Nuorisotutkimusseuran vastaava tutkija Tomi Kiilakoski oli eduskunnan tarkastusvaliokunnan etäkuultavana 16.4.2024. Osana kuulemista toimitettiin oheinen kirjallinen lausunto.
Asia: O 20/2024 vp Perusopetuksen oppimistulokset, mahdollisuuksien tasa-arvo ja rahoitus
Nuorisotutkimusseura kiittää mahdollisuudesta lausua tarkastusvaliokunnalle näkemyksiään eriarvoisuuden ja mahdollisuuksien tasa-arvon kehityksestä perusopetuksessa sekä käsityksiään merkittävimmistä syistä perusopetuksen oppimistulosten laskun taustalla.
PISA-tutkimuksen ensimmäisten tulosten tulkinnan mukaan ”osaaminen on heikentynyt kaikissa osaajaryhmissä, mutta heikkojen oppilaiden osuus on kasvanut voimakkaimmin. Kaikkein heikoimpien oppilaiden osaaminen oli myös heikompaa kuin aikaisemmin, sillä heikoimpaan kymmenykseen kuuluvien oppilaiden pisteraja oli aiempaa pienempi”1.
Vaikka ”heikkojen oppilaiden” käsite ei istu nuorisotutkimukselle tyypilliseen pyrkimykseen ymmärtää nuorten toimintaa heidän itsestään asettamista näkökulmista käsin, nuorisotutkimuksen pohjalta voidaan eritellä syitä sille, miksi oppimistulokset eriytyvät.
Esitämme lausunnossamme kolme näkökulmaa eriarvoistumiseen. Ensimmäinen on perinteinen koulutussosiologinen näkökulma, jossa katsotaan, miten erilaiset taustatekijät vaikuttavat koulumenestykseen. Toisena näkökulmana pohdimme, miten nuorten vertaisvuorovaikutus koulussa vaikuttaa koulukokemukseen. Kolmantena näkökulmana toteamme, että oppimistulokset ovat yhdistelmä koulussa ja vapaa-ajalla tapahtuvaa oppimista tai kasvatustieteen terminologiaa käyttäen yhdistelmä formaalia , non-formaalia ja informaalia oppimista. Tämän takia perusopetuksen loppuvaiheen oppimistuloksia arvioitaessa tulee katsoa myös erilaisia vapaa-ajan kasvu- ja oppimisympäristöjä sekä niissä tapahtuneita muutoksia.
I Koulutussosiologiassa käytetään käsitettä pysyvä epätasa-arvoisuus, persistent equality. Tällä viitataan siihen, että huolimatta kehittyneistä pedagogisista ratkaisuista taustoista johtuvat erot ovat säilyneet kiusallisen selkeästi koulutuksesta. Ikäkohorttien 1987 ja 1997 vertailu osoitti, että erot esimerkiksi vanhempien koulutustasosta johtuen ovat verrattain pysyviä. Nämä erot ovat laajalti tunnettuja. Kiilakosken, Pekkarisen ja Haapakorvan artikkeli osoittaa, että näiden lisäksi on muita selittäviä tekijöitä. Lapsuudenperheen toimeentulotuen saaminen on yhteydessä koulumenestykseen, ja mitä pidempi toimeentulotukijakso on, sen heikompia arvosanoja peruskoulun päättöarvioinnissa saadaan. Tämä kertoo osaltaan siitä, miten laajempi yhteiskuntapolitiikka on yhteydessä koulutuspolitiikkaan.
Artikkelista käy myös ilmi, millaisia vaikutuksia lapsiperheen tukitoimilla on. Alla olevasta kaaviosta ilmenee, että lastensuojelun kesto on yhteydessä koulumenestykseen. Lastensuojelun asiakkaat saavat matalampia lukuaineiden keskiarvoja, mutta pisimmät lastensuojelun asiakkuudet eivät poikkea niistä, joilla ei ole lastensuojelutaustaa.
Kiilakoski, Pekkarinen ja Haapakorva toteavat artikkelissaan seuraavasti:
”Mitä pienempänä lapsi otetaan pois vaurioittavista kasvuolosuhteista, sitä vähäisemmiksi vauriot jäävät ja mahdollisuudet menestyä myös koulussa asettuvat samalle viivalle kotonaan kasvaneiden lasten kanssa. Teini-ikäisenä kodin ulkopuolelle sijoitetut lapset ovat mahdollisesti altistuneet vaurioittaville kasvuolosuhteille useiden vuosien ajan. Lisäksi teini-ikäisten lasten kodin ulkopuolelle sijoittamisen syistä koulunkäyntivaikeudet ovat yleisin, joskaan eivät lain mukaan riittävä, peruste. Kun vielä sijoitus kodin ulkopuolelle johtaa todennäköisesti koulun vaihtoon, ilmentää kodin ulkopuolelle lastensuojelusyistä tapahtuva sijoittaminen sisällään useita lapsen menestymistä vaarantavia elementtejä.”
Yllä sanotusta voidaan tehdä kolme keskeistä johtopäätöstä. Ensinnäkin, kotitaustaan vaikuttaminen on ollut perinteisestikin haasteellista. Koronapandemian aikana nuorten toimintaa rajattiin niin, että heidän mahdollisuutensa osallistua kodin ulkopuolelle väheni. Tällöin kodin merkitys kasvuympäristönä korostui, ja on oletettavaa, että tämä vahvisti kotitaustan merkitystä. Tällä on väistämättä vaikutuksia siihen, miten kotitausta vaikuttaa nuorten osaamiseen ja heidän tulevaisuuteensa. Nuorisotutkimusseura toivoo, että aiheesta tehdään seurantatutkimusta. Toiseksi, valtiovallan koulutuspolitiikan ulkopuolisilla toimilla on vaikutusta myös koulutuksen tulokseen. Esimerkkinä käytimme lastensuojelun kestoa. Teini-iässä tapahtuva huostaanotto vaikuttaa monella tavalla nuorten kouluun esimerkiksi koulun vaihtona ja elämänolosuhteiden muutoksena. Näiden lapsien ja nuorten tilannetta ei ole mietitty koulutuspolitiikassa tarpeeksi. Nuorisotutkimusseura ehdottaa, että teini-iässä tapahtuvien huostaanottojen merkitystä koulunkäynnille on tarkasteltava nykyistä paremmin. Lisäksi tätä ulottuvuutta tulisi evaluoida säästöpäätöksiä tehtäessä osana lapsivaikutusten arviointia. Kolmanneksi, lapsiperheen köyhyys on yhteydessä matalampiin keskiarvioihin. On seurattava tarkasti, miten lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset ovat yhteydessä oppimistuloksiin.
II Nuorisotutkijat ovat korostaneet, että koulussa on kaksi oppimisen kehää, opetukseen keskittyvä (virallinen) koulu sekä nuorten vertaisvuorovaikutukseen perustuva (epävirallinen) koulu. Oppilaille koulu massamuotoisena, ikäkausiperusteisena ja oppivelvollisuuteen perustuvana toimijana tarkoittaa, että oppilaiden on oltava kummankin näiden toisistaan eriävän kehän jäsen. Toimivassa koulussa oppilailla on sekä tukevia ja luotettavia aikuisia että ystävyyssuhteita ja osallisuutta nuorten keskinäisessä vuorovaikutuksessa.
Kouluterveyskyselyssä käy ilmi, että yksinäiseksi itsensä kokevien nuorten osuus on kasvussa, samoin osallisuutensa erittäin heikoksi kokeneiden oppilaiden osuus. Kun lisäksi nuorisobarometreista tiedetään, että nuorten ystävien tapaaminen on laskussa, muodostuu kuva, että hyvinvoinnille, mutta myös oppimiselle keskeinen vertaistuki osalle keskeinen vertaistuki ei toteudu kaikille nuorille kouluissa eikä vapaa-aikana. Sekä Nuorisobarometreissa että PISA-tutkimuksen yhteydessä on havaittu kouluyhteisöön kuulumisen ja elämäntyytyväisyyden välinen yhteys. Nuorisotutkimusseura toteaa, että eriarvoistumista tarkasteltaessa on kiinnitettävä huomiota nuorten vertaissuhteisiin ja tuettava niitä.
Tästä voidaan tehdä kaksi johtopäätöstä. Ensinnäkin, kouluhyvinvointia tulee tarkastella paitsi yksilön kokemuksena, myös vertaissuhteiden näkökulmasta, osallisuutena sekä nuorten vertaisryhmiin oppilaitoksissa että kouluun eri sukupolvien välisenä yhteisönä. Tämän kehittäminen vaatii moniammatillista, pitkäkestoista työtä. Kivijärjen, Kiilakosken ja Kauppisen artikkelissa2 vertailtiin 21 koulua, jossa on tehty pitkäkestoista, riittävästi resursoitua koulunuorisotyötä ja verrokkiryhmänä 20 koulua, jossa näin ei ole toimittu. Kouluterveyskyselyn koulukohtaisia tuloksia tarkastellen koulunuorisotyötä tehneissä kouluissa on tilastollisesti merkittävästi vähemmän kiusaamista. Tämä osoittaa, että hyvinvointitehtävää tukevat toiminnot vaikuttavat nuorten vertaiskehään. Vertaiskehän on kuitenkin oltava yhteydessä koulun viralliseen kehään, mikäli sen halutaan tukevan virallisia oppimistavoitteita. Toiseksi, koulun tehtävää nuorten kasvun tukijana voi hahmottaa hyvinvointitehtävän muutoksena, jossa matalan kynnyksen, ryhmämuotoisen sekä arjen osallisuutta tukevia ammattilaisia on koulussa entistä enemmän, esimerkiksi kouluvalmentajia, yhteisöohjaajia ja koulunuorisotyöntekijöitä. Näitä on rahoitettu projektipohjaisesti ja valtakunnallinen koordinaatio on puuttunut. Nuorisotutkimusseura esittää, että aiheesta laaditaan ohjelma, jolla tästä hajanaisuudesta päästään eroon.
III On vakiintunut ymmärrys, että yksilöiden oppimisvaranto on yhdistelmä koulutusjärjestelmässä, vapaa-aikana tavoitteellisesti sekä satunnaisesti muodostunutta oppimista. Tämän takia suomalaisten nuorten oppimistuloksia on tarkasteltava myös yhteydessä vapaa-aikana tapahtuneisiin muutoksiin. Nostamme kolme keskeistä muutosta esiin: tyytyväisyyden lasku, harrastusten muutokset sekä nuorisokulttuuriset muutokset.
Nuorisobarometrissa 2022 (Kivijärvi 2023) havaittiin, että nuorten yleinen elämäntyytyväisyys on laskussa. Non-formaalille oppimiselle keskeistä on, että tyytyväisyys vapaa-aikaa kohtaan on laskenut. Nuorisobarometrin laatinut Antti Kivijärvi3 totesi aiheesta seuraavasti: ”Ylimmillään vapaa-ajalle annettu arvosana oli 8,2 vuonna 2018, kun taas vuoden 2022 mittauksessa arvosana oli enää 7,9. Huomio on sikäli merkittävä, että nuorille ikäluokille vapaa-aikaa on todettu olevan verrattain vahva yhteys koetun hyvinvoinnin kanssa.” Oppimisen näkökulmasta nuorten vapaa-ajan oppimisympäristöissä tapahtuneet muutokset ja lievästi lisääntynyt tyytymättömyys vapaa-aikaan ovat yhteydessä myös vapaa-aikana tapahtuvat tietojen, taitojen ja asenteiden oppimiseen.
Korona-ajalla oli merkitystä lasten ja nuorten harrastuksille, joita rajoitettiin voimakkaasti. Vuoden 2022 Vapaa-aikatutkimuksessa (Aapola-Kari toim. 2023) todettiin, että 60 prosenttia haastatelluista totesi harrastamisen vähentyneen. Tällä taas on oma vaikutuksensa siihen, miten vapaa-aikana tapahtuva oppiminen tapahtuu.
Lukemista koskevien PISA-tulosten merkitys on herättänyt ansaitsemaansa huolta ja aikaansaanut yhteiskunnallista keskustelua. Lukeminen on yhteydessä myös nuorisokulttuureihin, ja sillä on erilainen merkitys tyttö- ja poikakulttuureissa. Kiinnostavasti Vapaa-aikatutkimus4 osoittaa, että kun 7-14 -vuotiailta nuorilta pojilta ja tytöiltä kysytään mieluisinta harrastusta, lukeminen saa joitakin mainintoja. Sen sijaan 15-19 -vuotiailla lukeminen ei enää ole mieluisimpien joukossa. Tämä havainto on yhtenevä myös Tilastokeskuksen vapaa-aikatutkimuksen kanssa. Selityksiä on etsitty esimerkiksi digitaalisten laitteiden, sovellusten ja digitaalisten kulttuurien elämyskeskeisyydellä, jonka rinnalla lukeminen ei samalla tavalla ole kiinnostavaa. Lukemisen harrastamisen eriytymisellä on yhteys oppimistuloksiin. Kun lisäksi lukeminen koetaan tylsäksi, on oma kysymyksensä, miten koulussa voidaan erityisesti yläkouluiässä vaikuttaa siihen, että nuorten lukemiseen määrään tulee riittävä määrä toistoja. Kysymystä tulee tarkastella myös nuorisokulttuurisena kysymyksenä.
Käytännön johtopäätöksenä voidaan todeta, että ohjattujen harrastusten vähentyessä vapaa-aikana tapahtuva oppiminen jakautuu epätasaisesti. 2020-luvun nuorisokulttuureissa esimerkiksi lukeminen (joka on yksi esimerkki siitä, miten vapaa-ajan omaehtoinen toiminta tuottaa koulun näkökulmasta merkityksellistä oppimista) on kadottanut merkitystään erityisesti yläkouluikäisillä nuorilla, joskaan ei kaikilla samalla tavoin. Jos perustaidot eivät vahvistu harrastuksissa tai muussa vapaa-ajan vietossa, korostuu koulun merkitys oppimisen tuottajana. Nuorisotutkimuksessa on myös osoitettu, että nuorilla on keinoja keventää koulun suorituskuormaa (Paju 2011, Lakka 2024). Tällä on erityinen merkitys niille nuorille, joiden kotitausta tai vapaa-ajan toiminta ei tue koulun oppimistavoitteita.
Nuorisotutkimusseura osallistuu jatkossakin mielellään nuoria, nuoruutta ja nuorisopolitiikkaa koskevaan keskusteluun.
Oulussa 15.4.2024,
Tomi Kiilakoski, dosentti, FT, vastaava tutkija, Nuorisotutkimusseura ry.
Viitteet
1) Hiltunen, Jenna ym. (2023) Pisa 22. Ensituloksia. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2023:49, 130.
2) Kivijärvi, Antti & Kiilakoski, Tomi & Kauppinen, Eila (2024) Kouluhyvinvoinnin rakennuspalikoita – tutkimus nuorisotyön vaikutuksista yläkouluissa. Vertaisarvioitu. Ilmestyy 24.4.2024.
3) Kivijärvi, Antti (toim.) (2023) Läpi kriisien. Nuorisobarometri 2022.
4) Aapola-Kari (toim.)(2023) Vaihteleva vapaa-aika. Vapaa-aikatutkimus 2022.
