Torstaina 13.11. klo 15.00–17.00 (sessio 1), perjantaina 14.11. klo 9–10.30 (sessio 2) ja 10.30–12.00 (sessio 3) (hybridityöryhmä)
Thursday Nov 13th at 3–5pm (session 1), Friday Nov 14th at 9.00–10.30am (session 2) & 10:30-12 (session 3) (hybrid session)
Puheenjohtajat: Paula Ahola, Annaliina Pahkala & Sofia Laine, The Finnish Youth Research Society
Yhä voimistuva ekologinen kriisi haastaa nuorisotutkimusta vastaamaan ja sopeutumaan uudenlaiseen, jatkuvan ja kiihtyvän ilmastohätätilan sekä luontokadon aikaan. Planetaarisen kriisin (ilmastohätätilan, biodiversiteetin romahtamisen ja ympäristön saastumisen) laajuus ja suuruus muodostavat kiireellisen ja systeemisen uhan lasten ja nuorten oikeuksien toteutumiselle maailmanlaajuisesti. Kuten YK:n lapsen oikeuksien komitea esittää yleiskommentissaan nro 26, yhteiskuntien tulisi toimia kollektiivisesti ja kiireellisesti lasten oikeuksien kunnioittamiseksi, suojelemiseksi ja täyttämiseksi. Lapset ja nuoret ympäri maailmaa ovatkin nousseet ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun eturintamaan; he vaativat hallituksiltaan ja yrityksiltään toimia planeetan ja oman tulevaisuutensa suojelemiseksi.
Nykytilanne herättää useita polttavia kysymyksiä aikamme nuorisotutkimukselle: Mikä tulisi olla nuorisotutkimuksen julkinen rooli yhteiskuntiemme muutoksessa kohti planetaaristen rajojen kunnioittamista? Miten nuorisotutkimus voi lähestyä aikaa ja ajallisuutta kiihtyvän planetaarisen kriisin keskellä? Millaista empiiristä tietoa meillä on nuorista suhteessa käynnissä olevaan planetaariseen kriisiin? Miten nuorisotutkijat ja nuorisotyöntekijät itse selviytyvät moninaisten kriisien keskellä, ja miten heitä voitaisiin tukea tutkimuksen ja politiikan avulla?
Sessiot 1 ja 2 ovat suomen kielellä, sessio 3 on kaksikielinen (suomi & englanti).
***
As the ecological crisis grows more intense, youth research must attune itself to the ongoing climate emergency marked by mass extinction and climate anomalies, which are accelerating in their intensity and frequency. The extent and magnitude of the triple planetary crisis (i.e. climate emergency, collapse of biodiversity and pervasive pollution) is an urgent and systemic threat to children’s and young people’s rights globally. Children and youth worldwide have been leading the fight against climate change; calling on their governments and corporations to take action to protect the planet and their future. With its General Comment No. 26, the UN Committee on the Rights of the Child clearly defines the rights of children in relation to the environment that societies should respect, protect and fulfill collectively and urgently.
The current situation raises several key questions for youth research in our time: What should be the public role of youth research for shaping our societies to better respect the planetary boundaries? How can youth research approach time and temporality in accelerating planetary crisis? What empirical knowledge do we have on young people in relation to the ongoing planetary crisis? How are youth researchers and youth workers themselves coping amidst all the crises, and how could they be supported by research and policy?
Sessions 1 and 2 will be held in Finnish, session 3 will be bilingual (English & Finnish).
13.11. klo 15–17
Planetaarisen hyvinvoinnin näkökulma psykoterapiaan
Tiia Eggert, Helsinki
Avainsanat: planetaarinen hyvinvointi, ympäristöystävällinen käyttäytyminen, ympäristötunteet, psykoterapia, MeSi-malli
Maailmanlaajuisesti mielenterveysongelmat ovat kasvussa ja samaan aikaan ihmisen toiminta uhkaa merkittävässä määrin planeetan, toisenlajisten eläinten ja ihmisten hyvinvointia. Ihmisen fyysinen ja psyykkinen terveys edellyttää myös kestävää vuorovaikutusta ihmisen ja muun luonnon välillä. Suomessa suurin syy pitkille sairauspoissaoloille ovat mielenterveydenhäiriöt, erityisesti ahdistuneisuushäiriöt ovat nousussa. Elämme ympäristökriisin keskellä ja monet lapset sekä nuoret ovat huolestuneita ilmastonmuutoksesta; samalla näyttää siltä, että vaikeat ympäristötunteet, ympäristötoiminta ja toiminnasta seuraava hyvä olo ovat yhteydessä toisiinsa. Ympäristötunteilla tarkoitetaan kaikkia inhimillisiä tunteita, jotka merkittävästi liittyvät luontoon ja ympäristöongelmiin. Ympäristötunteiden voidaan nähdä auttavan asioiden käsittelyssä ja haasteiden ratkaisemisessa, eivätkä ne lähtökohtaisesti ole sairauden oireita. Kliinisessä hoitoympäristössä ko. tunteita ei seulota ja olisi tärkeää tavoittaa nuoret, jotka kaipaavat tukea ympäristötunteidensa kanssa elämiseen, jotta heille voitaisiin tarjota oikeanlaista tukea. Ympäristötoiminta vaikuttaa olevan keskeistä näiden nuorten tukemisessa, mutta olemassaoleviin hoitoihin ei yleensä sisälly ympäristöystävällisen käyttäytymisen tarkastelua ja tarpeenmukaista irrottautumista ympäristökriisin teemoista.
Artikkelissa on kehitetty ns. ”evidence informed”, teoreettinen ja joustava Metsässä Sivistynyt -malli (MeSi-malli) nuorten psykoterapiaan, mikä sisältää tavanomaisen psykoterapiatyöskentelyn lisäksi luontoyhteyden vahvistamista ja ympäristöystävällisten tekojen viemistä arkeen. Artikkelissa tarkastellaan sitä, millainen psykoterapiakontekstiin soveltuva interventio tukee aiemman tutkimustiedon valossa planetaarisen hyvinvoinnin vahvistamista. Käsitteenä planetaarinen hyvinvointi kuvaa sellaista maapallon (eko)systeemien tilaa, jossa eri lajien ja populaatioiden olemassaolo on turvattu myös tulevaisuudessa.
MeSi-malli on luonteeltaan integratiivinen sisältäen hyväksymis-ja omistautumisterapian, myötätuntosuuntautuneisuuden ja psykofyysisen psykoterapian painotusta sekä Luonnosta Virtaa -kehyksen. Ympäristöteot on poimittu hiili-ja luontojalanjälkitutkimuksesta sekä tieteellisestä tiedosta liittyen toisenlajisten eläinten hyvinvointiin ja kärsimykseen. Artikkeli voi avata uusia näkökulmia terapiakentälle ja tuoda terapeuttien sekä nuorten kanssa työskentelevien osaamisen vankemmin mukaan matkalla kohti planetaarisempaa yhteiskuntaa ja hyvinvointia. Terapeuttisella työskentelyllä ja ympäristötunteita huomioimalla voisi olla mahdollista hoitaa sekä ihmistä että muuta luontoa samoilla resursseilla.
Psykofyysinen luontolähtöinen työnohjaus nuorisotyössä
Tiia Eggert, Helsinki
Avainsanat: työnohjaus, psykofyysinen, luontoviisaus, nuorisotyö
Ihmisten luontosuhde on merkittävästi haurastunut viimeisten vuosisatojen aikana ja samaan aikaan luontokato ja ilmastonmuutos ovat edenneet sekä toisenlajisten eläinten kärsimys on lisääntynyt tehotuotannon myötä. Erityisesti lasten, nuorten, perheiden ja heidän kanssaan toimivien ammattilaisten luontosuhdetta olisi tärkeää tukea erilaisin keinoin, joista yksi keino on tässä artikkelissa ehdotettu psykofyysinen luontolähtöinen työnohjaus nuorten kanssa toimiville. Työnohjaus toteutetaan tavallisesti rakennetuissa ympäristöissä, vaikka luontoympäristöissä toteutettavaa työnohjausta puoltavat esimerkiksi tutkimukset siitä, että luontolähtöinen toiminta kohentaa mm. elpymistä, hyvinvointia ja kognitiivisia toimintoja. Myös ongelmienreflektointikapasiteetin tiedetään olevan parempi luonto- kuin rakennetuissa ympäristössä.
Artikkelissa on kehitetty työnohjaustyöhön uudenlainen tieteellisteoreettinen ja hyviin kliinisiin käytäntöihin nojaava lähestymistapa, joka pureutuu tavanomaisiin työnohjauskysymyksiin mahdollistaen samalla sekä työnohjattavien että muun luonnon hyvinvointia. Psykofyysisen luontolähtöisen työnohjauksen kulmakivet ovat: 1. tutkitut luonnon hyvinvointi- ja terveysvaikutukset, muun luonnon kunnioittaminen 2. symbolityöskentely, luonnon elementtien viisauden kuuntelu ja toiminnalliset menetelmät mielentämisen tukena, 3. kehon järjestäytyminen, nonverbaalisen tiedon hyödyntäminen, peilaamistyöskentely ja säätelytaidot 4. traumasensitiivisyys ja turvallisuus. Psykofyysistä luontolähtöistä työnohjausta voidaan toteuttaa myös sisätiloissa. Tällöin työskentelyn keskiössä on ohjattavan kehomieli, jota voidaan ajatella lähiluontona. Rakennetussa ympäristössä työnohjauksessa pystytään hyödyntämään luontokuvia, mielikuvatyöskentelyä ja luonnon elementtejä esimerkiksi symbolityöskentelyn tukena. Artikkelissa esitellään myös työnohjauksen mahdollisuuksia planetaarisen hyvinvoinnin tueksi.
Käytännön kokemuksen ja tieteellisteoreettisen lähestymistavan pohjalta näyttää siltä, että psykofyysinen luontolähtöinen työnohjaus voi olla yksi keino nuorisotyöntekijöiden ja heidän asiakkaidensa luontoyhteyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi sekä muusta luonnosta huolehtimiseksi. Artikkelissa esitetään, että psykofyysinen luontolähtöinen työnohjaus voi vahvistaa nuorisotyöntekijöiden työssä jaksamista ja luontosuhdetta sekä tarjota heille mahdollisuuden oppia erilaisia tapoja, joilla he voivat tukea nuorten asiakkaidensa luontosuhdetta ja kokonaisvaltaista hyvinvointia ekologisen kriisin keskellä. Jatkossa aihetta olisi tärkeä tutkia käytännössä.
Liikkumatila nuorten aktiivisille ja kestäville kulkumuodoille
Elina Hasanen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu; Aalto-yliopisto
Liikenteen kestävyysmurros tarkoittaisi nuorten arjessa koulu- ja vapaa-ajan matkojen kulkemista kävellen, pyöräillen, bussilla tai muilla aktiivisilla ja kestävillä tavoilla. Murroksen aikaansaaminen keskittyen pääosin yksilöiden valintoihin tai ympäristön olosuhteisiin on osoittautunut vaikeaksi. Tarvitaan ymmärrystä siitä, miten nuorten kulkeminen liittyy vallitseviin käytäntöihin ja rakenteisiin yhteiskunnan eri tasoilla sekä mistä muutoksen mahdollisuuksia voisi löytää.
Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten kulkemisen käytäntöjä sosiaalisen tilan kehyksessä ja relationaalisina, erilaisten suhteiden määrittäminä. Sosiaalinen tila nähdään käytäntöjen ja toiminnan mahdollisuuksien raamina, joka muotoutuu toimijoiden ja rakenteiden vuorovaikutuksessa ja muuttuu ajassa. Tavoitteena on selvittää, miten nuorille mielekkään aktiivisen ja kestävän kulkemisen liikkumatila eli sen mahdollisuudet ja rajoitteet muotoutuvat tilallisina suhteessa arjen sosiaalisiin, kulttuurisiin ja materiaalisiin tekijöihin.
Tutkimusaineisto on koottu yläkouluikäisten nuorten kulkumuotojen muutosta tarkastelevan interventiotutkimuksen aikana. Kohdealueena on kaksi keskikokoista kaupunkia, joihin kuuluu maaseutualueita. Osallistuneiden joukosta haastateltiin puolistrukturoiduin yksilö-, pari-, ryhmä- ja kävelyhaastatteluin neljäätoista nuorta kahdesti sekä viittä huoltajaa. Lisäksi hyödynnetään interventiossa toteutettujen työpajojen tuotoksia ja havaintoja. Aineisto analysoidaan laadullisella sisällönanalyysillä sosiaalisen tilan, sosiaalisten käytäntöjen ja kulkemisen relationaalisuuden käsitteellistyksien ohjaamana.
