Hyppää sisältöön

Tubettaja on fanille parhaimmillaan kuin virtuaalinen ystävä

18-vuotias TikTok-tähti Jennifer Käld poistumassa fanitapaamisestaan vuoden 2019 Tubeconissa. Käldillä on TikTokissa yli neljä miljoonaa seuraajaa ja hän kutsuu seuraajiaan perheekseen. (Kuva: Hanna Reinikainen.)

Tubettajat ovat nykynuorison ahkerimmin seuraamia idoleita. Suosituimpien YouTube-tähtien kanavat keräävät valtavia seuraajamääriä, joiden tavoittaminen on alkanut kiinnostaa enenevissä määrin myös kaupallisia toimijoita ja voittoa tavoittelemattomia järjestöjä. Tubekulttuuriin vihkiytymättömän silmiin ilmiön laajuus saattaa vaikuttaa hämmentävältä. Miksi nuoret haluavat katsoa kymmenien minuuttien mittaisia videoita, joissa joku kertoo ruokavaliostaan, viimeisimmistä ostoksistaan tai vaikkapa menneen viikon askareistaan? Muun muassa tähän kysymykseen haetaan vastausta Fanikulttuuri.Nyt –kirjoitussarjan uusimmassa julkaisussa, jossa tutkija Hanna Reinikainen pureutuu tubettajien ympärille muodostuneen fani-ilmiön kiinnostavaan maailmaan. Muistathan tutustua myös sarjan aiempiin kirjoituksiin!

Kuin virtuaalinen ystävä – YouTube-tähtien fanittamisen ytimessä on kokemus läheisestä yhteydestä tubettajan kanssa

Hanna Reinikainen

22.10.2020

Lisätiedot

Janne Poikolainen

Kirjoitussarjan toimittaja

janne.poikolainen@nuorisotutkimus.fi

Fanikulttuuri. Nyt -sarjan kotisivu

Näkökulma-kirjoitussarja

Nuorisotutkimusverkosto tuottaa monitieteistä tutkimusta ja vaikuttaa tutkimuksillaan yhteiskuntapolitiikkaan sekä nuorten parissa tehtävän työn kehittämiseen. Näkökulma-kirjoitussarja avaa Nuorisotutkimusverkostossa tehtävän tutkimuksen tuloksia yhteiskunnallisiksi puheenvuoroiksi ja kannanotoiksi. Näkökulmat sisältävät paitsi uutta tietoa nuorista, myös politikkaan ja käytännön toimintaan suunnattuja ehdotuksia. Ne tarjoavat tutkimustietoa yhteiskunnallisen keskustelun tueksi ja paremman maailman rakentamiseksi.

Kaikki ilmestyneet Näkökulmat ovat luettavissa Näkökulma-sivulla.

Jaa somessa: