Nuorisotutkimusseuran kevätkokous pidettiin Tieteiden talolla 23.5. Sääntömääräisten kevätkokousasioiden lisäksi kokouksessa hyväksyttiin hallituksen esitys sääntöjen muuttamisesta. Muutoksia tehtiin tutkimusjohtajan tehtävien ja jäsenmaksukategorioiden selkeyttämisen sekä sääntöjen muuttamisen osalta. Lisäksi tehtiin muutoksia yhdistyksen hallituksen valintatapaan. Hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan kaudet pitenevät yhdestä vuodesta kahteen vuoteen ja varajäsenyyksistä luovuttiin, jolloin kaikki hallituksen jäsenet ovat jatkossa sen varsinaisia jäseniä.
Nuorisotutkimusverkosto-nimitys jää historiaan
Merkittävin muutos koskee organisaation nimipolitiikkaa. Säännöistä poistettiin maininta Nuorisotutkimusverkostosta ja jatkossa toimintamme tapahtuu vain Nuorisotutkimusseuran nimen alaisuudessa. Vuonna 1999 käyttöönotetulla Nuorisotutkimusverkosto-nimityksellä ei ole ollut juridista asemaa, vaan se on toiminut vain tietynlaisena brändinä seuran alaisuudessa toimivalle tutkimustoiminnalle. Kaksoisnimi on herättänyt vuosien mittaan hämmennystä ja epäselvyyttä organisaatiosta käytettävästä nimityksestä, joka nyt haluttiin ratkaista siirtymällä käyttämään kaikessa toiminnasta vain yhtä nimitystä, Nuorisotutkimusseuraa.
Varsinaiseen toimintaan ei Nuorisotutkimusverkosto-nimityksestä luopumisella ole vaikutusta, vaan tutkimus- ja julkaisutoimintamme jatkuu entiseen tapaan, monialaiseen ja laajaan yhteistyöhön jatkossakin kurkottaen.
Kokouksen pöytäkirja liitteineen löytyy Kokousasiakirjat-sivulta.
Päätösluettelo
§ 1 Avattiin kokous.
§ 2 Valittiin kokousvirkailijat.
§ 3 Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
§ 4 Hyväksyttiin kokouksen esityslista.
§ 5 Esiteltiin yhdistyksen tilinpäätös, vuosikertomus sekä tilintarkastajien lausunnot vuodelta 2023.
§ 6 Vahvistettiin tilinpäätös ja päätettiin myöntää vastuuvapaus hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille
vuodelta 2023.
§ 7 Päätettiin liitteen 4 mukaisesta sääntöjen muuttamisesta.
§ 8 Ei muita asioita.
§ 9 Päätettiin kokous.