”Sä meet äänestämään ja odotat seuraavat neljä vuotta, että tuleekohan tästä mitään, ei se mun mielestä kauheen tehokasta ole, sen lisäksi pitäis mun mielestä tehdä muutakin.”
Nuori
Mitkä tekijät lisäävät nuorten äänestysintoa? Millaisia vaikuttamisen muotoja nuoret suosivat? Miten he määrittelevät poliittisen aktiivisuuden? Näihin kysymyksiin, muiden muassa, saatiin valaistusta Allianssin eduskuntavaalien alla toimeenpanemissa kyselytutkimuksissa ja niitä täydentäneissä haastatteluissa.
Tietoa tutkimuksesta
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry toteutti helmikuussa 2015 kyselytutkimuksen, joka kartoitti nuorten asenteita ja kokemuksia poliittisesta osallistumisesta, osana Euroopan Unionin Jäsennelty vuoropuhelu -hanketta. Tutkimus koostui kahdesta verkkokyselystä, joihin vastasi yhteensä noin 3000 alle 28-vuotiasta nuorta. Ensimmäistä kyselyä levitettiin Allianssin kanavien kautta; toinen kysely puolestaan toteutettiin edustavalla otannalla tutkimuslaitos 15/30 Researchin toimesta. Kyselytutkimusten tuloksia analysoitiin Allianssin ja Nuorisotutkimusseuran yhteishankkeessa, jossa kyselyjä lisäksi täydennettiin kevään mittaan yksilö- ja ryhmähaastatteluilla, joihin osallistui 16 kyselyyn vastannutta nuorta.
Nuoret äänestäjinä eduskuntavaaleissa
Poliittista osallistumista koskevissa tutkimuksissa on havaittu, että nuorten äänestysinto on muita alhaisemmalla tasolla ja vain alle puolet heistä pitää äänestämistä kansalaisvelvollisuutena (Myllyniemi 2013, 37-39, Demokratiaindikaattorit 2013, 21-25). Allianssin kyselyyn vastanneista äänestysikäisistä kuitenkin valtaosa ilmoitti aikovansa äänestää vaaleissa, ja vaalien jälkeen haastattelemistamme nuorista kaikki äänioikeutetut olivat äänestäneet.
Yleisimmäksi oman äänestämisen todennäköisyyttä lisääväksi tekijäksi nousi kyselyssä itselle tärkeiden asioiden vahvempi läsnäolo ehdokkaiden vaaliteemoissa. Tärkeimmiksi vaaliteemoiksi kyselyyn vastanneet nuoret valitsivat sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja hyvinvointivaltion säilyttämisen sekä nuorisotyöttömyyden ja nuorten syrjäytymisen. Nämä aiheet tulivat esiin myös haastatteluissa. Lisäksi haastatellut nuoret mainitsivat itselleen tärkeinä teemoina koulutuksen ja Suomen velkaantumisen pysäyttämisen.
Jotkut haastateltavista pitivät nettiäänestämisen mahdollisuutta tärkeänä äänestämisen helpottajana; jotkut taas katsoivat, että ennakkoäänestäminen tarjoaa riittävästi joustavuutta äänestyspaikan ja -ajan suhteen. Kyselyssä omasta äänestämisestään epävarmat vastaajat valitsivat kuitenkin online-äänestysmahdollisuuden eniten äänestämisen todennäköisyyttä lisääväksi tekijäksi.
Haastatellut nuoret kertoivat ehdokkaan valinnan olleen melko vaikeaa. Vaalikoneista oli yleisesti haettu apua valintaan, mutta joskus tulokset olivat ristiriitaisia. Moni haastatelluista kertoi äänestäneensä tuttua ehdokasta, jonka toimintaa oli seurannut aiemmin. Kaikki haastattelemamme nuoret olivat valinneet nuoren ehdokkaan, koska he katsoivat, etteivät vanhemmat kansanedustajat tunne nuorille tärkeitä asioita eivätkä huolehdi niistä. Nuoren ehdokkaan äänestämistä pidettiin tärkeänä myös eduskunnan ikärakenteen tasapainottamiseksi.
Ehdokkaista ja vaaleista ei juurikaan keskusteltu kavereiden kesken, vaan enimmäkseen perheenjäsenten kanssa. Nuorten kiinnostuneisuuteen politiikasta vaikuttaakin vahvasti se, kuinka usein heidän kotonaan keskustellaan poliittis-yhteiskunnallisista asioista, ja vanhemmilla on havaittu olevan keskeinen rooli lastensa poliittisessa sosiaalistumisessa niin asenteiden kuin käyttäytymisen tasolla (Elo 2012, 19, 31; Quintelier 2013, 141-142, 153).
Äänestysikärajan laskemista 16-vuoteen on ehdotettu keinoksi nuorten äänestysaktiivisuuden kasvattamiseen (Wass 2014b; Gretschel & Kiilakoski 2012, 262-263). Äänestysiän alentamista kannatti kuitenkin vain vähemmistö kyselyyn vastanneista, eikä se saanut tukea haastattelemiltamme nuoriltakaan. Vaikka jotkut alaikäisistä haastatelluista olisivat kyllä itse mielellään äänestäneet, he suhtautuivat äänestysiän alentamiseen epäilevästi ajatellessaan kavereitaan ja koulutovereitaan (ks. myös Wass 2014a).
Haastateltujen joukossa oli myös vanhempia nuoria, jotka olivat olleet äänioikeutettuja jo aiemmissa vaaleissa, mutta jättäneet silloin äänestämättä. Siihen, että he nyt äänestivät, vaikutti se, että opiskelu oli lisännyt kiinnostusta yhteiskunnallisiin kysymyksiin, sekä se, että oma tietämys politiikasta oli lisääntynyt iän myötä, vaaleja ja niiden yhteydessä käytyjä keskusteluja seuratessa sekä ehdokasvalintaa puntaroidessa.
Toimenpide-ehdotuksia
- Vaaleissa olisi oltava mahdollista äänestää netissä.
- Puolueiden tulisi asettaa enemmän nuoria ehdokkaita vaaleihin.
Monet vaikuttamisen keinot
Äänestämistä yleisempi yhteiskunnallinen vaikuttamismuoto oli kyselyyn vastanneiden nuorten keskuudessa aloitteen, vetoomuksen tai addressin allekirjoittaminen. Seuraavaksi yleisin vaikuttamistapa oli äänestäminen ja kolmanneksi yleisin yhteiskunnallisten näkemysten jakaminen sosialisessa mediassa tai internetissä.
Nuoret nostivat haastatteluissa esiin useita muitakin vaikuttamistapoja, kuten oman blogin kirjoittamisen ja nuorten omat julkaisut, taiteen ja teatterin, kampanjoinnin, puheet ja keskustelut eri areenoilla virallisista kahvipöytiin, yhteyden ottamisen viranomaisiin tai kansanedustajaan, suoraan tai avustajan kautta, koulun hallituksen jäsenyyden, pienryhmäyhteisöllisyyden, kuten asukasyhteisöt, ay-liikkeen, oman työn kautta vaikuttamisen ja kouluttautumisen sellaiselle alalle, jolla haluaa vaikuttaa, sekä vapaaehtoistyön. Keskustelua herätti se, voiko asioihin perehtymistä ja politiikan seuraamista pitää vaikuttamisena. Vähintäänkin sitä pidettiin vaikuttamisen edellytyksenä.
Haastatellut nuoret uskoivat, että suora demokratia, kuten kansanäänestys, saisi enemmän nuoria liikkeelle ja tuntuisi tehokkaalta vaikuttamiskeinolta, varsinkin, jos äänestystulos olisi sitova. Kansalaisaloitetta nuoret pitivät tervetulleena uudistuksena.
Sosiaalista mediaa nuoret pitävät tärkeänä vaikuttamisareenana, joka saa ihmiset oikeasti miettimään asioita ja kannustaa aktiivisuuteen. Sosiaalisessa mediassa voi olla aktiivinen eri tasoilla: nostaa kampanjatunnuksia omaan profiiliinsa, kommentoida muiden päivityksiä, kirjoittaa itse asioista ja jakaa linkkejä, joita kavereiden tulee helposti klikattua. Asiat nostetaan esiin omilla mielipiteillä ryyditettynä, ja kavereiden esittämät mielipiteet ohjaavat omaa ajattelua joskus liikaakin. Julkisten tiedotusvälineiden etuna todetaankin olevan, että ne jättävät enemmän tilaa miettiä asioiden hyviä ja huonoja puolia itse.
Kyselyyn vastanneet nuoret suosivat ennen kaikkea matalan kynnyksen vaikuttamismuotoja, joihin on mahdollista osallistua nuoren omassa elinpiirissä. Haastateltavat arvelevat, että moni nuori haluaa aluksi tehdä jotain epävirallisemmin ennen kuin lähtee mukaan vaikkapa järjestötoimintaan. Haastateltavat pitävät kuitenkin järjestöjä merkittävänä vaikuttamiskanavana, joista pitäisi puhua enemmän kouluissakin. Puolueeseen liittyminen on kiinnostavaa niille nuorille, joilla on tarve vaikuttaa asioihin kokonaisvaltaisesti.
Tutkimusten mukaan kollektiivisen vaikuttamisen muodot ovat nuorten keskuudessa merkittävästi vähemmän käytettyjä kuin yksilötason keinot ja nuoret ovat taipuvaisia harjoittamaan vaikuttamista pikemmin järjestäytymättömästi kuin järjestäytyneesti. Vanhimpia ikäryhmiä aktiivisempia nuoret ovat epätavanomaisten vaikutusmuotojen käyttäjinä, kuten vetoomusten allekirjoittajina tai mielenosoituksen osallistujina, kun taas vaali- ja puoluedemokratia toimii yhä enemmän varttuneen väen johdolla. Nuorten aktivismia tutkittaessa on havaittu, että osallistuminen järjestötoimintaan kannustaa osallistumiseen perinteisillä tavoilla, kun taas protestitoiminta saa pikemminkin alkunsa vertaisryhmissä. (Myllyniemi 2014, 27-29; Kiilakoski 2014, 105-106; Schoultz 2010, 97-100; Hart & Lakin 2010, 86-87.)
Kun pyysimme nuoria määrittelemään poliittisen aktiivisuuden, korostuivat vastauksissa politiikan seuraaminen ja suoraan formaaleihin poliittisiin instituutioihin liittyvä toiminta kuten äänestäminen. Nuorten kapea politiikkakäsitys on linjassa yhteiskunnassa vallitsevien käsitysten kanssa, ja esimerkiksi koulu korostaa nimenomaan virallisia poliittisia instituutioita vaikuttamisen väylinä. Valtaosa kyselyyn vastanneista arvioi, että peruskoulu ei ollut lainkaan tai juurikaan kannustanut heitä vaihtoehtoisten kanavien kautta vaikuttamiseen. Tärkeää olisi tunnistaa, että myös monet arkipäivän teot ovat luonteeltaan poliittisia eikä poliittinen toimijuus kuulu yksinomaan nuorisovaltuustolaisille ja vaaliuurnilla kävijöille. Kun nuorten suosimat epäviralliset vaikuttamiskeinot suljetaan politiikan määritelmän ulkopuolelle, on seurauksena helposti se, että nuoret kokevat politiikan ja poliittisuuden heille vieraaksi alueeksi. Politiikan kapea määritelmä vahvistaa osittain keinotekoista jaottelua ’passiivisiin’ ja ’aktiivisiin’ nuoriin.
Moni itsensä poliittisesti passiiviseksi määritellyt nuori paljastui haastatteluissa monin eri tavoin aktiiviseksi. Tutkimuksissa onkin havaittu, että usein nuoret eivät näe itseään poliittisina toimijoina, vaikka osallistuisivat aktiviteetteihin, joita voidaan pitää poliittisina (Skelton 2010; Myllyniemi 2013). Tämän vuoksi on tärkeää suhtautua varauksella yrityksiin mitata nuorten poliittista aktiivisuutta määrällisillä kyselytutkimuksilla. Oleellista on kysyä, miten nuoret käsittävät ja kokevat politiikan ja poliittisuuden.
Toimenpide-ehdotuksia
- Kansalaisaloitteen ikärajaa pitäisi laskea.
- Suoraa demokratiaa tulee vahvistaa.
- Koulun tulisi kannustaa myös vaihtoehtoisiin, epävirallisiin vaikuttamistapoihin.
Nuorten osallistuminen poliittiseen päätöksentekoon
Aikaisempien tutkimusten mukaan suomalaisnuorten luottamus poliitikkoihin ja poliittiseen järjestelmään on vahva, mutta tämä ei muunnu yhteiskunnalliseksi aktiivisuudeksi (Anttila, Kuussaari & Puhakka 2010; Nuorisobarometri 2013). Toteuttamassamme kyselyssä nuoria pyydettiin arvioimaan luottamustaan sitä kohtaan, että poliitikot ja puolueet ajavat heille itselleen tärkeitä asioita. Tähän vastaajat eivät juurikaan luottaneet. Nuorten yleisellä tasolla vahvan luottamuksen taakse voikin kätkeytyä merkittäviä kokemuksia epäkohdista, jotka jäävät helposti piiloon kyselytutkimuksissa. Kun haastatteluissa esimerkiksi tuli puhe konkreettisista nuorten arkielämää koskettavista epäkohdista, haastateltavat kokivat, ettei mahdollisuuksia saada omaa ääntä kuuluviin juuri ollut. Tämä ei kuitenkaan heikentänyt nuorten luottamusta varsinaisiin poliittisiin instituutioihin eikä omien vaikutusmahdollisuuksien puutetta ei välttämättä mielletty osaksi laajempaa demokratiaan ja poliittiseen järjestelmään liittyvää ongelmaa.
