Hyppää sisältöön

Sukupuoli nuorisotutkimuksessa -verkosto kutsuu sukupuolesta ja nuorisotutkimuksesta kiinnostuneita mukaan toimintaan

Teetkö tyttö- tai poikatutkimusta tai liittyykö nuorisotutkimuksellinen tutkimustyösi sukupuoleen? Sukupuoli nuorisotutkimuksessa -verkosto on vuonna 2024 käynnistetty yhteistyö jo pidempään toimineiden tyttö- ja poikatutkimuksen verkostojen kanssa. Sukupuoli nuorisotutkimuksessa -verkostona toteutetaan keväällä 2025 kaksi avointa tilaisuutta: Avoin tutkijatapaaminen verkossa 13.2.2025 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) sekä Gender, Solidarity, and Inclusion in Youth Studies Symposium Turussa 6.–7.5.2025.

Aikanaan hyvin aktiivinen Tyttötutkimusverkosto (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) on yksi Nuorisotutkimusseuran yhteydessä toimivista nuorisotutkimusta edistävistä itsenäisistä alaverkostoista, jonka työnä on julkaistu useita antologioita ja järjestetty lukuisia tapahtumia. Viime vuosina verkosto on viettänyt hiljaiseloa, mutta nyt toimintaa käynnistellään uudelleen uusien aktiivisten toimijoiden ja tekijöiden myötä. Vuonna 2006 perustetun verkoston tavoitteena on koota yhteen eri alojen feministisesti suuntautuneita tyttötutkijoita sekä muita tyttötutkimuksesta kiinnostuneita toimijoita, kartoittaa ja seurata suomalaista tyttötutkimusta, edistää tyttötutkimuksellista opetusta ja tietämystä sekä tehdä näkyväksi tyttötutkimuksen merkitystä sekä yliopistoissa että niiden ulkopuolella. Verkosto tekee yhteistyötä pohjoismaisen tyttötutkimusverkoston FlickForsk!:n kanssa.

Poikatutkijat ovat myös toimineet verkostomaisesti aiemmin ja tuloksena on syntynyt muun muassa vuonna 2018 ilmestynyt kokoelmateos Poikatutkimus (toim. Antti Kivijärvi, Tuija Huuki ja Harry Lunabba).

Mukaan verkoston toimintaan?

Sukupuoli nuorisotutkimuksessa -verkosto kerää nuoruudesta ja sukupuolesta kiinnostuneita eri vaiheessa olevia tutkijoita yhteisen (etä)pöydän ääreen. Toimintamuotoja voivat olla esimerkiksi tutkijaseminaarit, webinaarit, avoimet tutkijatapaamiset, yhteisartikkelit tai muu verkoston jäsenten ideoima toiminta.

Oletko kiinnostunut lähtemään mukaan verkoston toimintaan suunnittelemaan ja toteuttamaan tapahtumia?

Ota yhteyttä verkoston puheenjohtajaan Aino Tormulaiseen aino.tormulainen(at)humak.fi.

Jaa somessa: