Tämä näkökulmateksti pureutuu nuorten kulttuurisen osallisuuden vahvistamiseen tapausesimerkin, nuorten hiphop-tapahtuman, kautta. Pohdin tekstissä millä tavalla arviointitutkimus voi kehittää nuorten kanssa tehtävää taidetoimintaa osallistavampaan suuntaan. Tarjoan kehittämisen avuksi John M. Foleyn esitysareenan ja Ana Deumertin pienten esitysten käsitteitä, joiden toivon jatkossa antavan hankkeelle yhteisiä sanoja puhua esityksellisyyden kirjosta.
Kohinaa ja meteliä esityksen äärellä
Hämärän salissa istuu tyynyillä paljon seitsemäsluokkalaisia, jotka katsovat kaikki lattiatasolle sijoittuvaa valaistua näyttämöä. Nuoret ovat viettäneet aamupäivän breikaten, graffitia maalaten, opetellen DJ-toimintaa ja kirjoittaen rap-lyriikoita. Käynnissä on Break the Fight! BTF – Get 2 Gether -hiphop-tapahtuma Itäkeskuksen Stoassa, johon nuoret osallistuvat osana koulupäiväänsä (kts. lisää: Laine & al. 2021). Nyt he keskittyvät kuitenkin alkamassa olevaan Break the Fight – Inclusion! -tanssiteokseen. Istun nuorten keskellä havainnoimassa sekä esitystä että yleisön reaktioita siihen. Esityksen rakenne on episodimainen ja se risteyttää yhteen nykytanssia ja breakingia. Heti esityksen alussa näyttämölle luodaan intensiivinen, maalaileva tunnelma, jossa breikille tyypillinen liikekieli on liikkeen rytmiä hidastamalla tuotu nykytanssilliseen kehykseen. Ympärilläni on nuoria, jotka supattavat, hihittävät ja kommentoivat esitystä kovaan ääneen. Kun tanssija kaatuu lattialle, huudetaan: ”Miks sä rikot sun selän?”, ”Nyt se kuoli taas!”, ”Se elää!”.
Break the Fight!
Break the Fight! – Breikkaa koulukiusaamista vastaan on Arja Tiili Dance Companyn 2014 käynnistämä taidekasvatuksellisten toimintojen kokonaisuus, johon sisältyy taidetyöpajoja peruskoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille sekä ammattinäyttämöteoksia. Break the Fight! Mahdollisuus kuulua #BTFItaHelsinki -hankkeessa toteutetaan kolmen vuoden ajan 12 viikkoisia hiphop-taidetyöpajaprosesseja peruskouluilla kouluissa sekä tarjotaan ilmaisia harrastusmahdollisuuksia Itä-Helsingin nuorisotaloilla, kauppakeskuksessa ja ilmaistapahtumissa. Nuorisotutkimusverkoston toteuttamassa tutkimushankkeessa tutkitaan, miten Itä-Helsingissä tapahtuva BTF-toiminta tukee nuorten kestävää hyvinvointia.
”Miks sä rikot sun selän?”, ”Nyt se kuoli taas!”, ”Se elää!”.
Tulkitsen yleisön reaktiot metelinä tai kohinana (Aaltonen, Hästbacka & Kivijärvi 2017), joka saattaa kertoa heidän hämmennyksestään, ja jopa vastustuksestaan, vieraan taiteenlajin edessä. Viestiä metelin ja kohinan taustalla voi olla vaikea hahmottaa ja siksi ne tulevat helposti ohitetuksi. Toisaalta, kun metelin ja kohina äärelle pysähtyy, voikin nuorten reagointi kenties kertoa siitä, että eri taiteenlajien, tai lajityyppien eli genrejen, kulttuuriset kontekstit eivät ole välttämättä osalle yleisöstä erityisen tuttuja. Ehkä he eivät hahmota siirtymää genrerajan yli, hiphopista nykytanssiin. Tai kenties heille ei ole selvää, että tanssiteoksen äärellä yleisöltä odotetaan erilaista käyttäytymistä ja reagointia kuin breikkibattlessa. Juuri hetki sittenhän vielä, tapahtuman battle-osiossa, heitä kannustettiin pitämään ääntä ja osallistumaan. Nyt yhtäkkiä lavalla tapahtuviin asioihin reagointi saakin opettajan hyssyttelemään vieressä. Mitä ihmettä tapahtui?
Miksi ja miten tutkia esitystä?
