Aloittaessani työskentelyn Nuorisotutkimusseurassa olin vaikuttunut siitä, miten paljon Nuorisotutkimusseuran toimistolla on vanhoja julkaisuja. Toimiston kirjahyllyissä on satoja vanhoja lehtiä, tutkimusjulkaisuja, kirjoja ja erilaisia selvityksiä. Kirjahyllyistä on mahdollista löytää vuosikymmeniä vanhoja Nuorisobarometreja, 1990-luvun alussa julkaistuja Nuorisotutkimus-lehtiä sekä kansainvälisiä nuorisotutkimuksellisia julkaisuja aina 1990-luvulta tähän päivään. Korkeakouluharjoittelijan näkökulmasta on erityisen hedelmällistä, että toimisto on täynnä vanhoja julkaisuja: on mahdollisuus tutustua siihen, mitä vuosikymmeniä sitten on tutkittu, miten tieteellinen kieli, tutkimusetiikka ja menetelmä ovat eläneet vuosikymmenten aikana.
Korkeakouluharjoittelijan näkökulmasta on erityisen hedelmällistä, että toimisto on täynnä vanhoja julkaisuja: on mahdollisuus tutustua siihen, mitä vuosikymmeniä sitten on tutkittu, miten tieteellinen kieli, tutkimusetiikka ja menetelmä ovat eläneet vuosikymmenten aikana.
Nuorisotutkimusseuran toimistolla voi tuntea olevansa osa jotain tutkimuksellista kokonaisuutta. Kokemus kuulumisesta tutkimukselliseen kokonaisuuteen syntyy omalla kohdallani juuri paperisten kirjojen ja julkaisujen kautta. On mahdollisuus omin silmin nähdä, tuntea ja kokea se, mitä kaikkea Nuorisotutkimusseura on tutkinut ja tuottanut maamme tieteelliselle kentälle: julkaisusarjassa on ilmestynyt yli 250 julkaisua vuodesta 1993 alkaen.
Yksittäinen Nuorisotutkimus-lehti tai Nuorisobarometri ei välttämättä vielä hirveän suurta kuvaa Suomen nuorison tilanteesta anna, mutta kun julkaisun pistää vierekkäin neljän vuosikymmenen julkaisujen kanssa, saa se uudenlaisen merkityksen: Uusi tieto rakentuu aina vanhan päälle, nämä keskustelevat keskenään ja siitä syntyy tieteellinen keskustelu. Esimerkiksi Nuorisobarometreja selaamalla ja lukemalla pystyy hahmottamaan, miten sen tekotapa ja menetelmät ovat muuttuneet vuosien varrella. Tai vastaavasti, miten eri kysymykset tai yhteiskunnalliset haasteet ovat olleet tutkimuksessa läsnä jo vuosikymmenten ajan. Historian tarkastelu ja aikaisemman tutkimuksen ymmärtäminen onkin mielestäni tieteellisen tutkimuksen keskeinen elementti.
Paperinen julkaisu on ideologinen valinta
Keskustelu paperisista ja digitaalisista julkaisuista nostaa esiin kysymyksen, miten asian laita tulee olemaan tulevaisuudessa. Tieteellisiä artikkeleja julkaistaan eri lehdissä kymmeniä tuhansia vuosittain ja lienee itsestään selvää, että kirja- ja lehtipainojen painokoneet eivät paina lehtiä ulos samalla tahdilla. Tulevaisuudessa voi olla täysin mahdollista, tai se voi olla todellisuutta jo nyt, että tieteellisten toimijoiden toimistoilla ei ole paperisia teoksia. Kirjat ja tieteelliset julkaisut ovat netissä, ihmisten tableteilla ja puhelimissa, samalla tavalla kuin Satu Rämön tai Pajtim Statovcin teokset ovat ihmisten kirjahyllyjen sijaan heidän älylaitteissaan. Tämä ”kehitys”, on surullinen, koska uskon, että fyysisillä kirjoilla ja julkaisuilla on vaikutusta siihen, miten tunnemme ja koemme asioita. Kun kaikki on vain ”tuolla jossain netissä”, ei se ole samalla tavalla läsnä arjessamme, ikään kuin osa meidän elämäämme ja jaettua, aineellista todellisuutta.
Julkaisujen ja kirjojen painamista voidaan pitää myös demokraattisena, ideologisena ja työn tekemiseen liittyvänä kysymyksenä. Painetun tutkimusjulkaisun lukemisen lomassa sinun ei tarvitse katsoa mainoksia tai sinun ei tarvitse siirtyä lukemaan julkaisuja verkkoselaimen kautta, jossa sinusta jää digitaalinen jälki.
Paperisen lehden lukemiseen ei myöskään tarvitse älylaitteita. Paperisten kirjojen painamista voidaan pitää myös ideologisena ja tietoisena valintana, jolla halutaan tukea kirjapainoja ja painettuja teoksia. Entistä enemmän digitalisoituvassa yhteiskunnassa ei ole itsestään selvää, että organisaatio käyttää rahaa paperisiin julkaisuihin, sillä se maksaa rahaa, joka voitaisiin käyttää myös johonkin toiseen tarkoitukseen. Yksi huomioitava asia on myös se, että paperinen teos on aina ”open access”. Niin kauan kuin paperisia lehtiä ja kirjoja julkaistaan, on esimerkiksi kirjastoilla tai alueellisilla nuorisopalveluilla mahdollisuus tilata niitä kokoelmiinsa, mikä mahdollistaa sen, että teoriassa kaikilla on mahdollisuus tutustua tutkittuun tietoon ilman, että heiltä vaaditaan älylaitteita ja digiosaamista.
Jos tulevaisuudessa julkaiseminen tapahtuu vain verkkopohjaisten alustojen kautta, ei meillä ole kirjahyllyjä muistuttamassa meitä omasta tietämättömyydestämme.
Nuorisotutkimusseuran toimiston kirja- ja julkaisuhyllyillä on myös yksi keskeinen tehtävä: Ne muistuttavat siitä, mitä et vielä ole lukenut. Miten paljon on vielä luettavaa, mitä kaikkea et vielä tiedä. Jos tulevaisuudessa julkaiseminen tapahtuu vain verkkopohjaisten alustojen kautta, ei meillä ole kirjahyllyjä muistuttamassa meitä omasta tietämättömyydestämme.
Kirjoittaja
Nuorisotyön -ja nuorisotutkimuksen maisteriopiskelija Ilmari Kallius työskentelee Nuorisotutkimusseurassa korkeakouluharjoittelijana. Kallius on mukana kansainvälisessä CROSSWAY-hankkeessa, jossa tutkitaan maahanmuuttajanuorten pääsyä mielenterveyspalveluihin.