Sipilän hallituksen julkistaman Ratkaisujen Suomi -ohjelmatekstin sisällöistä ja puutteista on noussut useita kohuja, ei vähiten sukupuolten tasa-arvon unohtamisesta (kts. esim. Nytkis 2015; Professoreiden… 2015). Hallitus ei katsonut alun perin tarpeelliseksi laatia edes tasa-arvo-ohjelmaa, toisin kuin kaikki muut hallitukset vuodesta 2003 alkaen. Tämä on herättänyt ihmetystä. Samalla hallitus on tehnyt paljon linjauksia, joilla on selkeitä sukupuolivaikutuksia – joko niitä tiedostamatta tai niistä välittämättä. Nuortenkin elämään nämä vaikutukset ulottuvat – osin kohdistuen suoraan heihin itseensä, osin välillisesti, esimerkiksi heidän vanhempiinsa kohdistuvina säästötoimina.
Jälkikäteen hallituspuolueissa on selitetty tasa-arvon kuuluvan sittenkin hallituksen agendalle, millä on hieman myönnytetty kriitikoiden suuntaan. Sipilä itse on selittänyt Twitter-viestissä tasa-arvon olevan hallitukselle itsestäänselvyys (Sipilä 2015). Jo kesäkuussa 2015 hallitus kypsyi myös ilmoittamaan laativansa sittenkin tasa-arvo-ohjelman. Se ei kuitenkaan tätä kirjoitettaessa ole vielä ilmestynyt. Ohjelman valmistelu, vaikka jälkijättöisesti, on myönteinen merkki tasa-arvotoimien kannalta sinänsä. Ministerit Petteri Orpo ja Juha Rehula ovat myös juuri julkaisseet kannanoton, jossa he korostavat seksuaaliseen häirintään ja väkivaltaan puuttumista niin nuorten kuin aikuistenkin kohdalla. Lisäksi he lupaavat, että hallitus lisää tarvittavia tukitoimia, kuten koulutusta ja turvakotipaikkoja (Orpo & Rehula 2016). Vaikka nämä ovatkin vain tasa-arvon osatekijöitä ja vasta lupauksia, ne ovat joka tapauksessa tärkeitä.
Heikennyksiä kehittämisen sijaan
Ratkaisujen Suomi -ohjelmapaperista (VN 2015) tasa-arvotematiikkaa saa etsimällä etsiä, silti löytämättä. Tekstin lukeminen tuo vaikutelman, että tasa-arvo on laatijoiden mielestä jo toteutunut, eikä sitä tarvitse enää edistää. Kärkihankkeisiin se ei ainakaan mahdu. Paperissa on vain joitain yksittäisiä mainintoja, joista voi tulkita tasa-arvo-ongelmia kenties yhä ilmenevän joillain elämänalueilla: työn ja perheen yhteensovittamisessa sekä lapsiperheiden erotilanteissa (s. 21).
Ohjelmapaperin sivulla 21 todetaan otsikkotasolla, että ”Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta”, mutta tarkentavassa tekstiosuudessa ei kerrota, miten eriarvoisuus kenties tällä hetkellä ilmenee. Mainitaan vain, että yksinelävien asemasta yhteiskunnassa tehdään selvitys, mikä viittaa siihen, että juuri tämän ryhmän eriarvoisuus olisi ongelma; muista eriarvoisuuden muodoista ei esiinny mainintoja. Samassa kappaleessa todetaan: ”Turvataan erotilanteissa lapsen etu ja oikeus sekä isään että äitiin.” (s. 21) Tämä viittaa mahdollisiin ongelmiin sukupuolten tasa-arvon saralla juuri erotilanteissa (kts. myös Aarnion ja Taavetin kirjoitus samassa sarjassa).
Mielestäni myönteisenä linjanvetona mainitaan, että ”(v)iedään käytäntöön perheystävällisten työpaikkojen toimintamalleja.” (s. 21.) Työn ja perheen yhteensovittamista helpottavien käytäntöjen on aiemmin havaittu edistävän sukupuolten tasa-arvoa työelämässä ja lisäävän perheellisten työntekijöiden työtyytyväisyyttä; monilla työpaikoilla niitä ei ole silti otettu käytäntöön (kts. esim. Salmi et al. 2009).Nämä ovat lähes ainoat kohdat joissa hallitusohjelma viittaa selkeästi tasa-arvokysymyksiin; vain EU:n ja ETA:n ulkopuolelta tulevien maahanmuuttajien yhteydessä mainitaan tarve erityisesti tukea ”kouluttamattomien, kotona olevien naisten” kotoutumista (s. 36).
Tasa-arvotematiikan vähäinen osuus hallitusohjelmassa merkitsee, että hallitus ei ole pitänyt Suomessa aiemmin havaittuja tasa-arvo-ongelmia merkityksellisinä, tai kenties ne on katsottu jo ratkaistuiksi? Ero on merkittävä esimerkiksi edelliseen eli Kataisen hallitukseen, jonka tasa-arvo-ohjelmassa sitouduttiin edistämään useiden painopistealueiden kehityötä. Näitä olivat mm. tasa-arvolainsäädäntö, työelämä, päätöksenteko ja talouspolitiikka, koulutus ja tutkimus, miesten ja naisten osallisuuden ja terveyden edistäminen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan sekä seksuaalisen väkivallan torjunta (STM 2012: 3). Lisäksi todettiin myös hallituksen toimivan ”pitkäjänteisesti köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämiseksi”, ottaen huomioon miesten ja naisten syrjäytymispolkujen väliset erot. Myös sukupuolivähemmistöjen syrjintään luvattiin puuttua lainsäädäntöä kehittämällä (STM 2010: 7).
Tasa-arvotematiikan vähäinen osuus hallitusohjelmassa merkitsee, että hallitus ei ole pitänyt Suomessa aiemmin havaittuja tasa-arvo-ongelmia merkityksellisinä, tai kenties ne on katsottu jo ratkaistuiksi?
Monet eri tahot ovat huomauttaneet, että Sipilän hallituksen monet toimet ja päätökset vaikuttavat pikemminkin tasa-arvoon liittyviä ongelmia ja epätasa-arvoa sukupuolten välillä lisäävästi (kts. esim. Elomäki 2015, Julkunen 2015, Siekkinen 2015). Kymmenien professorien ja erikoistutkijoiden allekirjoittamassa varhaisessa hallitusohjelman sukupuolivaikutusten arvioinnissa (Professorien… 2015) todetaan naisten ja naisvaltaisten alojen maksavan kohtuuttoman laskun hallituksen suunnittelemista sopeuttamistoimista. Vetoomuksessa huomautetaan, että talouden tasapainottaminen etuuksien ja palveluiden leikkauksilla vaikuttaa negatiivisesti erityisesti monien naisten taloudelliseen asemaan, sillä naiset ovat keskimäärin miehiä riippuvaisempia etuuksista ja palveluista. Vetoomuksen allekirjoittajat pitävät hoivavastuun siirtämistä yhteiskunnalta omaisille huolestuttavana, sillä käytännössä se siirtyy naisille. Samalla palataan heidän mukaansa kohti perhemallia, jossa miehen rooli elättäjänä korostuu. Tällöin naisten riski syrjäytyä työmarkkinoilta kasvaa, kun taas miesten voi olla entistä vaikeampi osallistua perheen arkeen ja esimerkiksi lasten hoitamiseen (kts. myös esim. Salmi et al. 2009). Hallituksen taholta puolestaan on todettu, että lainsäädäntötoimien vaikutuksia on kyllä tarkoitus arvioida, mutta vasta jälkikäteen, erityisen lainsäädännön vaikutusarviointielimen työskentelyn kautta (Valtioneuvosto 2015, 25). On varsin ongelmallista, että mahdollisia vaikutuksia ei sitouduta tarkastelemaan etukäteen.
Monet eri tahot ovat huomauttaneet, että Sipilän hallituksen monet toimet ja päätökset vaikuttavat pikemminkin tasa-arvoon liittyviä ongelmia ja epätasa-arvoa sukupuolten välillä lisäävästi.
Tarkastelen seuraavaksi erityisesti nuorten elämässä esiintyviä tasa-arvotematiikkaan kytkeytyviä ongelmia.
Tasa-arvokysymyksiä nuorten elämässä: työelämä ja perhepolitiikka
Erityisesti nuorten elämässä vaikuttavia sukupuolten väliseen tasa-arvoon tai sukupuoleen liittyvään syrjintään kytkeytyviä ongelmia ei hallitusohjelmassa nimetä. Joitain selkeitä tasa-arvokysymyksiä voidaan kuitenkin nimetä sekä viimeaikaisten tutkimusten perusteella että tarkastelemalla yleisten tasa-arvo-ongelmien ilmenemistä nuorten keskuudessa.
Työelämässä on havaittu monia tasa-arvo-ongelmia, joista osa vaikuttaa erityisesti nuoriin työntekijöihin. Hallitusohjelmassa ehdotetaan, että poistetaan perustevaatimus kaikista alle vuoden määräaikaisuuksista, minkä on tarkoitus helpottaa työntekijöiden palkkausta. Tämä saattaisi joidenkin arvioiden mukaan johtaa väärinkäytöksiin, jolloin määräaikaisuuksia käytettäisiin, vaikka työ olisi tosiasiassa pysyvää (kts. esim. Akava 2015). Aiemmin on havaittu, että erityisesti nuorten, korkeasti koulutettujen naisten kohdalla työsuhteet ovat usein määräaikaisia, varsinkin melko pian valmistumisen jälkeen. Naisten kohdalla määräaikaiset työsuhteet ovat myös pysyvämpi ilmiö kuin miesten kohdalla: vielä viiden vuoden kuluttua valmistumisesta naisista viidennes oli määräaikaisessa työsuhteessa, kun miehillä sama luku oli vain 10 prosenttia (ks. esim. Tilastokeskus 2014; Ojala et al. 2015).
Työn ja perheen helpompi yhteensovittaminen on mainittu hallitusohjelmassakin, kuten yllä mainittiin. Perhevapaat jakautuvat tällä hetkellä varsin epätasaisesti pienten lasten äitien ja isien kesken: naiset pitävät niistä valtaosan. Tasaisempi perhevapaiden jakautuminen voisi monin tavoin edistää sukupuolten tasa-arvoa niin työelämässä kuin kotona (kts. esim. Salmi et al. 2015). Myös perhevapaiden välittömien ja välillisten kustannuksien keskittymistä naisvaltaisille aloille on pidetty ongelmallisena. Sipilän hallitus on esittänyt 2 500 euron kertakorvausta maksettavaksi työnantajalle perhevapaista aiheutuvista kustannuksista. Vaikka tämän korvauksen järjestelyistä on annettu toistaiseksi varsin vähän tietoa, niin ilmeisesti se on tarkoitus maksaa vain äidin työnantajalle. Sen sijaan äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakaudelta kertyvää loman karttumaa on tarkoitus rajoittaa säästösyistä yhteensä enintään kuuteen kuukauteen, mikä heikentää varsinkin pitempiä perhevapaita pitävien naisten taloudellista asemaa. (Kts. esim. Lehto 2016).
Nykyisen hallituksen toimien perusteella näyttää siltä, että sukupuolten välistä tuloeroa tuskin saadaan tasoitetuksi lyhyellä aikavälillä, pikemminkin päinvastoin.
Työmarkkinat ovat Suomessa yhä varsin jakautuneet sukupuolen mukaan, ja monesti naisvaltaiset alat ovat matalapalkkaisempia. Naisten on todettu ansaitsevan keskimäärin vain 83 prosenttia siitä, mitä miehet ansaitsevat. Tähän on vaadittu äänekkäästi parannusta jo pitkään, mutta nykyisen hallituksen toimien perusteella näyttää siltä, että sukupuolten välistä tuloeroa tuskin saadaan tasoitetuksi lyhyellä aikavälillä, pikemminkin päinvastoin. Mikäli hallituksen kaavailemat, työehtoihin vaikuttavat pakkolait lisäksi toteutuvat, niiden on jo etukäteen laskettu vaikuttavan erityisesti naisvaltaisten alojen palkkoihin ja työehtoihin heikentävästi. Koska naiset ovat myös useammin yksinhuoltajia, voi arvioida, että yksinhuoltajien kanssa elävien lasten ja nuorten elämään kohdistuu täten välillisesti heidän taloustilannettaan heikentäviä toimia. Samansuuntaisia vaikutuksia on ollut jo aiemmin lapsilisien leikkauksella ja niiden indeksikorotusten jäädytyksellä, jonka jo edellinen hallitus toteutti. (Kts. tarkemmin Elina Pekkarisen kirjoitus samassa kirjoitussarjassa).
Hallituksen säästötoimiin lukeutuvat lisäksi mm. rajaukset varhaiskasvatukseen ja subjektiiviseen päivähoito-oikeuteen, jotka asettavat lapset eriarvoiseen asemaan vanhempien työllisyystilanteesta riippuen. Osa kunnista ei ole toteuttanut hallituksen esittämiä rajauksia, joten vaikutukset perheiden ja lasten arkeen vaihtelevat merkittävästi riippuen asuinkunnasta. Hyvin järjestetty julkinen päivähoitojärjestelmä ja subjektiivinen päivähoito-oikeus on ollut muiden etujensa lisäksi merkittävä sukupuolten tasa-arvoa lisäävä saavutus mahdollistaessaan naisten työssäkäynnin. Nyt on ihmetelty, miten esimerkiksi nuorten äitien sujuva työllistyminen onnistuu, mikäli he eivät saa lapselleen pysyvää kokopäiväistä päivähoitopaikkaa. Työttömien vanhempien lasten osalta on tarkoitus arvioida hoitotarvetta säännöllisin väliajoin, ja tarjota heidän lapsilleen ensisijaisesti osapäivähoitoa.
Tasa-arvokysymyksiä nuorten elämässä: seksuaalinen ahdistelu ja syrjintäkokemukset
Nuorisotutkimusverkoston ja Nuorisoasiain neuvottelukunnan vuotuisen Nuorisobarometrin ja THL:n toteuttaman laajan Kouluterveyskyselyn tulokset antavat joitain viitteitä siitä, millaisia muita tasa-arvoon liittyviä ongelmia nuorten keskuudessa ilmenee. Eräs räikeä ja viime aikoina varsin usein julkisessa keskustelussa käsitelty teema on tyttöihin kohdistuva seksuaalinen ahdistelu ja häirintä.
Olisi tärkeää tutkia syvällisemmin, miksi tietyt nuoret altistuvat muita enemmän seksuaaliselle häirinnälle ja väkivallalle omissa kasvuympäristöissään, ja miten sitä voitaisiin ehkäistä.
Kouluterveyskyselyssä on havaittu, että erityisen usein seksuaalista väkivaltaa kohtaavat ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevat nuoret naiset (Luopa et al. 2014); heistä lähes joka neljäs eli 22 prosenttia oli kohdannut joskus seksuaalista väkivaltaa; saman koulutusryhmän pojista seksuaalisen väkivallan kohteeksi oli joutunut alle 10 prosenttia. Lukiolais- ja peruskoululaistyttöjen keskuudessakin noin 15 prosenttia kertoi kokeneensa joskus seksuaalista väkivaltaa (Kouluterveyskysely 2015; Luopa et al. 2014). Olisikin tärkeää tutkia syvällisemmin, miksi tietyt nuoret altistuvat muita enemmän seksuaaliselle häirinnälle ja väkivallalle omissa kasvuympäristöissään, ja miten sitä voitaisiin ehkäistä. Esimerkiksi kouluissa ja harrastusympäristöissä ei useinkaan riittävästi puututa sukupuoliseen häirintään, ja moni nuori jättääkin kokemuksensa kertomatta aikuisille (kts. esim. Aaltonen 2006; Fagerlund et al. 2014; Kiianmaa 2012). Aikuistenkin naisten – erityisesti vähemmistöön kuuluvien – voi olla vaikea kertoa lähisuhdeväkivallasta viranomaisille (kts. esim. Johanna Niemen kirjoitus tässä kirjoitussarjassa).
Yleisempiä nuorten syrjintäkokemuksia on kartoitettu Nuorisobarometrissä (Myllyniemi et al. 2014). Vuonna 2013 vastanneista nuorista hieman yli puolet kertoi tulleensa syrjityksi jossain vaiheessa elämäänsä; tosin viimeisen vuoden aikana syrjintää mainitsi kokeneensa vain n. 13 prosenttia vastaajista (Armentjeff 2014, 191). Syrjintää kertoivat kokeneensa erityisesti ulkonäöltään poikkeavat, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat nuoret sekä vammaiset nuoret.[1] Myös aatteellisiin, uskonnollisiin ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvilla oli enemmän syrjintäkokemuksia kuin muilla samanikäisillä nuorilla. (Armentjeff 2014, 191). Lapsiuhritutkimuksessa havaittiin, että taustaltaan ulkomaalaiset nuoret olivat kokeneet muita useammin sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa harrastusympäristöissä, mikä viittaa ongelmiin etnisen yhdenvertaisuuden alueella (Fagerlund et al. 2014). (Kts. myös Taavetin ja Aarnion kirjoitus sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemasta tässä kirjoitussarjassa.) Tehtävää tällä kentällä siis riittää. Tästä huolimatta hallitus on ilmoittanut muiden koulutukseen kohdistuvien leikkausten ohella myös leikkaavansa yleissivistävien koulujen koulutuksellista tasa-arvoa edistävistä avustuksista (Ratkaisujen Suomi liite 7, 2015). Niillä on aiemmin rahoitettu toimenpiteitä, joilla on pyritty tasoittamaan koulujen ja alueiden välisiä eroja, sukupuolten osaamistasoeroa sekä sosiaalisen ja etnisen taustan selitysosuutta perusopetuksen oppimistuloksista.
[1] Nuorisobarometrin aineiston koostumuksen vuoksi siinä ei välttämättä tavoiteta varsinkaan pieniin vähemmistöryhmiin kuuluvien nuorten syrjintäkokemuksia.
Koulutus ja tasa-arvo
Valtaosa nuorista opiskelee erilaisissa oppilaitoksissa. Tasa-arvobarometrin (Kiianmaa 2012) mukaan opiskelijoiden ja koululaisten arvio tasa-arvotilanteesta on yleensä positiivisempi kuin työelämässä olevien. Kuitenkin yli puolet opiskelijoista oli kokenut paljon tai jonkin verran haittaa sukupuolestaan vähintään yhdessä asiassa. (emt.) Yleisin ongelma oli se, että koettiin opettajien arvioivan toisen sukupuolen aikaansaannoksia vastaajan oman sukupuolen aikaansaannoksia myönteisemmin. Alle 20-vuotiaista opiskelijoista näin kokivat yleisemmin miehet (yli puolet vastaajista), mutta vanhempien opiskelijoiden kohdalla tämä oli naisille suurempi ongelma (37 prosenttia) kuin miehille (21 prosenttia). Muita koululaisten ja opiskelijoiden kokemia tasa-arvo-ongelmia oli mm. kokemus siitä, että toisen sukupuolen edustajat olivat jatkuvasti äänessä, ja tunne, että jotkut opettajat valitsivat opetuksen sisältöjä liiaksi toisen sukupuolen kokemuspiiristä. Oppimateriaalin sisältöön sekä työvälineiden tai tehtävien jakoon liittyvä epätasa-arvo häiritsi myös osaa opiskelijoista, samoin kuin toisten opiskelijoiden syrjivät asenteet omaa sukupuolta kohtaan. Näissä kysymyksissä sukupuolten välillä ei ollut suurta eroa nuoremmassa ryhmässä. (Kiianmaa 2012.)
Yli puolet opiskelijoista oli kokenut paljon tai jonkin verran haittaa sukupuolestaan vähintään yhdessä asiassa.
Myös muissa tutkimuksissa on havaittu koulutuksessa piilevän monenlaisia sukupuolten tasa-arvoa haittaavia ongelmia, kuten oppilaiden arvioinnissa ilmenneet sukupuolen mukaiset vaatimuserot, opettajien opetustilanteissa oppilaille jakamassa huomiossa esiintyvät sukupuolierot, koulutusalojen ja siten ammattien segregoituminen sukupuolen mukaan ja oppimateriaaleissa ilmenevä systemaattinen maskuliinisuuspainotus (kts. esim. Kuusi et al. 2009; Lahelma 2004; Lappalainen 2010; Lehtonen 2003; Palmu 2003; kts. myös Jääskeläinen et al. 2015). Ratkaisuksi on esitetty sukupuolitietoisempaa opetusta ja arviointia niin perusopetukseen kuin jatko-opintoihinkin. Opetushallituksen tuoreessa oppaassa (Jääskeläinen et al. 2015) kannustetaan mm. kartoittamaan oppilaiden kokemuksia sukupuolen merkityksestä kussakin oppilaitoksessa, ja lisäämään opettajien tasa-arvoon liittyvää koulutusta. Myös nuorisotyön sisäisessä kehittämistyössä sekä nuorisotyöhön kohdistuneessa tutkimuksessa on havaittu tarvetta lisätä alan sukupuolisensitiivisyyttä ja kyseenalaistaa yleisiä sukupuolistereotypioita (kts.esim. Anttonen 2007; Honkasalo 2011). Hallituksen koulutukseen kohdistamat merkittävät budjettileikkaukset vaikeuttavat kuitenkin mm. opettajien kouluttamista ja siten myös tasa-arvotyötä.
Hallitusohjelman vaikutukset ulottuvat sukupuolten tasa-arvokysymyksiin myös Suomen ulkopuolella. Suomen valtio on aiemmin sitoutunut kehitysavun kautta edistämään globaalisti varsinkin tyttöjen ja naisten asemaa, kuten koulutukseen pääsyä sekä esimerkiksi seksuaali- ja lisääntymisterveyttä. Näiden tavoitteiden edistäminen kehitysmaissa vaikeutuu hallituksen kehitysapuun tekemien suurten leikkausten vuoksi olennaisesti, sillä on epätodennäköistä, että järjestöt pystyisivät keräämään yksityisiltä lahjoittajilta vastaavia rahasummia. Sofia Laine tarkastelee tätä tematiikkaa lähemmin myöhemmin tässä kirjoitussarjassa ilmestyvässä kirjoituksessaan.
Mitä pitäisi tehdä?
Yhteiskunnassa esiintyvä syrjintä ja eriarvoinen kohtelu, kohdistui se sitten mihin tahansa väestöryhmään, ei poistu ilman aktiivisia vastatoimia. Syrjintää on aiemmin pyritty torjumaan erilaisin keinoin, kuten lainsäädännöllä, vähemmistöjen osallisuutta tukemalla, syrjivien asenteiden muokkaukseen tähtäävillä tiedotuskampanjoilla ja joskus myös syrjityn väestöryhmän erityiskohtelulla kuten esimerkiksi kiintiöillä. (Artemjeff 2014, 184–5.) Sipilän hallitus ei vaikuta nykyisellään panostavan merkittävästi tasa-arvo-ongelmien eikä syrjinnän poistamiseen. Tasa-arvolaki velvoittaa joka tapauksessa viranomaisia edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa ja poistamaan sekä ennaltaehkäisemään syrjintää, kulloisenkin hallituksen linjauksista riippumatta.
Yhteiskunnassa esiintyvä syrjintä ja eriarvoinen kohtelu, kohdistui se sitten mihin tahansa väestöryhmään, ei poistu ilman aktiivisia vastatoimia.
Aktiivinen politiikka tasa-arvon turvaamiseksi niin sukupuolten välillä kuin erilaisten vähemmistöryhmien kohdalla olisi ensiarvoisen tärkeää. Rakenteellisten esteiden lisäksi työsarkaa riittää runsaasti myös tasa-arvoa haittaavissa stereotyyppisissä asenteissa. Viime aikojen julkisessa keskustelussa on ollut havaittavissa huolestuttavaa naisvihan lisääntymistä eri muodoissaan. Tavoitteena tuntuu olevan naisten hiljentäminen julkisilla areenoilla. Kriitikkoja on pyritty vaientamaan mm. puheenvuoroilla, joissa korostetaan sukupuolten tasa-arvon olevan Suomessa ’kuitenkin huomattavasti parempi kuin monissa maailman maissa’. Tasa-arvotyössä riittää silti työsarkaa Suomessakin. Tasa-arvo-ongelmat vaikuttavat haitallisesti niin nuorten kuin aikuistenkin elämässä, ja niiden poistamiseen tähtääviä toimia tulisi aktiivisesti lisätä, eikä päinvastoin heikentää.
Kirjoittaja
Sinikka Aapola-Kari
erikoistutkija, dosentti
Nuorisotutkimusverkosto
Aapola-Kari on erikoistunut mm. sukupuolen ja iän tutkimukseen, kasvatussosiologiaan sekä perhetutkimukseen.
KUVA: Katja Tiilikka
Lähteet
Aaltonen, Sanna (2006) Tytöt, pojat ja sukupuolinen häirintä. Nuorisotutkimusseura / Nuorisotutkimusverkosto julkaisuja 69. Yliopistopaino, Helsinki.
Anttonen, Erja (2007) Sukupuolisensitiivisyys kansalaistoiminnassa ja nuorisotyössä. Humanistisen ammattikorkeakoulun julkaisuja. Sarja C. Oppimateriaaleja 13, 2007. Itä-Suomen lääninhallitus ja HUMAK.
Artemjeff, Panu (2015) Syrjintä ja väestöryhmien väliset suhteet nuorten kokemina. Teoksessa: Myllyniemi, Sami (toim.): Ihmisarvoinen nuoruus – Nuorisobarometri 2014. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Nuorisoasiain neuvottelukunnan julkaisuja nro 51, Nuorisotutkimusseura, Julkaisuja 159, sarja Kenttä.
Elomäki, Anna (2015) Hallitus unohti työelämän tasa-arvon. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Fagerlund, Monika, Peltola, Marja, Kääriäinen, Juha, Ellonen, Noora & Sariola, Heikki (2014) Lasten ja nuorten väkivaltakokemuksia 2013. Lapsiuhritutkimuksen tuloksia. Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 110. Tampere.
Hallituksen tasa-arvo-ohjelma 2012−2015 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:10. STM 2012.
Honkasalo, Veronika (2011) Monikulttuurinen nuorisotyö ja sukupuoli. Teoksessa: Suvi Keskinen, Jaana Vuori ja Anu Hirsaho (toim.) Monikulttuurinen kansalaisuus ja sukupuoli. Tampere University Press.
Julkunen, Kaarlo (2015) Hallitusohjelma heikentää tasa-arvoa. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Jääskeläinen, Liisa, Hautakorpi, Johanna, Onwen-Huma, Hanna, Niittymäki, Hanna, Pirttijärvi, Anssi, Lempinen, Miko ja Kajander ,Valpuri (2015) Tasa-arvo on taitolaji. Opas sukupuolen tasa-arvon edistämiseen perusopetuksessa. Oppaat ja käsikirjat 2015:5. Opetushallitus.
Kiianmaa, Nelli (2012) Tasa-arvobarometri 2012. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2012:23.
Kouluterveyskysely 2015. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Kuusi, Heli, Jakku-Sihvonen, Ritva, Koramo, Marika (2009) Koulutus ja sukupuolten tasa-arvo. Sosiaali- ja terveysministeriö. Selvityksiä: 52.
Lahelma, Elina (2004) Tytöt, pojat ja koulukeskustelu: miten koulutuspoliittiset ongelmat rakentuvat? Teoksessa E. Vitikka (toim.) Koulu – sukupuoli – oppimistulokset. Opetushallitus.
Lappalainen, Hannu-Pekka (2010) Sen edestään löytää. Äidinkielen oppimistulokset. Opetushallitus. Koulutuksen seurantaraportit 2011:2.
Lehto, Anu-Tuija (2016) Perhevapaiden lomakertymän leikkaus syrjii naisia. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Lehtonen, Jukka (2003) Seksuaalisuus ja sukupuoli koulussa, näkökulmana heteronormatiivisuus ja ei-heteroseksuaalisten nuorten kertomukset. Helsinki: Yliopistopaino.
Luopa, Pauliina, Kivimäki, Hanne, Matikka, Anni, Vilkki, Suvi, Jokela, Jukka, Laukkarinen, Essi ja Paananen, Reija (2014) Nuorten hyvinvointi Suomessa 2000–2013. Kouluterveyskyselyn tulokset. THL Raportti 25/2014. Verkkojulkaisu.
Ojala, Satu, Nätti, Jouko & Kauhanen, Merja (2015) TYÖN LAATU JA MYÖHEMPI TYÖURA OSA- JA MÄÄRÄAIKAISESSA TYÖSSÄ (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Työsuojelurahaston tutkimushanke 2013–2014. Tampereen yliopisto, Työelämän tutkimuskeskuksen työraportteja / Working papers 90/2015.
Orpo, Petteri & Rehula, Juha (2016) Seksuaalinen häirintä kuriin! Tiedote. Valtioneuvosto.
Palmu, Tarja (2003): Sukupuolen rakentuminen koulun kulttuurisissa teksteissä. Etnografia yläasteen äidinkielen oppitunneilla. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 189. Yliopistopaino, Helsinki.
Ratkaisujen Suomi. Neuvottelutulos strategisesta hallitusohjelmasta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Valtioneuvosto 27.5.2015.
Salmi, Minna, Lammi-Taskula, Johanna & Närvi, Johanna (2009) Perhevapaat ja työelämä tasa-arvo (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja. Työ ja yrittäjyys. 24/2009.
Siekkinen, Saana (2015) Hallitusohjelma kohtelee epäreilusti naisia ja miehiä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Blogi.
Sipilä, Juha (2015) Tasa-arvo on hallitukselle itsestäänselvyys. Twitter 12.6.2015.
Tilastokeskus (2014) Taantuman aikana valmistuminen ei ole jättänyt pysyvää jälkeä nuorten työllistymiseen. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)