Hyppää sisältöön

Tervetuloa Nuorisotutkimusseuraan Karla ja Riku!

Karla Malm ja Riku Laine aloittivat Nuorisotutkimusseurassa toukokuun alussa.

Nuorisotutkimusseuran tutkijakuntaan on liittynyt uusia ja vähän entuudestaankin tuttuja kasvoja, kun Karla Malm ja Riku Laine aloittivat tutkijoina toukokuun alussa. Karla on työskennellyt talossa aiemminkin, mutta Riku on talossa uusi tuttavuus.

Mitä työtehtäviisi kuuluu Nuorisotutkimusseurassa?

Karla:

Työskentelen Nuorisotutkimusseurassa tutkijana. Tällä hetkellä teen selvitystä, jossa tarkastellaan vailla toisen asteen tutkintoa olevien 20–29-vuotiaiden helsinkiläisnuorten koulutuspolkuja ja koulutuksen ulkopuolelle jäämiseen liittyviä tekijöitä. Syksyllä osallistun nuorten tet-kokemuksia tarkastelevan TETTI-hankkeen aineistonkeruuseen.

Riku:

Työskentelen Nuorisotutkimusseurassa tilastotutkijana avustamassa muita tutkijoita muun muassa tilastollisten analyysien ja aineistojen käsittelyn kanssa. Tällä hetkellä teen töitä nuorten mielenterveys- ja päihdetyötä tarkastelevassa NUMPA-hankkeessa ja myöhemmin siirryn Nuorisobarometrin pariin tekemään vuoden 2021 barometrin tilastoanalyysejä ja suunnittelemaan vuoden 2022 barometrin kysymyslomaketta.

Miten ensimmäiset viikot ovat sujuneet?

Karla:

Hyvin! Vaikka olen toistaiseksi käynyt toimistolla vasta kerran kuluneen kuukauden aikana, on ollut kiva, että yhteyttä työkavereihin on tullut silti pidettyä lähes päivittäin. Hankkeessa olen päässyt tutustumaan itselleni melko uuteen teemaan, mikä on ollut mielenkiintoista.

Riku:

Aika tukka putkella on saanut laittaa menemään, vaikka minulla lyhyet hiukset onkin! Kalenteriin on laitettu tapaamisia useiden yhteistyötahojen kanssa ja talon oman väen kanssa. Nuorisotutkimusseuran tutkimuspäällikön Pitkäsen Tuulin kanssa olemme tuttuja jo aiemmista projekteista, joten se on auttanut tätä perehtymisprosessia. Tein viime kesän A-klinikkasäätiöllä kesätyöntekijänä, joten kiinnittyminen uuteen yhteisöön näin korona-aikana on tuttua minulle.

Mistä tulit Nuorisotutkimusseuraan ja mitä olet tehnyt aiemmin?

Karla:

Olen työskennellyt Nuorisotutkimusseurassa vuosina 2015–2019 eli organisaatio on minulle entuudestaan tuttu. Välissä olen työskennellyt nuorisotyöhön liittyvissä hankkeissa Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja freelancerina sekä kirjoittanut romaania.

Riku:

Teknisesti tulin suoraan koulun penkiltä, mutta minulla on jo laaja-alainen kokemus tutkimustyöstä ja pari julkaistua artikkeliakin. Opiskelin tilastotiedettä Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Aiempina kesinä olen työskennellyt mm. Puolustusvoimissa tiedotussihteerinä, SAS-ohjelmoijana sekä tutkimusavustajana matemaattis-luonnontieteellisen, lääketieteellisen ja valtiotieteellisen tiedekunnan tutkimusryhmissä.

Minkä merkeissä vietät vapaa-aikaasi?

Karla:

Luova kirjoittaminen ja lukeminen ovat tärkeä osa vapaa-aikaani, josta ison osan kulutan myös pyörimällä kaupungin puistoissa parivuotiaan taaperoni kanssa. Lisäksi uin mielelläni ympäri vuoden meressä ja käyn aamusaunassa aina kuin mahdollista.

Riku:

Korona-aika on vaikuttanut jonkin verran vapaa-aikaani. Normaalisti kävisin pelaamassa lentopalloa ja vaeltelemassa kirjaston hyllyjen välissä etsimässä mielenkiintoista luettavaa (mukaani tarttuu pääasiassa trillereitä, dekkareita ja yhteiskunnallisia tietokirjoja). Tällä hetkellä siis odottelen kesän tuloa ja käyn ulkoilemassa ystäväni kanssa.

Lisätiedot

Karla Malm.

Karla Malm

VTM, tutkija

karla.malm@nuorisotutkimus.fi

Riku Laine.

Riku Laine

VTM, tilastotutkija

riku.laine@nuorisotutkimus.fi

Jaa somessa: