Torstaina 13.11. klo 15.00–17.00 ja perjantaina 14.11. klo 9.–12.00 (Hybridityöryhmä)
Puheenjohtajat:
Malin Fransberg, Nuorisotutkimusseura
Jaana Lähteenmaa
Nuorisorikollisuus on viimeisten vuosien aikana noussut otsikoihin: nuorten tekemien rikosten väitetään raaistuneen, lisääntyneen ja muuttuneen uhreilleen entistä nöyryyttävämmiksi. Erityisesti alle 15-vuotiaiden ryöstö- ja pahoinpitelyrikokset ovat poliisin tilastoissa lisääntyneet. Tästä huolimatta Nuorisorikollisuuskyselyn mukaan kokonaan rikoksista pidättyvien nuorten osuus on kasvanut entistä suuremmaksi aina 1990-luvulta lähtien. On arveltu, että entistä pienempi joukko nuorista vastaa suurimmasta osasta nuorten tekemistä rikoksista. Moraalisen paniikinkin piirteitä saanutta keskustelua toppuutellaan muistuttamalla siitä, että myös rikosten ilmoittamisherkkyys on kasvanut jo muutaman vuosikymmenen ajan, ja sosiaaliseen mediaan tallennetaan rikosten tekoa toisin kuin ennen – jolloin niiden näkyvyys on rikosten tutkijoille entistä konkreettisempaa.
Mitkä asiat ja piirteet nuorten rikollisuudessa ovat siis muuttuneet tälle vuosikymmenelle tultaessa? Miten nuorten ryhmät, vertaissuhteet ja nuorisokulttuurit ovat kietoutuneet ja tänä päivänä kietoutuvat nuorten rikollisuuden kanssa yhteen? Nuorten ryhmiä ja nuorisokulttuurin eri muotoja on määritelty rikollisiksi tai vähintään epäilyttäviksi eri aikoina eri tavoilla. Näin jopa sanan ”nuorisojengi” merkitys on saanut, ja saa, toisistaan poikkeavia merkityksiä eri aikoina ja eri konteksteissa ja puhetavoissa. Poliisi puhuu ”katujengeistä”, toisaalta poliisin puheita kriittisesti arvioivat väittävät, että Suomessa ei mitään katujengejä ole.
Tässä työryhmässä tarkastellaan nuorten rikollisuutta nuorisotutkimuksen ja kulttuurisen kriminologian näkökulmista. Keskeisiä isoja teemoja työryhmässä ovat nuorisorikollisuuden määrittely, moraaliset paniikit asian ympärillä ja nuorisokulttuuriset virtaukset, joilla on kytköksiä rikollisuuteen – joko niin osoitetusti, väitetysti tai tulkitusti. Samoin valtavitakulttuurin heijastukset ja vaikutukset nuorten lainvastaisiin tekoihin ja rikoksia koskevaan ajatteluun voivat olla tarkasteltavina tässä työryhmässä.
Torstaina 13.11. klo 15.00–17.00
Nuorten solidariteetit ja porukoituminen pääkaupunkiseudun katuympäristöissä
Maaro Niskanen, Tampereen yliopisto
Tässä puheenvuorossa esittelen sosiaalityön ja nuorisotutkimuksen alaan kiinnittyvä väitöskirjatutkimusta, joka käsittelee pääkaupunkiseudun katuympäristöissä viihtyvien nuorten solidaarisuuksia sekä kuulumisen kokemuksia suhteessa ikätovereihin ja ympäröivään yhteiskuntaan. Mediassa on ollut esillä huoli nuorten rikollisuuden lisääntymisestä ja katujengi-ilmiön rantautumisesta Suomeen. Nämä ilmiöt on usein median, poliitikkojen ja poliisin toimesta yhdistetty maahanmuuttajataustaisiin nuoriin. Keskustelu on pääasiassa nuoria leimaavaa ja pelkoa lietsovaa, eikä keskustelussa kuulu juurikaan nuorten omaa ääntä. Yksi tutkimukseni keskeisistä tavoitteista on osallistaa nuoret nuorisorikollisuudesta ja katujengeistä käytävään julkiseen keskusteluun, sekä lisätä ymmärrystä erilaisista rakenteellisista tekijöistä ilmiön syntymisen ja kehittymisen taustalla.
Tutkimus lähestyy aihetta solidaarisuuden ja kuulumisen käsitteiden kautta. Kuulumisen käsitteellä tavoitetaan nuorten identiteettiin ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen liittyviä porukoitumisen aspekteja. Solidaarisuudella viitataan tässä tutkimuksessa aktiiviseen yhteistyöhön ryhmän jäsenten kesken tarkastellen sen perusteluita ja seurauksia. Tutkimus pyrkii lisäämään ymmärrystä, jonka pohjalta voidaan kehittää nuorisotyön käytäntöjä, jotka tukevat nuorten positiivista porukoitumista nuorten kannalta ongelmallisen porukoitumisen sijaan. Tutkimus nostaa esiin huolen julkisen keskustelun leimaavuuden vaikutuksista nuorten kuulumisen kokemuksiin, ja peräänkuuluttaa vastuullisuutta median, poliitikkojen ja poliisin julkisiin ulostuloihin ja kannanottoihin.
Tutkimus on luonteeltaan etnografinen ja koostuu kolmesta osatutkimuksesta, joissa hyödynnetään laadullisia menetelmiä. Aineistonkeruu on tehty yhteistyössä pääkaupunkiseudun etsivän ja jalkautuvan nuorisotyön ympäristöissä Aseman lapset ry:n sekä Espoon kaupungin nuorisopalveluiden kanssa.
Jengejä ja rikollisjoukkoja? Rikoksia tekevät nuoret kyselyaineistojen valossa
Kaisla Saartenoja, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Helsingin yliopisto
Nuorten rikoksia tekevät ryhmät ovat laaja ilmiö, joka ulottuu nuorten kaveriporukoista järjestäytyneempiin ja vakavia rikoksia tekeviin ryhmiin. Laajasta poliittisesta huomiosta huolimatta jengejä ja rikoksia tekeviä nuorisoryhmiä on tutkittu Suomessa vasta varsin vähän. Tieto ilmiöstä sekä kansainvälisten määritelmien ja tutkimustulosten sovellettavuudesta Suomeen onkin vielä puutteellista. Erilaisten rikoksia tekevien ryhmien määritelmät vaihtelevat niin tutkimuksessa kuin julkisessa keskustelussakin. Nuorten rikoskäyttäytymiselle on tyypillistä tekojen toteuttaminen yhdessä, mutta kaikki rikoksia tekevät kaveriporukat eivät ole jengejä. Jengeihin kohdistuva kasvava poliittinen mielenkiinto on johtanut myös nuorten tarpeettomaan leimaamiseen, ja nuorten negatiivinen leimaaminen sekä huolimattomasti suunnitellut rikostorjunnan toimenpiteet voivat jopa kiihdyttää rikoksia tekeviin ryhmiin liittyviä ongelmia. Sekä tutkimuksen että rikostorjunnan kannalta olisi tärkeää pystyä erottamaan ilmiöt toisistaan sekä arvioida kriittisesti erilaisten määritelmien heikkouksia ja vahvuuksia.
Esitelmässä jengijäsenyyden määrittelyä ja piirteitä tarkastellaan kahden suomalaisen kyselyaineiston tarjoaman tiedon kautta. Aineistoina ovat kansainvälisen nuorisorikollisuuskyselyn (ISRD-4) Suomen otos, joka kerättiin Helsingin ja Turun kouluissa keväällä 2022 (n=1 981) sekä Nuorisorikollisuuskysely 2024 (NRK), joka on kansallisesti edustava ja säännöllisesti toteutettava kyselytutkimus 9. luokkalaisille (n=8 221). Esitelmässä tarkastellaan erityisesti kansainvälisen tutkijayhteisön muodostamaa Eurogang-määritelmää. Lisäksi käsitellään mahdollisuuksia arvioida nuorten rikollisverkostoja tulevaisuudessa kyselyaineistojen lisäksi myös rekisteriaineistojen avulla. ISRD-4-aineiston avulla verrataan Eurogang-määritelmän mukaisten jengien jäseniä muihin rikosaktiivisiin nuoriin sen tarkastelemiseksi, liittyykö rikoksia tekeviin nuorisojengien jäseniin erityisiä piirteitä esimerkiksi sosiodemografisten tekijöiden tai rikoskäyttäytymisen suhteen. Menetelminä käytetään ristiintaulukointeja sekä multinomiaalista regressioanalyysia. Tulosten perusteella nuorisojengien jäseniksi luokitellut eivät juuri eroa muista rikoksia tehneistä nuorista tarkasteltujen tekijöiden suhteen. Merkittävimmät erot koskevat rikoskäyttäytymistä; nuorisojengien jäsenten tyypillisimpiä rikoksia ovat lievemmät omaisuusrikokset, kuten omaisuuden vahingoittaminen ja myymälävarkaudet.”
Päihteiden ja väkivallan yhteydet huumeita aktiivisesti käyttävien nuorten elämässä
Teemu Kaskela, A-klinikkasäätiö, Helsinki
Alix Helfer, Nuorisotutkimusseura
Päihteiden ongelmallinen käyttö on yhteyksissä vakavaan väkivaltaan. Paul J. Goldstein on käsitteellistänyt huumeiden ja väkivallan yhteyttä psykofarmakologisen, taloudellis-pakonomaisen ja systeemisen malli kautta. Esityksemme tarkoituksena on analysoida huumeita päivittäin käyttävien nuorten kertomuksia kohtaamastaan väkivallasta Goldsteinin teorian kautta.
Aineistomme on kerätty matalan kynnyksen päihde- ja asumispalveluita nuorille tarjoavissa yksiköissä. Aineisto koostuu nuorten haastatteluista (n=24, 19-32 vuotta, 8 naista), työntekijöiden ryhmähaastatteluista (n=5) ja etnografisesta havainnoinnista (41 havainnointikertaa). Aineistoa on analysoitu teorialähtöisesti hyödyntäen laadullisen sisällönanalyysin menetelmiä.
Vakava väkivalta oli arkipäiväistynyt osaksi haastateltujen nuorten elämää. Psykofarmakologinen väkivalta näyttäytyi yleisenä päihtymykseen liitettynä impulsiivisuutena, mutta myös tiettyjen aineiden käytön koettiin aiheuttavan väkivaltaa. Taloudellis-pakonomaista väkivaltaa ilmensivät ryöstöt ja seksuaalinen väkivalta. Tätä ilmensi myös – aitojen tai keksittyjen – velkojen perintä. Väkivalta oli myös systeeminen osa nuorten elämää, jonka käyttö nähtiin monesti oikeutettuna itsepuolustuksena tai kostona. Osalle nuorista väkivaltaisuus oli myös selviytymisstrategia rikollisessa alakulttuurissa. Väkivaltaa ylläpiti se, että ”vasikointia” tai muuta interaktiota virkavallan kanssa ei hyväksytty alakulttuurissa.
Päihteitä aktiivisesti käyttävät nuoret kohtasivat elämässään paljon väkivaltaa uhreina, sivustaseuraajina tai tekijöinä. Tutkimuksemme perusteella heidän kokemansa väkivalta vaikuttaa omalta ilmiöltä, jota tulisi ratkoa erillään katujengi- ja roadman-keskusteluista. Haastatellut nuoret elivät monella tavalla virallisen yhteiskunnan ulkopuolella, jossa käytössä olivat erilaiset normit. Huumeidenkäytön ja muun laittoman toiminnan vuoksi poliisia ei haluttu osalliseksi tilanteisiin, vaan niitä ratkottiin itse – usein väkivaltaisin menetelmin. Laittomuuksiin liittyvien velkojen käsittelyyn ei myöskään ole olemassa mitään virallisia sovitteluprosesseja. Tämä aiheuttaa väkivaltaan liittyvien ongelmien kasautumista tietylle ryhmälle ja hankaloittaa ongelmien ratkaisemista.
“Jihad girl power” ja “roadman” – sukupuoliroolien ja vaaran estetiikan äärellä
Karla Malm, Helsingin yliopisto
Terrorijärjestö Isis tuli tunnetuksi paitsi spektaakkelimaisesta väkivallasta, hyvin dokumentoiduista raakuuksista sekä kukoistusaikanaan julistamastaan kalifaatista, myös länsimaisiin nuoriin kohdistuneesta, ennennäkemättömän laajasta propagandakampanjasta. Lisäksi toimintaa tukeneiden naisten lukumäärä oli poikkeuksellisen korkea. Keskimäärin kalifaatin alueelle matkustaneet naiset olivat nuorempia kuin miehet ja heistä useampi oli alaikäisiä. 2010-luvun jihadistista liikehdintää onkin toisinaan luonnehdittu alakulttuuriksi, jonka tulkittiin tarjoavan ”vaarallisen”, jopa ”coolin” identiteetin nuorille. Toisaalta alakulttuurin käsite on herättänyt myös kritiikkiä, erityisesti silloin, kun kyse on ollut nuorten naisten ja tyttöjen Isisiä kohtaan osoittamasta kiinnostuksesta ja niin sanotusta ”jihad girl power” -ilmiöstä.
2010-luvun jihadistisella liikehdinnällä ei kuitenkaan ole ollut yksinoikeutta edustaa ”vaarallisen” ja ”coolin” identiteetin tarjoavaa toimijaa nuorten keskuudessa. Suomessakin paljon huomiota saaneen ”roadmanin” hahmon on tulkittu ihannoivan rikollista elämäntyyliä ja toisaalta myös ammentavan rikollisuuteen liitetystä kuvastosta. Samankaltaista rikollisuuden ja vaaran estetisoimista voidaan havaita myös Isisin kannattajien jakamissa meemeissä, joissa läntisiä yhteiskuntia kohtaan suuntautuva uho yhdistyy vuoroin ironiaan, vuoroin Isisin julistamassa kalifaatissa eletyn elämän romantisoimiseen. Myös niin sanottu jihad-rap on liitetty Isisiä ihannoivaan alakulttuuriin.
Molempien näiden ei-liberaalien liikehdintöjen keskiössä ovat voimakkaat sukupuoliroolit ja konservatiivinen sukupuolipolitiikka. Siinä missä ”jihad girl power” tarjoaa tytöille ja nuorille naisille paradoksaalista emansipaatiota ja voimaantumista voimakkaan rajoittavan sukupuolierottelun kautta, ”roadman” puolestaan on korostetun maskuliininen hahmo.
Tässä esityksessä tarkastelen rinnakkain kahta 2010-luvun ei-liberaalia liikehdintää, joita leimaavat vaaraa estetisoivat meemit sekä voimakkaan konservatiiviset sukupuoliroolit. Kysyn, millaisia yhtäläisyyksiä ja toisaalta myös merkittäviä eroja voidaan havaita ”jihad girl poweria” ja ”roadmania” rinnakkain analysoitaessa, ja missä määrin liikehdintöjä on mielekästä tarkastella alakulttuurisesta näkökulmasta käsin. Voidaanko liikehdinnät tulkita perustelluksi ei-liberaaliksi kapinaksi ja jos näin on, niin millaista liberaalia hegemoniaa vastaan tuo kapina suuntautuu? Ja voisiko ”jihad girl powerin” ja ”roadmanin” asettaminen rinnakkain syventää ymmärrystämme niistä tarpeista, joihin edellä mainittujen ihannoiminen 2010-luvun nuorisokulttuurisessa maisemassa vastaa?
Perjantaina 14.11. klo 9.00–12.00
Nuorikeskeisyyttä nuoriso- ja jengirikollisuuskeskusteluun
Päivi Honkatukia, Tampereen yliopisto
Saija Järvinen, Oikeusministeriö
Suomessa viranomaisten tietoon tullut nuorten tekemä väkivalta on lisääntynyt, ja se on yhdistetty myös ”katujengien” välisiin yhteenottoihin. Jengeillä on nähty yhteyksiä maahanmuuttoon ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Petteri Orpon hallitus on tarttunut tähän huoleen ja laatinut toimenpideohjelman, jolla pyritään torjumaan nuoriso- ja jengirikollisuutta Suomessa. Ohjelma sisältää sekä lainsäädännön kiristyksiä että rikoksia ennalta ehkäiseviä toimenpiteitä. Esityksessämme herättelemme keskustelua siitä, miten ohjelmaa voitaisiin toteuttaa nuorilähtöisesti – nuorten näkemyksiä ja mielipiteitä aidosti kuunnellen, ymmärtäen ja ne vakavasti ottaen. Inspiraationa pohdinnalle on Tampereen yliopiston yhteiskuntatutkimuksen maisteriopintojen kurssi “Näkökulmia nuorten jengirikollisuuteen” syksyllä 2025. Kurssilla opiskelijat pohtivat mm. erilaisten nuorten osallistamiseen perustuvian kokeilujen avulla nuorilähtöisyyden olemusta, merkitystä ja mahdollisuuksia toimenpideohjelman implementoinnissa. Alustuksen virittämää keskustelua on tarkoitus hyödyntää nuorille vuonna 2026 suunnitellun kampanjan suunnittelussa ja toteuttamisessa (toimenpideohjelman ehdotus numero 41: nuorille kohdennettu kampanja väkivaltaa ihannoivan kuvamateriaalin levittämistä sekä kansalaisten velvollisuudesta puuttua ja ilmoittaa nuorten keskinäisistä väkivaltatilanteista ja niiden uhasta).
Haitalliset lapsuusajan kokemukset ja väkivaltatapausten homofilia
Noora Ellonen, Tampereen yliopisto
Tuore suomalainen tutkimus osoittaa, että lapsuudenajan haitalliset kokemukset, eli niin sanotut ACE-kokemukset, liittyvät suurempaan riskiin joutua sekä väkivaltarikoksen uhriksi että väkivallan tekijäksi myöhemmin elämässä. Nämä yhteydet ovat pysyneet melko vakaina tarkasteltaessa eri syntymäkohortteja. On kuitenkin epäselvää, eroavatko haitallisia lapsuuden kokemuksia kokeneiden nuorten uhrikokemukset ja tekemät väkivallanteot muista väkivallanteoista ja jos, niin miten. Ovatko useita ACE-kokemuksia omaavien nuorten kokema väkivalta useimmiten myös ACE-kokemuksia omaavien nuorten tekemää. Sitä, että väkivaltatapahtumassa sekä uhri että tekijä edustavat ainakin joiltain osin samanlaista sosiaalista ryhmää, kutsutaan kansainvälisessä kirjallisuudessa käsitteellä homofilia (homophily). Aikuisten väkivaltaa käsittelevässä tutkimuskirjallisuudessa ilmiöstä on vahvaa empiiristä näyttöä, mutta nuorten keskuudesta tutkimusta ei vielä ole. Esittelemme tässä puheenvuorossa tuloksia analyysistämme, jossa olemme tarkastelleet ilmiötä nuorten keskuudessa käyttämällä rekisteritietoja useiden syntymäkohorttien ACE-kokemuksista ja poliisin rekisteröimistä väkivaltarikoksista, mukaan lukien sekä uhrin että tekijän tunnistetiedot. Poiketen aikuisia käsittelevistä väkivaltatutkimuksista, tuloksemme viittaavat siihen, että nuorten keskuudessa uhrien ja rikoksentekijöiden homofilia on yllättävän heikkoa ainakin ACE-kokemusten osalta ja että useita ACE-kokemuksia kokeneet nuoret ovat erityisen alttiita joutumaan vanhempien rikoksentekijöiden uhreiksi.
Yhdyskuntaseuraamuksiin tuomitut nuoret seuraamusjärjestelmässä – nuorten kokemukset rikosprosessin kestosta ja rangaistuksen täytäntöönpanosta
Anna Halén, Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti, Helsingin yliopisto
Väitöskirja tutkii yhdyskuntaseuraamukisiin tuomittujen 15–17-vuotiaiden nuorten asemaa seuraamusjärjestelmässä. Tutkimus koostuu kolmesta vertaisarvoidusta artikkelista, joissa tarkastellaan nuorten kokemuksia rangaistuksista ja rikosprosessin kestosta, sekä siitä, miten lastensuojelun ja rangaistusjärjestelmän roolit asettuvat suhteessa toisiinsa nuorten täytäntöönpanojen aikana. Tutkimus toteutetaan laadullisena tutkimuksena hyödyntämällä asiakirja-analyysiä ja haastattelemalla yhdyskuntaseuraamuksiin tuomittuja nuoria. Tutkimuksen tuloksia tarkastellaan kriminologian teorioiden kautta, painottuen erityisesti valikoitumisteoriaan ja tähän liittyvään kumulatiiviseen huono-osaisuuteen. Tutkimus tuottaa tärkeää tietoa rikosvastuussa olevien, mutta vielä alaikäisten nuorten asemasta seuraamusjärjestelmän erityisryhmänä rikosoikeudellisesta ja -seuraamuksellisesta näkökulmasta, sekä siitä, miten järjestelmää voidaan kehittää palvelemaan nuoria kohderyhmälähtöisemmin.
Ammattilaisten osaamisen tukeminen – Nuorten väkivallan ehkäisy -verkkokoulu
Janna Seppälä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Nuorten väkivaltainen käyttäytyminen sekä huoli radikalisoitumisesta ja jengiytymisestä ovat olleet viime vuosina laajasti esillä julkisessa keskustelussa. Niin ammattilaisten kuin päätöksentekijöidenkin puheissa esille nousee tarve lisätä sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden tietoa väkivallan ennaltaehkäisystä.
THL:ssä on tuotettu nuorten väkivallan ehkäisyn verkkokoulutus sivistys-, sosiaali- ja tervesalan ammattilaisille. Aiemmat suomalaiset tutkimukset väkivallan ennaltaehkäisyyn liittyvistä koulutuksista koskevat pääosin lähisuhdeväkivaltaa tai naisten kokemaa väkivaltaa. Aiheen tutkimista pidetään tärkeänä.
Verkkokoulun suunnitteluvaiheessa järjestettiin pilotti, johon osallistui 118 ammattilaista. Osallistujia haastateltiin verkkokoulun suorittamisen jälkeen (n=10). Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, joiden runko rakentui Kirkpatrickin (2006) koulutuksen vaikuttavuuden arviointimallin pohjalle. Aineisto analysoitiin induktiivisesti.
Verkkokoulun rakentamisessa huomioitiin yleiset verkkopedagogiset lähtökohdat, väkivallan ennaltaehkäisyn verkko-oppimiseen liittyvät huomiot edellisestä verkkokoulusta sekä kohderyhmän tarpeet verkko-oppimiselle. Verkkokoulun rinnalla oli mahdollisuus osallistua aihetta koskeviin seminaareihin sekä verkkokoulun ryhmätapaamiseen.
Aineiston mukaan verkkokoulu koettiin yleisesti positiivisena ja sisällöltään monipuolisena. Dialogiset toimintatavat koettiin edistävän oppimista ja etenkin moniammatilliselle keskustelulle olisi toivottu enemmän aikaa.
Verkkokouluun oli rakennettu osittaiset, erilliset oppimispolut sivistys- ja sote-alan työntekijöille. Mahdollisuus opiskella nämä kaikki opintopolut koettiin mielekkäänä. Tämä korostui erityisesti niissä haastatteluissa, joissa haastateltavat työskentelivät alojen rajapinnassa.
Haastateltavat kuvasivat eri tavoilla omien asenteiden pohtimista oppimisprosessin aikana, esimerkiksi ammattilaisen omaan rooliin sekä nuorten kohtaamiseen liittyen. Ammattilaisten omien väkivaltakokemusten koettiin olevan yksi tekijä, joka asiakastyössä vaikuttaa väkivallan puheeksiottoon.
Tutkimustuloksia käytetään verkkopedagogisen mallin luomiseen, joka vastaa sivistys- ja sote-ammattikunnan tarpeisiin väkivallan ennaltaehkäisytyössä.