Jääkaappimagneetteja tulen ja jään maassa – Islannin mallia etsimässä

Mikä on ”Islannin malli” ja mihin kysymyksiin sillä on haettu vastausta? Mitkä ovat sen välttämättömät elementit? Mitä ovat ne yhteiskunnalliset ja sosiaaliset olosuhteet, joita malli menestyäkseen edellyttää? Helmikuussa kolme dosenttia matkusti Reykjavikiin etsimään vastausta. Alkoi intensiivinen tutkimusmatka vähäväkisen saaren lähihistoriaan ja erityisesti sen lapsuutta, nuoruutta ja kasvatusta koskeviin oletuksiin.

Dennis-myrskyn piiskatessa Reykjavikin katuja Nuorisotutkimusverkoston vastaavat tutkijat Tomi Kiilakoski ja Mikko Salasuo sekä lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen tapasivat monialaisen joukon islantilaisia lasten ja nuorten hyvinvoinnin asiantuntijoita. Asiantuntijat pyrkivät valaisemaan “Islannin mallin” saloja eri näkökulmista. Kahden tunnin mittaisissa tapaamisissa kuunneltiin, keskusteltiin ja jaettiin tutkimustietoa. Ensimmäisen päivän annista vastasivat Islannin yliopiston kasvatustieteen professori Ársæll Arnarsson, sosiaalityön apulaisprofessori Alma Árnadóttir, Breiðholtin lähiön yhteisötoiminnan johtaja Óskar Dýrmundur Ólafsson yhdessä hankejohtaja Thrainn Hafsteinssonin kanssa sekä Islannin lapsiasiavaltuutettu Salvör Nordal. Ekskursion toinen päivä alkoi vanhempia tukevan Vímefnalaus æska -järjestön vanhempaintalossa Berglind Gunnarsdóttir Strandbergin ja Gudrun Bjorg Agustsdottir luona, jatkui “Islannin mallin” arvioinnista vastaavan Reykjavikin yliopiston professori Inga Dóra Sigfúsdóttirin luo ja päättyi Islannin kansallisen lastensuojelutoimiston Barnaverndarstofan sijaishuollon päällikön Halldór Haukssonin pakeille. Vierailun mahdollisti Islannin yliopiston sosiaalityön professori Guðný Björk Eydal, joka suunnitteli delegaation ohjelman.

Varsin nopeasti kävi selväksi, ettei ainakaan tapaamiemme asiantuntuntijoiden mielestä ole olemassa erityistä “Islannin mallia”.

Varsin nopeasti kävi selväksi, ettei ainakaan tapaamiemme asiantuntuntijoiden mielestä ole olemassa erityistä “Islannin mallia”. Vain professori Inga Dóra Sigfúsdóttir, joka on ollut tärkeässä roolissa viemässä mallia maailmalle, puhui yksiselitteisesti “Islannin mallista”. Hänen tulkintansa mukaan “Islannin malli” on laaja-alainen päihde-ehkäisyn strategia, joka koostuu niin yksilötason, yhteisöjen, koulun, vapaa-ajan, perheen kuin politiikan toimenpiteistä (ks. Sigfúsdóttir ym. 2020). Muutkin asiantuntijat toki tunnistivat yleisen puheen “Islannin mallista”, mutta he yhdistivät käsitteen yleisemmin ja abstraktisti kaikkiin niihin toimiin, joita islannissa on toteutettu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin edistämiseksi aina 1990-luvulta lähtien.

Vaikka “Islannin mallin” olemassaolosta, sen keskeisistä menetelmistä, ydintoimijoista tai abstraktiotasosta ei vallinnut asiantuntijoiden kesken yksimielisyyttä, ei se suinkaan vähentänyt suomalaisten dosenttien kiinnostusta Islannin lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikkaa tai erilaisia nuorisokasvatuksen käytäntöjä kohtaan ⎼ päinvastoin. Valmiin muotin sijaan pääsimme tapaamisissa puhutun, nähdyn ja kuullun sekä aihetta koskevan tutkimustiedon pohjalta tekemään oman tulkintamme “Islannin mallista” ja sen eri osista.

Tässä Näkökulma-kirjoituksessa esitämme tulkinnan “Islannin mallista” ja sen taustoista. Käymme läpi yksittäisiä politiikkoja, toimia ja käytäntöjä, joilla Islannissa on pyritty edistämään ja parantamaan lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia viimeisen noin 30 vuoden aikana. Luomme myös katsauksen “Islannin malliin” lapsen oikeuksien näkökulmasta ja pohdimme lopuksi mallin siirrettävyyttä ja sopivuutta suomalaiseen yhteiskuntaan.

Vuosituhannen loppusoinnut ja Islannin nuoriso-ongelma

Jokainen haastattelemamme asiantuntija nimesi islantilaisten nuorten alkoholin käytön olleen se sytyke, joka nosti lapsi- ja nuorisoasiat keskeiseksi yhteiskunnalliseksi kysymykseksi 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Nuorison alkoholinkäyttö näkyi raskaalla tavalla etenkin Reykjavikin katukuvassa. Tätä alleviivaamaan näkemissämme esityksissä toistui valokuva 1990-luvun Reykjavikista, jonka keskusta oli tupaten täynnä nuorisoa. Sama tulkinta “Islannin mallin” alkuperästä löytyy aihetta käsittelevästä tutkimuskirjallisuudesta. Huoli nuorten alkoholinkäytöstä ja hyvinvoinnista oli poreillut pinnan alla jo pidempään, mutta lopullisesti sen laukaisivat ensimmäiset riskikäyttäytymistä ja päihteiden käyttöä koskevat tutkimukset. Niiden mukaan islantilaiset nuoret joivat selvästi eurooppalaisia ikätovereitaan enemmän ja rajummin. Myös tupakointi ja kannabiskokeilut olivat eurooppalaista keskiarvoa korkeammalla. (Mm. Arnarsson ym. 2018; Sigfúsdóttir ym. 2020.)

