Torstaina 13.11. klo 15.00–17.00 ja perjantaina 14.11. klo 10.30–12.00 (Hybridityöryhmä)
Puheenjohtajat: Anne-Mari Souto & Hanna Lonka, Itä-Suomen yliopisto
Vuonna 2021 voimaan tullut laajennettu oppivelvollisuus pidensi nuorten velvoitetta opiskella 18 ikävuoteen saakka. Uudistuksen yhteydessä säädettiin monia muitakin nuorten tukemiseksi tarkoitettuja toimenpiteitä, kuten peruskoulujen velvollisuus tarjota tehostettua henkilökohtaista oppilaanohjausta sitä tarvitseville oppilaille. Myös perus- ja toisen asteen väliin sijoittuvaa nivelvaiheen koulutusta (TUVA) sekä nivelvaiheessa tehtävää moniammatillista yhteistyötä uudistettiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan tällä historiallisella, koulutuspoliittisella uudistuksella pyrittiin nostamaan koulutus- ja osaamistasoa, kaventamaan oppimiseroja, nostamaan työllisyysastetta sekä lisäämään koulutuksellista yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.
Ennen lakimuutoksen voimaantuloa käytiin julkisuudessa paljon kriittistä keskustelua resurssien kohdentamisen järkevyydestä. Yksi keskeinen huoli oli se, että uudistus tullaan toteuttamaan liian nopeasti ja ilman pilottikokeiluja, jolloin niiden seuraukset voivat olla yllättäviä tai jopa vastakkaisia niille asetettujen tavoitteiden kanssa. Kritiikki kohdistui myös siihen, ettei nuoria kuultu riittävästi. Nyt uudistuksen oltua voimassa muutaman vuoden tarkastelemme työryhmässämme oppivelvollisuusuudistuksen nykytilaa ja seurauksia eri näkökulmista. Miten uudistus on näkynyt niin nuorten elämänkulussa kuin vaikkapa oppilaitosten, ohjaamoiden, nuorten työpajojen ja nuorisotyön välisessä yhteistyössäkin? Mihin ja keille uudistus antoi aikaa? Mikä taas jää edelleenkin katveeseen?
Torstaina 13.11. klo 15–17
Etnografinen analyysi nuorille merkityksellisten aiheiden sivuuttamisesta oppilaanohjauksen käytänteissä
Hanna Lonka, Itä-Suomen yliopisto
Syksyllä 2021 voimaan astunut oppivelvollisuuden laajentuminen 18 ikävuoteen on merkittävä viimeaikainen koulutuspoliittinen uudistus suomalaisessa perusopetuksessa, jolla pyritään varmistamaan, että jokainen nuori suorittaisi toisen asteen tutkinnon. Samalla opinto-ohjauksen asemaa koulutuksen kentällä vahvistettiin, ja voimaan tuli laki koulujen velvollisuudesta tarjota tehostettua henkilökohtaista oppilaanohjausta sitä tarvitseville nuorille. Tehostetun ohjauksen tarkoituksena on tarjota riittävä ja yksilöllisesti kohdennettu tuki toisen asteen koulutusvalintojen tekemiseen. Tämän lisäksi ohjauksella on laajempi yhteiskunnallinen tehtävä: sen kautta pyritään edistämään yhdenvertaisuutta ja esimerkiksi sukupuolten tasa-arvoa. Alustuksessa tarkastellaan etnografisen aineiston avulla, miten ohjaus tukee nuorten siirtymiä yläkoulusta toiselle asteelle ja millä tavoin ohjauksen käytännöt voivat sivuuttaa nuorten valintojen kannalta merkityksellisiä tekijöitä, vaikuttaen siten tuen laatuun ja merkityksellisyyteen.
Tutkimuksessa analysoitava etnografinen aineisto koostuu kenttämuistiinpanoista, jotka on tuotettu havainnoimalla vuoden mittaisella jaksolla yksittäisten nuorten ja oppilaanohjaajien välisiä kasvokkaisia ohjauskeskusteluja. Aineisto on analysoitu temaattisella sisällönanalyysillä ja siinä hyödynnetään Sanna Vehviläisen (2014; Vehviläinen & Souto 2022) jäsennystä ohjauksen orientaatioista, mikä toimii sekä käytännöllisenä että analyyttisena työkaluna oppilaanohjaajien toiminnan jäsentämisessä ohjaustilanteissa. Lisäksi aineiston analysoinnissa on hyödynnetty kriittisiä ohjaus- sekä nuorisotutkimuksen keskusteluita (Sultana 2018; Brunila ym. 2021). Tutkimus on osa Itä-Suomen yliopiston ohjauksen koulutuksen TEHEKOP-hanketta, jossa tarkastellaan tehostettua ohjausta monimenetelmäisesti ja eri toimijoiden näkökulmasta.
Etnografinen analyysi osoittaa, että tehostetussa oppilaanohjauksessa nuorille merkityksellisiä aiheita sivuutetaan toistuvasti neljän käytännön kautta, jotka ovat 1) kääntämällä koulutusvalinta yksilön omaksi asiaksi, 2) kääntämällä haasteet positiiviseksi, 3) siirtämällä nuori psykologille ja 4) ohjaamalla vuorovaikutusta lomakkeen avulla. Ohjaajat omaksuvat usein ongelmanratkaisukeskeisen orientaation, joka rajaa keskustelun aiheita ja tunteita. Tämä ohjauskäytäntö opettaa nuorille, miten koulutusvalintoja tulisi tehdä – itsenäisesti, irrallaan sosiaalisista ja kulttuurisista tekijöistä. Tällainen yksilökeskeinen lähestymistapa voi vahvistaa koulutuksellista eriarvoisuutta ja jättää nuoret yksin merkittävien kysymysten äärelle. Samalla tehostetusta oppilaanohjauksesta rakentuu paradoksaalinen kuva: sen tulisi tarjota erityistä tukea haavoittuvassa asemassa oleville nuorille, mutta käytännössä ohjaus rakentuu normatiivisten odotusten varaan, jotka sivuuttavat nuorten kokemukselliset ja rakenteelliset lähtökohdat.
Kenelle, miten ja miksi kuntouttavaa opetusta?
Anna-Kaisa Peruskivi, Lapin yliopisto
Laajennettu oppivelvollisuus pyrkii lisäämään koulutuksellista tasa-arvoa, mutta velvollisuus yksin ei riitä takaamaan, että kaikki nuoret kykenevät jatkamaan opintojaan toisen asteen koulutuksessa. Erityisesti psyykkisesti oireilevien nuorten koulutuspolut ovat yhä usein vaarassa keskeytyä. Esiteltävässä väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan, kenelle, miten ja miksi kuntouttavaa opetusta tulisi kehittää osaksi Suomen oppivelvollisille suunnattua koulutusjärjestelmää.
Väitöskirjatutkimus koostuu kolmesta osatutkimuksesta, jotka tarkastelevat ilmiötä eri näkökulmista. Ensimmäinen osatutkimus kartoittaa psyykkisesti oireilevien nuorten tukitoiminen nykytilannetta ja kuntouttavan opetuksen kehittämistarpeita sähköisellä kyselyllä. Toinen osatutkimus perustuu kyselyssä esille nousseisiin havaintoihin ja kehittää kuntouttavan opetuksen mallia ammattilaisten fokusryhmähaastatteluiden kautta. Kolmas osatutkimus antaa äänen psyykkisesti oireileville nuorille itselleen ja hyödyntää heidän kokemuksiaan koulutusjärjestelmän kehittämiseksi.
Tässä esityksessä keskitytään ensimmäisen, valmistuneen osatutkimuksen tuloksiin. Tämän osatutkimuksen aineisto koostuu yli 400 opetuksen, ohjauksen ja opiskeluhuollon ammattilaisen vastauksista keväällä 2025 toteutettuun kyselyyn. Lisäksi esitellään toisen osatutkimuksen tuoretta fokusryhmähaastatteluaineistoa.
Valmistuneen osatutkimuksen tulokset ja tuoreet oppivelvollisuuden toteutumista koskevat selvitykset osoittavat, että nykyinen koulutusjärjestelmä ei vielä riittävästi huomioi psyykkisesti oireilevien nuorten yksilöllisiä tarpeita. Kuntouttava opetus näyttäytyy ammattilaisten näkökulmasta keinona rakentaa siltaa koulutuksen ja kuntoutuksen välille tilanteissa, joissa nuoren opiskelupolun jatkuvuus on uhattuna psyykkisen oireilun ja heikentyneen toimintakyvyn vuoksi.
Esitys kuvaa tutkimuksen keskeisiä tuloksia ja pohtii, miten laajennetun oppivelvollisuuden tavoitteet voivat toteutua vain, jos järjestelmä kykenee vastaamaan myös psyykkisesti haavoittuvassa asemassa olevien nuorten tarpeisiin. Tarkastelun kohteena ovat sekä koulutukselliset rakenteet että pedagogiset käytännöt, joiden kehittämiseksi tarvitaan uusia toimintamalleja. Tässä tutkimuksessa ja esityksessä yhtenä mahdollisena ratkaisuna esitetään kuntouttavaa opetusta.
Sosiaalisesti oikeudenmukainen opinto-ohjaus peruskoulussa: vastakkaisia tulkintoja
Anne-Mari Souto, Itä-Suomen yliopisto
Oppivelvollisuuden laajentaminen on tuonut peruskoulun opinto-ohjaukselle uusia tavoitteita ja kehittämispaineita. Osana tätä koulutuspoliittista uudistusta koulujen velvollisuudeksi on tullut tarjota tehostettua henkilökohtaista oppilaanohjausta niille nuorille, joille perusasteen jälkeisten jatko-opintojen suuntaaminen on haastavaa. Ohjauksen tehostamisen tavoitteena on myös purkaa sosiaalista eriarvoisuutta ja vahvistaa oppilaiden yhdenvertaisuutta koulutuksessa. Alustuksessa tarkastelen, millaisia merkityksiä, sisältöjä ja käytänteitä sosiaalinen oikeudenmukaisuus saa opinto-ohjaajien haastattelupuheessa. Mistä sosiaalista eroista ja eriarvoisuuksista silloin puhutaan ja mitä niille tehdään nuorten ohjauksessa?
Tutkimuksen teoreettinen kehys ankkuroituu niin kutsuttuun ”social justice in career guidance” -keskusteluun ja siinä hyödynnetään etenkin Nancy Fraserin käsitteellistyksiä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Tutkimuksen aineistona on 35 oppilaanohjaajan haastattelut, jotka on toteutettu eri puolilla Suomea vuosina 2023–24. Aineiston analyysi on toteutettu dialogisella tematisoinnilla. Tutkimus on toteutettu osana UEF:n ohjauksen koulutuksen TEHEKOP-hanketta, jossa tarkastellaan monimenetelmäisesti tehostetun oppilaanohjauksen toimeenpanoa.
Aineiston analyysi osoittaa, että opinto-ohjaajien näkemykset sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisestä ovat kahtalaisia. Ensimmäisessä lähestymistavassa koulutusvalinta ymmärretään yksilöllisenä prosessina, mikä näyttää oikeuttavan yhteiskunnallisen eriarvoisuuden sivuuttamisen ohjauksessa. Tällöin myöskään opinto-ohjauksen rooli koulutuksellisen eriarvoisuuden uusintajana ei tule problematisoiduksi. Toisessa lähestymistavassa ohjaus pyritään asettamaan osaksi sitä sosiaalista ja kulttuurista kontekstia, jossa nuori työstää valintaansa. Näin näkyväksi tulee myös nuoren valinnanprosessointia kehystävää yhteiskunnallista eriarvoisuutta. Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta ohjauksen tavoitteeksi hahmottuu tällöin nuorten valintamahdollisuuksien laajentaminen sekä ohjauksen normatiivisten oletusten kriittinen tarkastelu. Sosiaalisten erojen näkökulmasta huomionarvoista on kuitenkin se, että siinä missä opinto-ohjaajat kiinnittävät huomiota etnisyyden, rodun, alueellisuuden ja sosioekonomisen aseman (luokan) yhteenkietoutumisiin, jää sukupuoli nuorten valintahorisonttia rakentavana ulottuvuutena lähes kokonaan huomioimatta.
Millaista osaamista arvostetaan? Ammatilliset osaamiskäsitykset toisen asteen perustutkinto-opiskelijoiden, ammatinopettajien ja työnantajasektorin mukaan
Minna Vilkman
Ammatillisessa koulutuksessa osaamisen hankkiminen on tutkinnon keskeinen tavoite. Tutkinnon perusteissa listatut konkreettiset taidot ja osaamiskokonaisuudet antavat rungon opetukselle sekä arvioinnille, mutta kysyttäessä millaista osaamista alalla arvostetaan, vastaukset eivät sisällä pelkkiä teknisiä työsuorituksia, vaan ominaisuuksia, asenteita ja työelämätaitoja. Väitöstutkimukseni toisessa artikkelissa analysoin diskurssianalyysin (Jokinen, Juhila & Suoninen, 2016) avulla vuosina 2023–24 keräämääni haastatteluaineistoa, joka sisältää teknisen ja palvelualan opiskelijoita (n=17), ammatinopettajia (n=8) sekä työnantajasektorin edustajia (n=11).
Michel Foucault (2020) kuvaa yksilöön, subjektiin, kohdistuvaa valtaa, jota tässä artikkelissa sovellan seuraavilla tavoilla: 1) työelämä ja opetussuunnitelma kohdistavat opiskelijaan vaatimuksia ja odotuksia, ja 2) opiskelija sopeutuu, koska kokee saavansa liikkumavaraa toteuttaakseen tavoitteitaan. Työpaikalla ja oppilaitoksessa arvostettava osaaminen on jossain määrin jaettua, esimerkiksi tietynlainen suhtautuminen työhön sekä opiskelijan mukautuminen työpaikan toimintakulttuuriin ja liikeideaan. Toisaalta tutkinnon perusteissa esitetty, hankittava osaaminen poikkeaa haastateltavien kuvaamasta, arvostettavasta osaamisesta merkittävästi. Hankittava osaaminen on pilkottu tutkinnon osiksi, jotka ovat varsin irrallisia toisistaan (Rosenblad, 2022), kun taas arvostettavaa osaamista ovat muun muassa ”oikea asenne”, ”kiinnostuneisuus alaa kohtaan” ja ”oma-aloitteisuus”.
Opiskelijat tunnistavat työelämän osaamisarvostukset ja pyrkivät sopeutumaan niihin työssäoppimisjaksoilla. Opiskelijoiden mukaan myös oppilaitoksessa saa hyvää palautetta ”ajoissa olemisesta”, ”ettei jää juttelemaan kaverille ja tulee oikeesti tulosta” tai ”ei lusmuile” –ei niinkään teknisestä osaamisesta, jota tutkinnon perusteet sisältävät. Opiskelijoiden mukautuminen työelämän osaamisarvostuksiin vaikuttaa työllistymiseen sekä työssäoppimisjakson arviointiin. Vaikka ammatillisen koulutuksen keskeinen tavoite on valmistuvien opiskelijoiden työllistyminen, ulkoa annettuihin arvostuksiin sopeutuminen ei välttämättä tue yksilöllistä ammatillista kehittymistä tai luovaa ja soveltavaa ajattelua.
Lähteet
Foucault, M. (2020b). The subject and power. Teoksessa M. Foucault Power. Essential works 1954–84. Penguin Random House UK, s. 326–348.
Jokinen, A., Juhila, K. & Suoninen, E. (2016). Diskurssianalyysi: teoriat, peruskäsitteet ja käyttö. Tampere: Vastapaino.
Rosenblad, N. (2022). VET and the “competency-Tetris”: inclusion of whom, to what, and where? Nordic Journal of Comparative and International Education 6(3). https://doi.org/10.7577/njcie.4835
Perjantaina 14.11. klo 10.30–12.00
Kuntien kasvava vastuu ja koulutusjärjestelmän kapeikko: Myöhään maahan muuttaneet ja koulutuksen katveeseen jäävät nuoret laajennetun oppivelvollisuuden jälkeisessä ajassa
Hanna Marttila, Helsingin kaupunki, oppivelvollisuuden tuen yksikkö
Janina Himberg, Helsingin kaupunki, oppivelvollisuuden tuen yksikkö
Vuonna 2021 voimaan tullut laajennettu oppivelvollisuus siirsi kunnille entistä enemmän vastuuta varmistaa, että kaikki nuoret jatkavat toiselle asteelle ja pysyvät mukana opinnoissa. Samalla koulutusjärjestelmä on tuonut esiin uusia katvealueita, joihin nykyiset tukirakenteet eivät vastaa riittävästi. Esityksessä tarkastellaan erityisesti kahta ryhmää, jotka asettuvat oppivelvollisuusuudistuksen haastekohtiin: koulutuksen ulkopuolelle jäävät monialaista tukea tarvitsevat nuoret sekä myöhään maahan muuttaneet nuoret, joiden taustat ja oppimisvalmiudet ovat hyvin heterogeenisiä.
Monien myöhään maahan muuttaneiden koulutuspolut muodostuvat sirpaleisiksi ja pitkittyneiksi. Toisen asteen opintoihin voidaan siirtyä erilaisten valmistavien vaiheiden kautta, usein jo ennen kuin kielelliset valmiudet, oppimisen perustaidot tai aiemmat koulukokemukset riittävät. Tämä lisää riskiä, että nuori etenee muodollisesti eteenpäin, vaikka todelliset oppimisedellytykset eivät vielä tue kiinnittymistä. Pitkät ja epälineaariset polut voivat samalla heikentää motivaatiota ja kasvattaa keskeyttämisen riskiä.
Kunnille jää myös suuri vastuu niistä nuorista, joille ei löydy soveltuvaa opiskelupaikkaa tai jotka eivät kykene kiinnittymään toisen asteen opintoihin lainkaan. Näiden nuorten ohjauksen, seurannan ja tukemisen järjestäminen edellyttää poikkihallinnollista yhteistyötä, jota ei ole vielä riittävästi resursoitu tai koordinoitu.
Esitys perustuu havaintoihin koulutuksen ja nuorisotyön rajapinnoilta, erityisesti opiskeluhuollon ja toisen asteen kehittämistyön näkökulmasta. Siinä nostetaan esiin rakenteellisia jännitteitä, jotka uhkaavat kaventaa juuri niiden nuorten osallisuutta, joiden asemaa uudistuksella pyrittiin parantamaan.
Matka jonka teimme – kertomus erään TUVA-yhteisön yhteisestä ajasta
Maria Kumpuvaara, Tampereen yliopisto
Tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta (TUVA) on järjestetty syksystä 2022. Opetuksen lähtökohdiksi on nostettu opiskelijan ainutlaatuisuus sekä oikeus hyvään opetukseen ja arvostavaan vuorovaikutukseen. Koulutuslupauksena on paitsi opiskeluvalmiuksien ja -taitojen vahvistaminen, myös yhteisöllisyyden, yhdenvertaisuuden ja toimijuuden toteutuminen. Lupausten lunastaminen on osoittautunut vaikeaksi. Koulutuksen järjestämisen käytännöt ovat kirjavat, eikä nuorten moninaisiin tuen tarpeisiin ole osattu varautua. Yksilölliset koulutuspolut ja alati muuttuva ryhmä haastavat yhteisöllisyyden rakentumista. Opiskelijoita lähtee ja uusia saapuu läpi lukuvuoden. Myös nuorten taustat ja tavoitteet vaihtelevat suuresti. Yhdistävin tekijä on usein se, että TUVA ei ole nuoren ykkös- tai edes kakkosvalinta. TUVAlle tullaan, kun muualle ei päästä. Osa oppivelvollisista nuorista päätyy koulutukseen asuinkuntansa osoittamana ja pakottamana.
Puheenvuorossani kuvaan erään TUVA-yhteisön elämää ammattioppilaitoksen arjessa. Kaksoisroolini tutkijana ja nuorten omaopettajana on paitsi mahdollistanut luontevan ja koko lukuvuoden mittaisen läsnäolon kentällä, myös tarjonnut syvällisen näkymän opiskelijoiden ja opettajan vuorovaikutukseen, arjen rutiineihin, pedagogisiin toimintarakenteisiin sekä oppimisen kulttuurisiin käytänteihin. Esitys pohjautuu tekeillä olevaan väitöstutkimukseeni, jossa etnografisin ja kanssatutkimuksellisen keinoin tarkastelen TUVA-nuorten sosiaalisen ja poliittisen osallisuuden rakentumisesta oppilaitosympäristössä. Samalla kuvaan niitä haasteita, mitä yhteiskunta, oppilaitos ja TUVA-koulutus nuorten kuulumisen kokemuksille, osallisuudelle ja toimijuudelle asettaa. Keskeinen kysymys esityksessäni liittyy siihen, miten nuoret itse kuvaavat TUVA-vuoden vaikutusta arkeensa ja lähitulevaisuuteensa. Toimiiko TUVA opiskelijoiden osallisuutta, toimijuutta ja hyvinvointia lisäävänä koulutusjärjestelmän rakenteena – vai onko kyseessä toissijaisten, syrjään sysättyjen nuorten säilytyspaikka?
Motivaation merkitys TUVA-koulutuksessa – voimauttava motivaatio
Tuula Savikko, Tampereen seudun ammattiopisto, TREDU
Väitöskirjatutkimukseni työnimenä on Motivaation merkitys TUVA-koulutuksessa – voimauttava motivaatio. Tutkimus alkoi keväällä 2025. Se koostuu kolmesta artikkelista, joiden kautta tavoitellaan ymmärrystä motivaation merkityksestä koulupolulla ja TUVA:ssa, koulupolulla joka on johtanut TUVA:aan. Jos koulupolku olisi sujunut kuin suomalainen koulutuspolitiikka lähtökohtaisesti olettaa, ei tuvalaiselle olisi tullut ohjaavan nivelvaiheen koulutuksen tarvetta, koulutuspolku olisi edennyt sujuvasti perusasteelta toiselle asteelle. Minkälaisia asioita matkanvarrella on ollut ja minkälaista tukea ja ohjausta nuori olisi tarvinnut?
Tutkimukseni lähtee selvittelemään motivaation merkitystä hyvinvointiin ja koulutuspolkuun kolmen laadullisen tutkimuksen kautta. Tutkimuksen tausta pohjaa Ryan ja Decin kehittelemään motivaatioteoriaan – itsemääräämisteoriaan. Olennaisena kiinnostuksena on teorian esiin nostama psykologisia perustarpeita tukevan ympäristön merkitys motivaatioon ja hyvinvointiin. Psykologisten perustarpeiden tyydyttymättä jääminen saattaa olla motivoitumattomuuden ja passiivisuuden taustalla koulutuspolulla.
Ensimmäisen tutkimuksen aineisto on syntynyt samasta tematiikasta ja aihepiiristä nousseen KNOT-hankkeen tuva-opiskelijoiden haastatteluista (n=19), jotka toteutettiin keväällä 2025. Haastattelukysymykset koskivat nuorten koulupolkua sekä TUVA-koulutusta. Jo nyt tämän hetkisessä varhaisessa aineistoon perehtymisen vaiheessa tulee esiin mielenkiintoisia juonteita koulupolun varrelta muun muassa mitä sanotaan ja mitä ei sanota, mikä on ylipäätään kotiväen ja kavereiden merkitys opiskeluissa ja elämänsuuntien hahmottelussa – motivaatiossa ja hyvinvoinnissa.
Ensimmäisen tutkimuksen johdattelemana käynnistyy toinen tutkimus, jossa edellisessä tutkimuksessa löydettyjä teemoja syvennetään ja tarkennetaan. Tutkimusjoukon muodostaa TUVA- koulutuksen päättäneiden nuorten joukko (n =20), jotka ovat jatko-opinnoissa toisella asteella. Miten he ovat kokeneet TUVA-koulutuksen sekä sen merkityksen omassa koulutuspolussaan? Tämä vaihe käynnistynee syksyllä 2025.
Kahden ensimmäisen tutkimuksen esiin nostamia teemoja tullaan testaamaan ja tarkentamaan kolmannessa tutkimuksessa. Tavoitteena on haastatteluin/ryhmähaastatteluin tutkia TUVA-opettajien ja koulutukseen liittyvien muiden ohjaus- ja opiskeluhuollon ammattilaisten ajatuksia motivaation tukemisesta TUVA-koulutuksessa. Kysymyksenä: Miten kokonaisvaltaisesti psykologisia perustarpeita tukevalla opetuksella ja ohjauksella voidaan tukea tuvalaisia – tuottaa sosiaalista ja psykologista pääomaa?
Tutkimus on kummunnut halusta ja tarpeesta tarkastella nuorten kokemusten ja nuorten kanssa läheisesti työskentelevien silmin nuorten koulupolkua motivaation näkökulmasta yhteiskunnassa, jota sävyttävät jännitteet ja kriisit, jotka uhkaavat nuorten kehittymistä aikuisuuteen. Näkökulmina: miksi, mitä ja miten motivoitua TUVA-koulutuksessa?