Miksi tartun nuorten hämmentyneisiin reaktioihin esityksen edessä? Kulttuuristen merkitysten ymmärtämiseen tarvitaan kyseiselle genrelle tyypillisten ilmaisumuotojen, käsiteltävien teemojen, ja sitä ympäröivän sosiaalisen kontekstin tuntemusta (Briggs 1988, 6–7). Erilaisiin genreihin liittyvät traditiot eivät ole sisäsyntyisesti saavutettavissa taideteoksesta, vaan ne täytyy aktiivisesti avata ja opettaa nuorille. Taidekasvatuksella voidaankin tarjota nuorille sanastoa ja lukutapoja taiteen tulkintaan. Tärkeää on ottaa huomioon mitkä kulttuuriset kontekstit ovat nuorille valmiiksi tuttuja, ja mitkä eivät. Nuorten kulttuurisella kompetenssilla on yhteys kulttuurisen osallisuuden (Virolainen 2015, 96–97) kokemiseen, joten siksi sen huomioiminen nuorten osallisuuden lisäämiseen keskittyvässä hankkeessa on keskeistä toiminnan vaikuttavuudelle.
Olemme tutkineet nuorten osallisuutta Break the Fight! – Mahdollisuus kuulua -hankkeessa (kts. lisää esim. Hellström, Jurvanen & Laine 2020). Tässä tekstissä tarkennan katsettani nuorten kulttuurisen osallisuuden tuottamiseen Break the Fight! BTF – Get 2 Gether -hiphop-tapahtumassa. Pyrin kontekstoimaan sitä, millaisiin yhteyksiin esitykset asettuvat tapahtumassa ja millaisia osallistumisen, esittämisen ja katsomisen positioita nuorille tarjotaan. Tarkastelen kulttuurisen osallisuuden kysymyksiä perfomanssianalyyttisessa kehyksessä, käyttäen Richard Baumanin (2004) esityksen määritelmää, John Miles Foleyn (1995) esitysareenan sekä Ana Deumertin (2018) pienten esitysten käsitteitä teoreettisina lähtökohtinani. Olen jakanut tapahtumassa olleet erilaiset elementit viideksi toisistaan eroavaksi esitysareenaksi. Tarkastelen kutakin tapahtumasta analysoimani esitysareenaa sen taustalla olevan genren kautta. Kysyn, millaista kulttuurista sanastoa ja -lukutaitoa kullakin esitysareenalla nuorelta odotetaan. Toisaalta katson myös millaiset osallistumisroolit heille eri esitysareenoilla avautuvat: ovatko he oletusarvoisesti osallistujia, esiintyjiä vai katsojia.
Kun tarkastelemme näyttämötaidetta, sekä esitys että näyttämö asettuvat käsitteinä keskeiselle sijalle. Richard Bauman määrittelee esityksen viestintämuodoksi, jossa viestinnällinen taituruus ja virtuositeetti asetetaan esiin yleisölle. Esitys nousee välittömästä kontekstistaan erilliseksi, mikä mahdollistaa yleisölle sen, että sitä voidaan arvioida esityksen rekisteristä käsin (Bauman 2004, 9). Baumanin mukaan tunnistamme siirtymisen esityksen kehykseen erityisten muotojen, koodien, kielenkäytön tai eleiden kautta, joita hän kutsuu esityksen avaimiksi (Bauman 1977, 16). Break the Fight! -toiminnassa eräs vahvimmista esityksen avaimista on näyttämö, jolle esityksen on nähty sijoittuvan hankkeen sisäisessä puheessa, ja erottuvan sillä esimerkiksi työpajoissa tehtävästä toiminnasta.
Näyttämön lisäksi John Miles Foleyn esitysareenan käsite tarjoaa kuitenkin hienosyisempiä mahdollisuuksia hahmottaa sitä, miten nuorten osallisuus sitoutuu tapahtumassa useampiin kulttuurisiin konteksteihin ja odotuksiin. Esitysareena sisältää konkreettista tilannetta laajemman käsityksen esityksestä ja siihen liittyy tämän lisäksi tietyn yhteisön tilanteeseen liittämä yhteinen tulkintakehys (Foley 1995, 47). Erityyppisiin esitystilanteisiin liittyykin siis erityisiä esteettisiä tai sosiaalisia oletuksia, jotka täytyy tuntea voidakseen toimia niissä odotetulla tavalla sekä osatakseen tulkita esitystä. Parhaimmillaan esitysareena -käsite voi auttaa jäsentämään erilaisten toimijoiden, näyttämöiden, esitysten ja genrejen keskinäisiä suhteita. Break the Fight! BTF – Get 2 Gether -tapahtuman voi nähdä joko yhtenä yhtenäisenä esitysareenana, tai kuten minä tässä tekstissä teen, hahmottaa se alustana useammille erilaisille esitysareenoille. Näillä toisistaan eroavilla esitysareenoilla osallistujien toimintaa tulkitaan tietyistä toisistaan erottuvista tulkintakehyksistä käsin. Tapahtuman eri esitysareenoilla nuorille tarjoutuvat osallistumispositiot vaihtelevat. Samoin odotukset siitä, minkä taideperinteen konventiot ja genrepiirteet olisi kulloinkin syytä tuntea pystyäkseen tulkitsemaan esitystä.
Bauman käsittelee esitystä pääosin täytenä esityksenä (full performance), millä hän tarkoittaa esitystä, jossa esiintyjä laittaa likoon koko esittävän kompetenssinsa. Taidekasvatusta tutkittaessa on hyvä tuoda kuitenkin esiin myös Ana Deumertin (2018, 123) käsite pienet esitykset (small performances). Deumert viittaa niillä sellaiseen yleisölle suunnattuun taitojen esittelyyn, joka tapahtuu hetkellisesti ja satunnaisesti arjen tilanteisiin kietoutuneena, vähemmän ryppyotsaisesti ja esiintyjän kannalta pienemmillä panoksilla. Esityksellisyyden kirjon ulottaminen arkipäiväisistä pienelle yleisölle suunnatuista tilanteista täyteen esitykseen mahdollistaakin tapahtuman erilaisten esitysareenoiden tulkitsemisen vivahteikkaammin.
Nuorten kulttuurinen osallisuus tapahtuman esitysareenoilla
Seuraavaksi pyrin hahmottelemaan Break the Fight! BTF – Get 2 Gether -hiphop-tapahtuman, Foleyn käsittein tulkiten, viiteen esitysareenaan. Näihin esitysareenoihin sisältyy erilaisia odotuksia siitä, millaisten taiteen kontekstien hallintaa niissä odotetaan ja millä tavoin nuoret voivat osallistua. Nämä analysoidut esitysareenat eivät ole siinä kronologisessa järjestyksessä, jossa ne olivat tapahtumassa.
Näyttämötaide-esitys
Break the Fight! tuottaa nuorille näyttämötaidetta, jolla viitataan hankkeessa pääasiassa nykytanssiin. Tapahtuman näyttämötaide-esitystä esitysareenana määritteleekin genrenä nykytanssin ja samalla länsimaisen näyttämötaiteen traditio. Nykytaiteen traditio yleisemminkin perustuu usein taiteen rajojen rikkomiseen, ja aina uuden keksimiseen. Vaikka tämä onkin jo moderni ajatus, on se osittain pitänyt myös postmodernissa ja sen jälkeisessä taidekentässä pintansa. Myös modernin ja nykytanssin traditio perustui baletin esteettisten käsitysten haastamiselle. Tekijät etsivät uusia ilmaisutapoja, jonka perustana oli ajatus liikkeestä kommunikaationa ja sisäisiä motivaatioiden ilmaisijana. Tämän vuoksi ei haluttu lukittautua tiettyyn liikekieleen ja -sanastoon, vaan pyrittiin siihen, että tanssija etsii ja löytää liikkeen, joka parhaiten ilmentää ilmaistavia tunteita. (Hämäläinen 1999: 25–29.) Jaana Parviaisen mukaan nykytanssin traditiolle onkin tyypillistä myös se, että se pyrkii tässä ilmaisupyrkimyksessään hyödyntämään useampia erilaisia liikekieliä, jotka on lainattu muista tanssilajeista tai esimerkiksi urheilusta (Parviainen 1998, 100–101).
Nämä lähtökohdat näkyvätkin selvästi myös Break the Fight! -hankkeessa toteutetuissa näyttämöteoksissa, kuten Break the Fight! -hankkeen toiminnanjohtajan ja koreografin Arja Tiilin tutkimushaastattelusta ilmenee:
Arja Tiili: […] ideana on ollut sekoittaa eri taidelajeja [… pidän] kaikesta eklektisestä, että [katsoja ei] tavallaan tiedä mitä tämä nyt on. […] Et se [näyttämöteos] on eri tyylilajien sekoitus, ja nyt se on mennyt enemmän sinne hiphop-kulttuurin puolelle […]
Breikki onkin asemoitunut Break the Fight!:in näyttämötaideteoksissa teosten liikekieleen vaikutteita antavaksi lähteeksi, nykytanssin kehyksen sisälle, vaikka viime aikoina sen merkitys onkin kokonaisuudessa hankkeessa vahvistunut myös enemmän omilla ehdoillaan. Hankkeen diskurssissa puhutaankin yleisesti hiphop-kulttuurin elementtien ja näyttämötaiteen yhdistämisestä näyttämöteoksissa, mikä antaa ymmärtää, että hiphop-kulttuuri nähdään erillisenä näyttämötaiteesta. Arja Tiili täsmentääkin vielä, että hän näkee hiphop-kulttuurin laajempana kokonaisuutena, johon kuuluu hiphop kulttuurin eri elementit kuten breaking, deejaying, rap ja graffititaide. Tiili on sitä mieltä, että kulttuuri ja taide ovat eri asioita. Laajempaan hiphop-kulttuuriin voi hänen mielestään kyllä kuulua taide osana kulttuuria, mutta kulttuuri itsessään on eri asia kuin taide.
