Kansainvälinen adoptio on usein mediassa näkyvä aihe, joka herättää ihmisissä tunteita ja mielipiteitä. Silti aiheesta on Suomessa toistaiseksi vähän tutkittua tietoa. Adoptiota lähestytään sekä mediassa että tutkimuksissa useimmiten perheenperustamisen näkökulmasta, ja samalla ohitetaan ne, joille adoptio tapahtuu – eli adoptoidut itsensä. Heidi Ruohio tarkastelee 24 aikuisikäisen kansainvälisesti adoptoidun parissa tehdyn haastattelun perusteella, millaisia merkityksiä adoptoitujen biologinen syntyperä saa erilaisissa ympäristöissä sekä millaisia perheeseen ja kansaan kuulumisen kokemuksia heillä on.
Teos lisää ymmärrystä kansainvälisestä adoptiosta yksilön kokemuksena. Kansainvälisesti adoptoiduille kirja voi toimia vertaistukena. Kirjasta voivat hyötyä lisäksi muut nuoret ja nuoret aikuiset, jotka eivät syystä tai toisesta tunne biologisia vanhempiaan tai jotka ulkonäkönsä vuoksi tulevat kategorisoiduiksi ”erilaisiksi”. Lisäksi tutkimus antaa eväitä esimerkiksi adoptioperheiden ja adoptoitujen jälkipalvelutyöhön, kouluissa tehtävään työhön sekä sosiaalialalle laajemminkin.
- Kategoria:
- Painettu kirja, Verkkojulkaisu
- Hinta:
- 28€
- Julkaisuvuosi:
- 2016
- Julkaisun numero:
- Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 181, verkkojulkaisuja 119
- Sarja:
- Tiede
- ISSN:
- 1799-9219 (painettu kirja), 1799-9227 (PDF)
- ISBN:
- 978-952-7175-11-8 (painettu kirja), 978-952-7175-40-8 (PDF)
- Sivumäärä:
- 190 s.