Millaista keskustelua nuorisotyön kentällä tulisi käydä nuorten digitaalisesta hyvinvoinnista?

Kuulostaako tutulta? Kännykän näytöltä piti vain nopeasti katsoa kelloa. Varttia myöhemmin näyttö hohtaa edelleen kirkkaana ja tässä ajassa on katsottu nopeasti saapuneet sähköpostit, reagoitu muutamaan viestiin, katsottu kaverin lähettämä video Instagramista, googlattu lähimmän lounaspaikan osoite ja tehty kalenterimerkintä huomisesta etäpalaverista.

Älypuhelimesta ja muista digilaitteista on tullut erottamaton osa arjen toimintoja – oli kyse sitten sosiaalisten suhteiden ylläpitämisestä, vapaa-ajan vietosta, opiskelusta tai työnteosta, yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisesta, tiedon etsimisestä, palveluiden käyttämisestä tai julkisilla matkustamisesta. Elämmekin monessa mielessä digitaalisella “tuottavuuden tasangolla” (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (¹), jossa digitaalisuus lävistää yhteiskunnan kerroksia yhä arkipäiväisemmin.

Nykynuoret elävät nuoruuttaan paljasjalkaisina tasankolaisina. Miten tähän pitäisi suhtautua ja mitä asioita nuoria koskevassa digikeskustelussa tulisi ottaa huomioon? Puemmeko digitaalisuuden ylle turhan hanakasti vain mörön tai sankarin viittaa?

Kirjoittaja

VTM Essi Holopainen on työskennellyt tutkijana Nuorisotutkimusseuralla vuodesta 2022 ja toiminut muun muassa Euroopan komission ylläpitämän YouthWiki (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)–tietokannan Suomen kirjeenvaihtajana yhdessä Anu Gretschelin kanssa. Tutkimustyössään hän on keskittynyt etenkin nuorten hyvinvointiin vaikuttaviin tekijöihin ja nuorille suunnattuihin palveluihin.

Vuoden 2025 alusta Holopainen työskentelee tohtorikoulutettavana Helsingin yliopistolla ja tarkastelee sosiologian väitöskirjassaan nuorten mielenterveyden sosiaalista ulottuvuutta online-konteksteissa. Voit olla yhteydessä sähköpostitse: essi.holopainen@helsinki.fi.

Ruudun takaa nuoriso katsoo vain

”Diginatiivin sukupolven” lapset ja nuoret kohtaavat arjessaan aiempia sukupolvia useampia digitaalisia alustoja, sovelluksia ja muita teknisiä ratkaisuja. Ruutuaika ei valu vain vapaa-ajalle ja joutilaisiin hetkiin, vaan ruudun välityksellä ollaan yhä tiukemmin kiinni myös formaaleissa arjen rakenteissa.

Digitaalisen kehitystyön hyödyt ja hedelmät tunnistetaan hyvin, mutta viime aikoina huomiota on myös kiinnitetty aiempaa enemmän digilaitteiden käytön haittapuoliin. VANUPO eli Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma (2024–2027) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (²) nostaa näistä esiin nuorten keskittymiskyvyn heikkenemisen, lisääntyneet mielenterveysongelmat, fyysisen aktiivisuuden vähenemisen, verkossa ilmenevän väkivallan sekä yhä helpommin leviävän disinformaation.

Digikeskustelua leimaa kuitenkin edelleen mustavalkoinen joko-tai-ajattelu. Laitteilla ei saisi viettää liikaa aikaa eikä väärillä alustoilla. Kehittämis- ja innovaatiopuheessa digitaalisuus nähdään ratkaisuna lähes kaikkeen, kun taas nuorten omaehtoinen toiminta digimaailmassa nähdään usein ongelmien värittämänä. Nuorisotutkijat Jenni Kallio ja Susanna Ågren pohtivat hiljattain (21.11.2024) Helsingin Sanomissa julkaistussa Vieraskynä-kirjoituksessaan, että “nykyinen keskustelu sosiaalisesta mediasta on aikuiskeskeistä, ja siinä on moraalipaniikin piirteitä” (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (³).

Nuorten digitalisoituneen vapaa-ajan moniulotteisuus ymmärretään etenkin nuorisotyön kentällä. Myös käsitys digitaalisesta nuorisotyöstä on laajentunut omasta työmuodostaan kohti kokonaisvaltaisempaa nuoren kasvun ja kehityksen tukemista digitalisoituvassa maailmassa. Ja tätä todella kaivataan.

Jos arkielämän digitalisoituminen on realiteetti, miten nuorilähtöinen toiminta asettuu pelkojen ja pöhinän väliin? Entä millaista keskustelua nuorisotyön kentällä tulisi käydä ja ylläpitää nuorten digitaalisesta hyvinvoinnista?

Haastattelimme tutkijakollegani Anu Gretschelin kanssa Sitran asiantuntija Heikki Lauhaa, joka on työskennellyt pitkään digitalisaation ja nuorten demokraattisen osallisuuden teemojen parissa. Tähän blogiin on koottu tärkeimpiä nostoja keskustelustamme.

Digitaalisen kehityksen suuntaviivoja nuorisotyöllisestä näkökulmasta

1. Nykymuotoisen suuryritysomisteisen somen ja sen taustalla vaikuttavan datatalouden toimintamallit eivät ole riittävän läpinäkyviä

Suurin osa nuorista käyttää jotain kaupallista somepalvelua, kuten YouTubea, TikTokia, Instagramia tai Snapchatia (^{4, 5}) – moni heistä useampia ja päivittäin. Moni somealusta hyödyntää tehokkaasti koukuttavia ja käyttöön sitovia algoritmeja, jotka perustuvat käyttäjistä kerättyyn dataan. Demokraattisen osallisuuden vahvistamisen näkökulmasta nykyisten somejättien toimintalogiikkaa ei tulisi ottaa annettuna, vaan nuoria tulisi osallistaa datan keruusta ja käytöstä käytävään keskusteluun. Yhteisten keskusteluiden näkökulma tulisi siirtää somen hylkäämisestä kohti sisältöpainotteisempaa ja toiminnallisempaa media- ja teknologiakasvatusta, jossa nuorten kanssa käsitellään muun muassa yksityisyydensuojan ja demokratian vaalimisen merkitystä.

Tulevaisuudessa on entistä tärkeämpää löytää tapoja, joilla nuoret voivat osallistua kestävien digitaalisten ratkaisujen kehittämiseen ja teknologian käyttöä koskevaan päätöksentekoon. Esimerkiksi Skotlannissa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (⁶) lapset ja nuoret ovat osallistuneet aktiivisesti kansallisen tekoälystrategian toimeenpanoon.

2) Somen uhkakuvia tarkasteltaessa nuorten keskinäiskulttuuriset ilmiöt jäävät keskusteluissa usein taka-alalle

Perinteinen some tarjoaa myös valtavasti mahdollisuuksia nuorten omaehtoiselle toiminnalle, yhteenkuuluvuudelle, osallisuudelle ja vaikuttamiselle, joita nuorisotyön kentällä on ymmärretty puolustaa. Keskusteluissa on uskallettava kuulla esimerkiksi niitä nuoria, jotka puolustavat perinteisen somen voimaa yhteiskunnallisen vaikuttamisen kanavana, jotka ovat löytäneet ystäviä keskustelupalstoilta tai jotka luovat samaistuttavaa sisältöä eri somekanaville. Etenkin monet vähemmistöihin kuuluvat nuoret ovat löytäneet somesta itselleen tärkeitä yhteisöjä ja vertaistukea.

3) Informaatiohyvinvointiin keskittymällä voidaan taklata yhä kasvavaa digiähkyä

Myös palveluiden kehittämisessä on tunnistettava, että uudet sovellukset ja onlineviestintä lisäävät entuudestaan laitteilla vietettyä aikaa, josta nuoria monesti syyllistetään yksilöinä. Mannerheimin lastensuojeluliiton kyselyn (2024) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (5) mukaan moni nuori haluaisi itse vähentää ruutuaikaansa ja luopua joidenkin palveluiden käyttämisestä. Sitra ja THL työskentelevät parhaillaan yhteistyöhankkeessa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (⁷), jossa tutkitaan informaation ja hyvinvoinnin suhdetta juuri hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen osallisuuden näkökulmista. Nuorten kanssa tulisi yhdessä pohtia digikuormitusta ja sitä aiheuttavia tekijöitä, esimerkiksi juuri nuorisotyön keinoin.

4) Tekoälykeskustelua tulee käydä eri toimialoilla

Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Opetushallitus ovat kehittämässä kansallista tekoälyn tukimateriaalia varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen sekä oppimisen tueksi (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (⁸). Myös nuorisotyön kentälle tarvitaan keskustelua, miten tekoälyä ja sen käyttöön liittyviä linjauksia voidaan parhaalla tavalla hyödyntää arjessa. Nuorisotyöllinen tarkastelu tukisi kasvatuksen ja koulutuksen toimialoilla tehtäviä linjauksia ottamalla huomioon nuorten vapaa-ajan kontekstit ja nuorisokulttuuriset ilmiöt. Kuka ottaisi fasilitoitavakseen tekoälykeskustelun nuorisoalalla ja kuka toimintaa rahoittaisi?

Kuka ottaisi koppia keskustelun koordinoinnista?

Digitaalisessa informaatioviidakossa navigointiin tarvitaan aiempaa enemmän suunnistus- ja medialukutaitoja. Niin nuoret kuin heidän kanssaan työskentelevät aikuiset painivat digiähkyn kanssa, pohtivat ruutuaikaansa ja saavat käsiinsä yhä nopeammalla tahdilla uusia sovelluksia.

Tarvetta digitaaliselle nuorisotyölle ja sen koordinoinnille on jopa enemmän kuin aiemmin. Tästä syystä tehdyt rahoitusleikkaukset nuorisoalan kentälle ovat huolestuttavia, sillä ilman valtionavustusta jäi esimerkiksi nuorisoalan osaamiskeskuksena aiemmin toiminut digitaalisen nuorisotyön keskus Verke (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (⁹). Osaamiskeskus Koordinaatin toiminnan loppuessa samojen rahoitusleikkausten seurauksena (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (¹⁰) myös Nuorille suunnatun verkkotyön foorumi (NUSUVEFO) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (¹¹) eli melkein 20 vuotta toiminut nuorisoalan sisäinen verkosto on vailla pysyvää luotsaajaa.

Kasvavan digikuorman ja sen seurausten kanssa painitaan nuorisoalalla siis aiempaa useammin niin organisaatio-, työntekijä- kuin yksilötasolla.

Lauha pohti aiemmin mainitussa haastattelussamme, että nuorisoalan sisällä tarvitaan uusia keskustelunavauksia digitaalisen nuorisotyön kehittämisestä, alan tämänhetkisistä tarpeista sekä tulevaisuuden näkymistä. Nuorisotyön kentällä on hänen mukaansa valtavasti ymmärrystä nuorten elämässä vaikuttavista ilmiöistä ja osaamista tarttua näihin, mutta etenkin nopeasti kehittyvän tekoälyn myötä alalle tarvitaan lisää kohtaamispaikkoja hyvien käytäntöjen jakamiselle ja moniääniselle tulevaisuudesta käytävälle keskustelulle. Nuorten osallistaminen digitaalisissa ympäristöissä toimimista käsittelevään keskusteluun on tärkeää, sillä ympäristön nopean muutoksen ajureina on myös paljon nuorten hyvinvoinnista piittaamattomia kaupallisia intressejä (¹²).

Rahoitusleikkauksista huolimatta digitaalista nuorisotyötä tehdään ja kehitetään. Sen vahvuutena on luoda nuorten vapaa-aikaan “mahdollisuuksia ja tiloja, joissa nuoret voivat kehittää omaa kriittistä, eettistä ja innovatiivista ajatteluaan suhteessa teknologiseen kehitykseen ja digitaaliseen tulevaisuuteen” (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (¹³). Nuoria ja heitä osallistavia aikuisia tarvitaan mukaan keskusteluun digitaalisen innovaatiohuuman ja uhkakuvia maalailevan huolipuheen välimaastoon (Kts. myös Moisala & Laine 2021 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (¹⁴).

Nuorisoalan vahvuutena on ymmärrys nuorten elämismaailmasta sellaisenaan – arkitodellisuutena, jossa sama ilmiö voi näkökulmasta riippuen olla osallistavaa, uuvuttavaa, paineita luovaa, voimaannuttavaa, yhteisöllistä, muureja pystyttävää, demokraattista ja ääripäitä korostavaa. Raivataanko lisää tilaa nuorisoalan sisäiselle digikeskustelulle yhdessä?

Mieluiten ruutujen ulkopuolelta.