“Hallitus parantaa rikoksen uhrin asemaa rikosprosessissa lainsäädäntöä kehittämällä. Varmistetaan, että rikoksista annettavat rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa teon moitittavuuteen. Tarkistetaan ensikertalaisuussäännöksiä, väkivaltarikosten sekä lapsiin kohdistuvien törkeiden seksuaalirikosten rangaistustasoa sekä ehdollisen vankeustuomion tehostamismahdollisuuksia, kuten lyhyt ehdoton vankeus, yhdyskuntapalvelu ja valvottu koevapaus. Vapautuville vangeille tehtävää vaarallisuusarviota laajennetaan ja vankien vapauttamista harkittaessa kiinnitetään entistä enemmän huomiota vangin vaarallisuuteen.” (Hallituksen strateginen ohjelma, s. 36.)
Prosessuaaliseen oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen on tärkeää nuoren näkökulmasta, oli hän rikosprosessissa uhrin tai rikoksentekijän asemassa. Prosessuaalinen oikeudenmukaisuus vaikuttaa siihen, miten suurta luottamusta nuori tuntee yhteiskuntaa ja sen virallista oikeusjärjestelmää kohtaan.
Hallituksen keväällä 2015 julkaisemassa strategisessa ohjelmassa ”Ratkaisujen Suomi” esitetään kriminaalipolitiikkaa koskevia yleisluonteisia muotoiltuja, mutta myös joitakin tarkempia linjauksia. Tässä kirjoituksessa tuomme esiin joitakin huomioita näiden linjausten vaikutuksista ja seurauksista erityisesti nuorille.
Nuorten rikosten uhrien kohtaamiseen rikosprosessissa olisi syytä jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, sillä heidän tarpeensa ja oikeutensa tuntuvat usein unohtuvan asian viranomaiskäsittelyssä.
- Sosiaalipoliittiset toimenpiteet ovat tehokkaita keinoja puuttua rikollisuuden taustalla oleviin
- sosiaalisiin ongelmiin, pahoin-vointiin ja epätasa-arvoon.
- Rangaistuksia ei voi katsoa vain koston tai sovituksen näkökulmasta.
Rangaistusten oikeudenmukaisuus
Hallitusohjelman mukaan rikoksista annettavien rangaistusten tasoa halutaan tarkistaa ja varmistaa, että rangaistukset ovat oikeudenmukaisessa suhteessa tekojen moitittavuuteen. Pidämme tärkeänä, että rikosseuraamusten oikeudenmukaisuutta arvioidaan säännöllisesti, jotta rikoksista seuraavat rangaistukset vastaavat yleistä oikeustajua. On kuitenkin huomattava, että kriminaalipoliittiset näkemykset tyypillisesti kovenevat taloudellisten vaikeuksien ja yhteiskunnallisten murrosten aikoina (Lappi-Seppälä 2013, 43). Asenteiden koventuminen voi siis kertoa pelon ja epävarmuuden ilmapiiristä, joka näkyy tarpeena lisätä kontrollia. Pitkien tuomioiden toivotaan tuovan turvallisuutta. Näin ajateltaessa ei oteta huomioon, että rangaistusten pidentäminen toimii heikosti rikollisuuden ehkäisyn välineenä ja esimerkiksi pitkät vankeustuomiot vaikeuttavat vankien sopeutumista takaisin yhteiskuntaan (Lappi-Seppälä 2012).
Rangaistusten koventamista vaaditaan usein yksittäisten ja sinällään hyvin ikävien rikostapausten yhteydessä. Näin tapahtui esimerkiksi paljon julkista keskustelua herättäneen Tapanilan raiskaustapauksen jälkeen keväällä ja kesällä 2015. Tässä tapauksessa mediakeskustelu sisälsi osin leimaavia sävyjä ja harhaanjohtavia tietoja tapahtumista, mikä on voinut voimistaa tuomioiden koventamisvaatimuksia. Kansalaisten rangaistushalusta esitetään kuitenkin usein myös valitettavan populistisia väitteitä. Tosiasiassa ihmisten halu rangaista vähenee, mitä yksityiskohtaisempaa tietoa he saavat rikoksentekijästä tai olosuhteista, joissa rikos on tehty (Jerre & Tham 2010). Käsitys oikeudenmukaisuuden toteutumisesta on siis monen asian summa.
Prosessuaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulma
Haluamme monipuolistaa rangaistuksista käytävää keskustelua tuomalla siihen prosessuaalisen oikeudenmukaisuuden näkökulman (procedural justice, Tyler 1990). Varsinaisen tuomion lisäksi on nimittäin merkityksellistä, minkälaisessa prosessissa rikosasiaa on käsitelty. Prosessuaalisessa oikeudenmukaisuudessa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, miten asianosaiset kokevat tulleensa kuulluiksi, sekä siihen, onko asia heidän mielestään käsitelty reilusti ja asiallisesti. Nämä tekijät vaikuttavat niin rikoksista epäiltyjen kuin rikosten uhrien oikeudenmukaisuuden kokemuksiin. Tieto siitä, että rikoksentekijä joutuu kärsimään pitkää rangaistusta, ei sinällään auta uhreja, vaan monille uhreille on tärkeää, että ympäröivä yhteisö ja yhteiskunta tunnistaa ja tunnustaa väärinkohtelun ja että tekijä ottaa vastuun teostaan. Tästä näkökulmasta epäkohtana voidaan pitää esimerkiksi sitä, että vain murto-osa poliisin tietoon tulleista seksuaalirikoksista johtaa tuomioon (Kainulainen 2004). Tuomion ankaruus on tässä kokonaisuudessa vain yksi elementti. Voidaankin väittää, että pelkästään kovempien rangaistusten vaatiminen on uhrin kokemuksen mitätöintiä, jossa uhrin näkökulma kaapataan kriminaalipolitiikan koventamisen välineeksi (Kainulainen ym. 2014).
Prosessuaaliseen oikeudenmukaisuuteen pyrkiminen on tärkeää nuoren näkökulmasta, oli hän rikosprosessissa uhrin tai rikoksentekijän asemassa. Prosessuaalinen oikeudenmukaisuus vaikuttaa siihen, miten suurta luottamusta nuori tuntee yhteiskuntaa ja sen virallista oikeusjärjestelmää kohtaan. Omakohtaisella kokemuksella rikosprosessista on siten kauaskantoisia vaikutuksia. Luottamus viranomaisiin rakentaa molemmissa tapauksissa nuoren suhdetta yhteiskuntaan ja sen sääntöihin sekä käsitystä itsestä oikeussubjektina aikuisten määrittelemässä maailmassa.
Pohjoismaisen kriminaalipolitiikan tulevaisuus?
Oikeusvaltion on kyettävä reflektoimaan toimintaansa ja tunnistamaan motiivinsa. Rangaistuksia ei voi katsoa vain koston tai sovituksen näkökulmasta. Vapaudenriisto aiheuttaa kärsimystä, ja sillä on kielteisiä seurauksia, jotka tulevat laajemmin näkyviin usein vasta vankien vapautuessa. Tuomioiden koventaminen johtaa myös vankien määrän kasvuun vankiloissa, mikä tulee yhteiskunnalle kalliiksi.
Suomessa nuoriso- ja muun rikollisuuden hallinnointi on pitkään perustunut pohjoismaiseen rationaaliseen ja humaaniin kriminaalipolitiikkaan (Lappi-Seppälä 2000; Anttila 2011). Sen piirissä on onnistuttu argumentoimaan vakuuttavasti, ettei vankila paranna sinne joutuneita. Siten myöskään nuorten rikoksistaan saamat rangaistukset eivät ole viime vuosikymmeninä ankaroituneet ja nuorten rikoksia käsitellään tuomioistuimissa entistä harvemmin. Sen sijaan on kehitelty vaihtoehtoisia seuraamuksia, kuten rikosten sovittelua tai toimenpiteistä luopumista puhuttelujen jälkeen. Myös lastensuojelun piirissä tehdään tärkeää työtä nuorten rikoksentekijöiden parissa. Pidämme tärkeänä, että tämä linja jatkuu tulevaisuudessakin. Samoin nuorten rikosten uhrien kohtaamiseen rikosprosessissa olisi syytä jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, sillä heidän tarpeensa ja oikeutensa tuntuvat usein unohtuvan asian viranomaiskäsittelyssä (Kainulainen 2004, 108–109). Olipa kyse rikoksesta epäillystä tai asianomistajasta, nuorten huomioiminen rikosprosessissa edellyttää ymmärrystä nuorten elämään liittyvistä kysymyksistä laajemminkin ja nuoruudesta elämänvaiheena sekä riittävästi aikaa paneutua yksittäisen nuoren tilanteeseen.