Alustavien tulosten mukaan nuorten kulkutapoja määrittävät lukuisat sosiaaliset ja kulttuuriset järjestykset sekä yhteiskunnan tarjoama toimintatila. Liikkumatila aktiivisille ja kestäville kulkumuodoille muotoutuu esimerkiksi suhteessa perheen kulkemisen ja vapaa-ajanvieton kulttuuriin sekä kaverisosiaalisuuden paikkoihin ja tapoihin. Se on myös sidoksissa autoliikkuvuuden valta-asemaan etenkin paikallisen liikennetilan sekä nopeuden ja helppouden tavoittelun kautta. Bussiyhteydet koetaan usein riittämättömiksi tarjoamaan nuorille merkityksellistä itsenäistä liikkuvuutta vapaa-ajan matkoille. Kulkemisen ja liikkuvuuden lisäksi on hyvä tarkastella liikkeellä olemista, sillä kävelyn, pyöräilyn ja bussilla liikkumisen tunneperäiset, affektiiviset elementit eroavat toisistaan. Kulkumuotokäytännöistä myös löytyy merkkejä nuorten omaehtoisuudesta ja toimijuudesta suhteessa vallitseviin käytäntöihin ja rakenteisiin.
Tulosten kautta voi pohtia, miten yhtäältä kestävät kulkumuodot ja toisaalta yksityisen moottoriliikenteen yleisyys kytkeytyvät ajan saatossa muotoutuneisiin rakenteisiin, sekä millaista laajaa muutosta oikeudenmukaisen kestävyysmurroksen suuntaan eteneminen vaatii. Tulosten avulla voi myös tunnistaa nuorille merkityksellisiä liikkuvuuden ja saavutettavuuden ongelmakohtia.
14.11. klo 9.00–10.30
Ekana päivänä oli jo seikkailullinen tunne” Nuorten määritelmiä seikkailullisuudesta ympäristöteemaisen leirikoulun aikana
Johanna Anja Alice Huovila
Pro gradu -tutkielmassani tutkin, miten nuoret määrittelevät seikkailullisuutta luonnonympäristössä toteutetun ympäristöteemaisen leirikoulun kontekstissa. Tutkielmassa selvitin nuorten määritelmiä seikkailullisista tapahtumista, tilanteista ja kokemuksista leirikoulujen aikana, sekä sitä, mitkä luonnossa seikkailemiseen liittyvät tekijät voivat vaikuttaa nuorten suhtautumiseen ympäristöä kohtaan. Tutkielmassani tarkastelen luonnonympäristössä toteutettavaa seikkailukasvatusta ja sen merkitystä ympäristö- ja luontosuhteen, hyvinvoinnin sekä ympäristötoimijuuden vahvistamisessa. Tutkielman tavoitteena on nuorten äänen tuominen mukaan seikkailukasvatuksen teoriaan ja käytäntöihin.
Seikkailukasvatusta luonnossa nuorten relationaalisen resilienssin vahvistukseksi planeetarisessa kriisissä toimimiseen
Mari Pienimäki, Tampereen yliopisto
Planetaarinen kriisi, kuten ilmastonmuutos, luontokato ja ympäristön saastuminen, haastaa nuoret pohtimaan omaa ympäristötoimijuuttaan sekä luottamustaan ja sitkeyttään toimia luonnon hyväksi. Esityksessä tarkastelen, miten seikkailukasvatus (Outdoor Adventure Education) luonnossa voi tukea nuorten relationaalista resilienssiä eli kykyä kohdata koettelemuksia ja vastoinkäymisiä sekä sitkeyttä selviytyä odotettua paremmin toimimalla yhteistuumin näissä tilanteissa. Esitys perustuu Tampereen yliopistossa toteutettuun toimintatutkimukseen ”NYT! Ahdistuksesta nuorten ympäristöpoliittiseen toimijuuteen”, jossa järjestettiin kolme viikon mittaista luontopainotteista leirikoulua vuosina 2020–2021. Leirikouluihin osallistui yhteensä 71 yläkouluikäistä nuorta eri puolilta Suomea. Esitys perustuu hankkeen artikkeliin, jonka pääaineistona oli leirikoululaisten loppu- ja seurantahaastattelut. Aineisto analysoitiin laadullisesti sisällönanalyysin menetelmin relationaalisen resilienssin näkökulmasta. Analyysissa nousi esiin kolme resilienssiä rakentavaa ulottuvuutta: tuettu haavoittuvuus (supported vulnerability), yhteinen kasvu (mutual growth) ja suhteissa rakentuva luottamus (relational confidence). Esimerkiksi korkealle ilmaan rakennettu seikkailurata loi tilanteita oman haavoittuvaisuuden näyttämiselle, sillä sen suorittaminen edellytti paikoin rohkeutta pyytää apua. Seikkailukasvatuksen kontekstissa se tuotti myös kokemuksen, että nuori voi luottaa saavansa apua sitä pyytäessään. Melonta yhteisessä kanootissa edellytti puolestaan suoritusten synkronointia ja koordinointia järvessä etenemiseksi, eli yhdessä oppimista, sekä vastavuoroista empatian ja kannustuksen ilmaisemista, jotta kaikki kanootissa olevat jaksoivat sitkeästi opetella melomaan yhdessä. Yllättäen myös ruoanlaitto trangialla luonnossa koettiin seikkailuna, joka vahvisti kokemusta yhteisestä selviytymisestä ja vastuunkannosta. Leirikoulujen seikkailullisissa aktiviteeteissa oli siten potentiaalia tukea nuorten relationaalista resilienssiä. Resilienssin siirtyminen toisiin yhteyksiin, kuten ympäristötoimijuuteen, edellyttäisi tosin seikkailukasvattajalta resilienssiä rakentavien tekijöiden avointa reflektointia nuorten kanssa. Sen yhdistäminen kestävyysosaamiseen voisi kuitenkin vahvistaa sitä. Relationaalisen resilienssin näkökulmat istuisivat hyvin esimerkiksi Euroopan komission laatiman GreenComp-osaamiskehyksen “”yhteistyön”” ja “”sopeutumiskyvyn”” alueisiin. Näin nuorten kyky toimia planeetan puolesta voisi vahvistua arjen konteksteissa – ei vain luonnossa, vaan myös yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa tiloissa, joissa luottamusta ja sitkeyttä toimia koetellaan.
Lähde:
Pienimäki, M. & Marttila, M. (2025) Outdoor adventure education supporting relational resilience among young people. Finnish action research on nature-based school camps. Adventure Education and Outdoor Learning, https://www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/14729679.2025.2543555
Neljä kokemuksellista narratiivia nuorten kirjoittamista eläin- ja luontomuistoistoista planetaarisen nuorisotutkimuksen näköalana
Pirjo Suvilehto, Oulun yliopisto
Artikkelissa tutkitaan, millaisia eläin- ja luontokokemuksia nuoret korkeakouluopiskelijat kuvaavat luovan kirjoittamisen keinoin palaamalla muistoissaan lapsuuteen ja nuoruuteen. Artikkelissa tutkitaan luovan muistelukirjoittamisen mahdollisuuksia osana planetaarista taidekasvatusta. Aineisto muodostuu neljästä nuoruuden narratiivista eläin- ja luontokokemusten reflektiossa. Käsitteinä teoriapohjaa rakentavat luova kirjoittaminen, muistelukirjoittaminen, radikaali luovuus, taidelähtöiset eläin- ja luontokokemukset sekä nuorisotutkimus. Tutkimusorientaation taustalla ovat kysymykset siitä, miten kasvattajat ja opettajat niin varhaiskasvatuksen kuin koulumaailman erilaisissa ympäristöissä voisivat hyödyntää luovaa kirjoittamista taidetyöskentelyn mallina erityisesti monilajisuuteen ja eläin- sekä luontokokemuksiin liittyvien näkökulmien tuomiseksi osaksi arjen käytänteitä, opetusta sekä yksilön luonto- ja eläinsuhdetta.
Tutkimuksen aineisto on kerätty vuosina 2018–2020 hyödyntämällä Pirjo Suvilehdon kehittämää Pritney-menetelmää, erityisesti sen luovan kirjoittamisen osuutta. Kokonaisuudessaan aineisto koostuu kahdesta sadasta korkeakouluopiskelijan tuottamasta luovasta muistelutekstistä, mutta tässä artikkelissa tutkimuksellinen huomio on kohdennettu neljän nuoren luovaan muistelutekstiin, joita tutkimuksessa kutsumme narratiiveiksi. Tutkimusaineiston analysoinnissa hyödynsimme temaattista sisällönanalyysia sekä Narratives-On-Narratives (NON) -menetelmää sekä tutkijatriangulaatiota. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ihmisen ja eläimen välistä suhdetta, toislajisuutta sekä eläimen ja ihmisen välisiä lajirajoja vastaamalla seuraaviin tutkimuskysymyksiin: millaisia narratiiveja syntyy, kun nuorta pyydetään kirjoittamaan omista lapsuuden ja nuoruuden eläinmuistoistaan ja millaisia kohtaamisia nuoret kuvaavat näissä tarinoissa sekä miten luovan kirjoittamisen menetelmällä tuotetut tekstit voisivat palvella planetaarista nuorisotutkimusta. Narratiiveissa nuoret näyttäytyvät aktiivisina, omalakisina toimijoina, ja omissa toimissaan he toteuttavat persoonallisia, osin myös ekologisesti ja planetaarisen kasvatuksen kannalta merkityksellisiä tekoja.
Planetaarisen puutarhan kenttäasema – ja sen mahdollistama nuorisotutkimuksellinen orientaatio
Sofia Laine, Nuorisotutkimusseura
Ranskalainen arkkitehti Gilles Clément (2023) on määritellyt ja konkreettisesti rakentanut planetaarisen puutarhan: Planetaarisessa puutarhassa ajatellaan, että koko planeettamme tulisi hoitaa ja suojella kuin puutarhaa. Käsite korostaa ihmisen vastuuta maapallon ekosysteemien ylläpitämisestä ja suojelemisesta kestävällä tavalla, monimuotoisuutta arvostaen ja eri lajeja mahdollisimman vähän ekologisessa ruoantuotannossa vahingoittaen. Lähtökohta ei ole ongelmaton: ihmislaji vahingoittaa toimillaan jatkuvasti ekosysteemejä. Planetaarinen puutarha onkin esimerkki sellaisesta ihmisen luomasta luonto-kulttuuriympäristöstä, jossa ihminen pyrkii ymmärtämään ekosysteemiä ja toiminnallaan tukemaan sen monilajisuutta (Clément 2023). Suomessa ei tietääksemme ollut planetaarista puutarhaa ennen kuin ryhdyimme Otaniemen lukion opettajan Kirsi Haapamäen kanssa pystyttämään sellaista Pohjois-Espooseen nuorten kanssa syksyllä 2024.
Esityksessä kerron planetaarisesta puutarhasta, kuinka olemme planetaarisen nuorisotutkimuksen kehyksen (Laine 2023) avulla laajentaneet Clémentin alkuperäistä versiota nuorisolähtöisyyteen, yhteisöllisyyteen ja ympäristötunteiden luovaan käsittelyyn. Perustelen esityksessäni, kuinka planetaarinen puutarha on myös planetaarinen käytäntö, planetary praxis (Heikkinen ym. 2023): Planetaariset käytännön ovat ekokriisin ajassa tarvittavia muutosvoimaisia uusia yhteisöllisiä toimintatapoja kestävyysmurroksen toteuttamiseksi.
Planetaarinen puutarha käytäntöutopiana jatkaa myös Antti Rajalan työtä utopiapedagogiikan saralla: ”Utopioiden visioimiseen ja toteuttamiseen osallistuminen voivat opettaa näkemään toisin olemisen mahdollisuuksia jokapäiväisessä elämässä ja yhteiskunnassa” (Lakkala & Rajala 2023, 289). Planetaarinen puutarha voidaan nähdä konkreettisen utopian hankkeena, jonka muutosvoimaa uutena käytänteenä on juuri lähdetty tutkimaan. Etnografiani on alkanut keväällä 2024 ja esityksessäni tuon aineistoesimerkkejä kaikilta neljältä planetaarisen nuorisotutkimuksen ulottuvuudelta käytännön utopioiden ja planetaaristen käytäntöjen tutkimuskeskusteluun.
Lähteet:
Clément, G. (2023) “The Planetary Garden”. Teoksessa: M. Kries, V. Stappmanns (toim.): Garden Futures, Designing with Nature. Vitra Design Museum, 164–167.
Heikkinen, H. L. T., Huttunen, R., Mahon, K., & Kemmis, S. (2024) ”Beyond an anthropocentric view of praxis: towards education for planetary well-being”. Environmental Education Research, 30(7), 1147–1160.
Laine, S. (2023a). New Framework Proposal: Planetary Youth Research. Youth and Globalization, 5(1) 15-43, Special Issue: “Re-envisioning youth in times of global risks”.
Lakkala, K. & Rajala, A. (2023) ”Utopiapedagogiikan avulla opitaan, miten asiat voisivat olla”. Puheenvuorot. Kasvatus 3, 288–292.
Nov 14th at 10.30–12.00am
Ethnographic research on Indigenous youth climate activism in Global South
Pragati Parihar, Tampere University
The recent decade has seen the emergence of youth climate activism around the globe. While the current literature has focused on global climate activism particularly on global north countries, the studies centering on global south countries like India are limited. A particularly striking lacuna concerns the climate activism of indigenous youth. In this project, I will explore the factors that shape youth climate activism in India. Using an ethnographic approach, I will collect data through participant observation and semi-structured, in-depth interviews with participants aged 16–35 working at the grassroots level in Chhattisgarh, India. I will use the theory of intersectionality to highlight how systematic inequalities shape young people’s experiences in complex & shifting ways. The objective is to highlight how systematic power dynamics result in resilience among youth. I aim to shift the conversation away from examining vulnerabilities of youth to how social injustices result in resilience.
Living the Polycrisis: Interdisciplinary perspectives on young people’s experiences on intersecting crises
Johanna Nurmi, Turun yliopisto
Elli Peltonen
Faith Mkwesha (Turun yliopisto)
The ongoing climate and ecological crisis can be understood as a polycrisis – a constellation of interconnected problems in which multiple crises simultaneously affect various systems. In this presentation, we share preliminary observations and reflections based on interdisciplinary fieldwork exploring young people’s experiences of intersecting crises in Finland and Morocco.
Our empirical focus is on themes of security and belonging, examining how crises related to these areas—such as armed conflict, radicalization, polarization, and racism—are perceived and experienced by young people. These crises are deeply intertwined with the planetary emergency of climate change and mass extinction. The current polycrisis shapes young people’s present lives and the futures they may face and imagine, both socially and personally. It is crucial to examine these experiences while acknowledging that the effects of intersecting crises are both intersectional and contextual—entwined with young people’s life circumstances and the social inequalities that affect them.
Combining perspectives from sociology and empirical literary and reading studies, we investigate how young people’s lived experiences of intersecting crises manifest in both the global South and North. We have collected data through reading groups with young people (aged 16–19), in which participants read and discuss contemporary literature addressing current intersecting crises, with a focus on security and belonging. These sessions also include creative writing exercises and thematic interviews.
We propose that reading and discussing literature provides an interactive and creative method for exploring experiences of intersecting crises. In this presentation, we share first observations from our fieldwork and reflect on the use of reading groups, creative writing, and interviews as a combined methodology for analyzing and understanding young people’s experiences of the global polycrisis.
Menestys vai kohtuus? Nuoret suoritusyhteiskunnan vaatimusten ja ekokriisin tiedostamisen ristipaineessa
Elina Nivala, Itä-Suomen yliopisto
Nuoret elävät nyky-yhteiskunnassa ristiriitaisten odotusten ja uhkaavan maailmantilanteen aiheuttamien paineiden keskellä. Yhtäältä suoritusyhteiskunta korostaa yksilöllistä menestystä, itsensä kehittämistä ja taloudellista tuottavuutta. Nuoret omaksuvat sosialisaatiossaan jatkuvan talouskasvun ideologiaan pohjautuvat vaatimukset tehdä elämässään ajoissa opinto- ja uravalintansa, optimoida opintomenestyksellään pääsyn jatko-opintoihin, suorittaa opinnot tehokkaasti ja liittyä työmarkkinoille tuottaviksi ja kulutuskykyisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Menestyksen tavoittelusta tulee itsestään selvä ohjenuora, jota he seuraavat uupumuksen kynnykselle ja ylikin. (Esim. Petersen & Madsen 2023.) Toisaalta paheneva ekokriisi ja sen aiheuttama huoli tulevaisuudesta herättävät monissa nuorissa ahdistusta ja saavat aikaan halua etsiä vaihtoehtoisia, kohtuullisempia elämäntapoja (esim. Veijonaho ym. 2023). Planeetan rajojen tiedostaminen saa osan nuorista kyseenalaistamaan suoritusyhteiskunnan heihin iskostamat elämänpäämäärät. Toimiminen yksilönä yhteiskunnan odotusten vastaisesti voi kuitenkin olla ylivoimaista ja johtaakin ahdistuksen lisääntymiseen.
Tämän suunnitelmavaiheessa olevan tutkimuksen pyrkimyksenä on tavoittaa nuorten kokemuksia tästä ristipaineessa elämisestä sekä etsiä heidän kanssaan mahdollisuuksia lievittää painetta tai vapautua siitä ja rakentaa ekososiaalisesti kestävämpää tulevaisuutta sekä henkilökohtaisella että planetaarisella tasolla. Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa tarkastelen systemaattisen kirjallisuuskatsauksen avulla, miten nuorten elämänpäämäärissä ja arvoissa näkyvät nykymaailman ristiriitaiset odotukset ja vaatimukset sen suhteen, mitä heidän pitäisi elämässään tavoitella. Tavoitteena on hahmottaa, millaisia jännitteitä ja mahdollisia uudenlaisia arvopainotuksia nuorten ajattelussa esiintyy, kun menestyksen tavoittelu kohtaa ekologisen kriisin tiedostamisen. Kirjallisuuskatsauksen tulokset muodostavat kehyksen lähteä työstämään aihetta yhdessä nuorten kanssa.
Esityksessäni kuvaan tutkimuksen teoreettisia lähtökohtia ja hahmottelen mahdollisia tutkimusasetelmia. Toivon pääseväni keskustelemaan yhdessä nuorisotutkijoiden kanssa tämänkaltaisen tutkimuksen menetelmistä, mahdollisuuksista tehdä tutkimusta esimerkiksi kanssatutkimuksena sekä tähän liittyvistä eettisistä kysymyksistä.
Lähteet
Petersen, A., Madsen, O. J. (2023) The achievement society: youths too good for their own good? Subjectivity 30, 23–38. https://doi-org.ezproxy.uef.fi:2443/10.1057/s41286-023-00147-w
Veijonaho, S., Ojala, M., Hietajärvi, L., & Salmela-Aro, K. (2023) Profiles of climate change distress and climate denialism during adolescence: A two-cohort longitudinal study. International Journal of Behavioral Development 48 (2), 103–112. https://doi.org/10.1177/01650254231205251 (Visit an external site. The link opens in a new tab.)
Maailmanloppuelokuvan mahdollinen. Nuorten asenteen kulttuurinen oppiminen asioista, jotka täytyy tehdä
Nina Maskulin, Helsingin yliopisto
Maailmanloppu väittää, että yhteinen aika loppuu. Kysymys yhdistää nuoria mahdollisen ongelmana. Se on tiedollinen näkökulma aikaan, tilaan, ja asenteiden kulttuuriseen oppimiseen yhteistoiminnassa, kiistellen asioista, jotka täytyy tehdä.
Tässä esitelmässä käsittelen uskontotieteen väitöskirjani tuloksia, joista erottuu nuorten tieto toimintana maailmanlopun ongelman ratkaisussa. Tutkimukseni nuoret lähestyvät elokuvan esittämän hyperväkivallan ongelmaa yhteistoiminnassa. He soveltavat koulun arvopohjaa suhteessa maailmaan, luottavat tasa-arvoon, demokratiaan ja ihmisoikeuksiin ja kokeilevat vastakarvaan vastakkaisia lähestymistapoja tai hylkäävät koko ajatuksen maailmanlopusta. Nuoret ovat elokuvan katsojayhteisössä toimijoita ja valkokankaan maailmanlopusta tietäviä subjekteja. Laadullinen haastatteluaineisto on syntynyt vapaaehtoisten nuorten kanssa koulun ja rippikoulun pakollisissa tiloissa.
Tutkimuksen toimintakontekstina on koulun ja kirkon yhteiset pedagogiset käytännöt ja valtasuhteet, jotka ovat historiallisesti rakentuneita sekä tiedon että erojen kulttuuriseen tuotantoon. Koulun sosiaalisessa tilassa erojen tuotanto tarkoittaa arkisia pedagogisia käytäntöjä, joilla koulu toteuttaa erotteluja oppilaiden sukupuolen, kielen ja katsomuksen perusteella. Koulun pedagogiset havainto- ja arvokategoriat eivät määritä haastattelemieni nuorten toimintaa elokuvan katsojayhteisössä. Käytännöt määräävät eroja oppilaiden välillä arkisena toimintana ja luonnollistuneina kategorioina. Nämä kategoriat uusintavat stereotypioita sosiaalisista ryhmistä suomalaissa yhteiskunnassa sukupuolten segregaationa, rasismina ja kielellisinä esteinä nuorten koulutuspoluilla.