Nuorisotutkimusseuran tutkimusprofessori Sofia Laine kirjoittaa esseessään kahdesta kestävää kehitystä eri näkökulmista lähestyvästä teoksesta. Lydia Millet käsittelee Lasten raamattu-romaanissaan lähitulevaisuuden katastrofaalista ilmastohätätilan aikakautta Yhdysvalloissa. Robin Wall Kimmerer puolestaan letittää teoksessaan Braiding Sweetgrass yhteen muun muassa alkuperäiskansojen viisautta ja länsimaista tieteellistä tietoa. Teoksia Laine lähestyy esittämänsä tieteellisen avauksen, Planetaarisen nuorisotutkimuksen näkökulmasta, jossa nuoria ja nuoruutta tarkastellaan suhteessa planeetan kantokykyyn.
Nuorisotutkimusseuran blogissa julkaistava kirjallisuusessee on julkaistu alunperin Elonkehä-lehden Kasvu-teemaisessa numerossa 4/2024.
Tämä kirjallisuusessee paljastaa osittain romaanin Lasten raamattu juonta. Jos kaipaat vetävää romaania, joka kertoo ilmastokriisin tuomista katastrofeista sukupolvien jännitteiden ja erityisesti nuorten näkökulmasta, suosittelen tarttumaan tähän elokuvalliseen teokseen ja lukemaan loput arviosta vasta oman lukukokemuksesi jälkeen.
Lydia Millet (s. 1968) on pitkän linjan yhdysvaltainen kirjailija, ja Lasten raamattu on ensimmäinen häneltä suomennettu teos. Suomentaja Arto Schroderus on tehnyt erinomaista käännöstyötä: teksti on sujuvaa ja uskottavaa.
Romaani sijoittuu Yhdysvaltoihin. Se kertoo, kuinka aikuiset ovat jättäneet huolehtimatta kaikkein tärkeimmästä asiasta: planeettamme kestävästä tulevaisuudesta. Millaista nuorten on kasvaa tuhoutuvalla planeetalla?
”Me syytetään teitä kaikesta”, Jen sanoi vakaasti.
”Ketä muutakaan me voitaisiin syyttää?” Rafe lisäsi.
”Minä en syytä teitä”, Sukey sanoi […] ”Te olitte vain tyhmiä […] ja laiskoja.”
”Annoitte periksi maailman suhteen”, David sanoi.
”Annoitte niiden panna kaiken paskaksi”, Low sanoi.
[…]
”Ikävä tuottaa teille pettymys, mutta ei meillä ole niin paljon valtaa”, sanoi joku isä.
”Niin, sitähän ne kaikki sanoo”, Jen sanoi.
”Hei, tiedämme kyllä, että olemme aiheuttaneet teille pettymyksen”, joku äiti sanoi. ”Mutta mitä me oikeastaan olisimme voineet tehdä?”
”Panna vastaan” Refe sanoi. ”Panitteko ikinä vastaan?” (s. 216–217)
Dialogiin kiteytyy kirjan pääjännite: nuoret eivät arvosta vanhempiaan, jotka eivät ole pyrkineet estämään ilmastohätätilaa, ja vielä enemmän – ovat osallistuneet ylikulutukseen, maailman syöksemiseen epätasapainoon ja kohti ekokatastrofia.
Vanhemmat dissosioivat, ovat aktiivisesti ajattelematta millaista tulevaisuutta kohti edetään, edelleen. Nuoret ovat olleet jo pitkään selvillä planetaarisesta kriisistä – heidän kohdallaan tietämättömyys on kadonnut samoina ikävuosina kuin usko joulupukkiin.
Kirjan nuoret halveksivat valtaa pitävän vanhemman sukupolven kyvyttömyyttä huolehtia planeetan monilajisesta, ylisukupolvisesta hyvinvoinnista. Kun tähän yhdistetään nuorten sukupolvien kirkkaampi neuvokkuus ja edistyksellinen toiminta ilmastohätätilan ajassa, teos on vahva allegoria todellisten koululaisten ilmastolakoille ja nuorten ilmastoaktivistien toiminnalle.
Toinen allegoria romaanissa luodaan, kirjan nimen mukaisesti, lasten Raamatulla. Lapsille suunnattu versio Raamatusta kulkee nuorten käsissä, mutta ilmastomuutoksen aikakauden kriittinen kuvien ja tekstien tulkitsijasukupolvi ei ota kuvakirjaa totuutena, vaan analysoi Raamatun lasten versiota koodattuna viestinä ja hätätilan toimintaoppaana. Yksi nuorimmista päähenkilöistä saalasten Raamatun eliittiristeilijältä lahjaksi, mutta se ei paranna piiruakaan nuorten suhtautumista lahjan antajiin:
”Ne huvijahtivanhemmat on kaikkein hirveimpiä. Nimenomaan ne ihmiset söi tämän planeetan.” (s. 64)
Vanhemmat nuoret naureskelevat ja ihmettelevät, miksi nuoremmat ovat niin kiinnostuneita teoksesta. Lasten Raamatun innokkaimmat nuoret lukijat kuitenkin luovat pian oman tulkintansa siitä, kuinka jumalalla tarkoitetaan itse asiassa luontoa ja Jeesuksella tarkoitetaan tiedettä. Jeesuksen kutsuminen jumalan pojaksi viittaa nuorten mielestä siihen, kuinka tiede tulee luonnosta: tiede on luonnon oksa.
”Niin kuin Jeesus on Jumalan oksa. Ja jos me uskotaan, että tiede on totta, me voidaan toimia. Ja pelastua.” (s. 160–161).
Mutta mikä tai mitä on pyhä henki? Sitä koodia nuoret eivät saa murrettua yhtä ripeästi.
Luin samanaikaisesti Lasten raamatun kanssa Robin Wall Kimmererin teosta Braiding Sweetgrass1. Alkuperäiskansan edustajana ja tieteentekijänä Kimmerer letittää länsimaista tiedettä, alkuperäiskansojen tietoutta ja taidetta yhteen kehomielen, tunteiden ja henkisyyden kanssa. Hän etsii kestävämpää, monilajista tapaa olla tässä maailmassa, vastavuoroisesti.
Braiding Sweetgrass alkaa Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen tarinalla siitä, kuinka Turtle Island eli (heidän tuntemansa) maailma tai Pohjois-Amerikka syntyi. Pohjois-Amerikan manner muistuttaa muodoltaan kilpikonnaa; tämä on yksi selitys nimelle. Syntytarinassa Taivasnainen (eng. Skywoman) saapuu taivaasta piruetein kuin vaahterapuun siemen syksyllä. Kimmererin versio Taivasnaisesta on yhdistelmä suullista perinnettä ja kirjallisuudesta2 omaksuttua ainesta.
Lasten raamattu -romaanissa on kiinnostava kuvaus hetkestä, jona nuorille turvapaikan antaneen maatilan ”heiveröinen ja vanha” omistaja (s. 204) lopultakin saapuu paikalle. Omistaja laskeutuu yksityishelikopterilla ja yksityisten erikoisjoukkojensa kanssa pelastamaan pahasti eskaloituneen tilanteen. Myös romaanissa on syksy naisen saapuessa taivaalta. Kuolleelta näyttänyt puu alkaa kukkia ja versoa ihmeellisellä tavalla – vaikka on syksy. Molemmissa kertomuksissa samanaikaisesti laskeutumisen kanssa taivaalta tulee valoa paikkaan, jossa oli siihen asti ollut ainoastaan pimeyttä.
Lukijana on vaikeaa päätellä, kuinka harkittu tai intuitiivinen ratkaisu oli Milletiltä. Vahva yhteys alkuperäiskansan syvään mytologiaan voi olla myös intuitiivinen huomionosoitus sille viisaudelle, jota Pohjois-Amerikassa oli ennen Raamattua.
Molemmissa kertomuksissa tasapaino vaatii uhrauksia, mutta Taivasnainen tuo alkuperäiskansan mytologiassa mukanaan myös elämän puun oksan. Taivasnaisen tarina ei kerro ainoastaan siitä, mistä kyseinen alkuperäiskansa on tullut, vaan myös siitä, miten voimme jatkaa eteenpäin. Kuinka elää monilajisessa tasapainossa ja kukoistaa yhdessä? Vastaus on: lajien vastavuoroisessa anteliaisuudessa, johon myös ihminen osallistuu muunlajisia kohdatessaan.
”Alkuperäiskansaistuminen” (engl. becoming indigenous) tarkoittaa Kimmererille sellaista elämistä jossakin tietyssä paikassa, jossa toiminnoillasi kerrot lastesi tulevaisuuden olevan sinulle erittäin merkityksellinen. On tarpeen huolehtia maasta aivan kuin elämäsi – niin materiaalinen kuin henkinen – riippuisi siitä. (Kimmerer 2013, s. 9.) Tätä viisautta kohti myös Lasten raamattu etenee.
Alkuperäiskansaistumisesta on suomeksi ansiokkaasti kirjoittanut Tere Vadén3, esimerkiksi Elonkehän numerossa 1/2016. Tekstissään Vadén alleviivaa modernien länsimaisten elämänmuotojen kestävyyden puutteen kietoutuvan siihen, ettei meillä ole tietoa, joka mahdollistaisi ekologisesti kestävän elämän. ”Länsimaiselta elämänmuodolta ei puutu tiedon määrä eikä tiedon oikeellisuus vaan tiedon laji”, Vadén kirjoittaa (s. 19). Tätä puuttuvaa tiedon lajia nuoret lasten Raamatun avustuksella romaanissa etsivät – ja löytävät.
Lasten raamattu tavoittaa hienosti nuorten elämistapaa ajassamme ja antaa nuoruudelle sekä nuorisokulttuureille monia muotoja, kuten niillä onkin. Ennen kaikkea romaani antaa ääntä, tunteita ja toimijuutta nuorille, rakentaen heille erilaisia kompetensseja ja persoonallisuuksia.
Teoksessa huokuu nuorten suvaitsevaisuus ja yhteishenki toisiaan kohtaan. He tiedostavat olevansa aikuisiin verrattuna ”toinen”, rinnastavat jopa tilanteensa reservaateissa eläviin alkuperäiskansojen edustajiin. Hetkeä myöhemmin he jo reflektoivat, ettei vertaus ollut heiltä ”kulttuurisesti sensitiivinen” (s. 11).
Lasten raamatun pääteemat ovat tärkeitä myös omassa tutkimustyössäni. Ihmislajin aiheuttama planetaarinen epätasapaino on saanut minut esittämään nuorisotutkimuksen kentälle uuden avauksen: planetaarisen nuorisotutkimuksen4, jossa nuorisotutkimus asemoituu tutkimuksen ja kanssatoiminnan avulla ylläpitämään elämää nyt ja tulevaisuudessa tuleville sukupolville. Planetaarinen nuorisotutkimus kannustaa samastumaan nuoriin sukupolviin ja tekemään päätöksiä lapset, nuoret ja tulevat sukupolvet priorisoiden (Laine 2023).
Planetaarisessa nuorisotutkimuksessa on välttämätöntä työskennellä nuorten rinnalla, yhteistyössä. Lisäksi siinä nähdään oleelliseksi irrottautua poteroituvasta kansallisvaltioajattelusta ja kurottautua kohti globaalia ja planetaarista katsantoa, sillä ilmastohätätila ja lajikato vaikuttavat koko planeetan ekosysteemiin. Systeeminen maailmanyhteisöajattelu on avain globaalin etiikan kehittymiselle. Jo 1974 monitieteinen tiedeyhteisö Rooman klubi5 kannusti ihmiskuntaa kohti globaalia etiikkaa (Mesarovic & Pestel 1975).
Planetaarinen nuorisotutkimus tutkii ja pohtii sitä, miten ihmisen suhdetta luontoon olisi mahdollista muuttaa sopusointuisammaksi valloittamisen ja alistamisen sijaan. Millaista voisi olla sellainen luonnon hyödyntäminen, joka opettaisi ihmiskuntaa elämään planeetan kantokyvyn sisällä? Tämä on tehtävä omasta ja yhteisöjen terveemmästä ja tasapainoisemmasta elämästä sekä kaiken elollisen ja olevan kestävästä hyvinvoinnista huolehtien (Mesarovic & Pestel 1975; Laine 2023). Oleellista on moniroolinen yhteistyö. Kutsunkin tutkijoita, nuoria, nuorten parissa työskenteleviä sekä tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksien puolustajia monimuotoiseen yhteistyöhön.
Itsellenikin löytyi romaanista samastuttava hahmo. Vaikka yhteiskuntajärjestelmä on sortunut ja koko maa(ilma) kaaoksessa, professoriäiti jatkaa etäluentojen pitämistä ”koska feministinen teoria ei kuulemma lepää” (s. 228). Mutta professoritkin muuttuvat lopulta läpikuultaviksi, jos heitä ei saa enää innostumaan tanssista. Taide ja luova liike6 ovat se pyhä henki, jota me kaikki tarvitsemme, erityisesti vaikeina aikoina.
Viitteet
[1] Kimmerer, Robin Wall (2013) Braiding Sweetgrass. Indigenous Wisdom, Scientific Knowledge and Teaching of Plants. Penguin Random House. Teos alkaa tarinalla Taivasnaisesta (engl. Skywoman
[2] Robin Wall Kimmerer viittaa tässä teokseen: Shenandoah, Joanne & George, Douglas M. (1988) Skywoman: Legends of the Iroquois. Santa Fe: Clear Light Publishers.
[3] Vadén, Tere (2016) Alkuperäkansaistuminen ja syntytieto. Elonkehä 1/2016.
[4] Laine, Sofia (2023) New Framework Proposal: Planetary Youth Research. Youth and Globalization, 5(1), 15–43. https://doi.org/10.1163/25895745-bja10027 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
[5] Mesarovic, Mihajlo; Pestel, Eduard (1975 [alkup. 1974]). Ihmiskunta tienhaarassa. Roman klubin toinen raportti. Helsinki: Welin+Göös.
[6] Ks. myös Laine, Sofia (2023) Luovaa liikettä planeetan hyvinvoinnin eteen. Ympäristöahdistus-verkkosivut. Luova liike ja planeetan hyvinvointi (ymparistoahdistus.fi) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
