Hyppää sisältöön

Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen – PROMEQ

Konsortiohanke Osallistava terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen oli osa Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa ohjelmaa Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat. Hankkeen tavoitteena oli kehittää näyttöön perustuvia, eri kohderyhmiä puhuttelevia ja kustannusvaikuttavia menetelmiä terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. 

Tutkimus kohdistui neljään erityistä tukea tarvitsevaan ryhmään eli koulutuksen ja opintojen ulkopuolella oleviin nuoriin aikuisiin, työmarkkinatuen varassa oleviin, aikuisiin pakolaisiin joilla on oleskelulupa, sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen monikäyttäjiin.  Kehitettävät mallit perustuivat kokonaisvaltaisen, mahdollistavan ja osallistavan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen konseptiin. Hanke tuotti uutta tietoa terveys- ja hyvinvointierojen yksilöllisistä ja yhteiskunnallisista tekijöistä ja keskinäismekanismeista, sekä kehitti politiikkasuosituksia ja strategioita terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. PROMEQ -konsortion johtajana toimi Professori Marja Vaarama Itä-Suomen yliopistosta ja konsortioon kuuluivat Itä-Suomen yliopiston lisäksi Lapin yliopisto, Jyväskylä yliopisto, Tampereen yliopisto, Etla ja Nuorisotutkimusseura.

Nuorisotutkimusverkoston erikoistutkija, dosentti Sanna Aaltonen johti nuoriin aikuisiin keskittyvää osahanketta, jossa yhteistyökumppaneina ovat Jyväskylän, Kouvolan ja Vantaan nuorisotoimet. Hankkeen tutkijana toimi YTT Antti Kivijärvi. Osahankkeessa tarkasteltiin nuorten palvelupolkuja sekä sosiaalisen median mahdollisuuksia nuorten hyvinvoinnin tukemisessa. 

Hankkeen julkaisut:

Aloitusvuosi:
2016
Lopetusvuosi:
2019