Hankkeen tavoite on kartoittaa olemassa olevaa tietoa lasten ja nuorten kokemista turvallisuusuhkista ja heidän turvallisuuteen liittyvistä tiedoista ja taidoista sekä kartoittaa olemassa olevia kunta- ja järjestösektorin toimia tämän niin sanotun turvallisuuspääoman vahvistamiseen. Tavoite on myös tunnistaa tietopuutteita ja luoda tiedonkeruusuunnitelma.
Turvallisuus nähdään hankkeessa laajasti: siihen kuuluvat turvallisuuden tunne (luottamus yhteiskuntaan, elämän kokeminen turvalliseksi, pelot) sekä konkreettiset uhkat ja uhrikokemukset eli esimerkiksi rikosten kohteeksi joutuminen, tapaturmat ja onnettomuudet. Nuorten kohdalla kyse on myös arjen turvallisuudesta ja vapaa-aikaan ja digitaaliseen kulttuuriin liittyvistä uhkista. Hankkeessa kysytään, mikä lasten ja nuorten turvallisuutta uhkaa eri lapsiryhmissä ja toisaalta mitä tietoja, taitoja, valmiuksia ja resursseja lapsilla ja nuorilla on selvitä uhkista ja parantaa turvallisuuttaan huomioiden, että lapset ja nuoret eivät ole itse vastuussa omasta turvallisuudestaan.
Turvallisuuspääomalla viitataan lasten ja nuorten turvallisuuteen liittyviin taitoihin, valmiuksiin, kykyihin ja mahdollisuuksiin ja sitä pyritään hahmottamaan hyvinvoinnin ja lasten oikeuksien toteutumisen näkökulmista.
Hankkeen toteutus
Hankkeessa tehdään kirjallisuuskatsaus syrjäytymisvaarassa olevien ja erityisesti vähemmistöihin kuuluvien lasten ja nuorten kokemista turvallisuusuhkista sekä turvallisuuteen liittyvistä tiedoista ja taidoista. Tämän toteuttaa Juvenia/XAMK.
Toisena kokonaisuutena selvitetään keskeisiä hankkeita, tahoja ja toimijoita valtionhallinnossa, kunnissa ja järjestöissä, joiden työ liittyy lasten ja nuorten turvallisuuspääomaan. Tästä vastaa Nuorisotutkimusverkosto.
Kokonaisuus koostuu kahdesta osasta: Ensin desk researchina kartoitetaan verkosta eri toimijoita. Toiseksi tehdään soittokierros valikoituihin kuntiin ja järjestöihin ja kartoitetaan näissä tehtävää työtä ja hankkeita. Lisänä tiedonkeruuta voidaan täydentää mahdollisesti muutamalla asiantuntijahaastattelulla.
Hankkeen toteuttavat Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura ja Juvenia/XAMK.
Hankkeen johtaja: Akatemiatutkija Lotta Haikkola (Nuorisotutkimusverkosto).
Hankkeen rahoittaja ja tilaaja
Tutkimuksen rahoittaa kansallinen lapsistrategia ja sen tilaajana on sosiaali- ja terveysministeriö. Hankkeen ohjausryhmä koostuu sosiaali- ja terveysministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön, sisäministeriön, oikeusministeriön, kansallisen lapsistrategian ja Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvatalojen edustajista.
- Aloitusvuosi:
- 2022
- Lopetusvuosi:
- 2023
Hankkeen tutkijat
Lotta Haikkola
VTT, dosentti
Akatemiatutkija
044 4165 300
lotta.haikkola@nuorisotutkimus.fi