Sigfúsdóttirin (2020) mukaan medialla oli keskeinen rooli nuoriso-ongelman konstruoimisessa. Nuorten kovasta alkoholin käytöstä ja juopottelusta raportoitiin vuosituhannen taitteessa ahkerasti. Myös eurooppalaisen koululaistutkimuksen tulokset (ESPAD), jotka osoittivat islantilaisten nuorten alkoholin käytön, tupakoinnin ja kannabiskokeilujen olevan Euroopan kärkitasoa, saivat paljon palstatilaa. Mediassa peräänkuulutettiin poliittisia toimia nuoriso-ongelman hoitamisessa ja nuorten päihteiden käyttöön puuttumisessa.

Tulkintamme mukaan “Islannin mallin” syntyhistoriassa 1990-luvun alussa nuorten alkoholin ja muiden päihteiden käyttö tunnistettiin ja tunnustettiin niin väkeväksi sosiaaliseksi ongelmaksi, että se yhdisti kansalaisyhteiskunnan, viranomaiset, perheet, hallinnon ja tutkimuksen nuoriso-ongelman ääreen.

Tulkintamme mukaan “Islannin mallin” syntyhistoriassa 1990-luvun alussa nuorten alkoholin ja muiden päihteiden käyttö tunnistettiin ja tunnustettiin niin väkeväksi sosiaaliseksi ongelmaksi, että se yhdisti kansalaisyhteiskunnan, viranomaiset, perheet, hallinnon ja tutkimuksen nuoriso-ongelman ääreen. Tämä laaja-alainen yhteiskunnallinen liikehdintä ja konsensus ongelman määrittelyssä loivat otollisen maaperän toteuttaa lukuisia lapsiin, nuoriin ja perheisiin suunnattuja toimia ja politiikkoja sekä luoda ja toimeenpanna uusia käytäntöjä. Syviltä juuriltaan “Islannin mallissa” onkin kyse ennen kaikkea nuoren sukupolven hyvinvointia ajavasta sosiaalisesta liikkeestä, jopa moraalisesta paniikista, johon mobilisoitui mukaan koko islantilainen yhteiskunta. Voidaan puhua kasvatuksellisesta käänteestä, jonka myötä vanhat kasvatuksen käytännöt hylättiin ja niiden tilalle luotiin kokonaan uusi lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen ideologia. Haastateltavat puhuivat myös paradigman muutoksesta: päihtymiseen rennosti suhtautuvat islantilaiset havahtuivat juoviin lapsiin ja nuoriin, mikä mahdollisti kokonaisvaltaisen käännöksen toisenlaiseen päihdekultturiin. Silmiinpistävää on, miten yhtenäiskulttuuria käytettiin uuden paradigman edistämiseen: erilliset kampanjat kotiintuloaikojen noudattamiseksi, perheiden yhteisen ajan viettämiseksi ja viimeisenä ruutuaikojen säännöstelylle vietiin jokaiseen kotiin kirjein, tv-mainoksin ja magneetein, jotka kiinnitettiin jokaisen islantilaiskodin jääkaapin oveen.

“Islannin mallin” virallinen tulkinta

Koska “Islannin mallin” olemassaolosta ei vallitse yksimielisyyttä, ei sitä myöskään voi yksiselitteisesti kuvantaa. Eri alojen asiantuntijat ovat kuitenkin yrittäneet jäsentää mallin keskeisiä osia eri näkökulmista. Yksi meillekin usein esitetty jäsennys kuvaa “Islannin mallia” ehkäisevän päihdetyön viitekehyksessä. Tässä kehyksessä perinteisten sosiaalistajien – kodin ja koulun – välillä on vahva yhteys (ks. Kuva 1). Erityisesti koululle on luotu vahva kasvatustehtävä suhteessa ympäröivään yhteisöön, joka ulottuu koulusta aina vapaa-aikaan asti. Näin kuvatussa “Islannin mallissa” koulu nähdään luontaiseksi ympäristöksi, jonka kautta naapurusto tai yhteisö voi tukea nuorten hyvinvointia, oppimista ja pärjäämistä elämässä. Mallissa suunta ei siis ole koulun sisälle, vaan koulut avautuvat osaksi ympäröivää yhteisöä.

Kouluyhteisö on mallissa kasvatuksen ja hyvinvoinnin yhteensitova tekijä. Myös perheen asema on vahva. Vanhemmat ovat aktiivisia toimijoita lasten arjessa ja osallistuvat paitsi lasten, myös koko kasvuyhteisön kohtaamiseen. Saman koulun oppilaat perheineen muodostavat yhteisön, joka tukee nuorten kasvua kotona, harrastuksissa, vertaisryhmissä ja tietysti koulussa. Malli nojaa viiteen periaatteeseen:

1. Hyödynnetään primaaripreventiota (ennaltaehkäisyä), joka on suunniteltu parantamaan sosiaalista ilmapiiriä ja ympäristöä.
2. Kehitetään paikallisyhteisöä ja hyödynnetään paikallisia kouluja, jotka ovat luonnollinen ympäristö tukea nuorten terveyttä, oppimista ja menestymistä elämässä.
3. Vahvistetaan ja edistetään paikallisyhteisön tietoperustaista päätöksentekokykyä.
4. Luodaan paikallisia tiimejä, joissa poliitikot, tutkijat, eri alojen työntekijät ja yhteisöjen jäsenet voivat ratkaista alueiden ongelmia.
5. Tunnistetaan paikalliset ongelmat ja etsitään niihin sopivia ratkaisuja. Pyritään luomaan pitkäkestoisia toimintamalleja ja interventioita huomioiden samalla yhteisön käytössä olevat resurssit. (Kristjansson ym. 2019.)

Malli kehittyi 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa. Yhdessä viranomaistoiminnan ja perheiden kautta tapahtuvan sosiaalisen liikehdinnän kanssa poliitikot sitoutuivat mallin tavoitteisiin. Myös lainsäädäntö muuttui. Islannin sosiaali- ja perhepolitiikassa tapahtui merkittäviä käänteitä. Ensimmäinen perhepoliittinen ohjelma toimeenpantiin 1990-luvun lopulla (Eydal & Ólafsson 2006) ja täysi-ikäisyyden raja nostettiin 16 ikävuodesta 18 ikävuoteen.

Nostoja “Islannin mallin” osista ja käytännöistä

Tapaamamme asiantuntijat eivät olleet yksimielisiä siitä, mitkä menetelmät edustavat “Islannin mallia” tai mitkä ovat olleet erityisen hyviä ja toimivia käytäntöjä. Yksimielisiä oltiin kuitenkin siitä, että tutkimustiedon merkitys on ollut keskeinen sekä nuoriso-ongelmiin heräämisessä 1990-luvulla että erilaisten käytäntöjen tarpeen tunnistamisessa, luomisessa ja seurannassa. Tutkimustiedolla on ohjattu toimintaa ja tunnistettu ilmiöitä. Samoin asiantuntijat jakavat näkemyksen siitä, että yhteisöjen ja perheiden merkitys mallissa on ollut huomattavan suuri. ”Islannin mallin” kivijalkana onkin yhteisöjen eli asuinalueiden, lähiöiden ja kylien sekä perheiden sitoutuminen epäviralliseen sosiaaliseen kontrolliin ja yhteisiin käytäntöihin, kuten nuorten kotiintuloaikojen noudattamiseen ja vanhempien katupartiointiin. Toiminta tapahtuu paikallistasolla, mutta toiminnan ohjaus ja kehykset on rakennettu yhteiskunnan tasolla. Yhteinen huoli nuorista on luonut otollisen ilmapiirin lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan toteuttamiseen.

Kotiintuloajat ovat mallin osa, joka on saanut paljon kansainvälistä huomiota. Kotiintuloaika on ollut Islannin järjestyslaissa ainakin 1960-luvulta lähtien, mutta ennen 1990-lukua sitä ei juuri noudatettu tai valvottu (Watson 2010). Tällöin kotiintuloajat nostettiin kansalliseksi kasvatusprojektiksi. Kiinnostavaa on, että aluksi osa nuorisotyöntekijöistä vastusti kotiintuloaikojen tiukempaa kontrollia ja nuorisotaloja pidettiin auki sallittua myöhempään. Vastustus kuitenkin laantui nopeasti. Toteutus nojaa vahvasti vanhempien ja lähiyhteisön sosiaaliseen kontrolliin, mutta valvontaan osallistuvat myös sosiaaliviranomaiset ja poliisi. Viikonloppuisin jokaisessa Reykjavikin kaupunginosassa liikkuu vanhempien katupartioita, jotka muistuttavat lapsia ja nuoria kotiintuloajoista. Alle 12-vuotiaat saavat olla ulkona kahdeksaan ja alle 16-vuotiaat kymmeneen. Loma-aikoina kotiintuloajat ovat muutamaa tuntia myöhemmin. Kotiintuloaikojen yhteydessä korostetaan vanhempien oikeutta määrätä myös virallisia kotiintuloaikoja tiukempia rajoituksia lapsilleen. Julkinen valta on lisäksi tiedottanut aiheesta aktiivisesti eri keinoin – esimerkiksi lähettämällä islantilaisiin perheisiin jääkaappimagneetteja, joissa kerrotaan kotiintuloajoista. Useat haastatellut asiantuntijat toistivat yhteiskunnan keskeisen viestin perheille olevan “vietä enemmän aikaa lapsesi kanssa”.

Asiantuntijoiden mukaan kotiintuloaikojen hyväksyminen, noudattaminen ja valvonta ovat mahdollisia, koska Islannissa “kaikki tuntevat toisensa”. Lähiyhteisöjen sosiaalisten suhteiden verkostot saattavat olla sukupolvien mittaisia, jolloin vanhempien sosiaalinen kontrolli suuntautuu usein tuttavien tai sukulaisten lapsiin. Niin kauan kuin vanhemmat ovat sitoutuneita valvomaan kotiintuloaikoja, sosiaalinen paine ohjaa kaikki perheet noudattamaan niitä. Muutama asiantuntija arvioi, että kotiintuloaikojen merkitys on viime vuosina vähentynyt eikä niitä enää valvota aiempaan tapaan. Huolena onkin, että vanhempien sosiaalisen kontrollin löyhtyminen on oire “Islannin mallia” kannattelevan sosiaalisen liikkeen hiipumisesta.

Toinen Suomessa kiinnostusta herättänyt “Islannin mallin” ulottuvuus on lasten ja nuorten harrastaminen. Islannin kaikille lapsille ja nuorille pyritään tarjoamaan ohjattua vapaa-ajan toimintaa. Tapoja organisoida mielekästä vapaa-ajan toimintaa on kuntakohtaisesti useampia, eikä siis ole olemassa yhtä ja ainoaa “Islannin mallia”. Tyypillistä on harrastaminen koulupäivän jälkeen koulujen tiloissa, yhteisökeskuksissa ja paikallisten harrastusorganisaatioiden puitteissa. Lisäksi monet lapset ja nuoret osallistuvat iltaisin esimerkiksi urheiluseuratoimintaan, joka tapahtuu oman asuinpaikan lähialueella. Pääasiassa lasten ja nuorten harrastaminen tapahtuu omassa kaupunginosassa ja paikallisen harrastusten järjestäjien toimesta ja tarvittaessa harrastuksen järjestäjät huolehtivat kuljetuksista. Tämä mahdollistaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen oman lähiyhteisön koulun, perheen, vertaisten ja harrastustoiminnan yhteistyönä.

Lasten ja nuorten sosiaalista osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja harrastamista tuetaan Islannissa kuntien toimesta siten, että vanhemmat saavat jokaista lastaan kohden noin 360 euron arvoisen harrastuskortin (Reykjavik) tai vastaavan, jolla voi maksaa lasten harrastusmaksuja. Vastaavasti harrastuksia järjestävät tahot pyrkivät toteuttamaan toimintansa siten, etteivät kustannukset vuositasolla ylitä kuntien harrastuskortin arvoa. Lapset ja nuoret pyritään pitämään mukana toiminnassa mahdollisimman pitkään. Tämän mahdollistamiseksi kilpaileminen ja tulosten saavuttaminen on lasten harrastamisessa sivummalla ja painopiste on osallisuudessa.

Harrastuskorttiin liittyy kuitenkin myös haasteita. Esimerkiksi Breiðholtin lähiössä, jossa maahanmuuttajataustaisten vanhempien osuus on suuri, peräti 42 prosenttia jättää kortin lunastamatta. Syiksi epäiltiin monimutkaista hakuprosessia, tietämättömyyttä kortin olemassaolosta sekä harrastustoimintaa kohtaan koettuja ennakkoluuloja. Pienituloisissa perheissä harrastuskortilla katetaan aamu- ja iltapäivähoidon kustannuksia, eikä lasten osallistuminen ohjattuun harrastukseen muiden tavoin siis toteudu. Nykyisessä mallissa lapset eivät usein saa vaikuttaa harrastusten valintaan tai etenkään niiden järjestelyihin, vaan vaihtoehdot määritellään aikuisten toimesta. Asiantuntijahaastattelussa toivottiin, että harrastuskortti mahdollistaisi laajemman variaation erilaisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia ja mahdollisuuden kokeilla erilaisia harrastuksia.

Erikseen on syytä alleviivata, että Islannissa lasten ja nuorten harrastamisen ensisijaisena tarkoituksena ja yhteiskunnallisen legitimaation perustana on mielekäs vapaa-aika ja hyvinvointi. Harrastamisella halutaan ehkäistä päihteiden käyttöä ja syrjäytymistä sekä edistää henkistä ja fyysistä hyvinvointia. Voidaankin sanoa, että islantilaisen “harrastusmallin” ideologinen perusta on hyvin erilainen kuin Suomessa, jossa suoraan lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvät kysymykset ovat suuressa osassa harrastamista toissijaisessa tai epävirallisessa asemassa.

Englanninkielisessä mediajulkisuudessa nuorten alkoholin käytön vähenemistä on pidetty osoituksena “Islannin mallin” toimivuudesta (esim. Young 2017). Sen sijaan kasvatusideologia saavutusten taustalla on jäänyt vähemmälle huomiolle. Suomalaisen delegaation silmään pisti jonkinlainen jaettu epäluottamus nuorten keskinäistä ja valvomatonta yhdessäoloa kohtaan. Suomalaisen nuorisopolitiikan yksi pitkä linja on ollut lähtökohta, että nuorten kansalaistoiminta tuottaa positiivisia tuloksia sekä nuorille yksilöinä, että yhteiskunnalle kokonaisuudessaan. “Islannin mallin” syntytarinoissa, joissa painopiste on huolessa nuorten alkoholinkäytöstä sekä tarpeesta lisätä aikuisten kasvatusvastuuta, korostuu tarve valvoa tai jopa ehkäistä nuorten omaehtoista toimintaa ja tähän liittyvää päihteiden käyttöä kaupunkitilassa. Mallin kehittämisessä nuorten osallisuus on ollut vähäistä. Mallia voisi luonnehtia myös siten, että sitä leimaa vahva epäluottamus nuorten keskinäisen toiminnan myönteisiin vaikutuksiin. Nuorten keskinäistä, valvomatonta ja vapaata vertaisoppimista ei nähdä positiivisia tuloksia tuottavana. Suomalaiselle katsojalle mallin rakennepiirustukset näyttäytyvätkin hämmästyttävän aikuisvetoisina.

Mallia voisi luonnehtia myös siten, että sitä leimaa vahva epäluottamus nuorten keskinäisen toiminnan myönteisiin vaikutuksiin. Nuorten keskinäistä, valvomatonta ja vapaata vertaisoppimista ei nähdä positiivisia tuloksia tuottavana. Suomalaiselle katsojalle mallin rakennepiirustukset näyttäytyvätkin hämmästyttävän aikuisvetoisina.

Vaikka suomalaisesta kasvatusnäkökulmasta “Islannin mallissa” korostuvat kiellot ja nuorten valvottu toiminta, on mallissa pyritty rakentamaan myös myönteisiä suhteita nuorten ja aikuisten välille. Ensimmäinen perhepoliittinen ohjelma toimeenpantiin 1990-luvun lopulla osana nuoriso-ongelmaan heräämistä (Eydal & Ólafsson 2006). Keskeiseksi ajatukseksi nousi se, että lapsilla tulisi olla mahdollisuus viettää aikaa kasvattajien kanssa. Tämä tarkoitti sekä perhekasvatuksen merkityksen korostumista ja sen puolesta kampanjointia, että pyrkimyksiä lisätä perheiden yhteistä aikaa (Eydal & Ólafsson 2006). Vanhempien kasvattajaroolin korostamisella oli historialliset syynsä, sillä perinteisesti islantilaiset vanhemmat tekevät pitkiä työpäiviä ja ovat vähän kotona. Viikoittaisten työtuntien määrä on edelleenkin Islannissa Euroopan korkein, noin 45 tuntia viikossa (Kyzer 2019), ja tämän myös lapset nostivat esille kertoessaan näkemyksiään islantilaislasten oikeuksien toteutumisesta (Children and the Convention… 2018).

Miten “Islannin malli” suhteutuu lapsen oikeuksiin?

Islanti on ratifioinut Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimuksen lapsen oikeuksista vuonna 1992. Sopimuksen olemassaolo mainittiin haastatteluissa kuitenkin vain kerran. Tuolloin haastateltavat pohtivat, ovatko lasten mahdollisuudet osallistua arkeaan ja etenkin vapaa-aikaansa koskevaan päätöksentekoon riittävät. “Islannin mallissa” onkin kohtia, jotka voivat hangata lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteita vastaan. Lapsen oikeuksien sopimuksen 12 artikla edellyttää, että lapset saavat ilmaista näkemyksensä heitä koskevissa asioissa, ja että nämä näkemykset on huomioitava lapsen asioista päätettäessä. Tämä lapsen osallistumisen oikeutta korostava artikla on yksi sopimuksen yleisperiaatteista, jonka tulisi lävistää kaikki lapsen elämänalueet. Islannissa lapsia arvostetaan suuresti, mutta arki näyttäytyi haastatteluissa aikuisjohtoisena ja kontrolloituna. Havainto saa tukea Islannin valtion raportissa (Children and the Convention… 2018), jossa lapset ovat ilmaisseet näkemyksiään lapsen oikeuksista. Vastauksissa korostuivat puutteet lasten ja nuorten mielipiteen selvittämisessä, lasten kuulemisessa ja osallisuudessa. Lasten osallisuuden puutteisiin kiinnitti huomiota myös lapsen oikeuksien komitea maaraporttia koskevissa palautteissaan Islannille vuonna 2012 (Concluding observations… 2012).

“Islannin mallissa” onkin kohtia, jotka voivat hangata lapsen oikeuksien sopimuksen yleisperiaatteita vastaan.

Asiantuntijakeskusteluissa oli silmiinpistävää, miten kyseenalaistamatta ohjattu urheilu ja liikunta nähtiin lapselle sopivimmaksi vapaa-ajanviettotavaksi. Lapsen oikeuksien sopimuksen 31 artiklassa sopimusvaltiot velvoitetaan tunnustamaan lapsen oikeuden lepoon ja vapaa-aikaan sekä leikkimiseen, virkistystoimintaan ja vapaaseen osallistumiseen kulttuurielämään sekä taiteisiin. Lapsen oikeuksien komitea on yleiskommentissaan 17 tarkentanut artiklan sisältöä. Yleiskommentissa komitea korostaa vapaa-aikaan sisältyvän leikin ja virkistystoiminnan myönteisiä piirteitä. Komitean mukaan leikki ja virkistystoiminta “tukevat kaikkia oppimisen osa-alueita ja ovat tapa osallistua jokapäiväiseen elämään. Lisäksi niillä on olennaista arvoa lapselle puhtaasti niiden tarjoaman nautinnon ja mielihyvän ansiosta.” (Mt., kohta 9.) Komitea painottaa juuri omaehtoista leikkiä ja erityisesti vuorovaikutusta toisten lasten kanssa. Liian aikuisjohtoista virkistystoimintaa komitea ei suosittele – päinvastoin. Komitean mukaan leikin hyödyt vähenevät etenkin luovuuden, johtajuuden ja joukkuehengen kehittymisen osalta, jos aikuisten valvonta on liian voimakasta eikä lapsen omille pyrkimyksille järjestää ja ohjata leikkiä jää tilaa.

Valvonta ei Islannissa ulotu vain harrastustoimintaan, vaan kokonaisvaltaisesti arkeen. Suomalaisen delegaation silmin esimerkiksi tiukat lailla säädetyt kotiintuloajat, joita poliisi valvoo, ovat ristiriidassa lapsen oikeuksien sopimuksen syrjimättömyysperiaatteen kanssa (LOS 2 artikla). Suomessa käytäntö olisi mahdoton jo perustuslain yhdenvertaisuutta määrittävän 6 pykälän nojalla. Myös lapsen oikeuksien komitea on esittänyt huolensa siitä, että lasten ja nuorten julkisten tilojen käyttöä pyritään rajoittamaan. Tällainen lasten ja nuorten syrjäyttäminen vahvistaa paitsi käsitystä julkisesta tilasta riskialttiina ympäristönä, myös rakentaa kuvaa lapsista ongelmallisina toimijoina ja potentiaalisina rikollisina. Komitea muistuttaa, että lasten syrjäyttämisellä julkisesta tilasta voi olla merkittäviä seurauksia heidän kehittymiselleen kansalaisina. Vaikka komitea tiedostaa ne erilaiset riskit, joille lapset voivat ympäristössään altistua, se kehottaa sopimusvaltioita sovittamaan riskit ja turvallisuustekijät yhteen, sillä vapaudesta saatavat hyödyt ovat usein riskejä suurempia. Jälleen komitea muistuttaa lasten ja nuorten osallisuudesta: “Lapsen edun ja lasten kokemusten ja huolenaiheiden kuuntelemisen tulisi olla vaikuttavina periaatteina, kun määritellään riskitasoa, jolla lapset voidaan altistaa.” (Yleiskommentti nro 17, kohta 39.) Islannissa lasten rajaamista julkisesta tilasta kotiintuloaikojen turvin ei kuitenkaan kyseenalaistettu, vaan sitä perusteltiin suojelun ja yhteisten kasvatustavoitteiden saavuttamisella. Kysymys kotiintuloaikojen ja lapsen oikeuksien välisestä suhteesta aiheutti asiantuntijoissa lähinnä hämmennystä.

Mitä “Islannin mallista” ei kerrota?

Suomalaistutkijoiden usko “Islannin mallin” kaikkivoipaisuuteen kyseenalaistuu, kun islantilaislasten ja -nuorten hyvinvoinnin indikaattoreita tarkastelee alkoholin käyttöä laajemmin. UNICEF:n vuonna 2013 julkaistussa vertailussa (Child Well-Being… 2011) islantilaislapset menestyivät suomalaisnuoria paremmin kaikilla mitatuilla osa-alueilla eli materiaalisen hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden, opintojen, käyttäytymisen ja riskien sekä asumisen ja ympäristön osalta. Aineisto oli kerätty vuosina 2009 – 2010, siis ennen kuin maahan iskenyt pankkikriisi oli ehtinyt osoittaa täyden voimansa. Sen sijaan vuonna 2016 julkaistussa UNICEF:n vertailussa, jonka aineistot oli kerätty vuonna 2013, Islanti menestyi kaikilla mitatuilla osa-alueilla – toimeentulossa, terveydenhuollossa, koulutuksessa ja koetussa hyvinvoinnissa – Suomea heikommin jääden sijalle 20, kun Suomi sijoittui toiseksi yhdessä Norjan ja Sveitsin kanssa (Fairness for Children… 2013). Erilaisia indikaattoreita voi toki kyseenalaistaa, mutta pysäyttävää on Islannin sijoittuminen itsemurhatilastoissa. Etenkin miehet tekevät Islannissa useammin itsemurhan kuin Suomessa ja ero näkyy myös nuorten keskuudessa. Islannissa 15–19 -vuotiaiden poikien itsemurhat ovat pohjoismaisittain hälyttävän korkealla tasolla.

Islannin ihme ei siis näyttäisi ulottuvan alkoholin käytön vähenemistä laajempiin hyvinvoinnin kysymyksiin. Pintaa raaputtaessa ilmeni, että ongelmien ehkäisy ja avun saaminen herättävät samaa palvelujärjestelmän kritiikkiä ja yhteisön hätää kuin Suomessa. Esimerkiksi YK:n lapsen oikeuksien komitea on huomauttanut Islantia lasten psyykelääkkeiden käytön lisääntymisestä (Concluding Observations… 2012). Lasten ja nuorten ADHD-lääkkeiden käyttö on Islannissa lisääntynyt, ja jo 5 prosenttia alaikäisistä käyttää lääkettä, kun osuus Suomessa on 1,8 prosenttia (Vuori ym. 2018). Relevantti kysymys onkin, onko lasten ja nuorten hyvinvointi Islannissa lopulta parempaa kuin Suomessa?

Mikä mallissa toimii ja mikä on siirrettävissä?

Näkemämme, kuulemamme tai lukemamme perusteella ei voida selkeästi osoittaa, millaisia syys-seuraus -suhteita “Islannin mallin” yksittäisillä osilla on. Usein esitelty vaikutus on alkoholin käytön väheneminen ja perheiden kanssa vietetyn ajan lisääntyminen. Molemmat trendit ajoittuvat samaan ajanjaksoon kuin “Islannin mallin” kehkeytyminen. “Islannin malliin” on myös yhdistetty lukuisia välillisiä vaikutuksia, mutta ainakaan meille ei esitelty niistä tutkimusnäyttöä, eikä sellaista ainakaan nopealla haulla löydy englanninkielisestä kirjallisuudesta. Eittämättä paljon erilaisia toimia on tehty ja niillä on varmasti ollut myös vaikutuksia. Ainakin islantilaisen yhteiskunnan suhtautuminen lapsiin ja nuoriin on muuttunut perustavanlaatuisesti sitten 1990-luvun alun ja aihe on juurtunut pysyvämmin politiikan keskiöön.