Nuorten alhainen äänestysprosentti on saanut tutkijat ja poliitikot pohtimaan millä keinoilla yhteiskunta voisi tukea nuorten osallistumista. Nuoria on pyritty ’aktivoimaan’, ’kuulemaan’ ja ’osallistamaan’ lainsäädännön keinoin, esimerkiksi kirjaamalla lakiin kunnalliset nuorisovaltuustot, koulujen oppilaskunnat ja nuorten kuulemiset. Samaan aikaan osallisuus ja aktiivinen kansalaisuus ovat ainakin teoriassa tulleet yhä tärkeämmäksi arvopohjaksi erilaisissa kasvatusinstituutioissa.
Tästä kehityksestä huolimatta tutkimukseen osallistuneet nuoret kokivat, ettei heitä juuri huomioida poliittisessa päätöksenteossa. Nuoret kyllä tunnistavat, että osallistumismahdollisuuksia on olemassa, mutta tiedonpuute, vaikeaselkoinen kieli sekä virallisten vaikuttamiskanavien joustamattomuus voivat muodostua konkreettisiksi esteiksi osallistumiselle. Moni nuorille suunnatuista vaikuttamiskanavista oli haastateltujen nuorten näkökulmasta räätälöity tietynlaisille, yleensä jo valmiiksi aktiivisille nuorille. Saadakseen äänensä kuuluviin näillä areenoilla on nuoren ensin omaksuttava tietty puhetapa ja normisto, mikä saattaa pahimmillaan entisestään syventää eroja yhteiskunnallisesti aktiivisten ja passiivisten nuorten välillä.
Pelkkä vaikuttamisrakenteiden luominen ei ole omiaan lisäämään nuorten aktiivisuutta, jos ne jäävät nuorten arjesta irrallisiksi. Esimerkiksi vaikuttamisväylien avaaminen nettiin ei automaattisesti kiinnitä niitä nuorten arkeen ja verkostoihin. Vaikuttamisessa ja osallisuudessa on kyse myös positiivisten identiteettien rakentamisesta ja yhteisöön kuulumisesta. Poliittisesti aktiiviseksi ei välttämättä ryhdytä rationaalisen pohdinnan seurauksena, vaan pikemminkin ajaudutaan ystävien, opintojen tai perhepiirin kautta. Onkin tärkeää, että erilaiset vaikuttamisväylät tulisivat sekä fyysisesti että sosiaalisesti lähelle nuorten arkea.
Kriittisesti tarkasteltuna monet nuoriin kohdistetut osallistamistoimenpiteet näyttäytyvät ennemmin pyrkimyksenä kontrolliin kuin demokratian vahvistamiseen. Jos politiikka ymmärretään laajasti symbolisena tai konkreettisena konfliktina, ovat monet nuorille suunnatut vaikuttamiskanavat suorastaan epäpoliittisia (Coleman 2010). Osallistumisesta tulee päämäärä itsessään, ja mahdollisuus haastaa päättäjiä ja vaikuttaa poliittisiin päätöksiin jää toisarvoiseksi.
Keskustelun nuorten poliittisesta osallistumisesta tulisi ensisijaisesti keskittyä yhteiskunnan muuttamiseen entistä demokraattisemmaksi. Ei riitä, että nuoret pääsevät osallistumaan auktoriteettien tarkkaan määrittelemissä puitteissa, vaan nuorille on jätettävä tilaa omaehtoiseen poliittiseen toimijuuteen, johon kuuluu todellinen mahdollisuus vaikuttaa. Tutkimusten mukaan juuri tunne siitä, että pystyy vaikuttamaan poliittisesti, on keskeinen edellytys aktiiviselle toimijuudelle (Beaumont 2010, 525-531).
Toimenpide-ehdotuksia
- Nuorten omaehtoisiin mielipiteenilmauksiin ja poliittiseen toimintaan tulee suhtautua vakavasti.
- Tiedotusvälineiden pitää tehdä päätöksentekomekanismeja ymmärrettäväksi ja käsitellä poliittisia asiakokonaisuuksia skandaalihakuisen uutisoinnin sijaan.
- Poliittisten toimijoiden pitää kertoa avoimesti agendoistaan ja kannoistaan valmisteilla oleviin asioihin kansalaiskeskustelun mahdollistamiseksi.
Lähteet
Anttila, Anu-Hanna & Kuussaari, Kristiina & Puhakka, Tiina (2010) (toim.) Ohipuhuttu nuoruus? Nuorten elinolot -vuosikirja 2010. Helsinki: Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL & Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 108 & Valtion nuorisoasiain neuvottelukeskus Nuora.
Beaumont, Elisabeth (2010): Political Agency and Empowerment: Pathways for Developing a Sense of Political Efficacy in Young Adults. Teoksessa Handbook of Research on Civic Engagement in Youth. Eds. Lonnie R. Sherrod,Judith Torney-Purta,Constance A. Flanagan. John Wiley & Sons, New Jersey.
Coleman, Stephen (2010). ”Making Citizens Online. From Virtual Boyscouts to Activist Networks.” Young People, ICTs and Democracy. Tobias Olsson & Peter Dahlgren (ed.) Nordiskt Informationscenter.
Borg Sami (2013) (toim.) Demokratiaindikaattorit. Selvityksiä ja ohjeita 52/2013. Oikeusministeriö,
Helsinki.
Elo, Kimmo (2012): Kodista ja kiinnostuksesta se lähtee. Suomalaisten peruskoulun 8.-luokkalaisten yhteiskunnallinen asennoituminen ja sen yhteys oppilaiden kotitaustaan. Teoksessa Kodista ja kiinnostuksesta se lähtee. Suomalaisnuorten kansalaispätevyys ja yhteiskunnalliset asenteet. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylä.
Gretschel, Anu & Tomi Kiilakoski (2012): Demokratiaoppitunti. Lasten ja nuorten kunta 2010-luvun alussa. Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 118, Helsink.
Grönlund, Henrietta & Anne Birgitta Pessi (2008): Osallisuuden asenteet ja teot – Nuoret ikäryhmät vapaaehtoistoiminnassa. Teoksessa Polarisoituva nuoruus? Nuorten elinolot -vuosikirja 2008, toim. Minna Autio, Kirsi Eräranta ja Sami Myllyniemi. Nuorisotutkimusverkosto, Nuorisoasiain neuvottelukunta, Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus (Stakes).
Hart, Daniel & Lakin Gullan, Rebecca (2010): The Sources of Adolescent Activism: Historical and Contemporary Findings. Teoksessa Handbook of Research on Civic Engagement in Youth. Eds. Lonnie R. Sherrod,Judith Torney-Purta,Constance A. Flanagan. John Wiley & Sons, New Jersey.
Kiilakoski, Tomi (2014): Monenkirjavaa vaikuttamista: nuorten useista kansalaisuuksista. Teoksessa Myllyniemi, Sami: Vaikuttava osa. Nuorisobarometri 2013.
Myllyniemi, Sami (2014): Vaikuttava osa. Nuorisobarometri 2013. Opetus- ja kulttuuriministeriö, Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 50, Nuorisoasiain neuvottelukunta. Helsinki.
Quintelier, Ellen (2013): The Effect of Political Socialisation Agents on Political Participation Between the Ages of Sixteen and Twenty-One. Teoksessa Growing into Politics. Contexts and Timing of Political Socialisation, toim. Simone Abendschön. ECPR Press, Essex.
Schoultz, Vera (2010): Nuorten poliittinen osallistuminen ja sen murros. Teoksessa Anttila, Anu-Hanna & Kuussaari, Kristiina & Puhakka, Tiina (2010) (toim.) Ohipuhuttu nuoruus? Nuorten elinolot -vuosikirja 2010. Helsinki: Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos THL & Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 108 & Valtion nuorisoasiain neuvottelukeskus Nuora.
Skelton, Tracey (2010). ”Taking young people as political actors seriously: opening the borders of political geography.” Area 42:(2) pp. 145–151.
Wass, Hanna (2014a). ”Käsitykset äänestäjien poliittisesta passiivisuudesta heijastuvat nuorten itseymmärrykseen.” Politiikasta.fi. http://politiikasta.fi/artikkeli/käsitykset-äänestäjien-poliittisesta-passiivisuudesta-heijastuvat-nuorten-itseymmärrykseen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Wass, Hanna (2014b). ”Pitäisikö alle 18-vuotiailla olla äänioikeus? Kokemuksia seurakuntavaaleista.” Politiikasta.fi. http://www.politiikasta.fi/artikkeli/pitäisikö-alle-18-vuotiailla-olla-äänioikeus-kokemuksia-seurakuntavaaleista (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)