Hyppää sisältöön

”Pitää pään kasassa työttömyysaikana”. Liikunta työttömien nuorten arjessa

”Pitää pään kasassa työttömyysaikana”. Liikunta työttömien nuorten arjessa on tutkimus työttömien nuorten liikunnasta. Tutkimusraportti käsittelee sitä, miten liikunnan harrastaminen muuttuu niin laadullisesti kuin määrällisesti nuoren jäätyä työttömäksi.

Tutkimuksessa tarkastellaan muun muassa liikunnan merkityksiä työttömyyden kehystämässä elämäntilanteessa, liikuntaa edistäviä ja haittaavia tekijöitä, erilaisten liikuntapaikkojen käyttöä, nuorten tyytyväisyyttä liikuntamahdollisuuksiinsa ja heidän suhtautumistaan työttömyysalennuksiin. Samalla tuodaan esiin nuorten pohdintoja liikunnan harrastamisen ja syrjäytymisen yhteydestä. Aineistona tutkimuksessa on itsevalikoitunut verkkokysely, johon vastasi 789 iältään 18–29-vuotiasta nuorta. 

Tutkimus tarjoaa sovellettavaa tietoa nuorten työttömien ja syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kanssa työskenteleville, kuntien liikuntatoimille ja muille liikuntaa järjestäville tahoille, valtionhallinnolle ja kuntapäättäjille. Samalla jatketaan tutkimusperinnettä työttömyyden ja hyvinvoinnin yhteydestä, joka yhteiskunnallisesti polttavana kysymyksenä nousee esille taloudellisesti vaikeina aikoina.

Tekijät:
Helena Huhta
Hinta:
20 €
Julkaisuvuosi:
2015
Julkaisun numero:
Nuorisotutkimusseuran julkaisuja 167, verkkojulkaisuja 87
Sarja:
Kenttä
ISSN:
1799-9227
ISBN:
978-952-5994-85-8 (nid.), 978-952-5994-86-5 (pdf)
Ulkoasu:
Nid. / PDF
Sivumäärä:
83 s.

Helena Huhta

VTT
Tutkijatohtori, vieraileva tutkija
040 766 6890
helena.huhta@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili