Hyppää sisältöön

Tarjoa julkaisuasi meille

Nuorisotutkimusseuran julkaisusarja on erinomainen julkaisukanava tieteenalan julkaisuille.

Tuotamme tieteellisesti korkeatasoisia, yhteiskunnallisesti puhuttelevia sekä uutta tietoa ja näkökulmia tuovia julkaisuja yhteiskunnan eri kentille. Nuorisotutkimusseura julkaisee tieteellisiä julkaisuja ja julkaisutoimintamme lähtökohdat noudattelevat Nuorisotutkimusseuran perusajatusta edistää laajasti nuorisotutkimusta Suomessa. Keskeisiä teemoja ovat esimerkiksi nuoret ja nuorten elinolot, nuorisokulttuurit ja elämänkulku, siirtymät ja työ sekä osallisuus ja nuorisotyö. Jos tutkimuksesi käsittelee näitä aiheita, Nuorisotutkimusseuran julkaisusarja on erinomainen julkaisukanava.

Nuorisotutkimusseura kannustaa kirjoittajia ja toimittajia sisällyttämään teoksiin tieteellisen sisällön lisäksi myös muita sisältöjä, kuten kommentteja, näkökulmatekstejä, puheenvuoroja tai taiteellista sisältöä. Näitä voi kirjoittaa sekä tutkijat että muut kirjoittajat, kuten nuoret. Tarjottujen käsikirjoitusten pääpaino tulee kuitenkin olla tieteellisessä tutkimuksessa.

Nuorisotutkimusseuran julkaisusarjalla on kaksi alasarjaa: Vertaisarvioidut julkaisut ja Tutkimusraportit ja selvitykset. Pääasiallinen julkaisukielemme on suomi, mutta julkaisemme myös ruotsin ja englannin kielellä. Nuorisotutkimusseuralla ei ole julkaisuihin liittyviä maksuja.

Sarjan päätoimittajat

Lotta Haikkola, dosentti, akatemiatutkija lotta.haikkola@nuorisotutkimus.fi
Tomi Kiilakoski, dosentti, vastaava tutkija tomi.kiilakoski@nuorisotutkimus.fi

Tarjoa käsikirjoitusta Nuorisotutkimusseuran julkaisusarjaan

Julkaisuehdotus ja käsikirjoituksen tarjoaminen

Jos harkitset julkaisemista Tutkimus-sarjassa, huomioi, että arviointiprosessi etenee kolmessa vaiheessa. Ennen käsikirjoituksen tarjoamista ole yhteydessä Nuorisotutkimusseuraan lähettämällä sähköpostia sarjan päätoimittajille. Ennakkotiedusteluun tulee liittää lyhyt (1–2 sivun) saatekirje, jossa kerrotaan suunnitellun teoksen tiedot:  

  • Keskeinen sisältö, uutuusarvo, käyttötarkoitus, arvioitu laajuus sivumääräisesti ja ensisijainen kohdeyleisö
  • Teoksen työnimi, tekijä(t) ja alustava sisällysluettelo
  • Kirjoittajan/kirjoittajien tai kokoomateoksen osalta toimittajien lyhyt esittely (nimi, tieteenala, työ tai affiliaatio, tutkimusprofiili)
  • Alustava aikataulu
  • Yhteystiedot

Päätoimittajat käsittelevät ehdotukset ja antavat palautetta esimerkiksi näkökulmista, teemoista tai kirjoittajaprofiilista.

Toisessa vaiheessa täydennetyn ehdotuksen arvioi Nuorisotutkimusseuran julkaisutoimikunta, joka käsittelee ehdotuksia joustavalla aikataululla. Julkaisutoimikunta päättää ehdotuksen ottamisesta vertaisarviointiprosessiin.

Vertaisarviointi ja julkaisupäätös

Vertaisarviointiprosessiin hyväksytystä julkaisusta toimitetaan kokonainen käsikirjoitus, joka lähetetään vertaisarviointiin kahdelle Nuorisotutkimusseuran valitsemalle arvioijalle. Kokoomateosten yksittäisille artikkeleille voidaan tarvittaessa järjestää erillinen arviointi. Lopullinen julkaisupäätös tehdään refereekierroksen jälkeen arvioijien lausuntojen, julkaisutoimikunnan ja päätoimittajien kokonaisarvion perusteella.

Ohjeet käsikirjoituksen muotoiluun löytyvät sivulta Ohjeet kirjoittajalle.

Julkaisuprosessiin hyväksymisen jälkeen kirjoittaja(t) tai kokoomateoksen osalta toimittaja(t) huolehtivat, että vertaisarvioinnin vaatimat muutokset toteutetaan. Korjattu käsikirjoitus toimitetaan päätoimittajille ja siihen tulee liittää muutosraportti.

Vertaisarviointiin hyväksyttyjen käsikirjoitusten osalta Nuorisotutkimusseura tallentaa arviointiprosessia koskevat keskeiset tiedot sekä asiakirjat. Vertaisarvioinnin perusteella hylättyjen käsikirjoitusten osalta tallennetaan julkaisuehdotuksessa mainitut tekijöiden nimet, käsikirjoituksen otsikon ja arvioijien nimet.

Kustannussopimus ja vapaakappaleet

Julkaistavaksi hyväksyttyjen teosten osalta tehdään kustannussopimus. Nuorisotutkimusseuran julkaisuista ei makseta tekijänpalkkiota tai kirjoituspalkkiota. Kirjoittajat saavat erikseen sovittavan määrän vapaakappaleita.

Ohjeita teoksen suunnitteluun ja käsikirjoituksen tekniseen muotoiluun löydät Ohjeet kirjoittajille-sivulta.

Nuorisotutkimus-lehti

Nuorisotutkimusseura julkaisee myös vertaisarvioitua tieteellistä lehteä, joka tarjoaa kanavan tieteellisten artikkelien julkaisulle. Lehden tiedot löydät sen omilta sivuilta.

Lotta Haikkola

VTT, dosentti
Akatemiatutkija
044 4165 300
lotta.haikkola@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili


Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla nuorisotutkimuksen ajankohtaisista asioista. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.