Hyppää sisältöön

Nuorisotutkimusseuran uudeksi puheenjohtajaksi Petri Paju

Nuorisotutkimusseuran syyskokous pidettiin eilen 2.12.2021. Kokouksessa valittiin seuralle uusi hallitus ja myös puheenjohtaja aiemman puheenjohtajan, nuorisotutkimuksen professorin Päivi Honkatukian ilmoitettua, ettei hän ole enää käytettävissä tehtävään. Puheenjohtajaksi valittiin pitkän ja monipolvisen yhteisen historian Nuorisotutkimusseuran kanssa omaava YTT Petri Paju. Paju on toiminut seuran hallituksessa useammassakin vaiheessa, joskus varapuheenjohtajanakin, minkä lisäksi hän on työskennellyt useissa tutkimusprojekteissa Nuorisotutkimusverkoston tutkijana.

– Yhteinen historiani Nuorisotutkimusseuran kanssa on niin pitkä, että vuosilukuja on vaikea muistaa. Ensimmäisen apurahani sain vuodelle 1998, sen muistan varmasti. Suomen ihanuus ja kurjuus– hankkeen puitteissa tehty kouluetnografia Apina pulpetissa yhdessä Tommi Hoikkalan kanssa on paras projekti, missä olen koskaan ollut mukana! Aikaa on kulunut, mutta siitä olen iloinen edelleen, muistelee Paju.

Nuorisotutkijana Pajun tutkimusaiheet ovat ehtineet vuosien varrella vaihdella, mutta nuorten syrjäytyminen on ollut läpileikkaava teema tavalla tai toisella suurimman osan ajasta. Useita Pajun tutkimuksia on julkaistu myös Nuorisotutkimusverkoston julkaisusarjassa, näistä merkittävimpinä kenties edellä mainittu Apina pulpetissa. Ysiluokan yhteisöllisyys sekä samaan kouluetnografia-sarjaan kuulunut Pajun väitöskirja Koulua on käytävä. Etnografinen tutkimus koululuokasta sosiaalisena tilana vuodelta 2011.

Päivätyökseen Paju on työskennellyt viimeiset kahdeksan vuotta Lastensuojelun Keskusliitossa, suuren osan ajasta ulkopuolisella hankerahoituksella, mutta viimeiset kuukaudet erityisasiantuntijana osana järjestön perustoimintaa.

– Keskusliitto on suurin piirtein Nuorisotutkimusseuran kokoinen organisaatio, siinä mielessä perusjärjestöarki on tuttua ja siitä on varmasti hyötyä myös Nuorisotutkimusseuran puheenjohtajan tehtävässä. Olen kiitollinen seuran syyskokouksen osoittamasta luottamuksesta ja teen parhaani sen eteen, että seuralla olisi jatkossakin edessään hyviä vuosia, kaikesta tiedossa olevasta rahoitukseen liittyvästä epävarmuudesta huolimatta, toteaa Paju.

Hallituksen muiksi jäseniksi valittiin Antti Maunu, Eeva Sinisalo-Juha, Jussi Ronkainen, Marko Kananen, Marko Manninen, Minna Laiti, Noora Pyyry, Susanna Ågren, Tarja Tolonen, Tiina Valkendorff sekä varajäseniksi Anne-Mari Souto, Juha Nieminen ja Sari Näre. Asialistalla olivat myös muut sääntömääräiset syyskokousasiat, kuten toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen.

Nuorisotutkimusseuran väistyvää puheenjohtajaa Päivi Honkatukiaa haluaa koko seuran työyhteisö kiittää hänen ansiokkaasta ja paneutuneesta työstään Nuorisotutkimusseuran hyväksi. Honkatukian kolmivuotista puheenjohtajakautta ovat leimanneet erityisesti aktiivisuus yhteiskunnallisen vaikuttamisen foorumeilla, luonteva yhteistyö Tampereen yliopiston nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen yksikön kanssa sekä Nuorisotutkimusseuran ja -verkoston organisaation kehittäminen.

Lisätiedot

Petri Paju.

Petri Paju

petri.paju@lskl.fi

puh. 050 578 0259

Jaa somessa: