Hyppää sisältöön

Arviointitutkimus ja nuoriso 2.0

Nykypäivänä tutkimukselta toivotaan yhä enemmän tukea ja ohjausta käytännön toimintojen kehittämiseen. Hanke- ja projektimaailma vaatii indikaattoreita, erilaisia mittareita, mutta myös toiminnan laadun arviointia. Viime vuosina etnografia onkin vahvistunut lomakepalautteiden ja haastattelujen rinnalla kehittämistiedon tuottajana (ks. mm. Haanpää ym. 2014). Etnografian suosion kasvu perustuu esimerkiksi etnografisen tiedon mahdollisuuksiin ymmärtää toimintaympäristöjä kokonaisvaltaisemmin elettyinä ja fyysisinä tiloina (mt., 290). Sen avulla voidaan ymmärtää erilaisten hankkeiden ja toimintojen kulttuureja sekä kehitysprosesseja. Etnografinen arviointitutkimus on kiinnostunut eri toimijoiden kokemuksista, sosiaalisista verkostoista ja toimijoiden rooleista sekä yhteisöllisyyden kehityksestä.

Nuorisotutkimusverkosto julkaisi vuonna 1999 teoksen Arviointitutkimus ja nuoriso (Paakkunainen toim.). Vuonna 2003 julkaistiin Merja Kylmäkosken Arviointitutkimus osana nuorisotutkimuksen työkenttää. Tämän jälkeen Nuorisotutkimusverkostossa on toteutettu kymmenittäin erilaisia arviointitutkimushankkeita. Laajemman perspektiivin kirjoituksia arviointitutkimuksesta ei ole verkoston julkaisusarjassa juuri vuosituhannen vaihteen jälkeen ilmestynyt. Tämän kirjoitussarjan nimellä halutaankin korostaa sitä, että Nuorisotutkimusverkostossa on jo kolmella vuosikymmenellä pohdittu kyseistä teemaa. Toisaalta ”2.0” viittaa verkon ja digitaalisuuden aikakauteen. Jo kirjoitussarjan julkaisufoorumi, verkkokanava, kertoo itsessään tämän päivän tutkimuksen teon digitaalisista ulottuvuuksista ja mahdollisuuksista.

Mikä arviointitutkimus?

Soveltavaa tutkimusta, jossa arvioidaan toiminnan ansiot ja heikkoudet suhteessa toisiin toimintavaihtoehtoihin ja vastaaviin projekteihin sekä projektin merkitystä kyseisessä kontekstissa.

Arviointitutkimus on systemaattinen yhteiskuntatieteellisten tutkimusprosessien sovellus sosiaalisten interventio-ohjelmien käsitteellistämisen, suunnittelun, toteutuksen ja hyödyllisyyden arvioimiseksi.

Arviointitutkimus ja nuoriso 2.0 on moniääninen kirjoitussarja, jossa sekä tutkijat että nuorten parissa työskentelevät analysoivat arviointitutkimuksen erilaisia ulottuvuuksia ja tapauksia. Se on osa laajempaa Nuorisotutkimusverkostossa tehtävän tutkimuksen tuloksia yhteiskunnallisiksi puheenvuoroiksi avaavaa Näkökulma-tekstien sarjaa. 

Kirjoitussarjaan syntymistä inspiroi Nuorisotutkimusverkoston arviointitutkimuksissa työskentelevien tutkijoiden seminaarissa vuonna 2019 syntynyt tietoisuus siitä, että nuorten parissa tehtävissä arviointitutkimushankkeissa on paljon yhteistä, mutta kaikissa hankkeissa on myös omia erityispiirteitään. Noora Hästbackan arviointitutkimukset K-0 hankkeeseen, Jenni Lahtisen (os. Moision) tutkimus lastenkotilapsien retkistä, Karla Malmin tutkimukset raidenuorisotyöstä ja monialaisesta ja moniammatillisesta verkosto- ja ammattiyhteistyöstä, Kai Mathiaksen tutkimus sosiaalisesta sirkuksesta sekä Sofia Laineen ja Maaria Hartmanin tutkimus Taidetestaajat-hankkeesta olivat käynnissä Nuorisotutkimusverkostossa lähes yhtäaikaisesti. Nuorisotutkimusverkoston arviointitutkimusseminaari tuki osaltaan tutkijantyötä sekä akateemisesti että käytännöllisesti, kuten työn rajaamisessa ja roolien selkeyttämisessä arviointitutkimukselle tyypillisen moniroolisen työn kentillä.

Toinen kimmoke kirjoitussarjalle oli Helsingin kaupungin kolmivuotinen rahoitus (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), joka myönnettiin Arja Tiili Dance Companyn (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) toteuttamalle Break the Fight!® Mahdollisuus kuulua #BTFitahelsinki -hankkeelle. Break the Fight! -hankkeeseen on upotettu arviointitutkimusta ja kehittämistyötä koko hankekaudelle (2018-2021). Tutkimushankkeen vastaava tutkija Sofia Laine ja tutkija Susanna Jurvanen ovat työskennelleet myös edellisessä Break the Fight! valtakunnallinen kiertuetuki- ja mallinnus -hankkeessa kauden 2017–2018. Tutkimusosuudesta julkaistiin verkkojulkaisu marraskuussa 2018. Uudessa, Itä-Helsingin nuorisotiloille, kauppakeskukseen ja kouluihin kiinnittyvässä hankkeessa päätettiin julkaista osatutkimuksia Näkökulma-tekstien muodossa: napakat puheenvuorot ja analyysit verkkojulkaisuina ilmestyvät nopeammin ja ovat kentän toimijoille helpommin luettavissa kuin kirja.

Kirjoitussarjan päätös

Nuorisotutkimusverkoston tutkijoiden lisäksi kirjoitussarjassa on kuultu myös muiden arviointitutkimusta nuorten parissa tekevien tutkijoiden analyysejä sekä arvioinnin ja kehittämisen alla olevien hankkeiden sekä sidosryhmien toimijoita. Sarjan tavoitteena on ollut herättää keskustelua siitä, millaista arviointitutkimusta ajassamme tarvitaan, millaista tietoa kerätään ja analysoidaan, millaisin metodologisin ottein, miksi ja mitä tarkoituksia varten. Tavoitteena on myös ollut, että kirjoitussarjan tekstit olisivat ajankohtaisia ja inspiroivia niin muille arviointitutkimusta nuorten parissa tekeville kuin nuorisoalan ja nuorisopolitiikan ammattilaisille.

Kirjoitussarjan viimeiset tekstit ilmestyivät joulukuussa 2021. Kiitokset kaikille sarjan kirjoittajille ja lukijoille!

Sarjan tunnuskuva: Susanna Jurvanen.

Kirjoitussarjassa julkaistut Näkökulmat

Jokaiselle nuorelle harrastus, mielekästä tekemistä ja kaveri (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Näkökulma 83, ilm. 17.12.2021
Kirjoittaja: Sofia Laine

Kohinaa esitysareenalla: Nuorten kulttuurisen osallisuuden vahvistaminen taidekasvatuksellisin keinoin (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Näkökulma 82, ilm. 17.12.2021
Kirjoittaja: Susanna Jurvanen

Nuorisotutkimuksen ja -toimialan välinen vuoropuhelu kehittämishankkeissa: yllätyksiä, yhteentörmäyksiä ja yhteistyötä
Näkökulma 74, 16.4.2021
Kirjoittajat: Karla Malm, Jenni Lahtinen & Noora Hästbacka

Tiimietnografiaa nuorten kokemuksista harrastushankkeessa. Polyfoninen eetos nuorten osallisuuden tutkimuksessa koronan aikakaudella
Näkökulma 73, 16.4.2021
Kirjoittajat: Sofia Laine, Susanna Jurvanen, Emilia Hiltunen, Lotta Leiwo, Tommi Leppänen, Katariina Leppänen, Iina Marttila, Visa Ollikainen, Ritva Pohti, Henrik Seppänen, Mari Stolt, Timo Suojanen & Henriikka Tilli

Ohjaamoja tutkimassa – kokemuksia nuorten palvelujen arvioinnista
Näkökulma 72, 16.4.2021
Kirjoittaja: Mirja Määttä

Hip hop -taideohjaajien kokemuksia ja tulkintoja nuorten kohtaamisista kouluilla ja nuorisotaloilla (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Näkökulma 63: 16.11.2020
Kirjoittaja: Reetta Kandolin

Arviointitutkimus välineenä ihmisoikeuslähtöisen nuorisotyön ja nuorille suunnatun yleisötyön kehittämisessä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Näkökulma 62, 16.11.2020
Kirjoittaja: Emmi Pennanen

Hip hop -perinteen pedagogisia sovelluksia nuorten taidetyöpajoissa kouluilla ja nuorisotiloilla (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Näkökulma 58, 12.6.2020
Kirjoittaja: Susanna Jurvanen

Kiusaamisen vastustamisesta nuorten osallisuuden tukemiseen. Sosiaalisen osallisuuden vahvistamishankkeita tutkimassa peruskouluissa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Näkökulma 57, 12.6.2020
Kirjoittajat: Veronica Hellström, Susanna Jurvanen ja Sofia Laine

Liikkeellä tunteella – Keho ja tunteet osallistuvassa etnografisessa havainnoinnissa nuorisotalojen taidetyöpajoissa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Näkökulma 51, 3.10.2019
Kirjoittaja: Riikka Hynninen

Kun hiphop-nuorisotila jalkautui kauppakeskukseen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Näkökulma 50, 3.10.2019
Kirjoittaja: Susanna Jurvanen

Arviointitutkimus tiedeaktivismina ja kansalaistoimintana (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Näkökulma 49, 3.10.2019
Kirjoittaja: Sofia Laine

Johdantotekstin lähteet

Haanpää, Minni & Hakkarainen, Maria & Garcá-Rosell, José-Carlos (2014) Etnografia kehittämisen välineenä. Teoksessa: Pilvi Hämeenaho & Eerika Koskinen-Koivisto (toim.) Moniulotteinen etnografia. Helsinki: Ethnos ry, 287–307.

Break the Fight® on tavaramerkkirekisteröity kulttuuripalvelukonsepti vuodesta 2014.

Sofia Laine

VTT, dos.
Tutkimusprofessori
044 416 5374
sofia.laine@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili


Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla nuorisotutkimuksen ajankohtaisista asioista. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.