Hyppää sisältöön

Hiphopin ensiaskeleet Suomessa -muistitietokeräys 1980–2000

Hiphop-muistitietokeräys on Nuorisotutkimusseuran ja sen yhteydessä toimivan Hiphop Suomessa -tutkimusverkoston, Musiikkiarkiston ja Karri ”Paleface” Miettisen yhteishanke. Hankkeen avulla halutaan taltioida muistoja ja kokemuksia merkittävästä kulttuurisesta ilmiöstä. Hiphop-muistitietokeräyksessä kerätään muisteluita ja kokemuksia hiphop-kulttuurista ja rap-musiikista Suomessa. Erityisen kiinnostuksen kohteena ovat muistot noin vuosilta 1980–2000.

Lisäksi tutkija Elina Westinen on omassa Suomen Akatemian hankkeessaan kiinnostunut erityisesti rodun ja etnisyyden merkityksestä hiphop-kulttuurissa ja rap-musiikissa – Miten alun perin afroamerikkalaisten ja muiden etnisten vähemmistöjen parissa syntynyt kulttuuri ja musiikkilaji juurtui pääosin valkoiseen Suomeen?

Keruun päätyttyä aineisto siirretään Musiikkiarkistoon, jossa se aukeaa avoimeen käyttöön vuonna 2028. Musiikkiarkisto voi myös julkaista aineiston avoimesti verkossa (aineistosta on poistettu tunnisteet ja muistelijan tunnistamisen mahdollistava sisältö).

Keräys on auki 31.12.2024 saakka.

Lisätietoja

Talous- ja sosiaalihistorian dosentti Mikko Salasuo
mikko.salasuo@helsinki.fi

Akatemiatutkija Elina Westinen
elina.westinen@nuorisotutkimus.fi

Henkilötietojen käsittely

Lisätietoja henkilötietojen käsittelystä muistitietokeräyksessä saat tietosuojaselosteesta.

Aloitusvuosi:
2024
Lopetusvuosi:
2024

Hankkeen tutkijat