Omasta näkökulmastani kulttuurin ja taiteen ei tarvitsekaan olla toisiaan poissulkevia kategorioita, vaan sekä hiphopia että nykytanssia on mahdollista tarkastella yhtä aikaa molempina (kts. esim. nykytanssista kulttuurina: Löytönen 2002; hiphopista taiteena: Perry 2004, 38–39). Vaikka tässä tekstissä käsitellään hiphopia ja nykytanssia erillisinä ja erilaisina genreinä eli lajityyppeinä, on tarpeen painottaa, että näen niiden genrepiirteissä – sosiaalisissa ja esteettisissä arvostuksissa – paljon yhtäläisyyksiä. Paitsi nykytanssin myös hiphopin ytimessä on performatiivisuus ja henkilökohtaisen ilmaisun ja luovuuden korostaminen liikekielen tuottamisessa. Samoin intertekstuaalinen lainaaminen muista teoksista tai lajityypeistä on aiemmin mainitun nykytanssin lisäksi hiphopissakin keskeistä (Williams 2010). Lisäksi molemmissa genreissä oletetaan kulttuurisen kompetenssin syvällistä – sekä taidollista että sosiaalista – hallintaa, vaikkakin se rakentuukin näissä lajeissa eri tavoin (kulttuurisesta kompetenssista hiphopissa: kts. esim. Jurvanen 2020).
Break the Fight-Inclusion! -esitys koostuu erilaisista episodeista, joissa nykytanssin ja breikin suhde vaihtelee: toiset nousevat enemmän nykytanssin ilmaisusta, toiset breikin. Viimeisenä on kiusaamisen lopettamista käsittelevä rap-biisi. Esityksen luenta vaatiikin paitsi monipuolisesti erilaisten genrejen tunnistamista, myös niiden välisen intertekstuaalisuuden hahmottamista. Näyttämölle on asetettu täysi esitys: se on harjoiteltu, ammattimaisesti toteutettu, ja sille tarjotaan tapahtumassa yleisön jakamaton huomio. Oletukset yleisön suhteesta esitykseen nousevat pääosin länsimaisen näyttämötaiteen perinteestä, jossa esiintyjät ja yleisö on erotettu toisistaan ja yleisön odotetaan katsovan keskittyen ja hiljaa. Tätä eroa on kuitenkin pyritty minimoimaan asettamalla näyttämö yleisön kanssa samalle tasolle. Sama esitys on myös esitetty aiemmin koulun tiloissa, niin että yleisö on ympäröinyt esiintyjät kuin ringissä, jolloin yleisön ja esiintyjien suhde on erilainen.
Esiintyjinä näyttämöllä on kaksi ammattibreikkaria/ -tanssijaa, kolme nuorta harrastajaa sekä hankkeen kisällinä1 toimiva räppäri. Nuorten osallisuus tekijöinä myös näyttämöllä onkin ollut hankkeessa kehittämisen kohteena. Nuoret ovat siis näyttämöteoksessa mukana esiintyjinä, ja samalla toiset nuoret toimivat esityksen yleisönä. Tapahtumaan osallistuvien nuorten kannalta näyttämötaide ja nykytanssi yhdistyy siis ensisijaisesti taiteen vastaanottamiseen ja yleisönä olemiseen. Yleisönä oleminen ei ole kuitenkaan väistämättä passiivista. Esitysareenan kulttuurisen kontekstin hallitseva yleisö vaikuttaa esityksen muotoutumiseen ja sen tulkintaan aktiivisesti. Toisaalta myös hämmentynyt tai vastahankainen yleisö voi olla omalla tavallaan aktiivinen toimija, kuten tämän tekstin alussa kuvaillussa tilanteessa huomasimme.
Työpajat
Sen lisäksi, että hiphop näkyy osana näyttämöteoksia, se toimii pohjana hankkeen työpajatoiminnalle. Työpajat kytkeytyvät genrenä nimenomaan hiphopiin, nykytanssia niissä ei ole juurikaan esitelty. Työpajoissa onkin kehitetty ansiokkaasti hiphopin perinteisten muotojen kautta sosiaalista osallisuutta vahvistavaa pedagogiikkaa (Jurvanen 2020). Break the Fight! BTF – Get 2 Gether -tapahtumassa nuoret jaetaan pienryhmiin, joista jokainen pistäytyy 10 minuutin työpajoissa, joissa tutustutaan hiphopin kunkin neljän elementin perustaitoihin. Suurin osa tapahtumaan osallistuvista oppilaista on edellisenä vuonna saanut koulussaan Break the Fight!:in 12 viikon työpajaprosessin, jossa he ovat päässeet perehtymään lajiin ja työpajamuotoon, joten hiphop-työpajat ovat suurelle osalle jo valmiiksi tuttuja.
Voiko tapahtuman työpajoja tarkastella ollenkaan esitysareena-käsitteen kautta, kun esiintymisen sijaan niissä harjoitellaan lajin perustaitoja? Nähdäkseni voi, sillä työpajat kytkeytyvät hankkeessa laajemmin niihin tapoihin, joilla nuoret tutustutetaan hiphopin kulttuuriseen sanastoon ja lukutapoihin. Työpajoissa tulee selvästi esiin hiphop-kulttuurissa keskeinen performatiivisuuden ja esityksellisyyden korostaminen. Nuoret pääsevät työpajoissa kokeilemaan hiphopin perinteisiä esitysareenoita, kuten rinkiä ja battlea (Jurvanen 2020). Vaikka työpajat eivät ole esitysareenoita, joilla voisi nähdä täysiä esityksiä, ovat ne kuitenkin areenoita, joilla omat taidot asetetaan esille toisten nähtäväksi, ja niissä harjoitellaankin lajitaitojen lisäksi esitystaitojen perusteita. Kun tarkemmin katsoo, löytyykin työpajojen sisältä paljon pieniä esityksiä, joko ohjatusti, tai nuorten omista lähtökohdista nousten.
Nuorten omat esitykset
Kun kaikki nuoret olivat tapahtuman alussa työpajoissa harjoitelleet lajitaitoja, heille annettiin myöhemmin päivällä tilaisuus myös näiden taitojen esittelemiseen koko yleisön edessä. Ohjelmassa on nuorten, BTF-taideohjaajien ja kisällin lyhyitä esityksiä. Nostan tämän esitysareenan esiin, koska siinä tulee niin hyvin esille, että täyden esityksen ja pienten esitysten välille jää skaala, jota voidaan hyödyntää taidekasvatuksellisesti. Tällä esitysareenalla on tyypillistä, että esityksellisyyden skaala vaihtelee pienistä hetkessä syntyvistä esityksellisistä teoista täyteen esitykseen. Valmiiksi harjoiteltujen esitysten lisäksi nuoret pääsevätkin esittelemään myös hiphop-kulttuurissa keskeisiä freestyle- ja improvisaatiotaitoja (kts. esim. Sykäri 2019) open mic -sessiossa, ringissä ja battlessa, joihin nuoria kannustetaan mukaan esiintymään. Näihin osallistuvat myös aikuiset ammattilaiset, kuten breikkarit ja juontajat, jotka ovat myös nuorten tuntemia räppäreitä. Lisäksi valkokankaalla näytetään kuvia samojen nuorten edellisvuotisen työpajaprosessin graffitisadosta.
Tällä esitysareenalla nuorille löytyy erilaisia osallistujapositioita. Oppilaat saavat itse päättää haluavatko esiintyä vai katsoa. Pääasiassa nuoret haluavat vain katsoa ja yleisö istuu rauhallisena paikoillaan. Jotkut rohkeimmat uskaltautuvat myös esiintymään. Yksittäisiä nuoria kannustetaan esiintymään myös melko intensiivisesti, vaikka he epäröivät. Olisi tarpeen muistaa, että myös rohkeimmiksi tunnetuille oppilaille pitää antaa mahdollisuus kieltäytyä. Nuorten ja ammattilaisten tuominen samaan rinkiin voi palvella monia tarkoituksia. Se voi pienentää nuorten ja ammattilaisten välistä hierarkiaa ja avata sitä, millä tavoin työpajoissa opittuja perustaitoja voi hyödyntää, mikäli jatkaa harjoittelua. Jään kuitenkin miettimään, voivatko ammattibreikkarien uskomattoman taidokkaat power movet nostaa nuorten kynnystä osallistua itse. Toisaalta myös juontaja osallistuu breikkiin ja vitsailee samalla omalla osaamattomuudellaan, laskeakseen nuorten osallistumisen rimaa.
Tämän esitysareenan genre on vahvasti hiphop, se nousee hiphopin esitysmuodoista ja performatiivisuuden tavoista. Toisaalta se lainaa muotonsa puolesta myös perinteisestä esiintyjän ja yleisön suhteesta, koska nuoret istuvat lattiatyynyillä samansuuntaisesti katsellen näyttämön tapahtumia. Tämä ohjaa enemmän tulkintatapaan yleisöstä kuin ringistä. Kuitenkin juontaja kannustaa yleisöä aktiiviseen reagointiin esimerkiksi taputtaen. Tämä esitysareena on keskeinen, koska sillä ansiokkaasti tarjotaan esittämisen lomassa nuorille kyseiseen kulttuuriseen kontekstiin liittyviä lukutapoja. Juontaja juttelee yleisölle koko ajan ja tunnelmaa nostattaessaan samalla ohjaa yleisön huomioita siihen, mikä breikkarin liikkeessä on huomionarvoista ja kiinnostavaa.
Nuorten omat esitykset –esitysareenalla tarjotaan ansiokkaasti nuorille kulttuuriseen kontekstiin liittyviä lukutapoja. Juontaja juttelee yleisölle koko ajan ja tunnelmaa nostattaessaan samalla ohjaa yleisön huomioita siihen, mikä breikkarin liikkeessä on huomionarvoista ja kiinnostavaa.
Keikat ja Meet & Greet
Tapahtumassa esiintyivät myös räppärit Hassan Maikal ja Seksikäs-Suklaa, joka myös juonsi tapahtuman. Yhdistän analyysissani tähän esiintymisareenaan heidän keikkojensa jälkeen pidetyn Meet & Greet -tapaamisen. Kyseessä on lyhyt järjestetty tapaaminen, jossa fani tai fanien joukko voi tavata idoliaan henkilökohtaisesti (Reijnders et al. 2014, 150). Sekä keikkaan että Meet & Greetiin liittyy populaarissa musiikkikulttuurissa artistin ja fanin suhde, joka myös tällä esiintymisareenalla muodostui nuorten osallistujapositioksi. Nuoret ovat nyt keikkayleisöä, mutta pelkän katsomisen lisäksi nyt yleisön rooliin kuuluu tällä esitysareenalla myös mahdollisuus reagoida lavalla tapahtuviin asioihin pitämällä ääntä, tanssimalla ja kuvaamalla artisteja. Meet & Greetiin puolestaan kuuluu esiintyjän ja yleisön välinen interaktio. Tapahtumassa tämä toteutettiin Break the Fight!in logoilla koristetun seinämän edessä, jossa nuoret ohjattiin vuorotellen ottamaan yhteiskuvia artistien kanssa.
Esiintyjät asemoidaan puolestaan idoleiksi tapahtumassa. Tätä korostaa se, että esiintyjinä eivät ole ne ohjaajat, jotka nuoria enimmäkseen opettavat, vaan artistit, jotka tulevat pääsääntöisesti esiintymään tapahtumiin. Nuorten asemointiin juuri näiden artistien faniksi liittyy hiphopin asema tämän hetken suosituimpana nuorisokulttuurina. Lisäksi kyse on nähdäkseni myös oletuksesta, että itähelsinkiläiset nuoret samastuvat näihin artisteihin, jotka ovat käsitelleet ja problematisoineet tuotannossaan ja julkisessa toiminnassaan suomalaisen yhteiskunnan kuulumisen politiikkoja, ja tarjonneet uudenlaisia kuulumisen paikkoja ja representaatioita muillekin kuin valkoisille suomalaisille (Westinen 2019). Samoin nämä artistit nostavat tapahtumassa esille jaettua itähelsinkiläistä paikallisidentiteettiä, ja juuri näiden, tapahtumassa läsnä olevien, nuorten kuulumista omaan kotikaupunginosaansa.
Bileet
Tapahtuma huipentuu loppujameihin ja bileisiin, joissa nuoret palaavat osallistujan rooliin. Nuoret voivat olla vapaasti, tanssia tai hengata toistensa kanssa ja osallistua vapaaehtoisesti rinkiin, mikäli haluavat. Jamien ja bileiden keskeisyys hiphopin syntyhistoriassa liittää tämänkin esitysareenan vahvasti hiphopiin. Samoin kuin nuorten omissa esityksissä myös bileitä määrittää osallistumisen lisäksi esityksellisyyden kirjo pienistä esityksistä kohti täydempiä.
Osallisuuden vahvistaminen esityksellisin keinoin
Tapahtuman viideltä esitysareenalta on mahdollista löytää nuorille monenlaisia variaatioita osallistujan, katsojan kuin esiintyjänkin rooleista. Samoin esitysareenasta riippuen, on nähtävissä esityksellisyyden kirjo pienistä esityksistä täyteen esitykseen. Hankkeessa on aktiivisesti mietitty esittämisen ja yleisönä olemisen suhdetta ja useilla toisistaan eroavilla esitysareenoilla mahdollistettu nuorille monenlaisia osallistumisen tapoja. Ujompien nuorten osallistamiseen on pyritty löytämään tapoja esimerkiksi pienten esitysten ja hajautettujen näyttämöiden kautta. Tämä toiminta jatkui keväällä 2021 uudella esitysareenalla, kun Break the Fight! jalkautui ulkoilmaan hiphop -katukiertueen kautta.
Break the Fight! BTF – Get 2 Gether -tapahtumassa huomionarvoista on kuitenkin se, että pääasiassa tämän osallistujaroolien ja esityksellisyyden kirjo sekä taidekasvatuksellinen kontekstualisointi keskittyy genrenä hiphopiin. Hankkeessa keskeisesti mukana oleva näyttämötaide, ja sen kautta nykytanssi, tulevat ensisijaisesti esille tapahtuman näyttämöteoksessa. Siihen on lupaavasti osallistettu nuoria myös tekijöinä, mikä on erinomainen suunta. Arja Tiilin mukaan näyttämötaiteen avulla voidaan opettaa nuorille esityksen rakentamiseen liittyvää prosessia, jonka voisi ehkä tulkita laajemmin niin, että kyse on prosessien ymmärtämisestä, kokonaisuuden hahmottamisesta ja toteuttamisesta sekä yhteistyöstä eri toimijoiden kanssa. Hankkeella olisikin nyt erinomainen hetki miettiä näiden nuorten näyttämötaiteelliseen ymmärrykseen liittyvien mahdollisuuksien jalkauttamista käytännön työhön.
Mikäli nuoria halutaan ottaa laajemmin mukaan näyttämöteosten toteuttamiseen, olisi taustalla vaikuttavien pedagogisten tavoitteiden ja käytäntöjen eksplikoiminen keskeistä. Esimerkiksi, miksi nuorille on keskeistä ymmärtää esityksen rakentamisen prosessia? Millaisten käytännön keinojen kautta tämä ymmärrys saavutetaan? Millä tavalla nuorille avataan nykytanssin ja näyttämötaiteen lajipiirteitä, jotka vaikuttavat näyttämöteoksen taustalla? Myös osallisuuden kysymykset on tärkeä ottaa huomioon. Ketkä nuoret pääsevät mukaan, ja mikä on heidän roolinsa työryhmässä? Onko näyttämötaiteellinen kasvatus saavutettavissa vain näille nuorille, vai myös kaikille työpajaprosesseihin osallistuville? Voisiko ajatusta pienistä esityksistä ja esityksellisyyden kirjosta mahdollisesti hyödyntää hankkeessa tämän näyttämötaiteellisen pedagogiikan kehittämistyössä?
Jatkossa myös yleisönä toimiville nuorille olisi mahdollista lisätä näyttämötaiteen ja nykytanssin taidekasvatuksellista kontekstointia samalla tavalla kuin sitä tehdään jo nyt hiphopin suhteen esimerkiksi työpajat ja nuorten omat esitykset –esitysareenoilla. Hankkeessa olisi siis mahdollisuus perehdyttää nuoria yleisönä ja katsojina toimimiseen vielä nykyistäkin enemmän. Näyttämöteoksen intertekstuaalisen luonteen vuoksi luennassa tarvittaisiin kykyä ymmärtää sekä nykytanssin että hiphopin peruslähtökohtia. Kannustan avaamaan näitä nuorille etukäteen, ja lisäksi pohtimaan teoksen herättämiä ajatuksia heidän kanssaan esityksen jälkeen (vrt. Laine & Hartman 2020). Jatkossa olisi myös tarpeen huomioida vahvemmin nuorten erilaiset taustat taiteen vastaanottajina.
Esittämisen ja katsomisen suhde on vastavuoroinen. Esittäminen opettaa katsomaan ja katsominen esittämään.
Olen pyrkinyt tässä tekstissä hiljentymään nuorten tuottaman kohinan ja metelin äärelle ja keskittymään siihen, miten tämän näkökulman kautta voisi kehittää tapahtuman näyttämötaiteellista taidekasvatusta. On erinomaista, että nuorten on mahdollista päästä sekä katsomaan että esittämään, sillä esittämisen ja katsomisen suhde on aina vastavuoroinen. Esittäminen opettaa katsomaan ja katsominen esittämään. Molempien esitykseen liittyvien taitojen vahvistaminen ja kietominen yhteen vahvistavatkin esityksen kulttuurisen kontekstin hallintaa, ja samalla kulttuurista osallisuutta. Nuorten kannalta sekä esittämisen että katsomisen merkityksellisyyttä korostivat myös nämä tapahtumassa olleet nuoret haastattelussaan:
Haastattelija: Mitkä on ollu sellasii lempi, tai parhaimpia kokemuksia näissä [isommissa tapahtumissa]?
Nuori 1: En mä tiiä, se esittäminen on kivaa
Nuori 2: Mulle se esittäminen ja sit kattoo miten muut vetää.
Kirjoittaja
Susanna Jurvanen, FM
Kirjoittaja työskentelee tutkijana Nuorisotutkimusverkoston toteuttamassa Kohti nuorten kestävää hyvinvointia Itä-Helsingissä – Break the Fight! Mahdollisuus kuulua #BTFItaHelsinki -hankkeen seuranta- ja arviointitutkimus (2018–2021) hankkeessa.
Viitteet
1 Hankkeessa on ollut mukana myös joitakin hieman vanhempia ja taidollisesta pidemmälle edenneitä nuoria, joita on kutsuttu kisälleiksi. Kisällitoiminnan kehittämisestä kiinteämmin osaksi hanketta: kts. tarkemmin Laine 2021.
Lähteet
Aaltonen, Sanna, Hästbacka, Noora, & Kivijärvi, Antti (2017) Metelin, kohinan ja hiljaisuuden kohtaaminen hyvinvointipalvelujen haasteena. Teoksessa Sanna Aaltonen & Antti Kivijärvi (toim.). Nuoret aikuiset hyvinvointipalvelujen käyttäjinä ja kohteina. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, julkaisuja 198. 199–220.
