Viite: VN/13380/2026
Nuorisotutkimusseuran lausunto opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntöön koskien Valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen yleisavustusten oikeasuhtaisuustarkastelua 2026.
Oikeasuhtaisuustarkastelun toteutustavat
1. Porrastusmalli, eli miten avustusmääräraha jaetaan järjestöjen kesken
Kunkin järjestön vuosien 2024–2026 arviointien keskiarvoista lasketaan järjestökohtainen yhteiskeskiarvo. Tämän järjestökohtaisen yhteiskeskiarvon perusteella päätetään, kuinka suuri osa avustusmäärärahasta kuuluu kullekin järjestölle. Osuus ilmoitetaan prosentteina. Tätä tapaa kutsutaan porrastusmalliksi. Se kertoo, miten arviointien yhteiset keskiarvot muutetaan lopulta euroiksi. Näin saadaan laskennallinen, eli tavoiteltu avustustaso. Kun päätetään siitä, miten prosentit voivat vaihdella, linjataan samalla, miten avustusmääräraha jakautuu järjestöjen kesken.
VAIHTOEHTO 1A: Arviointien yhteisten keskiarvojen prosenttieroja (ja näin ollen avustustasojen eroja) pyritään pitämään mahdollisimman pieninä, kuitenkin niin, että jako on oikeansuhtainen (eli avustusmäärärahaa ei jaettaisi tasan järjestöjen välillä). Näin avustusjärjestelmä tukisi monenlaisia ja erikokoisia nuorisoalan järjestöjä, ja avustusten väliset erot olisivat selvästi pienempiä kuin nyt.
VAIHTOEHTO 1B: Arviointitulosten yhteisten keskiarvojen prosenttierot voivat olla suuria. Tämä tarkoittaa, että hyvän arviointitulokset saaneet järjestöt saisivat selvästi suuremman osuuden määrärahasta ja heikommat arviointituloksen saaneet järjestöt saisivat vastaavasti vähäisemmän osuuden. Näin avustusten jako vahvistaisi parhaat arvioinnin saaneiden järjestöjen asemaa suhteessa muihin.
Kumpaa vaihtoehtoa pidätte parempana?
1B.
Mahdolliset perustelut
Oikeasuhtaisuuteen perustuvaa mallia rakennettaessa pidämme perusteltuna vaihtoehtoa 1B, jossa järjestöjen avustusten väliset prosenttierot voivat olla suuria. Keskeinen lähtökohta mallia rakennettaessa tulee olla se, että järjestöjen perustehtävät, roolit ja volyymit poikkeavat merkittävästi toisistaan, eivätkä yleisavustukset voi eikä niiden tulekaan olla lähes samansuuruisia.
Valtakunnalliset nuorisoalan järjestöt jaetaan perustehtäviensä mukaan kolmen eri ryhmään (https://okm.fi/nuorisojarjestot):
- valtakunnalliset nuorisojärjestöt,
- nuorisotyötä tekevät järjestöt sekä
- nuorisotyön palvelujärjestöt.
Näiden järjestöryhmien tehtävät, vaikuttavuusmekanismit, kustannusrakenteet ja toiminnan mittakaavat eroavat toisistaan olennaisesti. Tämän vuoksi avustusmallin on kyettävä joustamaan ja tunnistamaan todellisia eroja, eikä tasoittamaan niitä keinotekoisesti. Oikeasuhtaisuuteen perustuvaa mallia rakennettaessa ei ole riittävää arvioida ainoastaan toiminnan laatua yleisellä tasolla, vaan mallissa tulee ottaa huomioon järjestöjen erilaiset perustehtävät ja toiminnan volyymit. Hyvin tehty työ näyttäytyy eri tavoin eri järjestötyypeissä: osalle keskeistä on suora nuorten kanssa tehtävä työ, osalle rakenteellinen vaikuttaminen, osaamisen kehittäminen, tiedon tuottaminen tai koko alan tukeminen. Arviointikriteerit perustuvat lakiin, mutta ei ole selkeää, miten arviointikriteerit operationalisoituvat yllä kuvattujen erityyppisten järjestöjen arvioinnissa. Läpinäkyvä ja selkeä arviointimalli edellyttää indikaattorit, joissa huomioidaan järjestöjen erilaiset perustehtävät.
Tämän lisäksi mallissa on olennaista huomioida näytöt perustehtävän mukaisesta, vaikuttavasta ja laadukkaasta työstä sekä realistinen arvio siitä, millä resurssitasolla järjestö ylipäätään pystyy toteuttamaan perustehtäväänsä laadukkaasti. Onkin tärkeää varmistaa rahoitusmalli, jolla erinomaisesti suoriutuvat, laajaa ja vaativaa perustehtävää toteuttavat järjestöt pysyvät elinkelpoisina eikä uusi malli vaaranna niiden kykyä ylläpitää toimintansa laatua ja vaikuttavuutta.
Lausuntopyynnössä jää epäselväksi, miten porrastusmalli käytännössä muunnetaan euroiksi siten, että siinä huomioidaan nuorisolaissa tunnistettu erilaisten järjestöjen merkitys nuorisotyön ja nuorisotoiminnan kokonaisuudelle. On tärkeää, että malli ei tosiasiallisesti suosi vain niitä järjestöjä, jotka tekevät välitöntä nuorisotyötä nuorten kanssa, vaan tunnistaa myös ne järjestöt, joiden rooli on alan rakenteellinen vahvistaminen, osaamisen kehittäminen ja edellytysten luominen nuorisotyölle ja nuorisotoiminnalle laajemmin.
Porrastusmallia arvioitaessa on myös välttämätöntä tarkastella sen todellisia vaikutuksia nuorisoalaan ja nuorisotyön ekosysteemiin. Liian pieniksi jäävät avustukset voivat näivettää erityisesti laajasti toimivien, isompien järjestöjen toimintaa, mikä heijastuu koko alan toimintaedellytyksiin. Tässä mielessä suuremmat prosenttierot mahdollistavat sen, että avustustaso vastaa aidosti toiminnan laajuutta ja vastuuta.
Tulkintamme mukaan porrastusmallissa arviointien vaikutus ei jää vain laskennalliseksi, vaan heijastuu todellisiin myönnettäviin avustuksiin. On sekä perustehtävän toteuttamisen että toiminnan laadun kannalta keskeistä, että yleisavustus säilyy ennakoitavana eikä vaihtele kohtuuttomasti vuodesta toiseen. Vaikka arviointitulosten tulee näkyä avustustasossa sen jälkeen, kun oikeasuhtaisuustarkastelu on tehty, mallin tulee sisältää myös riittävät tasaus- ja siirtymämekanismit, jotta äkillisiltä muutoksilta vältytään.
Lopuksi katsomme, että valitsemamme vaihtoehto tukee nuorisoalan kehittämistä pitkällä aikavälillä, kun puhutaan oikeasuhtaisuusmallista: se kannustaa järjestöjä laadukkaaseen, pitkäjänteiseen ja vaikuttavaan toimintaan, tunnistaa todelliset erot järjestöjen tehtävissä ja vastuissa sekä mahdollistaa avustusmäärärahan jakautumisen tavalla, joka vahvistaa koko nuorisoalan toimintaedellytyksiä.
2. Mahdolliset puskurit, eli rajoitetaanko avustustasojen nousuja ja laskuja
Tavoiteltu laskennallinen avustussumma lasketaan porrastusmallin mukaan. Riippumatta siitä, miten porrastusmalli tullaan toteuttamaan (arviointitulosten yhteisen keskiarvon vaikutus prosentuaaliseen määrärahaosuuteen), tämä tarkoittaa, että yksittäisten järjestöjen avustusten määrät muuttuvat verrattuna aiempiin vuosiin. Jotta avustukset eivät nousisi tai laskisi kohtuuttoman paljon, on pohdittu keinoja muutosten hillitsemiseksi. Näitä keinoja ovat puskurit eli katot, joilla estetään liian suuret korotukset tai leikkaukset aikaisemmin saatuun avustukseen verrattuna. Puskuroituun laskennalliseen avustustasoon siirtyminen tapahtuisin niin ikään siirtymäajan puitteissa.
VAIHTOEHTO 2A: Määritellään puskurit. Avustus voi nousta tai laskea enintään tietyn prosenttimäärän ja/tai tietyn euromäärän verrattuna edelliseen avustukseen. Puskurit avustusten nousulle voivat olla eri suuruiset kuin avustusten laskulle.
VAIHTOEHTO 2B: Puskureita ei määritellä, vaan yhteisten keskiarvojen osoittama laskennallinen avustustaso, johon tulevat vuosiarvioinnit suhteutetaan, tulee voimaan sellaisenaan.
Kumpaa vaihtoehtoa pidätte parempana?
2A.
Mahdolliset perustelut
Jos olette valinneet vaihtoehto A:n, voitte tässä ehdottaa sopivaa prosenttimääräistä ja/tai euromääräistä puskuria sekä avustuksen nousulle että laskulle (huom. ne voivat olla erisuuruisia).
Pidämme välttämättömänä, että myös yleisavustusten oikeasuhtaisuuteen perustuvaa mallia rakennettaessa otetaan käyttöön puskurit, joilla rajoitetaan avustustasojen vuosittaisia nousuja ja laskuja. Riippumatta siitä, millä tavoin porrastusmalli lopulta toteutetaan ja kuinka arviointitulosten yhteiset keskiarvot muunnetaan prosentuaalisiksi määrärahaosuuksiksi, on selvää, että malli johtaa yksittäisten järjestöjen avustustasojen muutoksiin verrattuna aiempiin vuosiin. Jotta muutokset eivät olisi kohtuuttomia ja jotta nuorisolain edellyttämät tavoitteet voidaan saavuttaa, puskurit ovat välttämätön osa mallia.
Kannatamme vaihtoehtoa 2A, jossa määritellään puskurit siten, että avustus voi nousta tai laskea enintään tietyn prosenttimäärän ja/tai euromäärän verrattuna edelliseen avustukseen, ja jossa nousuille ja laskuille voidaan asettaa erisuuruiset rajat. Lisäksi on tarkoituksenmukaista, että siirtyminen puskuroituun laskennalliseen avustustasoon tapahtuu vaiheittain siirtymäajan puitteissa.
Ennakoitavuus nuorisolain asettamien kriteerien toteutumisen edellytyksenä
Nuorisolaissa todetaan, että valtakunnallisen nuorisoalan järjestön valtionapukelpoisuutta harkittaessa otetaan huomioon järjestön toiminnan merkitys ja vaikuttavuus nuorisotyön ja -toiminnan kannalta, toiminnan ajankohtaisuus sekä valtakunnallisuus. Näiden kriteerien laadukas ja vaikuttava toteuttaminen edellyttää yleisavustuksen ennakoitavuutta ja vakautta. Ilman puskureita avustusten vuosittainen vaihtelu voi muodostua niin suureksi, että se heikentää järjestöjen mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa perustehtäväänsä pitkäjänteisesti.
Toiminnan ennakoitavuus on puolestaan keskeinen edellytys henkilöstön sitouttamiselle, osaamisen kehittämiselle sekä yhteistyölle muiden toimijoiden kanssa. Puskurit eivät ole ristiriidassa arviointiperusteisuuden kanssa, vaan ne mahdollistavat sen hallitun toteuttamisen.
Monivuotisten tehtävien turvaaminen
Erityisesti nuorisotyön kentälle palveluja tuottavien järjestöjen, kuten Nuorisotutkimusseuran, tehtävät ovat luonteeltaan monivuotisia. Tutkimushankkeet, pitkittäisaineistot ja nuorisotyön tutkimuksen kumulatiivinen tiedontuotanto sekä pitkäjänteinen nuorisotyön kehittämisen tukeminen edellyttävät usean vuoden aikajännettä sekä vakaata rahoituspohjaa. Yleisavustus on mahdollistanut tämänkaltaisen toiminnan, joka tuottaa koko nuorisotyön kentälle ja nuorisoalalle sen keskeisintä tietopohjaa.
Ilman riittäviä puskureita on todellinen riski, että lyhytaikaiset heilahtelut arviointituloksissa tai painotuksissa johtavat avustustason jyrkkiin muutoksiin, joilla voi olla pitkäkestoisia ja peruuttamattomia vaikutuksia tiedontuotantoon sekä nuorisotyön kentän ja koko nuorisoalan tutkimusperustaiseen kehittämiseen.
Ajankohtaisuuden tietopohjainen arviointi
Ajankohtaisuutta arvioitaessa on keskeistä huomioida, ettei kyse ole vain kulloisistakin poliittisista intresseistä tai mielipiteistä, vaan vankasta ja läpinäkyvään tietopohjaan perustuvista painotuksista. Tietopohja voi perustua nuorten ja nuorisotyöntekijöiden kokemustietoon sekä tutkittuun tietoon.
Nuorisotutkimusseura tuottaa tietoa nuorten kokemuksista, näkemyksistä ja ajankohtaisista tarpeista vuosittain Nuorisobarometrin kautta sekä joka toinen vuosi Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen kautta. Määrällisten ja laadullisten tutkimusten avulla tuotamme ajantasaista ja vertailukelpoista tietoa niin oman ajankohtaisuuden varmistamiseksi kuin erityisesti nuorisotyön kentän, muun nuorisoalan ja laajemmin koko suomalaisen yhteiskunnan käyttöön. Viimeaikainen esimerkki tästä on Nuorisobarometrin tulos nuorten tulevaisuususkon heikkenemisestä, joka on suunnannut yhteiskunnallista keskustelua ja nuorisoalan toimintaa.
Ajankohtaisuutta arvioitaessa on lisäksi tärkeää erottaa aidosti uudet ilmiöt sellaisista teemoista, jotka toistuvat eri aikoina eri muodoissa. Juuri tässä pitkäaikaisilla tutkimus- ja seurantatiedoilla on keskeinen merkitys. Puskurit tukevat tätä tehtävää varmistamalla, että toimintaedellytykset eivät horju lyhytnäköisten tulkintojen seurauksena.
Riippumattomuus ja kestävyys yli hallituskausien
Puskurit tuovat vakautta ja tukevat yleisavustuksilla toimivien järjestöjen riippumattomuutta ja lisäävät harkinta-aikaa nopeasyklissä yhteiskunnassa. Yleisavustuksen keskeinen tarkoitus on mahdollistaa kestävä, pitkäkestoinen ja laadukas työ yli hallituskausien. Jyrkät vuosittaiset muutokset heikentävät tätä roolia ja voivat ohjata järjestöjä reagoimaan lyhyen aikavälin signaaleihin perustehtävän kustannuksella.
Puskurien taso
Vuoden 2026 arvioinneissa avustusten muutoksissa suurin korotus oli enintään 2 prosenttia ja suurin vähennys 2,8 prosenttia. Näitä muutoksia voidaan pitää kohtuullisina ja hallittavina. Nuorisotutkimusseuran näkökulmasta on välttämätöntä, että jatkossakin avustusten vuosittaiset muutokset pysyvät samankaltaisissa rajoissa.
Esitämme, että:
• avustuksen vuosittainen nousu rajoitetaan enintään 2 prosenttiin, ei kuitenkaan yli 10 000 euroa,
• avustuksen vuosittainen lasku rajoitetaan enintään 3 prosenttiin, ei kuitenkaan yli 15 000 euroa.
ja että näitä rajoja sovelletaan myös porrastusmallin tuottamaan laskennalliseen avustustasoon siirryttäessä vaiheittain siirtymäkauden aikana.
Yhteenveto
Puskurien käyttöönotto on edellytys sille, että porrastusmalli voidaan ottaa käyttöön tavalla, joka on oikeasuhtainen, ennakoitava ja nuorisolain mukainen. Ne turvaavat järjestöjen toiminnan vaikuttavuuden, mahdollistavat monivuotisen ja tietopohjaisen työn sekä vahvistavat yleisavustuksen roolia koko nuorisoalan kestävänä perustana.
Valtionavustustoiminnan kehittäminen
3. Kysymys avustusten arviointiperusteiden painottamisesta
Nuorisolaissa ei ole säädetty arviointiperusteiden keskinäisistä painotuksista. Vakiintuneen käytännön mukaan arviointiperusteet ovat olleet keskenään samanarvoisia, eli ne vaikuttavat yhtä suurin painotuksin avustustason muutoksiin. On pohdittu, voisiko arviointiperusteiden painottaminen edesauttaa sitä, että yleisavustusjärjestelmä reagoisi paremmin järjestöjen toiminnassa tapahtuviin muutoksiin.
VAIHTOEHTO 3A: Vuoden 2027 yleisavustusten haussa järjestöjen toimintaa arvioitaisiin niin, että toiminnan laajuutta ja saavutettavuutta painotettaisiin enemmän suhteessa muihin arviointiperusteisiin. Tämä voisi kannustaa järjestöjä kehittämään toimintaansa niin, että se tavoittaa mahdollisimman monia kohderyhmään kuuluvia.
VAIHTOEHTO 3B: Nykyistä arviointikäytäntöä ei muuteta. Kaikilla arviointiperusteilla olisi jatkossakin sama painoarvo. Tämä tukee sitä, että esim. hallinnon ja talouden hoito on jatkossakin samanarvoinen tekijä kuin esim. toiminnan laajuus ja saavutettavuus avustuksen määräytymisessä.
VAIHTOEHTO 3C: Arviointiperusteita tullaan painottamaan jo oikeasuhtaisuustarkastelun yhteydessä. Tässä vaihtoehdossa jollekin/joillekin arviointiperusteelle/
arviointiperusteille annettaisiin takautuvasti suurempi tai pienempi painoarvo kuin muille. Tämä merkitsisi sitä, että vuosiarviointien 2024–2026 keskiarvot saattaisivat muuttua.
Mitä vaihtoehtoa pidätte parhaimpana?
3B.
Mahdolliset perustelut edellä valitsemallenne vaihtoehdolle
Kannatamme vaihtoehtoa 3B, jonka mukaan nykyistä arviointikäytäntöä ei muuteta ja kaikilla arviointiperusteilla olisi jatkossakin sama painoarvo yleisavustusten määräytymisessä. Nykyinen käytäntö tukee tasapainoista, ennakoitavaa ja oikeasuhtaista arviointia sekä turvaa yleisavustusjärjestelmän legitimiteetin koko nuorisoalan näkökulmasta.
Järjestökentän moninaisuus ja perustehtävän toteuttaminen
Kaikkien etu on, että järjestöt voivat toteuttaa perustehtäväänsä laadukkaasti ja vaikuttavasti. Nuorisoalalla toimii keskenään hyvin erilaisia valtakunnallisia järjestöjä: osa tarjoaa suoraan toimintamahdollisuuksia ja palveluja nuorille, osa keskittyy kehittämis- ja asiantuntijatyöhön tai tiedontuotantoon. Näiden erojen tunnistaminen on keskeistä myös arvioinnissa.
Yhtä suurten painoarvojen malli mahdollistaa sen, että arviointi huomioi toiminnan kokonaisuuden eikä ohjaa järjestöjä yksipuolisesti painottamaan vain tietyn tyyppistä toimintaa tai mittaria. Nykykäytäntö tukee erilaisten järjestöjen tasavertaista kohtelua ja sitä, että yleisavustusjärjestelmä palvelee koko nuorisoalan tarpeita.
Nykykäytännön vakaus ja ennakoitavuus
Nuorisolaissa ei ole säädetty arviointiperusteiden keskinäisistä painotuksista, ja vakiintuneen käytännön mukaan perusteet ovat olleet samanarvoisia. Tämä on luonut järjestöille selkeän ja ennakoitavan toimintaympäristön. Arviointiperusteiden painottaminen muuttaisi tätä perustaa olennaisesti ja lisäisi epävarmuutta siitä, mitkä tekijät kulloinkin ratkaisevat avustustason kehitystä.
On perusteltua kysyä, reagoisiko yleisavustusjärjestelmä painotusten myötä paremmin järjestöjen toiminnassa tapahtuviin muutoksiin. Samalla on kuitenkin tunnistettava, että arviointien reagointikykyä voidaan parantaa myös nykyisen mallin puitteissa ilman uusia painotuksia, esimerkiksi arviointikäytäntöjen tarkentamisen ja laadullisen arvioinnin kehittämisen kautta.
C-vaihtoehdon riskit ja tarpeettomat epävarmuudet
Vaihtoehtoon 3C liittyy merkittävä epävarmuus siitä, mitä arviointiperusteita tullaan kulloinkin painottamaan ja millä aikajänteellä. Tämä heikentäisi järjestöjen mahdollisuuksia suunnitella toimintaansa pitkäjänteisesti ja voisi ohjata resursseja pois perustehtävästä vastaamaan kulloisiakin painotuksia.
Mikäli arviointiperusteiden painottamiseen kuitenkaan päädyttäisiin, on ensisijaisen tärkeää, että painotuksissa korostetaan järjestön toiminnan merkitystä ja vaikuttavuutta nuorisotyön ja -toiminnan kannalta sekä toiminnan valtakunnallisuutta. Näin painotukset tukisivat suoraan nuorisolain keskeisiä tavoitteita eivätkä kaventaisi yleisavustuksen luonnetta.
Yleisavustus perustuu aina luottamukseen siitä, että järjestö kykenee hoitamaan hallintonsa ja taloutensa vastuullisesti ja läpinäkyvästi. Jos arviointiperusteita painotetaan siten, että hallintoon ja taloudenhoitoon liittyvä kriteeri jää vähäiseen rooliin tai arvottamatta, kasvaa riski avustusten käytön ongelmista ja koko järjestelmän uskottavuudesta.
Nykyinen samanarvoisten arviointiperusteiden malli viestii selkeästi, että hyvä hallinto ja taloudenhoito eivät ole toissijaisia suhteessa toiminnan laajuuteen, saavutettavuuteen tai sisällölliseen vaikuttavuuteen, vaan välttämätön edellytys kaikelle yleisavustuksella tuetulle toiminnalle. Tämä tukee myös valtionavustusten käytön vastuullisuutta ja riskienhallintaa.
Yhteenveto
Nykyisen arviointikäytännön säilyttäminen tukee:
• järjestökentän moninaisuuden huomioimista,
• yleisavustuksen ennakoitavuutta ja vakautta,
• nuorisolain tavoitteiden tasapainoista toteutusta,
• sekä hallinnon ja taloudenhoidon vastuullista asemaa arvioinnissa.
Näistä syistä katsomme, että vaihtoehto 3B on sekä nuorisoalan että yleisavustusjärjestelmän toimivuuden ja oikeasuhtaisuuden kannalta paras ratkaisu.
Vapaamuotoinen palaute
Yleisavustusten oikeasuhtaisuustarkastelua koskeva lausuntopyyntö on tärkeä ja ajankohtainen. Lausuntopyyntöön liittyy kuitenkin useita puutteita, jotka vaikeuttavat kokonaisuuden arviointia ja heikentävät mahdollisuuksia antaa informoitua ja vaikuttavaa palautetta.
Ensinnäkin lausuntopyynnössä ei ole kuvattu mallin sisältöä eikä laskentakaavoja. Ilman tietoa siitä, miten arviointitulokset konkreettisesti muunnetaan prosenttiosuuksiksi ja edelleen euroiksi, on erityisen vaikeaa vastata esitettyihin kysymyksiin ja arvioida mallin toimivuutta, oikeasuhtaisuutta tai vaikutuksia. Järjestöiltä edellytetään vastauksia periaatteellisiin kysymyksiin ilman läpinäkyvyyttä ja tietoa vastausten käytännön seurauksista.
Toiseksi lausuntopyynnöstä ei käy riittävällä tavalla ilmi, miten järjestöjen erilaiset perustehtävät huomioidaan mallissa. Nuorisoalan valtakunnalliset järjestöt eroavat toisistaan merkittävästi tehtäviltään, rooleiltaan ja aikajänteiltään ja se tulee huomioida mallissa. Erityisesti nuorisotyön kentälle ja muulle nuorisoalalle palveluja tuottavien järjestöjen, kuten Nuorisotutkimusseuran, perustehtävät ajoittuvat monen vuoden ajalle. Nuorisobarometri, Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus sekä pitkäkestoinen nuorisotyön tutkimus edellyttävät usean vuoden suunnittelua, aineistojen keruuta ja analyysia. Näiden tehtävien vuoksi suuret ja nopeat muutokset yleisavustustasossa eivät ole mahdollisia ilman merkittäviä haitallisia vaikutuksia toiminnan toteutukseen.
Kolmanneksi lausuntopyynnöstä puuttuu kokonaan vertailu siihen, miten yleisavustusten jakoperusteet on toteutettu muualla, esimerkiksi muissa Pohjoismaissa. Kansainvälinen vertailu olisi tärkeä osa oikeasuhtaisuustarkastelua ja auttaisi hahmottamaan, millaisia ratkaisuja vastaavanlaisissa järjestelmissä on tehty ja millaisia vaikutuksia niillä on ollut.
Neljänneksi lausuntopyynnössä ei ole esitetty lainkaan vaikutusten arviointia. Oikeasuhtaisuustarkastelussa on keskeistä tarkastella paitsi yksittäiseen järjestöön kohdistuvia vaikutuksia myös vaikutuksia laajemmin nuorisoalaan, nuorisotyöhön ja nuoriin. Ilman tällaisia arvioita on vaikea ottaa kantaa siihen, vastaavatko esitetyt mallit nuorisolain tavoitteita ja tukevatko ne nuorisoalan toimintaedellytyksiä kokonaisuutena.
Nuorisotutkimusseuran näkökulmasta haluamme todeta, että mikäli yleisavustustaso laskisi merkittävästi, joudumme arvioimaan, mikä osa perustehtävästämme jää toteuttamatta. Suuret muutokset yleisavustuksessa tulisivat väistämättä näkymään siinä, miten pitkäjänteisesti ja laadukkaasti voimme tuottaa tutkimustietoa, ylläpitää pitkittäisaineistoja ja palvella nuorisotyön kenttää sekä nuorisoalaa kokonaisuudessaan.
Yleisesti voidaan todeta, että suuret ja nopeat muutokset avustustasoissa eivät ole kenenkään etu. Ne vaikeuttavat toiminnan suunnittelua ja toteuttamista, heikentävät ennakoitavuutta ja voivat johtaa tilanteisiin, joissa järjestöt joutuvat reagoimaan lyhyellä aikavälillä perustehtävien kustannuksella. Oikeasuhtaisuustarkastelun jatkovalmistelussa on siksi tärkeää vahvistaa avoimuutta, vaikutusarviointia ja järjestöjen erilaiset tehtävät tunnistavaa lähestymistapaa. Toivottavaa olisi, että yleisavustukset voitaisiin myöntää monivuotisina. Tällä tavalla pystyttäisiin vastaamaan sellaisiin toimintoihin, joita ei voida toteuttaa yhden vuoden aikana. Tämä myös selkeyttäisi suunnittelua ja ennakointia sekä keventäisi hallintoa sekä järjestöissä että avustuksia myönnettäessä.
