Hyppää sisältöön

Nuorisotutkimuksen opinnäytetyökilpailun voittajatöissä tarkastellaan sisarusväkivaltaa perhesuhteissa sekä nuorten näkemyksiä tilasta ja turvallisuudesta

Kuvassa palkituista Rosa Autio (vas.) ja Annaliina Pahkala (oik.). Ariela Tuikkanen ei päässyt osallistumaan tilaisuuteen.

Nuorisotutkimusseura on jälleen palkinnut parhaat nuorisotutkimukselliset opinnäytetyöt. Palkinnot jaettiin Nuorisotutkimusseuran syyskokouksen yhteydessä Helsingissä 10.12.2024. Kilpailuun osallistui tänä vuonna pro gradu -sarjassa 13 opinnäytetyötä ja YAMK-sarjassa kahdeksan opinnäytetyötä.

Kilpailutöiden aiheiden kirjo oli jälleen laaja. Kilpailuun lähetetyissä töissä käsiteltiin muun muassa Tiktokia ja populismin vetoavuutta, musiikin merkitystä nuorten arjessa, opiskelijoiden kokemuksia koronakriisistä, kohdennettua nuorisotyötä, nuorisovaltuustotoimintaa, nuorten tunnetaitoja, kestävää kuluttamista ja oppivelvollisuutta. Useammassa työssä käsiteltiin nuorten palvelukokemuksia ja palvelutarpeita eri näkökulmista, esimerkiksi LGBTQ+-nuorten kokemuksia sekä tyttöjen kokemuksia chat-palveluista. Palvelujen lisäksi opinnäytetöissä näkyi vahvasti teemana myös nuorten mielenterveys.

Palkinnot Ariela Tuikkaselle (Tampereen yliopisto) ja Rosa Autiolle (Humak)

Pro gradu -sarjassa voittajaksi valittiin Ariela Tuikkasen (Tampereen yliopisto) nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen tieteenalaan kuuluva opinnäyte Sisarusväkivalta perhesuhteissa: Naisten kertomuksia kokemastaan sisarusväkivallasta. Opinnäytekilpailun arviointiraati piti Tuikkasen työtä onnistuneena kokonaisuutena, joka käsittelee tärkeää, arvokasta ja tutkimuskentällä harvinaistakin aihetta. Aikuisten naisten puhelinhaastatteluja Tuikkanen lähestyy narratiivisin keinoin. Tarinamuodossa raportoidut informanttien kokemukset kuvataan empaattisesti ja kunnioittavasti, mikä raadin mukaan lisää työn vaikuttavuutta ja merkityksellisyyttä. Raati kiitteli tutkimusta sen perhetutkimuksesta ammentavasta ansiokkaasta teoreettisesta tarkastelusta. Tutkielma tuo merkittävällä tavalla esiin sisaruuden ja perheen moninaiset suhteet, kuvastaen samalla elämänvaiheiden ja kaikkien sosiaalisten suhteiden vaikutusta yksilön kasvuun ja kehitykseen.

Yamk- sarjassa voittajaksi valittiin Rosa Aution (Humanistinen ammattikorkeakoulu) yhteisöpedagogin koulutukseen kuuluva opinnäyte Kohti uutta nuorisotaloa – Tilan ja turvallisuuden kokemus nuoren näkökulmasta osallistuvan kaupunkisuunnittelun keinoin. Opinnäytteen lähtökohtana on nuorten osallisuuden vahvistaminen kaupunkitilan suunnitteluprosessissa. Monialaista opinnäytettä kehystävät nuorisotyö, kaupunkisuunnittelu ja luovuus. Autio tekee toimintatutkimusta hyödyntäen samalla myös etnografista otetta ymmärtääkseen nuorten osallisuutta ja heidän maailmaansa. Arviointiraati kiitteli Aution kehittämistyötä mielenkiintoisesta ja oivaltavasta pohdinnasta, josta välittyi vilpitön ja aito halu tavoittaa nuorten kokemusmaailmaa. Erityisen ansiokkaana raati piti sitä, että Autio on antanut nuorten äänelle ja kokemuksille työssään paljon tilaa.

Pro gradu -sarjassa jaettiin myös kunniamaininta

Kunniamaininnan sai Annaliina Pahkalan (Helsingin yliopisto) alue- ja kulttuurintutkimuksen alaan sijoittuva opinnäyte Who Cares (for the Planet)? Experiences of Girlhood and Agency in Youth Climate Activism. Pahkalan työn keskeisenä teemana ovat tyttöjen kokemukset ja toimijuus nuorten ilmastoaktivismissa. Opinnäytetyön ansioksi arviointiraati näki tutkijan kyvyn rakentaa luova tutkimustehtävä maailman ajankohtaisista tapahtumista sekä intersektionaalisen lähestymistavan, jossa sukupuolen ja iän lisäksi huomioidaan myös tarkasteltavien toimijoiden etnisyyttä ja sosioekonomista taustaa. Opinnäytetyön teksti on sujuvaa ja miellyttävää lukea, kokonaisuus on ehyt ja huolellisesti toteutettu.

Opinnäytetyökilpailulla halutaan lisätä nuorisotutkimuksen tunnettuutta oppialana

Nuorisotutkimusseura on palkinnut parhaat nuorisotutkimukselliset pro gradu -tutkielmat vuodesta 2001 lähtien. Vuodesta 2014 alkaen kilpailussa on palkittu myös AMK-töitä. AMK-sarjassa kilpailu käydään vuorovuosittain perustutkintojen ja ylempien AMK-tutkintojen kesken. Tänä vuonna vuorossa olivat YAMK-opinnäytteet.

Palkitut työt

Voittajat:

Sisarusväkivalta perhesuhteissa: Naisten kertomuksia kokemastaan sisarusväkivallasta
Ariela Tuikkanen (Tampereen yliopisto, nuorisotyö ja nuorisotutkimus)

Kohti uutta nuorisotaloa – Tilan ja turvallisuuden kokemus nuoren näkökulmasta osallistuvan kaupunkisuunnittelun keinoin
Rosa Autio (HUMAK, YAMK, yhteisöpedagogi)

Kunniamaininta:

Who Cares (for the Planet)? Experiences of Girlhood and Agency in Youth Climate Activism
Annaliina Pahkala (Helsingin yliopisto, alue- ja kulttuurintutkimus)

Jenni Lahtinen

VTM
Väitöskirjatutkija, Nuorisotutkimusseuran hallituksen sihteeri (2024)
+358 50 3407361
jenni.lahtinen@uef.fi

Tutkijan profiili

Jaa somessa: