Hyppää sisältöön

Ääniä ja äänettömyyttä palvelukentillä. Katsaus lasten ja nuorten palvelukokemuksia koskevaan tietoon

Lasten ja nuorten osallisuus on haaste, joka tunnistetaan palvelukentillä yhä paremmin. Heidän mielipiteidensä kuunteleminen ja huomiointi on kaikkien viranomaisten velvollisuus. Käytännössä tämä oikeus tulla kuulluksi palveluiden piirissä toteutuu Suomessa kuitenkin vaihtelevasti.

Tämä katsaus kokoaa yhteen lasten ja nuorten palvelukokemuksia koskevaa tutkimusperusteista tietoa ja tarkastelee sitä osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja kohtaamisen näkökulmista käsin. Katsausta varten on käyty läpi 224 vuosina 2000–2016 julkaistua tutkimusta ja selvitystä, joissa lapset ja nuoret ovat päässeet ääneen kertomaan kokemuksistaan erilaisista palveluista. Katsaus kattaa sekä lapsille ja nuorille suunnattuja palveluja koskevaa tutkimusta että tutkimusta lasten ja nuorten kokemuksista kaikille ikäryhmille suunnatuissa palveluissa. Katsauksessa käsitellään myös erityisryhmille suunnattuja palveluita sekä nostetaan esille tutkimuksen aukkokohtia.

Katsaus on toteutettu yhteistyössä Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) kanssa. Se tarjoaa tietoa palvelujen kehittämisen tueksi sekä kaikille lapsia ja nuoria koskevasta tutkimuksesta kiinnostuneille.

Tekijät:
Marja Peltola ja Jenni Moisio
Hinta:
12€
Julkaisuvuosi:
2017
Julkaisun numero:
Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 190, verkkojulkaisuja 112
Sarja:
Kenttä
ISSN:
1799-9219 (nid.), 1799-9227 (PDF)
ISBN:
978-952-7175-44-6 (nid.), aiemman version ISBN 978-952-7175-29-3 (nid.) ISBN 978-952-7175-45-3 (PDF), aiemman version ISBN 978-952-7175-30-9 (PDF)
Ulkoasu:
Nid. / PDF
Sivumäärä:
122 s. (aiemman painoksen sivumäärä: 119 s.)

Jenni Lahtinen

VTM
Väitöskirjatutkija, Nuorisotutkimusseuran hallituksen sihteeri (2024)
+358 50 3407361
jenni.lahtinen@uef.fi

Tutkijan profiili