Lastensuojelun ohjelmajohtaja Halldór Hauksson esitti meille erittäin kiinnostavan vaihtoehtoisen hypoteesin selittämään alle 18-vuotiaiden alkoholinkäytön ja tupakoinnin vähenemistä Islannissa 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Hypoteesi on siitä syystä relevantti, että niin kutsutut viralliset selitystavat (mm. Kristjansson ym 2010; Sigfúsdóttir ym. 2020) eivät nojaa yksiselitteiseen tutkimusnäyttöön syy-seuraus -suhteista. Hauksson piti ylipäätään islantilaisen yhteiskunnan havahtumista lapsi- ja nuorisokysymyksiin yksittäistä mallia tärkeämpänä, mutta nosti yksittäisenä poliittisena toimena esiin täysi-ikäisyyden rajaan vuonna 1998 tehdyn muutoksen. Hänen mukaansa täysi-ikäisyyden rajan nostaminen kahdella vuodella merkitsi sitä, että suuri joukko pahimmassa ongelmaiässä olevia nuoria tuli erilaisten lapsi- ja nuorisopalveluiden piiriin. Tämä näkyi esimerkiksi lastensuojelulaitoksiin sijoitettujen nuorten määrässä, joka kasvoi muutamassa vuodessa hieman yli 50 nuoresta yli 200 nuoreen (Kuva 5). Se vaikutti merkittävästi paikallisiin päihdekuvioihin, kun niin kutsutut ”sekoilijat” hävisivät katukuvasta. Voidaankin vain arvailla, mikä osa samanaikaisesti tapahtuneesta nopeasta alkoholin käytön vähenemisestä selittyy pelkästään – suoraan tai välillisesti – näiden yli sadan päihdeongelmaisen 16- ja 17-vuotiaan sijoittamisesta laitokseen.

Ydintoimija “Islannin mallissa” on koulu. Tästä oli haastatelluilla vahva yksimielisyys. Samaa korostetaan myös tutkimuskirjallisuudessa. Koululla on mallissa vahva rooli myös yhteisökasvatuksessa. Tämä on hyvä syöte myös “Suomen malliin”, kun pohditaan mikä on koulun rooli mallissa.

“Islannin malli” on rakennettu sen varaan, että eri toimijat paikallisyhteisössä sitoutuvat toimimaan samojen toimintaa jäsentävien periaatteiden mukaan. Vaikka virallista pakkoa osallistumiseen ei ole, voi epävirallinen sosiaalinen paine olla iso. Olennaista mallissa onkin paikallisten toimijoiden yhteistoiminnan varmistaminen, yhteisten tavoitteiden asettaminen ja niiden eteen työskenteleminen, tulosten todentaminen tutkimustiedolla sekä hallinnonalojen välisten siilojen purkaminen. Mallia eritelleet tutkijat toteavatkin, ettei kyse ole niinkään perinteisestä ja siirrettävästä mallista, “hyvästä käytännöstä”, vaan paikallisesta yhteistoiminnan tavasta ja eetoksesta (Kristjanson & al. 2019b, 10). Kun mallista kehitetään suomalaista versiota, on tärkeää miettiä, miten perheet otetaan malliin mukaan, millä keinoin voidaan integroida mallin kehittämistä jo olemassa olevaan paikalliseen poikkihallinnolliseen nuorisopolitiikkaan sekä millä tavoin saadaan sitoutettua kansalaisyhteiskunta, viranomaiset, perheet ja politiikot samojen tavoitteiden ajajiksi. Miten siis saadaan Suomessa käynnistettyä sosiaalinen liike, joka läpäisee koko yhteiskunnan ja löytää paikkansa lasten, nuorten ja perheiden arjesta? Voidaan myös kysyä, onko “Islannin mallin” kaltainen yhtenäiskulttuurin ilmentymä ylipäätään toivottava ilmiö moniäänisessä yhteiskunnassa.

Edellisen kappaleen listaus toimijoista kuvaa hyvin mallin aikuisvetoista luonnetta. “Islannin mallissa” aikuiset nimeävät ongelmat, tarkastelevat niitä tutkimustiedon varassa, keskustelevat ongelmien torjumisen keinoista ja lopulta suunnittelevat sekä järjestävät nuoria tukevat toiminnot. Mallin kuvauksissa merkillepantavaa on, että nuorten osallisuus mallin sisällössä on ohut, ellei olematon. Nuorten oma osallisuus litistyy harrastustoimintaan osallistumiseksi, ei mahdollisuudeksi vaikuttaa itse malliin, sen toteuttajiin tai tavoitteisiin. Malliin ei siis rakennu aktiivista kansalaisuutta tai osallisuutta, joista molemmat on 2000-luvun mittaan nähty niin kansallisesti kuin EU-tasollakin keskeisinä nuorisopoliittisina tavoitteina. “Islannin malli” ei myöskään tue nuorten omaehtoista harrastus- tai kansalaistoimintaa. Erityisesti nuorisotyölle nämä ovat keskeisiä huomioita mallin suomalaista versiota luotaessa. Kun “Islannin mallia” sovitellaan Suomeen, tulee siihen nivoa vahvasti mukaan nuorten kansalaistoiminta ja vertaisoppiminen.

Suomen mallin rakentamisessa on syytä käydä läpiluotaava periaatekeskustelu siitä, millä tavoin varmistetaan lasten ja nuorten osallisuus. Suomen mallista voimme aikuisvetoisuuden sijaan tehdä lapsi- ja nuorisovetoisen. Suomen mallissa lapset ja nuoret voisivat yhdessä aikuisten kanssa nimetä ongelmat, tarkastella niitä tutkimustiedon varassa, keskustella keinoista torjua niitä, sekä lopulta suunnitella ja järjestää toimintaa yhdessä ympäröivän yhteisön kanssa.

