Hyppää sisältöön

Suomi lasten kasvuympäristönä – Kahdeksantoista vuoden seuranta vuonna 1997 syntyneistä

Suomessa vuonna 1997 syntyneet ovat eläneet valtaosan lapsuudestaan 2000-luvulla ja tulleet täysi-ikäiseksi vuonna 2015. Heistä on tallentunut monenlaista tietoa viranomaisrekistereihin. Rekisteritietoa tutkimalla saadaan kokonaiskuva siitä, millainen kasvuympäristö Suomi on ja mitä esteitä hyvinvoinnille on.

Raportissa keskiössä ovat terveys, koulutus, vammaisetuudet ja kuntoutus, lastensuojelu sekä rikollisuus. Lisäksi teoksessa vastataan kysymykseen, mitä maakunnallisia ja alueellisia eroja lasten hyvinvoinnissa on. Vuonna 1997 syntyneitä verrataan vuonna 1987 syntyneisiin. Vertailu osoittaa jatkumoita ja katkoksia nuorten hyvinvoinnin ulottuvuuksissa.

Teos osoittaa, että lasten perhetausta on yhteydessä monin tavoin heidän tulevaisuuteensa. Suurin osa lapsista varttuu hyvinvoivien perheiden tukemana. Osa lapsista on kuitenkin kasvanut perheissä, joita arjen ongelmat ovat kasautuneet. Nämä ongelmat heijastuvat myöhemmin lasten elämänkulkuun.

Teos kartoittaa lasten hyvinvoinnin eri ulottuvuuksia ja osoittaa niiden välisiä yhteyksiä. Se tuottaa laajan yleiskuvan siitä, miten yksi ikäkohortti kasvoi Suomessa lapsuudesta aikuisuuteen. Teos on suunnattu päättäjille, asiantuntijoille sekä sosiaali- ja terveyspalveluista, hyvinvoinnista, koulutuksesta, perhe- ja aluepolitiikasta sekä nuorisopolitiikasta kiinnostuneille.

Tekijät:
Tiina Ristikari, Markus Keski-Säntti, Elina Sutela, Pasi Haapakorva, Tomi Kiilakoski, Elina Pekkarinen, Antti Kääriälä, Mikko Aaltonen, Tiina Huotari, Marko Merikukka, Jarmo Salo, Aapo Juutinen, Anna Pesonen-Smith ja Mika Gissler
Julkaisuvuosi:
2018
Julkaisun numero:
Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 210
ISSN:
1798-0089 (verkkojulkaisu)
ISBN:
978-952-343-151-5 (painettu), 978-952-343-152-2 (verkkojulkaisu)