Hyppää sisältöön

Nuorisobarometri

Vuosittain julkaistava Nuorisobarometri mittaa suomalaisten nuorten arvoja ja asenteita. Ensimmäinen Nuorisobarometri ilmestyi vuonna 1994. Nuorisobarometrin vuodesta toiseen samanlaisina toistuvat kysymykset ja jo 30 vuoden mittainen aikajänne mahdollistavat muutosten seuraamisen ja todellisten ajassa tapahtuneiden trendien havaitsemisen.

Barometrin vuosittain vaihtuvien teemojen avulla pyritään tarttumaan ajankohtaisiin nuoria ja nuoruutta koskeviin aiheisiin. Osa perusteemoista ja kysymyksistä on pysyviä. Pysyvien perusteemojen, työn ja koulutuksen, lisäksi pitkään seurattuja aiheita ovat olleet yhteiskunnallinen vaikuttaminen, asuminen, tulevaisuus ja sosiaalinen elämä sekä tyytyväisyys elämään ja sen eri osa-alueisiin.

Ajankohtaista

Kansi: Katsomusaiheita. Nuorisobarometri 2023. Toimittanut Tomi Kiilakoski.

Katsomusaiheita. Nuorisobarometri 2023 (toim. Tomi Kiilakoski) ilmestyi 21.5.2024.

Lue lisää julkaisutiedotteesta: Nuorisobarometri 2023: Enemmistö nuorista hyväksyy Suvivirren osaksi koulujen kevätjuhlia.

Julkaisijat

Nuorisobarometri on julkaistu vuodesta 2004 lähtien valtion nuorisoneuvoston (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja Nuorisotutkimusseuran yhteistyönä. Sitä aiemmista barometreista vastasi valtion nuorisoneuvosto (aiemmin Nuorisoasiain neuvottelukunta, Nuora) yksin.

Ilmestyneet Nuorisobarometrit

Ilmestyneitä Nuorisobarometreja voit selata Nuorisotutkimusseuran julkaisut-sivulla.

Kaikki ilmestyneet Nuorisobarometrit ovat luettavissa maksuttomina verkkojulkaisuina valtion nuorisoneuvoston verkkosivuilla. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Painettuja teoksia voi ostaa esim. yhteistyökumppaneiltamme Tiedekirjalta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) tai Rosebud Booksilta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) sekä muista hyvin varustelluista kirjakaupoista.


Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla nuorisotutkimuksen ajankohtaisista asioista. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.