Ekskursiomme Islantiin oli hyvin opettavainen ja sisällöltään suorastaan tyrmäävä. Tapaamisiin erittäin huolella valmistautuneet asiantuntijat avasivat eteemme toinen toistaan mielenkiintoisempia ja pohditumpia tulkintoja “Islannin mallista”. Varsinaista mallia emme löytäneet eikä sellaista ehkä ole edes löydettävissä, mutta sen sijaan löysimme yhteiskunnan, jossa jokaisella on erityisen luja tahto edistää lasten ja nuorten hyvinvointia. Siinä meillä olisi Suomessa oppimista.

Kirjoittajat

Vastaava tutkija Tomi Kiilakoski

Nuorisotutkimusverkosto

tomi.kiilakoski@nuorisotutkimus.fi

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen

lapsiasiavaltuutettu@oikeus.fi

Vastaava tutkija Mikko Salasuo

Nuorisotutkimusverkosto

mikko.salasuo@nuorisotutkimus.fi

Toimitus: Sarianne Karikko.

Lähteet

Arnarsson, Arsaell & Kristofersson, Gisli Kort & Bjarnason Thoroddur (2018) Adolescent alcohol and cannabis use in Iceland 1995–2015. Drug and Alcohol Review, Special Issue, 37:1, 49-57.

Child Well-being in Rich Countries: a Comparative Overview (2013) UNICEF Innocenti Report Card 11. Firenze: UNICEF Office of Research. https://www.unicef-irc.org/publications/pdf/rc11_eng.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)(haettu 29.2.2020).

Children and the Convention on the Rights of the Child: Consultation with Children on the Report from Iceland on the UN Convention on the Rights of the Child (2018) https://www.government.is/library/01-Ministries/Ministry-of-Justice/Children%20and%20the%20Convention%20on%20the%20Rights%20of%20the%20Child.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)(haettu 29.2.2020).

Concluding observations: Iceland (2012) UN Committee on the Rights of the Child. https://tbinternet.ohchr.org/_layouts/15/treatybodyexternal/Download.aspx?symbolno=CRC/C/ISL/CO/3-4&Lang=En (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (haettu 29.2.2020).

Eydal, Guðný Björk & Ólafsson, Stefán (2006) Family Policy in Iceland: An Overview. http://thjodmalastofnun.hi.is/sites/thjodmalastofnun.hi.is/files/skrar/familypolicyiniceland.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (Haettu 26.2.2020).

Fairness for Children: A league table of inequality in child well-being in rich countries (2016) UNICEF Innocenti Report Card 13. Firenze: UNICEF Office of Research. https://www.unicef-irc.org/publications/pdf/RC13_eng.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (Haettu 29.2.2020).

Yleiskommentti nro 17: Lapsen oikeudesta lepoon, vapaa-aikaan, leikkiin, virkistystoimintaan, kulttuurielämään ja taiteisiin (2013) YK:n lapsen oikeuksien komitea. http://lapsiasia.fi/wp-content/uploads/2015/03/CRC_C_GC_17_julkaisu.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)(Haettu 20.2.2020).

Kristjansson, Logi & James, Jack & Allegrante, John & Sigfúsdóttir, Inga Dora &Helgason, Asgeir L. (2010) Adolescent substance use, parental monitoring, and leisure-time activities: 12-year outcomes of primary prevention in Iceland. Preventive Medicine 51:2, 168-171.

Kristjansson, Alfgeir L. & Mann, Michael J. & Sigfusson, Jon & Thorisdottir, Ingibjorg E.M & Allegrante, John P. & Sigfúsdóttir, Inga Dora (2019a) Implementing the Icelandic Model for Preventing Adolescent Substance Use. Health Promotion Practice 21(1), 62-69.

Kristjansson, Alfgeir L. & Mann, Michael J. & Sigfusson, Jon & Thorisdottir, Ingibjorg E.M. & Allegrante, John P. & Sigfúsdóttir, Inga Dora (2019b) Implementing the Icelandic Model for Preventing Adolescent Substance Use. Part 2. Health Promotion Practice. https://journals.sagepub.com/doi/full/10.1177/1524839919849033 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (Haettu 28.2.2020).

Kyzer, Larissa (2019) Icelanders Have Longest Working Life in Europe. Iceland Review 14.1.2019. https://www.icelandreview.com/news/icelanders-have-longest-working-life-in-europe/ (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (Haettu 26.2.2020).

Sigfúsdóttir, Inga Dora & Soriano, Humberto E. & Mann, Michael J. & Kristjansson, Alfgeir L (2020) Prevention Is Possible: A Brief History of the Origin and Dissemination of the Icelandic Prevention Model. Health Promotion Practice 21(1), 58-61.

Young, Emma (2017) How Iceland Got Teen to Say No To Drugs. Atlantic 19.1.2017. https://www.theatlantic.com/health/archive/2017/01/teens-drugs-iceland/513668/ (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). (Haettu 26.2.2019).

Vuori, Miika & Aronen, Eeva & Sourander, Andre & Martikainen, Jaana E. & Jantunen, Tuulia & Saastamoinen, Leena (2018) Aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) lääkkeiden käyttö on yleistynyt. Duodecim 134(15), 1515-22. https://www.duodecimlehti.fi/lehti/2018/15/duo14431 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (Haettu 1.3.2020).

Watson, Ian (2010) A short history of national identification numbering in Iceland. Bifröst Journal of Social Science 4:2010, 51-89.

WHO Global Health Observatory data repository -tilasto (2018) Suicide rate estimates, crude, 5-year age groups up to 29 years. Estimates by country. http://apps.who.int/gho/data/node.main.MHSUICIDE5YEARAGEGROUPS?lang=en (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).