Valtioneuvosto julkaisi syyskuun lopulla hallitusohjelman toimeenpanemiseksi suunnitelman, jossa ohjelman tavoitteita pyritään täsmentämään. Suunnitelma alkaa muistutuksella siitä, että tavoitteena on yhteiskunta, jossa vallitsee luottamus. Tämä on kannatettava tavoite, ja johtaa tarkastelemaan, miten luottamus näkyy toimenpidesuunnitelmassa erityisesti suhteessa nuoriin ja palvelujärjestelmään. Keihin luotetaan ja missä asioissa?
Sosiaali- ja työttömyysturvaan liittyvien kärkihankkeiden linjauksissa on luettavissa päättäjien luottamuksen puutetta kansalaisten ja nuorten työhaluja kohtaan. Työllisyyteen ja kilpailukykyyn liittyvä kärkihanke 2 korostaa työn vastaanottamista estävien kannustinloukkujen purkamista ja sosiaali- ja työttömyysturvan uudistamista. Siinä kannustetaan työn nopeaan vastaanottamiseen ja työn vastaanottovelvollisuuden tiukentamiseen. Kärkihanke 4 puolestaan pyrkii uudistamaan työvoimahallintoa työllistymistä tukevaksi. Näiden osalta ei viitata mihinkään tiettyyn ryhmittymään ja hankkeiden kärki kohdistuu yhtälailla ikääntyviin kuin nuoriin työikäisiin. Koska nuorten työttömyysaste on aina suurempi kuin vanhempien, nuoret aikuiset ovat epäilemättä toimenpiteiden kohteena.
Toistuvat viittaukset aktivointiin ja sanktioihin sekä passivoivien toimien purkaminen kielivät epäluottamuksesta työnhakijoita kohtaan.
Edesauttavatko automatisaatio ja palvelujen sähköistyminen monimutkaisten ongelmien kanssa painivia nuoria?
Samanaikaisesti Nuorisotakuun rahoituksen leikkauksien kanssa pyritään yhden luukun malliin, luottohenkilömalliin, panostamaan etsivään nuorisotyöhön ja lisäämään monialaista yhteistyötä.
Hankkeissa on hyviä tavoitteita, kuten kannustusloukkujen poistaminen, mutta toistuvat viittaukset aktivoinnin ja sanktioiden terävöittämiseen ja passivoivien toimien purkamiseen kielivät jonkinlaisesta epäluottamuksesta työnhakijoita kohtaan. Hankkeiden taustalta voi lukea oletuksia siitä, että työtä olisi, mutta sen vastaanottaminen takkuaa ja työllistymiskynnys on liian korkea. Oletetaan myös työnhakijoiden tarvitsevan erityistä kannustusta, osallistamista ja jopa keppiä, että he viitsivät loikata kynnyksen yli. Kannustus ja sanktiointi voivat kuitenkin tarkoittaa sitä, että työnhakija joutuu venymään yhä enemmän epävarmojen työmarkkinoiden ehdoilla. Jos esimerkiksi työssäkäyntialuetta laajennetaan nykyisestä 80 kilometristä, kuinka kauas työn perässä silloin pitäisi lähteä työ- ja oikeusministeri Jari Lindströmin kotikulmilta Kuusankoskelta? Nyt täytyy suostua ottamaan vastaan työ 60 kilometrin päässä sijaitsevista Lahdesta tai Kotkasta, mutta seuraavat kasvukeskukset ovat jo 90 kilometrin päässä tai pidemmällä.
Epäluottamuksesta kertoo myös se, että palveluista puhuttaessa käytetään ahkerasti aktivointitermiä eli palvelujen asiakkaiden oletetaan olevan jossain määrin passiivisia. Tutkimusten mukaan aktivointitoimet eivät välttämättä ole tie ainakaan palkkatöihin, eikä syy suinkaan ole työnhakijoiden vaan työmarkkinoiden vetämättömyydessä (esim. Aaltonen et al. 2015; Shildrick et al. 2012). Aktivointitoimenpide ei siis itsestään selvästi edesauta työllistymisloikkaa vaan on yhtä hyödyllinen kuin käsky ”hyppää voltti”. Jotain liikettä tapahtuu, mutta edessä on nopea paluu lähtöruutuun.
Digi digi
Aktivoinnin ja sanktioinnin tehostamisen ohella TE-palveluja halutaan uudistaa digitalisoimalla niitä 20 miljoonan euron panostuksella. Myös sosiaali- ja terveyspalveluja kehitetään digitalisaation kautta asiakaslähtöisemmiksi1 ja julkisen hallinnon tuottavuusloikkaa edistetään niin, että ”sitoutetaan julkinen sektori automatisoimaan ja digitalisoimaan toimintatapaansa”2. Puhe asiakkaan osallistumisen ja omatoimisuuden tukemiseen viitannee muun muassa sähköisten palvelujen kehittämiseen. Tämä kertonee lujasta luottamuksesta kansalaisten digiosaamiseen ja myös halukkuuteen hoitaa asioitaan verkossa.
Nuoret luukulla -tutkimuksemme (Aaltonen et al. 2015) mukaan nuoret aikuiset toki arvostavat sähköisten palvelujen helppoutta, mutta yhtä vahvasti tutkimuksessa tuli esille nuorten tarve kasvokkaisiin palveluihin ja turhautuminen sähköisiin palveluihin liittyviin hankaluuksiin. Tutkimukseen osallistunut TE-toimiston työntekijä ei itsekään pitänyt työnhakijaksi ilmoittautumiseen edellytettävää lomaketta ”helpoimpana täytettävänä” ja etenkin lukihäiriöstä tai keskittymisvaikeuksista kärsivältä nuorelta lomakkeiden täyttäminen onnistui lähinnä niin, että työntekijä oli vieressä ohjaamassa. On syytä kysyä, miten automatisaatio ja palvelujen sähköistyminen edesauttavat monimutkaisten ongelmien kanssa painivia nuoria, joilla ei ole sosiaalisia resursseja byrokratian sääntöjen opettelemiseen. Voiko elämän moninaisten kolhujen korjaamista automatisoida? Lisääkö sähköinen asiointi luottamusta järjestelmään?
Kaiken kaikkiaan digitalisaatio näyttäytyy hallitusohjelmassa ja toimintasuunnitelmassa taikasanana. Sen mahdollisuuksien hehkuttaminen muistuttaa ylioptimistista teknologiauskoa, joka on vaivannut päättäjiä myös aiempina vuosikymmeninä. Yhtälailla hallitus voisi pyrkiä digiloikan sijasta välittämis- ja huolenpitoloikkaan, ja kohdentaa resursseja toimenpiteisiin, jotka mahdollistavat kasvokkaisia ja merkityksellisiä kohtaamisia.
Laimennettu nuorisotakuu
Nuorisotakuun muuttamista yhteisötakuun suuntaan koskeva kärkihanke 6 ja sen linjaukset ovat pitkälti tutkimuksen tukemia. Yhden luukun malli, luottohenkilötoimintamalli, etsivään nuorisotyöhän panostaminen ja monialaisen yhteistyön lisääminen eri sektorien välillä ovat kannatettavia pyrkimyksiä. Tuntuu kuitenkin perin ristiriitaiselta, että samanaikaisesti Nuorisotakuun rahoitusta on leikattu raskaalla kädellä. Hallituksen kirjattuna tavoitteena on myös juurruttaa ilman erillistä rahallista panostusta Ohjaamo -toiminta, jota ollaan monilla paikkakunnilla vasta käynnistämässä ja josta ei varsinaisesti ole vielä kokemusta. Ohjaamojen tavoitteena on toimia matalan kynnyksen palvelupaikkana ja tarjota nuorelle moniammatillinen tuki yhdeltä luukulta (Ohjaamot 2015). Tämäkin on periaatteessa kannatettava pyrkimys, mutta kun toiminnan esikuvina olleet toimintakulttuurit ovat ruohonjuuritasolta lähteneen kehittämisen ja sitoutumisen tulosta, kannattaa seurata tarkkaan, voiko Ohjaamon yksinkertaisesti tuoda jonnekin vai pitäisikö se luoda paikan päällä kenttäväen ja nuorten välisen dialogin tuloksena.
Saman kärkihankkeen mukaisesti halutaan kaikille peruskoulun päättäville taata koulutuspaikka sekä kehittää yhteensopivia toimintamalleja, joilla vahvistetaan nuorten sosiaali- ja terveys- sekä mielenterveyspalveluja ja kuntoutusta. Nämäkin tavoitteet ovat sinänsä linjassa nuorisotutkimuksen pohjalta tehtyjen suositusten kanssa, vaikka puhe ”määrätietoisesta poluttamisesta kohti opintoja/työtä” paikantaa ongelmat vain potentiaalisesti epäluotettavaan nuoreen ottamatta kantaa siihen, mitä opinnot ja työelämä hänelle tarjoavat. Lisäksi huomautus siitä, kuinka ”pelkän toimeentulotuen varaan ei kukaan nuori saa uudessa nuorisotakuussa jäädä pitkäksi aikaa” voi lukea sekä huolenpitona toimeentulotuelle jätettyjä että epäluottamuksena toimeentulotuelle jättäytyneitä nuoria kohtaan. Kuten Nuoret luukulla-raportissa (Aaltonen et al. 2015) toteamme, nuorten hyvinvoinnin tukemisen täytyy olla tehtävälistalla ensimmäisenä. Vasta riittävä opiskelu- ja työkuntoisuus mahdollistavat nuoren ohjaamisen koulutukseen, työllistymistä edistäviin palveluihin tai työnhakuun.
Hallitusohjelman tietopohja?
Tutkijan näkökulmasta hallitusohjelma ja sitä täsmentävä toimintasuunnitelma eivät varsinaisesti lisää luottamusta päätöksentekoa kohtaan muun muassa siksi, että niistä puuttuvat lähteet. Näin ollen on mahdotonta arvioida, mihin kärkihankkeiden tavoitteet perustuvat ja minkä empiirisen tiedon varassa niitä on sorvattu. Toki kyse on ideologisista valinnoista ja tässä tapauksessa oikeistolaisista linjauksista, mutta kun samaan aikaan korostetaan tiedolla johtamista, jonkinlainen tietopohjan läpinäkyvyys olisi tervetullutta ja edesauttaisi myös kansalaiskeskustelua.
Joulukuun alussa on julkisuudessa ihmetelty hallintarekisterikohua ja ministeritason sekoilua prosenttilukujen suhteen ja lopulta epäloogiset luvut ovat selittyneet sillä, että ne on vedetty ”omasta päästä” (YLE 2015). Toimintasuunnitelmaa lukiessa tulee mieleen, että sama pätee myös joihinkin linjauksiin, joista heijastuu stereotyyppisiä käsityksiä laiskoista ja passiivisista työnpakoilijoista. Asiantuntemusta ja tutkimusta palvelujärjestelmän asiakkaista riittää ja siihen tutustuminen olisi erityisen suotavaa silloin, kun valtaapitävät tekevät linjauksia ja päätöksiä sellaisten ihmisten arjesta, joiden elämänpiirit ovat kovin kaukana omasta.
Viitteet
1 Kärkihanke 1 painopistealueella Hyvinvointi ja terveys.
2 Kärkihanke 1 painopistealueella Digitalisaatio, kokeilut ja normien purkaminen.
Lähteet
Aaltonen, Sanna & Berg, Päivi & Ikäheimo, Salla (2015) Nuoret luukulla. Kolme näkökulmaa syrjäytymiseen ja nuorten asemaan palvelujärjestelmässä. Helsinki, Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura.
Ohjaamot (2015) http://www.peda.net/veraja/keskisuomenely/ohjaamot. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (Viitattu 1.12.2015.)
Shildrick, Tracy & MacDonald, Robert & Webster, Colin & Garthwaite, Kayleigh (2012) Poverty and insecurity. Life in low-pay, no-pay Britain. Bristol: Policy Press.
YLE (2015) Mistä tuli luku 90 hallintarekisterikohussa? – Stubb: Sain luvun omasta päästäni. http://yle.fi/uutiset/mista_tuli_luku_90_hallintarekisterikohussa__stubb_sain_luvun_omasta_paastani/84 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)91310. (Viitattu 2.12.2015.
Kuva 1. Kuva: Sole Lätti
Kuva 2. Kuva: Katja Tiilikka
Kirjoittaja
Sanna Aaltonen
VTT, erikoistutkija
Nuorisotutkimusverkosto
Tutkimusteemoja: marginaalisuus, syrjäytymisen ehkäisytoimet, hyvinvointipalvelut
KUVA: Sole Lätti