Pohjoismaisessa kriminaalipolitiikassa on pidetty tärkeänä ennaltaehkäisevää työtä, joka tarkoittaa laajasti sosiaalipoliittisia toimia (Lappi-Seppälä 2000, 29; Anttila 2011). On ajateltu, että sosiaalipoliittiset toimenpiteet ovat tehokkaita keinoja puuttua rikollisuuden taustalla oleviin sosiaalisiin ongelmiin, pahoinvointiin ja epätasa-arvoon (Lahti 2000, 142; Anttila 2011; Lappi-Seppälä 2013, 42). Näin ollen hallituksen lupaukset lastensuojelun ja perheiden kotiavun resurssien parantamisesta sekä asunnottomuuden vähentämisestä ovat ennalta ehkäisevää kriminaalipolitiikkaa.
1990-luvun laman lyhyt oppimäärä kriminaalipoliittisesta näkökulmasta
Hallitus on esittänyt leikkauksia esimerkiksi varhaiskasvatukseen, koulutukseen, perheiden tukiin ja työttömyysturvaan. On tiedostettava, että näillä toimenpiteillä on kauaskantoisia seurauksia. Leikkaukset haavoittavat erityisesti sellaisia nuoria ja heidän perheitään, joiden aineelliset ja sosiaaliset resurssit ovat jo valmiiksi vähäisiä. Esimerkkinä tästä ovat yksin maahan tulleet nuoret, joiden arkielämästä puuttuu tukea ja turvaa antava lähiyhteisö, tai perheet, joissa kärsitään toimeentulo-, mielenterveys- tai päihdeongelmista. Leikkausten seuraukset tulevat näkyviin vasta viiveellä, mutta usein sellaisissa muodoissa, joihin on enää vaikea vaikuttaa.
1990-luvun lamasta opittiin, että työelämästä, taloudesta ja sosiaalisista suhteista syrjäytymisen seuraukset ovat yllättäviä ja varsin pitkäaikaisia. Lama kasvatti pysyvästi syrjäytyneiden ihmisten ryhmää, jonka keskuudessa esimerkiksi henkirikosten määrä on moninkertainen muuhun väestöön verrattuna. (Kaukonen 2013.) Nuorisotyöttömyys ja yhteiskunnan tukiverkostojen yleinen rapauttaminen yhdistettynä kriminaalipolitiikan kiristämiseen ovat vaarallinen yhdistelmä erityisesti heikoimmassa asemassa oleville nuorille. Tästä näkökulmasta esimerkiksi sakkojen muuntaminen vankeudeksi on täysin epätarkoituksenmukaista. Siksi pidämme hyvänä sitä, että hallitus ilmoitti lokakuussa 2015 luopuvansa aikeistaan lisätä poliisilta saatavien sakkojen muuntamista vankeudeksi. Kuitenkin rikesakkoja korotettiin jo syyskuussa ja päiväsakkojen korotukset ovat yhä suunnitteilla. Olisi syytä tarkkaan miettiä, miten niiden korottaminen vaikuttaa erityisesti vähävaraisten nuorten mahdollisuuksiin rakentaa itselleen mielekästä tulevaisuutta aikuisuuden kynnyksellä.
Sakkojen maksaminen ei ylipäätään vaikuta tarkoituksenmukaiselta seuraamukselta nuorille, joilla ei välttämättä ole omia tuloja. Sakkorangaistus ei myöskään edistä vastuun ottamista tehdystä rikoksesta, varsinkin jos sakot tulevat vanhempien maksettavaksi. Sen sijaan nuorten kanssa on jo nyt mahdollista sopia esimerkiksi sovittelussa vahinkojen korvaamisesta työhyvityksellä tai jollain muulla konkreettisella tavalla, joka ei edellytä rahallista korvausta.
Ulossulkevan kriminaalipolitiikan uusi tuleminen?
Hallitus ilmoittaa kiinnittävänsä entistä enemmän huomiota vankien vaarallisuuteen, erityisesti vapauttamista harkittaessa. Tämä suunnitelma perustuu joidenkin vankien tuottamaan aitoon uhkaan. Silti hallitusohjelmatasoiseksi tavoitteeksi muotoiltuina sillä on suuri painoarvo – varsinkin kun kriminaalipoliittisia toimenpiteitä ei kuvata ohjelmassa kattavasti. Edesmennyt kriminologi Jock Young (1999) on kirjoittanut siitä, miten angloamerikkalainen kriminaalipolitiikka vahvistaa ulossulkevaa yhteiskuntaa, jossa osa väestöstä halutaan sulkea normaaliväestön ulkopuolelle, leimata uhkaavaksi ja kontrollin keinoin hallinnoitavaksi ylijäämäväestöksi. Välttyäksemme tällaiselta tulevaisuudelta on tärkeää pitää mielessä, että valtaosa vapautuvista vangeista tarvitsee kontrollin sijasta tukea voidakseen jatkaa normaalia elämää sovitettuaan rikoksensa virallisesti. Pidämme tärkeänä, että vankila-aikana tuettaisiin suhteiden säilyttämistä vankilan ulkopuolelle ja vankien mahdollisuuksia integroitua takaisin yhteiskuntaan. Tämä on erityisen tärkeää nuorten vankien
näkökulmasta, jotta he voisivat löytää itselleen mielekkään tulevaisuuden vankilan ulkopuolella ja yhteiskunnan legitiimeinä jäseninä.
Lähteet
Anttila, Inkeri (2011) Tutkimus kriminaalipolitiikan perustana. Haaste 4/2011.
Jerre, Kristina & Tham, Henrik (2010) Svenskarnas syn på straff. Kriminologiska institutionens rapportserie 2010:1. Stockholms universitet.
Kainulainen, Heini (2004) Raiskattu? Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen julkaisuja 212 & Tilastokeskus. Oikeus 2004:16.
Kainulainen, Heini & Honkatukia, Päivi & Niemi, Jóhanna (2014) Uhria ei pidä kaapata kriminaalipolitiikan koventamisen välineeksi. Haaste 1/2014.
Kaukonen, Olavi (2013) 1990-luvun lama, rikollisuus ja vaikutukset rangaistuksiin. Haaste 3/2013.
Lahti, Raimo (2000) Towards a Rational and Humane Criminal Policy ± Trends in Scandinavian Penal Thinking. Journal of Scandinavian Studies in Criminology & Crime Prevention. 1/2000, 141–155.
Lappi-Seppälä, Tapio (2000) The Fall of the Finnish Prison Population. Journal of Scandinavian Studies in Criminology & Crime Prevention. 1/2000, 27–40.
Lappi-Seppälä, Tapio (2012) Rikosten seuraamukset. WSOY.
Lappi-Seppälä, Tapio (2013) Kriminaalipolitiikan muutostrendejä. Teoksessa: Raimo Lahti (toim.) Rikosoikeuden muutos 1960-luvulta 2010-luvulle. Pekka Koskisen (1943–2011) muistojulkaisu. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan julkaisut, Helsingin yliopisto. 17–52.
Tyler, Tom R. (1990) Why People Obey the Law. New Haven & London: Yale University Press.
Young, Jock (1999) Exclusive Society. London: Sage.
Kirjoittajat
Helena Huhta
VTM, väitöskirjatutkija
Helsingin yliopisto, sosiaalitieteiden laitos & Nuorisotutkimusverkosto
Tutkimusteemoja: vankilakulttuuri, instituutioetnografia, etniset suhteet ja maskuliinisuus
Päivi Honkatukia
ma. professori (nuorisotutkimus)
Tampereen yliopisto, Yhteiskunta- ja kulttuuritieteiden yksikkö
Tutkimusteemoja: nuoret ja väkivalta, rikollisuus sekä sosiaalinen kontrolli, rikosten uhrien asema, nuorten ja rikosoikeusjärjestelmän kohtaamiset.
