Hyppää sisältöön

Nuorten ryhmät: vapaa-aika kaupunkitilassa, kontrolli ja rikollisuus (Y-GANG)

Viisi hymyilevää henkilöä kuvassa:neljä naisoletettua ja yksi miesoletettu.
Kuvassa vasemmalta oikealle Elsa Saarikkomäki, Malin Fransberg, Helena Huhta, Antti Kivijärvi ja Sofia Laine. Kuvasta puuttuu Markus Kaakinen.

Tutkimuksessa tarkastellaan nuorten ryhmiä ja ryhmissä tapahtuvaa rikollisuutta kaupunkitilassa sekä ryhmiin kohdistuvaa kontrollia. Etnografian sekä kysely- ja rekisteriaineistojen yhteisanalyysin lisäksi konsortiohankkeessa asetetaan nuorisotutkimus ja kriminologia aktiiviseen vuoropuheluun uudella tavalla. Tutkimalla nuorten ryhmäsuhteita monitieteisesti ja eri menetelmiä hyödyntäen pääsemme käsiksi siihen, miten vapaa-ajan mahdollisuudet, nuorisokulttuuriset ja ryhmäsuhteisiin liittyvät tekijät sekä kontrolli yhtäältä ehkäisevät ja toisaalta työntävät kohti rikollisuutta.

Tutkimuksen tavoitteena on osallistua ajankohtaiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun nuorisoryhmien vapaa-ajasta, nuorisorikollisuudesta ja katujengeistä, sekä näiden välisistä suhteista. Tuottamalla uutta tietoa nuorten näkemyksistä ja kokemuksista luomme moninaisempaa ymmärrystä ilmiöstä ja uusia käsitteitä ilmiön tarkasteluun.

Rahoitus ja toteuttajat

Suomen Akatemian rahoittamassa konsortiossa ovat mukana Nuorisotutkimusseura, Turun yliopisto sekä Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti. Konsortiohanketta johtaa Sofia Laine (Nuorisotutkimusseura) ja sen osahankkeita johtavat Elsa Saarikkomäki (Turun yliopisto) ja Markus Kaakinen (Helsingin yliopisto). Tutkijoina konsortiossa toimivat Antti Kivijärvi, Helena Huhta ja Malin Fransberg. Hankkeen myöhemmissä vaiheissa siihen kiinnittyy useita väitöskirjatutkijoita ja post doc -tutkijoita.

Ajankohtaista

Tervetuloa Nuorisotutkimusseuran ja Suomen Kriminologisen yhdistyksen yhteisseminaariin 1.10.2026

Seminaarissa tarkastellaan nuorten ryhmämuotoista rikollisuutta, väkivaltaa, jengejä ja rikollisia verkostoja nuorisotutkimuksen ja kriminologian näkökulmista. Ohjelmassa on kansainväliset keynote-luennot professori Thomas Friis Søgaardilta (Aarhus University) ja erikoistutkija Antti Kivijärveltä sekä ajankohtaisia tutkimusesityksiä suomalaisilta tutkijoilta. Seminaari järjestetään englanniksi Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki) torstaina 1.10.2026 klo 12.30–16.00. Tapahtuma on maksuton. Seminaari linkittyy Suomen Akatemian rahoittamaan Y-GANG konsortiohankkeeseen. Lisätietoja ohjelmasta ja puhujista sekä ilmoittautuminen: Seminaarin tapahtumasivu.

Hankeuutinen: Uudessa tutkimushankkeessa tarkastellaan nuorten ryhmissä tapahtuvaa rikollisuutta ja nuorten ryhmiin kohdistuvaa kontrollia, (7.10.2025)

Henkilötietojen käsittely

Lue lisää henkilötietojen käsittelystä tietosuojaselosteesta.

Aloitusvuosi:
2025
Lopetusvuosi:
2029

Hankkeen johtaja

Sofia Laine

VTT, dos.
Tutkimusprofessori
044 416 5374
sofia.laine@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili

Hankkeen tutkijat

Antti Kivijärvi

YTT
Erikoistutkija
040 062 4689
antti.kivijarvi@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili

Elsa Saarikkomäki

Dosentti, yliopistonlehtori
Konsortion osahankejohtaja
elsa.saarikkomaki@utu.fi

Tutkijan profiili

Helena Huhta

VTT
Tutkijatohtori, vieraileva tutkija
040 766 6890
helena.huhta@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili

Malin Fransberg

YTT
Tutkijatohtori
malin.fransberg@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili

Markus Kaakinen

Apulaisprofessori
Konsortion osahankejohtaja
markus.kaakinen@helsinki.fi

Tutkijan profiili

Ville Piirainen

OTM
Tutkimusavustaja
ville.piirainen@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili