Viimeaikaiset kyselytutkimukset osoittavat, että väkivallan ja syrjinnän kokemukset ovat yleisiä lasten ja nuorten arjessa. Vanhempien ikäluokkien kohdalla vastaavat kokemukset ovat harvinaisempia. Näyttää siltä, että väkivalta ja syrjintä ovat normalisoituneet osin kyseenalaistamattomiksi osiksi lasten ja nuorten arkea. Yleisyyden lisäksi väkivallan ja syrjinnän kokemukset kasautuvat nuorten ikäluokkien sisällä. Uhrikokemusten yleisyyttä on selvitetty Nuorisotutkimusverkostossa vuoden 2013 Lapsiuhritutkimuksessa ja vuoden 2014 Nuorisobarometrissa.
Lapsiuhritutkimus on vuosina 2008 ja 2013 toteutettu kyselytutkimus, jonka tarkoituksena on kartoittaa lasten ja nuorten väkivaltakokemusten esiintyvyyttä. Vuonna 2013 lapsiuhritutkimus toteutettiin Poliisiammattikorkeakoulun ja Nuorisotutkimusverkoston yhteistyössä. Suomen- ja ruotsinkielisissä kouluissa toteutettuun internetpohjaiseen kyselyyn vastasi 11 364 kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista lasta ja nuorta.
Nuorisobarometri on Valtion nuorisoasian neuvottelukunnan Nuoran vuosittain teettämä puhelinhaastattelukysely, jonka kohteena ovat 15–29-vuotiaat nuoret. Barometrin on toteutettu vuodesta 1994 lähtien. Otos on 1900, ja se muodostettaan satunnaisotannalla väestörekisteritiedoista siten, että sukupuoli, ikä ja äidinkieli oli kiintiöity. Vuonna 2014 Nuorisobarometrin teemana oli yhdenvertaisuus ja syrjintä.
Vuoden 2013 lapsiuhritutkimuksen keskeisin tulos kertoo myönteisestä kehityksestä: verrattuna vastaavaan aineistoon vuodelta 2008, lasten ja nuorten väkivaltakokemusten määrässä on tapahtunut varsin johdonmukaista laskua lähes kaikilla tutkimukseen sisällytetyillä osa-alueilla. Hyvistä uutisista huolimatta väkivalta koskettaa yhä lähes kaikkia lasten ja nuorten elämänalueita, ja he myös näyttävät joutuvan henkisen, fyysisen ja seksuaalisen väkivallan uhreiksi aikuisia useammin.
Esimerkiksi pahoinpitelyjä, niiden yrityksiä tai laittomia uhkauksia oli kokenut vuoden 2013 lapsiurhitutkimuksen mukaan edellisen vuoden aikana yli viidennes yhdeksäsluokkalaisista. Kysyttäessä erityisesti kokemuksista ikätoverien välillä – joita ei aina mielletä väkivallaksi – pahoinpitelyistä, fyysisestä tai henkisestä kiusaamisesta kertoi joka neljäs yhdeksäsluokkalaisista. Yhteen tuotuna kokemuksia pahoinpitelystä ja väkivallan uhasta oli 40 prosentilla (38 %) yhdeksäsluokkalaisista. Vaikka vertailu 15–74-vuotiasta väestöä koskevaan Kansalliseen uhritutkimukseen ei ole ongelmatonta, suuntaa-antavaa vertailukohtaa saadaan tiedosta, jonka mukaan koko väestön tasolla 14 prosenttia oli kokenut fyysistä väkivaltaa ja 18 prosenttia jotakin kysytyistä väkivaltateoista, jotka kattoivat myös uhkailun ja seksuaalisen väkivallan (Danielsson ym. 2014). Samassa aineistossa nuoret vastaajat kokivat fyysistä väkivaltaa muita useammin, ja myös pelkäsivät muita useammin joutuvansa väkivallan uhreiksi (mt.)
Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset ovat aikuisia ikäluokkia yleisempiä erityisesti julkisissa tai puolijulkisissa tiloissa. Kodeissa tapahtuvan lähisuhdeväkivallan osalta tilannetta on vaikeampi arvioida. Tämä johtuu väkivallan piiloisemmasta luonteesta ja tutkimuskontekstin mukaan vaihtelevista arvioista. Lapsiuhritutkimuksessa yli viidennes yhdeksäsluokkalaisista kertoi kohdanneensa lievää väkivaltaa vanhempiensa taholta ennen 14 vuoden ikää (Fagerlund ym. 2014). Naisuhritutkimuksen (Piispa ym. 2006) mukaan noin viidennes naisista on kohdannut nykyisessä parisuhteessaan väkivaltaa, ja miesuhritutkimuksen mukaan vastaavia kokemuksia oli 16 prosentilla miehistä (Heiskanen & Ruuskanen 2010). Lähisuhdeväkivallan osalta nuorten ja vanhempien ikäluokkien välinen ero saattaa siten olla pienempi kuin muiden väkivaltakokemusten kohdalla. Toisaalta kodeissa lapset ja nuoret altistuvat vanhempien heihin kohdistaman väkivallan lisäksi verrattain usein sisarusten ja muiden vertaisten väkivallalle.
Väkivaltakokemusten ohella myös syrjintäkokemukset näyttävät olevan yleisimmillään nuorten ikäluokkien kohdalla. Vuoden 2014 nuorisobarometrin kyselyssä yli puolet (55 %) nuorista ilmoitti kokeneensa syrjintää jossain vaiheessa elämäänsä. Heistä noin neljännes ilmoitti kokeneensa syrjintää viimeisen vuoden aikana. Muihin nuoriin kohdistuvaa syrjintää oli viimeisen vuoden aikana havainnut peräti 85 prosenttia nuorista. Vuoden 2012 Eurobarometrin mukaan 15–28-vuotiaat suomalaiset ovat kokeneet muita ikäryhmiä enemmän syrjintää, erityisesti moniperustaista syrjintää (Euroopan komissio 2012.) Toisaalta voidaan myönteisemmin ajatella, että nuoret ovat vanhempia ikäluokkia kyvykkäämpiä tunnistamaan syrjintää ja epäoikeudenmukaista kohtelua sitä havaitessaan.
Väkivallan ja syrjinnän kokemukset kasautuvat nuorten ikäluokkien sisällä
Vaikka lähes kaikilla onkin vähintään sivusta seuraajan kokemuksia, eivät väkivallan ja syrjinnän kokemukset tapahdu satunnaisesti eivätkä kosketa samanlaisella intensiteetillä kaikkien lasten ja nuorten arkea. Lapsiuhritutkimuksen mukaan sukupuoli, ikä ja maahanmuuttotausta ovat yhteydessä väkivaltakokemusten yleisyyteen. Väkivaltakokemuksia on yläasteikäisillä vastaajilla alakouluikäisiä enemmän. Pojat kohtaavat enemmän tuntemattoman tekemää väkivaltaa julkisilla paikoilla, tyttöjen raportoidessa enemmän koettua väkivaltaa vanhempiensa taholta. Ulkomaalaistaustaisten lasten ja nuorten riski kohdata väkivaltaa näyttää olevan hieman korkeampi kantaväestön lapsiin ja nuoriin verrattuna useilla tarkastelluilla osa-alueilla, erityisen selvästi harrastustoiminnassa.
Nuorisobarometrin mukaan kokemus johonkin vähemmistöön kuulumisesta oli yhteydessä syrjintäkokemuksiin. Muun muassa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin identifioituneilla nuorilla oli merkittävästi enemmän syrjintäkokemuksia kuin otoksessa keskimäärin. Myös maahanmuuttajataustaiset nuoret olivat kokeneet syrjintää muita nuoria useammin. Toisin sanoen monet vähemmistöasemat altistavat lapsia ja nuoria väkivallan- ja syrjinnän kokemuksille. Väestötasolla kyse on yhtäläisten mahdollisuuksien puutteista ja hyvinvoinnin eriarvoisesta jakautumisesta.
Lapsiuhritutkimuksen mukaan sosioekonomisten tekijöiden (vanhempien koulutus, työllisyys ja perhemuoto) yhteydet väkivaltakokemuksiin olivat vähäiset ja jokseenkin epäselvät. Sen sijaan vastaajan oma kokemus perheen taloudellisista vaikeuksista oli yhteydessä lisääntyneisiin väkivaltakokemuksiin.
On tärkeää huomata, että väkivaltakokemukset kasaantuvat samoille henkilöille. Uhrikokemukset yhdellä elämänalueella näyttävät altistavan väkivallalle myös muilla elämänalueilla. Tämä uhritutkimuksissa toistuva havainto herättää kysymyksen hyvin- ja pahoinvoinnin kasaantumisesta ja mahdollisesta polarisaatiosta.
Pahoinvoinnin kasaantumisesta kertoo myös Nuorisobarometrin tulos, jonka mukaan erilaiset syrjinnän syyt kasautuvat samoille nuorille. Tarkastelemalla kaikkia selvitettyjä syrjintäperusteita, havaitaan että yhden ainoan syyn mainitsee vain joka viides syrjintää kokenut. Puolella syrjinnän uhreista eri perusteita on vähintään kolme, ja joka neljännellä vähintään viisi. Lisäksi samat nuoret ovat usein niin uhreja kuin tekijöitäkin. Pelkästään syrjinnän kohteeksi joutuneita on 32 % ja pelkästään muiden syrjinnässä mukana olleita 8 %. Sekä syrjijänä että syrjittynä on kyselyn mukaan ollut 23 % nuorista.
Syrjinnän uhrien, ja ennen kaikkea tekijä-uhrien hyvinvoinnissa on havaittavissa monia puutteita: heidän tyytyväisyytensä elämään kokonaisuutena ja sen eri osa-alueisiin on matalampaa. Heillä on vähemmän ystäviä ja heikompi luottamus kanssaihmisiin. He kokevat muita enemmän turvattomuudentunteita liittyen etenkin omaan syrjäytymiseen, yksinäisyyteen ja itseen kohdistuvaan henkiseen väkivaltaan. Myös luottamus omaan elämään liittyviin vaikutusmahdollisuuksiin on selvästi muita heikompaa. Tekijä-uhrien koulukeskiarvokin on keskimääräistä matalampi ja heitä on yliedustus kokonaan vailla tutkintoja ja opiskelupaikkaa olevissa, mikä voi jo viitata kohonneeseen syrjäytymisriskiin.
Hyväksytäänkö tilanne vai tehdäänkö jotain?
Tuloksista piirtyy karu kokonaiskuva, jossa väkivallan ja syrjinnän kokemukset leimaavat nuorten ikäluokkien arkea. Päiväkodeissa, koulujen käytävillä, harrastuksissa ja erilaisissa hengailutiloissa tapahtuvat tönimiset ja nimittelyt ovat osa monien lasten ja nuorten jokapäiväistä elämää. Väkivallan ja syrjinnän uhriksi joutuminen ovat monien lasten ja nuorten arjessa enemmän sääntö kuin poikkeus. Näin on vain harvoin aikuisten elinpiireissä. Aikuisnäkökulmasta nuorten kohtaama syrjintä ja väkivalta tulkitaan usein osaksi lasten ja nuorten keskinäisiä suhteita. Tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että myös aikuiset kohdistavat lapsiin ja nuoriin syrjiviä ja väkivaltaisia tekoja.
”Pojat on poikia” ja ”joka kuritta kasvaa se kunniatta kuolee” ovat jo vanhoja sanontoja, mutta niiden taustalla oleva ajattelu elää paikoin edelleen. Kyse on taipumuksesta vähätellä lasten ja nuorten oikeutta syrjimättömyyteen ja fyysiseen koskemattomuuteen. Monien tutkimusten mukaan lasten ja nuorten kokema syrjintä ja väkivalta jäävät aikuisilta usein havaitsematta. Lapsiuhritutkimuksen mukaan lapset ja nuoret kertoivat tapahtuneista väkivaltakokemuksista pääasiassa lähipiirilleen, eli vanhemmilleen ja ystävilleen. Ammattilaistahoille väkivaltakokemuksista kerrottiin vain harvoin. Lisäksi useammalla kuin joka kymmenennellä lapsella ja nuorella on väkivaltakokemuksia, joista he eivät ole kertoneet kenellekään.
Aikaisemmissa tutkimuksissa on todettu, että nuoret ikäluokat pitävät syrjintään puuttumista yksimielisesti tärkeänä ja toivovat aikuisilta hanakampaa puuttumista erilaisiin syrjinnän ja väkivallan ilmenemismuotoihin. Nuorisobarometrin kyselyaineistossa kuva syrjintää kokeneiden nuorten avunsaannista muodostuu synkäksi. Useampi kuin neljä viidestä syrjinnän uhrista on kertonut syrjinnästä jollekin, mutta vain noin puolet kokee saaneensa apua. Vaille välitöntä apua jääminen on valitettavan toistuvaa, mutta vielä yleisempää on syrjiviin rakenteisiin puuttumatta jättäminen. Vain harvempi kuin joka viides arvioi, että syrjintätapauksen selvittely johti laajempiin toimenpiteisiin, kuten toimintakäytäntöjen tai ohjeiden muuttamiseen.
Tuntuu itsestäänselvyydeltä todeta, että oikeus syrjimättömyyteen ja fyysiseen koskemattomuuteen kuuluu kaikille ikään katsomatta. Tutkimustulosten valossa lasten ja nuorten kohdalla tämä oikeus toteutuu kuitenkin muita ikäluokkia heikommin. Esimerkiksi kuritusväkivallan osalta voidaan tällä hetkellä sanoa, että kymmenien vuosien työ asenteiden ja käytäntöjen muuttamiseksi on kantanut hedelmää näkyen lasten ja nuorten väkivaltakokemusten vähenemisenä. Pitkäjänteisellä ja tietoisella työllä väkivaltaa ja syrjintää voidaan vähentää. Sukupolvien välisen epätasa-arvoisuuden tasoittamiseen on kuitenkin yhä matkaa. Sitä varten tarvitaan myös aikuisväestöltä vastuullisuutta, rohkeutta ja nuorten ikäluokkien saappaisiin asettumista.
Lähteet
Danielsson, Petri & Salmi, Venla & Sirén, Reino (2014) Suomalaiset väkivallan ja omaisuusrikosten kohteena 2013 – Kansallisen rikosuhritutkimuksen tuloksia. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Verkkokatsauksia 37/2014.
European Comission (2012) Discrimination in the EU in 2012. Special Eurobarometer 393. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)Bryssel: Euroopan komissio.
Fagerlund, Monica & Peltola, Marja & Kääriäinen, Juha & Ellonen, Noora & Sariola, Heikki (2013) Lasten ja nuorten väkivaltakokemukset 2013. Lapsiuhritutkimuksen tuloksia. Tampere: Poliisiammattikorkeakoulun raportteja 110.
Heiskanen, Markku & Ruuskanen, Elina (2010): Tuhansien iskujen maa. Miesten kokema väkivalta Suomessa. Helsinki: Europan Kriminaalipolitiikan Instituutti (HEUNI).
Kankkunen, Paula & Harinen, Päivi & Nivala, Elina & Tapio, Mari (2010) Kuka ei kuulu joukkoon? Lasten ja nuorten kokema syrjintä Suomessa. Helsinki: Sisäministeriön julkaisu 36/2010.
Myllyniemi, Sami (2015, toim): Ihmisarvoinen nuoruus. Nuorisobarometri 2015.
Piispa, Minna; Heiskanen, Markku; Kääriäinen, Juha & Sirén, Reino (2006): Naisiin kohdistunut väkivalta 2005. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.
Kirjoittajat
Antti Kivijärvi
YTM (väit.), tutkija
antti.kivijarvi@nuorisotutkimus.fi
puh. 040 062 4689
Sami Myllyniemi
VTM, tilastotutkija (Nuorisobarometrit)
sami.myllyniemi@nuorisotutkimus.fi
puh. 040 7151 721
Marja Peltola
VTT, tutkija
puh. 020 755 2667