Uuden Nuorisobarometrin mukaan nuorista vain hieman yli viidennes on uskonnollisia, mutta enemmistö heistä kuitenkin hyväksyy uskonnon ja muiden katsomusten näkymisen oppilaitoksissa. Kaksi kolmannesta nuorista ajattelee, että esimerkiksi Suvivirren laulaminen yhteisessä kevätjuhlassa on sopivaa. Samoin kaksi kolmannesta oli samaa mieltä väittämästä, jonka mukaan oppilaiden tulisi saada koulussa tukea oman katsomuksen (uskonnollisen tai uskonnottoman) muodostamiseen. Vain vähemmistö, joka kahdeksas nuori, on sitä mieltä, ettei uskonto saisi näkyä kouluissa lainkaan.
”Nuorisobarometrin tulokset kertovat nuorten avoimuudesta erilaisia uskontokuntia ja niiden edustajia kohtaan. Toisten ihmisten ymmärtäminen ja kunnioittaminen ovat asioita, joista myös vanhempi sukupolvi voisi oppia”, toteaa valtion nuorisoneuvoston puheenjohtaja Ida Leino.
Tiedot ilmenevät 21.5. ilmestyvästä vuoden 2023 Nuorisobarometrista, jonka teemana on katsomukset ja hengellisyys.
Uskonnollisuuden merkitys vähenee, mutta mahdollisuus sen tunnustamiseen koetaan tärkeäksi
Nuorten uskonnollisuudessa on tapahtunut muutoksia 2000-luvun aikana. Vielä vuoden 2006 Nuorisobarometrissa uskonnollisena itseään piti 41 prosenttia nuorista. Nyt ilmestyvässä vuoden 2023 Nuorisobarometrissa luku on 22 prosenttia. Vastaajista 60 prosenttia piti itseään ei-uskonnollisena. Ei-uskonnollisina, mutta hengellisinä itseään piti 6 prosenttia vastaajista.
Hyvin uskonnollisina itseään pitävien osuus oli 10 prosenttia vastaajista. Samansuuruinen osuus nuorista kertoi rukoilevansa päivittäin. Valtaosalle nuorista uskonto ei näy päivittäisessä elämässä mitenkään. Vastaajista 63 prosenttia ilmoitti, että käy harvemmin kuin kerran vuodessa uskonnollisessa tilaisuudessa muutoin kuin häissä, hautajaisissa, ristiäisissä tai kouluajalla.
”Nuorisobarometrin tulokset kertovat lisääntyneestä katsomusten kirjosta. Valtaosa nuorista on ei-uskonnollisia, mutta samaan aikaan nuorille on tärkeää, että oman katsomuksensa voi tuoda esille julkisesti”, kiteyttää Nuorisotutkimusseuran vastaava tutkija Tomi Kiilakoski.
Kiinnittyneisyys suomalaiseen yhteiskuntaan korkealla tasolla
Vuosittain vaihtuvan teeman lisäksi Nuorisobarometreissa tarkastellaan useita pysyviä arvoihin, asenteisiin ja esimerkiksi hyvinvointiin liittyviä trendejä. Nuorten tyytyväisyys elämään on lievässä laskussa verrattuna koronapandemiaa edeltäviin vuosiin. Kuitenkin selkeä enemmistö nuorista koki elämänsä tarkoitukselliseksi ja tunsi itsensä arvokkaaksi. Yli yhdeksän kymmenestä nuoresta oli vähintään jokseenkin samaa mieltä väittämän kanssa, jonka mukaan he kokevat pystyvänsä elämään arvojensa mukaisesti. Sekä erittäin kiinteästi (36 %) että vähintään melko kiinteästi (81 %) suomalaiseen yhteiskuntaan kuuluvien osuus oli Nuorisobarometrien mittaushistoriassa toiseksi korkeimmalla tasolla.
Huolestuttavina sen sijaan voi pitää tuoreen Nuorisobarometrin tietoja, joiden mukaan nuoret joutuvat rajoittamaan esimerkiksi sosiaalisia suhteitaan taloudellisen tilanteensa vuoksi. Puolet 20–29-vuotiaista kertoo joutuneensa jättämään rahanpuutteen vuoksi tarpeellisia asioita hankkimatta ja yli kolmasosa on ollut samasta syystä tapaamatta ystäviään.
”Taloudellinen tilanne on tärkeä nuorten elämäntyytyväisyyden ja hyvinvoinnin ennustaja. Ajankohtaisen leikkauspolitiikan myötä on nuorten hyvinvointia ja siinä tapahtuvia muutoksia syytä seurata entistäkin tarkemmin”, huomauttaa Nuorisotutkimusseuran tilastotutkija Konsta Happonen.
Julkaisun tiedot
Tomi Kiilakoski (toim.) Katsomusaiheita. Nuorisobarometri 2023. ISBN 978-952-372-061-9 (nid.), 978-952-372-062-6 (PDF). Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 250, verkkojulkaisuja 187. ISSN 1799-9219 (nid.), 1799-9227 (PDF). Valtion nuorisoneuvoston julkaisuja 76, ISSN 2489-9461 (nid.), 2489-947X (PDF). Sarja: Kenttä, 2024, 258 s., 30 euroa.
Nuorisobarometrin verkkoversio on luettavissa avoimesti julkaisupäivästä alkaen valtion nuorisoneuvoston sivuilla (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Painettua kirjaa voi ostaa julkaisutilaisuudesta, Tiedekirjasta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), Rosebud Booksista (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja muista hyvin varustelluista kirjakaupoista.
Julkaisutilaisuus
Nuorisobarometrin julkaisutilaisuus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) järjestetään Tiedekulmassa (Yliopistonkatu 4, Helsinki) tiistaina 21.5. klo 9–11. Tilaisuutta voi seurata myös verkossa Tiedekulman sivuilla (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).
Lisätietoja
Tilastotutkija Konsta Happonen
Nuorisotutkimusseura
puh. 044 416 5377
konsta.happonen@nuorisotutkimus.fi
Vastaava tutkija Tomi Kiilakoski
Nuorisotutkimusseura
puh. 040 504 6432
tomi.kiilakoski@nuorisotutkimus.fi
Puheenjohtaja Ida Leino
Valtion nuorisoneuvosto
puh. 050 323 5693
ida.leino@hotmail.com
Infografiikat
Tutustu myös Nuorisobarometrin 2023 tulokset kiteyttävät infografiikkaan.
Lisätietoa Nuorisobarometreista
Nuorisobarometri on vuodesta 1994 lähtien vuosittain toteutettu 15–29-vuotiaiden Suomessa asuvien nuorten arvoja ja asenteita tutkiva kyselytutkimus. Seurantatietoa nuorten arvoista ja kokemuksista on siis jo 30 vuoden ajalta. Nuorisobarometrilla on vuosittain vaihtuva teema, mutta osa kysymyksistä toistuu vuodesta toiseen samanlaisina, mikä mahdollistaa muutosten seuraamisen ja ajassa tapahtuneiden trendien havaitsemisen. Pysyvien perusteemojen, työn ja koulutuksen, lisäksi pitkään seurattuja aiheita ovat olleet yhteiskunnallinen vaikuttaminen, asuminen, tulevaisuus ja sosiaalinen elämä sekä tyytyväisyys elämään ja sen eri osa-alueisiin. Nuorisobarometri julkaistaan Nuorisotutkimusseuran ja valtion nuorisoneuvoston (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) yhteistyönä.
Vuoden 2023 Nuorisobarometri toteutettiin yhdistelmänä puhelinhaastatteluja sekä verkkotiedonkeruuta. Puhelimitse vastasi 1002 vastaajaa. Lisäksi verkossa vastasi 648 vastaajaa ja verkkolomakkeen vaihtoehtona tarjottuun puhelinhaastatteluun osallistui 82 vastaajaa. Kahden tiedonkeruun yhdistelmä toteutettiin ensimmäistä kertaa Nuorisobarometrien historiassa.