Bauman, Richard (1977) Verbal Art as Performance. Illinois: Prospect Heights.
Bauman, Richard (2004) A World of Others’ Words. Cross-Cultural Perspectives on Intertextuality. Malden; Oxford; Carlton: Blackwell Publishing.
Briggs, Charles L. (1988) Competence in Performance. The Creativity of Tradition in Mexicano Verbal Art. Philadelphia: University of Pennsylvania Press.
Deumert, Ana (2018) “Tsotsitaal Online: The Creativity of Tradition”. Teoksessa Cecelia Cutler & Unn Røyneland. Multilingual Youth Practices in Computer Mediated Communication. Cambridge; New York: Cambridge University Press. 109–126.
Foley, John Miles (1995) The Singer of the Tales in Performance. Bloomington; Indianapolis: Indiana University Press.
Hellström, Veronica, Jurvanen, Susanna & Laine, Sofia (2020) Kiusaamisen vastustamisesta nuorten osallisuuden tukemiseen. Sosiaalisen osallisuuden vahvistamishankkeita tutkimassa peruskouluissa. Nuorisotutkimusseura / Nuorisotutkimusverkosto, Näkökulma 57. https://nuorisotutkimus.fi/nakokulma57
Hämäläinen Soili (1999) Koreografian opetus- ja oppimisprosesseista. Kaksi opetusmallia oman liikkeen löytämiseksi ja tanssin muotoamiseksi. Acta Scenica 4. Väitöskirja. Helsinki: Teatterikorkeakoulu.
Jurvanen, Susanna (2020) Hip hop -perinteen pedagogisia sovelluksia nuorten taidetyöpajoissa kouluilla ja nuorisotiloilla. Nuorisotutkimusseura / Nuorisotutkimusverkosto, Näkökulma 58. https://nuorisotutkimus.fi/nakokulma58
Laine & al. (2021) Tiimietnografiaa nuorten kokemuksista harrastushankkeessa. Polyfoninen eetos nuorten osallisuuden tutkimuksessa koronan aikakaudella. Nuorisotutkimusseura / Nuorisotutkimusverkosto, Näkökulma 73. https://nuorisotutkimus.fi/nakokulma73
Laine, Sofia & Hartman, Maaria (2020) Nuorten taidevierailukokemukset ja kulttuurinen osallisuus Taidetestaajat-hankkeessa. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 224.
Laine, Sofia (2021) Jokaiselle nuorelle harrastus, mielekästä tekemistä ja kaveri. Nuorisotutkimusseura / Nuorisotutkimusverkosto, Näkökulma 83. https://nuorisotutkimus.fi/nakokulma83
Löytönen Teija (2002) Tanssi-instituutioiden kulttuurisia virtoja. Teoksessa Houni, Pia & Paavolainen, Pentti (toim.) Teatteri ja tanssi toimintakulttuureina. Acta Scenica 10. Helsinki: Teatterikorkeakoulu. 58–79.
Parvianen, Jaana (1998) Bodies Moving And Moved: A Phenomenological Analysis of the Dancing Subject and the Cognitive and Ethical Values of Dance Art. Väitöskirja. Tampere: Tampere University Press.
Perry, Imani (2004) Prophets of the Hood: Politics and Poetics in Hip Hop. Durham & London: Duke University Press.
Reijnders, Stijn, Spijker, Marlies, Roeland, Johan & Boross, Balázs (2014) Close encounters: ritualizing proximity in the Age of Celebrity. An ethnographic analysis of meet-and-greets with Dutch singer Marco Borsato. European Journal of Cultural Studies 17(2): 149–169.
Sykäri Venla: (2019) Freestyle osana suomalaista hiphop-kenttää: improvisoinnin taito, vaikutteet ja kehitys. Teoksessa Sykäri, Rantakallio, Westinen, Cvetanovic (toim.) Hiphop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 219. 50–85.
Virolainen, Jutta (2015) Kulttuuriosallistumisen muuttuvat merkitykset. Katsaus taiteeseen ja kulttuuriin osallistumiseen, osallisuuteen ja osallistumattomuuteen. Kulttuuripoliittisen tutkimuksen edistämissäätiö – Cupore. Cuporen verkkojulkaisuja 26. https://www.cupore.fi/images/tiedostot/kulttuuriosallistumisenmuuttuvatmerkitykset_000.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Westinen, Elina (2019) Kuulumisen ja etnisyyden neuvottelua monimuotoisessa suomiräpissä. Teoksessa Sykäri, Rantakallio, Westinen, Cvetanovic (toim.) Hiphop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura. Julkaisuja 219. 234–269.
Williams, Justin A. (2010) Musical borrowing in hip-hop music: theoretical frameworks and case studies. Väitöskirja. University of Nottingham. http://eprints.nottingham.ac.uk/11081/1/JustinWilliams_PhDfinal.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)