innostukseksi Pernille Harder ja Magdalena Eriksson ovat kertoneet tunnustavansa esikuva-asemansa ja haluavansa tarjota tukea nuorille faneilleen. Ystävänpäivänä 2021 he kommunikoivat Twitterissä seksuaalivähemmistöjä edustavien faniensa kanssa rohkaistakseen heitä ja jakaakseen omia kokemuksiaan heidän kanssaan.

Kuvakaappaus Tumblerista.
Kuva 4: Magdalena Erikssonin twiitissä kuvaillun viestittelytuokion jälkeen eräs faneista riemuitsi toteutuneesta vuorovaikutuksesta Tumblr-yhteisölleen: ”ÅH HERREJÄVVLAR JAG FICK FAKTISKT SVAR! FRÅN MAGDA!!!!!”

Yhteisen arvomaailman jakaminen faniuden kohteiden kanssa on naisjalkapallon Tumblr-faniyhteisölle tärkeää. He osallistuvat omalla fanitoiminnallaan sekä naisjalkapalloilun että yhdenvertaisuuden edistämiseen. Fanittamisen rinnalla heidän tekemisensä keskiössä on tasa-arvoisemman urheilukulttuurin puolesta puhuminen. Sen valossa ei hämmästytä, että periaatteista poikkeaminen aiheuttaa faniyhteisössä tyytymättömyyttä. Kun Englannin maajoukkueen kapteeni Steph Houghton kertoi The Greatest Game -podcastissa, ettei hän seuraa naisten jalkapalloa, reagoivat fanit voimakkaasti sosiaalisessa mediassa. Faniyhteisön sisäänkirjoitettujen normien vastaisen käyttäytymisen vuoksi Manchester Cityn pelaaja ei ole yksi heistä, jotka nauttivat suurta suosiota aktiivisten Tumblr-fanien keskuudessa.

Kirjoittaja

FT, dosentti Riikka Turtiainen työskentelee digitaalisen kulttuurin yliopistonlehtorina Turun yliopistossa. Hän tutkii sosiaalista mediaa ja urheilua erityisesti tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden näkökulmista sekä kehollisuutta ja liikuntakulttuurien digitalisoitumista.

Viitteet

[1] Turtiainen 2020.

[2] Ks. myös Turtiainen 2021.

[3] Kunert 2019.

[4] McCracken 2017; Keller 2019; Kunert 2019; Vaahensalo 2021.

[5] Keller 2019.

[6] McCracken 2017.

[7] Kunert 2019.

[8] Esim. Koski & Turtiainen 2020; Keller 2019.

[9] Turtiainen 2011.

[10] Grönroos 2020.

[11] Esim. Grönroos 2020.

Lähteet

Grönroos, Heidi (2020) Mediafandomit, julkisuuden henkilöiden fanitus ja osallistuva kulttuuri: Benedict Cumberbatchin ja Tom Hiddlestonin fandomit Tumblr-mikroblogipalvelussa. Lähikuva 33 (3–4), 112–130.

Keller, Jessalynn (2019) “Oh, She’sa Tumblr Feminist”: Exploring the Platform Vernacular of Girls’ Social Media Feminisms. Social Media + Society 5 (3).

Koski, Kaarina & Turtiainen, Riikka (2020) Vernakulaari verkossa: Vertaisuuden ilmaisemisen digitaaliset ulottuvuudet. Elore 27 (1), 85–107.

Kunert, Jessica (2019) The footy girls of Tumblr: How women found their niche in the online football fandom. Communication & Sport 4.7.2019.

McCracken, Allison (2017) Tumblr youth subcultures and media engagement. Cinema Journal 57 (1), 151–161.

Turtiainen, Riikka (2021) “Dare to Shine”: Megan Rapinoe as the Rebellious Star of the FIFA Women’s World Cup 2019. Teoksessa Katherine Dashper (toim.) Gender, Sport and Mega-Events. Volume in the Emerald Studies in Sport and Gender series. Bigley: Emerald, (tulossa, 2021).

Turtiainen, Riikka (2020) Naisten jalkapallon MM-kisat mediaurheilun tasa-arvon suunnannäyttäjinä. Liikunta ja tiede 57 (2), 38–41.

Turtiainen, Riikka (2011) YouTube käyttäjälähtöisen mediaurheilun areenana. Wider Screen 1–2/2011.

Vaahensalo, Elina (tulossa, 2021) Toiseuttavan verkkokeskustelun muodot anonyymeissä suomenkielisissä keskustelukulttuureissa. Media & Viestintä.

Jaa somessa: