Hyppää sisältöön

Moniammatillinen työ vahvistaa kunnassa tehtävän nuorisotyön roolia  

Yhteiskunnan vaurastuminen ei lohduta nuoria, ellei myös heihin investoida oikeudenmukaista osuutta yhteiskunnan kokonaisvarallisuudesta. Yksi osa panostuksista nuoruuteen on nuorisotyön tukeminen julkisista varoista. Suomessa nuorisotyön rahoitus perustuu sekä valtion avustuksiin että merkittävissä määrin kuntien omaan panostukseen, joka puolestaan on sidoksissa esimerkiksi kunnan yleiseen taloustilanteeseen ja elinvoimaan sekä tehtyihin politiikkavalintoihin, mutta myös nuorisotyön asemaan kunnan sisällä.

Nuorisotutkimusseuran tutkijat Tomi Kiilakoski ja Juha Leskinen analysoivat työpaperissaan nuorisotyön rahoituksen muutoksia vuonna 2025 toteutetun Kunnallinen nuorisotyö Suomessa -kyselyn tuloksia tarkastellen. Taustaksi he kirjoittavat kahdesta yhtäaikaisesta nuorisotyön kehityskulusta 2010-luvulta eteenpäin, rahoituksen määrän ja moniammatillisen työn määrän kasvusta. Rahoitus oli lisääntynyt 32 prosentissa kunnista. Kuitenkin vuodesta 2023 vuoteen 2025 niiden kuntien osuus, joissa nuorisotyön rahoitus on vähentynyt, on noussut 8 prosentista 26 prosenttiin. Nuorisotyön resurssit ovat yleisimmin lisääntyneet suurimmissa kunnissa ja vähentyneet pienissä kunnissa. Tyypillisintä oli nuorisotyön rahoituksen pysyminen samana (42 prosentissa kunnista).

Työpaperissa tutkitaan taustatekijöitä, jotka ovat yhteydessä resurssien kasvuun tai vähenemiseen.  Jos kunnassa tavoitettujen nuorten määrä on lisääntynyt, myös nuorisotyön resurssit ovat todennäköisemmin lisääntyneet. Nuorisotyön resurssit ovat lisääntyneet enemmän myös niissä kunnissa, joissa osallistuminen moniammatillisiin verkostoihin on lisääntynyt, ja vastaavasti vähentyneet enemmän kunnissa, joissa moniammatillinen työ on vähentynyt. Moniammatillinen työ tekee nuorisotyön osaamisesta näkyvämpää ja vaikuttaakin siltä, että mitä enemmän nuorisotyö osallistuu yhteiseen työhön, sitä vahvemmaksi sen rooli kunnissa muodostuu.

Lue työpaperi:

Miten nuorisotyön rahoitus muuttui vuonna 2025?
Tomi Kiilakoski & Juha Leskinen, 23.3.2026

Osaamiskeskus Altiuksen työpaperit

Nyt julkaistava työpaperi on neljäs  osaamiskeskus Altiuksen työpaperi. Työpapereita julkaistaan säännöllisesti osaamiskeskuskauden (2024–2026) ajan.

Jaa somessa: