Hyppää sisältöön

Tutkimusverkostot

Nuorisotutkimusseuran yhteydessä toimii nuorisotutkimusta edistäviä itsenäisiä alaverkostoja.

YUNET – Nuorisotutkimuksen yliopistoverkosto

YUNET (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) on Nuorisotutkimuksen yliopistoverkosto, jonka piiriin kuuluu viisi yliopistoa sekä Nuorisotutkimusseura. YUNET pyrkii edistämään korkealuokkaista nuorisoon kohdistuvaa opetusta ja tutkimusta yhdistämällä eri yliopistojen voimavaroja. Nuorisotutkimuksen perusopintokokonaisuuden tarkoitus on tutustuttaa opiskelija nuorisotutkimuksen historiaan, käsitteisiin, kysymyksenasetteluihin sekä metodologisiin ja eettisiin kysymyksiin erityisesti suomalaisen nuorisotutkimuksen näkökulmasta.

Hiphop Suomessa: suuntaukset ja sukupolvet ‑tutkimusverkosto

Aktiivisesti toimiva Hiphop Suomessa: suuntaukset ja sukupolvet tutkimusverkosto (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) on perustettu perustettu syksyllä 2014. Verkoston tarkoituksena on tarjota keskustelu- ja kokoontumisfoorumi poikkitieteiselle hiphop-tutkimuksen tutkijajoukolle opintojen ja uran vaiheesta riippumatta. Verkosto järjestää mm. seminaareja sekä kokoaa ja kartoittaa Suomessa tehtävää hiphop-tutkimusta. Verkoston ensimmäinen antologia Hiphop Suomessa: Puheenvuoroja tutkijoilta ja tekijöiltä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) julkaistiin keväällä 2019. Muita julkaisuja löytyy verkoston omilta nettisivuilta. Vuonna 2024 verkosto toteutti hiphop-muistitietokeruun yhdessä dosentti Mikko Salasuon ja Karri ”Paleface” Miettisen kanssa.

Verkoston yhteistyökumppaneita ovat European Hiphop Studies Network (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) sekä yksittäisten tutkijoiden kohdalla muun muassa Tutkimusyhdistys Suoni ry (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) sekä Musiikkiarkisto (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Verkoston löydät myös Facebookista (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) sekä Instagramista (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Yhteyshenkilö: puheenjohtaja Inka Rantakallio.

Planetaarisen nuorisotutkimuksen verkostot

Planetaarinen nuorisotutkimus on Nuorisotutkimusseuran tutkimusprofessori Sofia Laineen nuorisotutkimuksellinen avaus, jossa nuoria ja nuoruutta tutkitaan suhteessa planeetan kantokykyyn sekä käynnissä olevaan ilmastonmuutokseen ja sen ympäristövaikutuksiin. Osana tutkimusta rakennetaan kansallista ja kansainvälistä tutkijaverkostoa tutkijoista, joita planetaarisen nuorisotutkimuksen teemat yhdistävät. Verkostoihin ovat tervetulleita myös nuoret sekä nuorten kanssa työskentelevät.

Yhteyshenkilö: Nuorisotutkimusseuran tutkimusprofessori Sofia Laine.

Sukupuoli nuorisotutkimuksessa -verkosto

Sukupuoli nuorisotutkimuksessa on vuonna 2024 käynnistetty yhteistyöverkosto jo pidempään toimineiden tyttö- ja poikatutkimuksen kotimaisten ja kansainvälisten verkostojen kanssa. Verkosto kerää nuoruudesta ja sukupuolesta kiinnostuneita eri vaiheissa olevia tutkijoita yhteen. Vuonna 2025 olemme järjestäneet kansainvälisen symposiumin, konferenssityöryhmiä ja tutkijatapaamisia. Tulossa olevaa toimintaa ovat muun muassa erikoisnumero sukupuolentutkimuksen ja nuorisotutkimuksen risteämäkohdasta, konferenssityöryhmät, webinaarit, avoimet tutkijatapaamiset ja kansainvälinen tutkijayhteistyö.

Oletko kiinnostunut lähtemään mukaan verkoston toimintaan? Ota yhteyttä verkoston puheenjohtajiin Helena Ristaniemeen (helena.ristaniemi@oulu.fi) ja Ville Pöysään (ville.poysa@uef.fi).

”Nuoret ja väkivaltarikollisuus” -tutkijaverkosto

Nuorten tekemä väkivaltarikollisuus ja erityisesti niin sanotut katujengit ovat olleet viime vuosina näkyvästi esillä julkisissa ja poliittisissa keskusteluissa. Poliisin tietoon tullut rikollisuus kertoo alle 15-vuotiaiden vakavien väkivaltarikoksien lisääntyneen ja näiden rikosten keskittymisestä pienelle joukolle (Danielsson 2022, Kaakinen & Näsi 2021). Toisaalta, Nuorisorikollisuuskyselyn perusteella väkivaltaan syyllistyminen on yleisesti ollut pitkään laskussa (Suonpää ym. 2024). Sen sijaan on esitetty, että nuorten vakava väkivalta olisi kasaantunut entistä pienempään nuorisoryhmään (Kaakinen & Näsi 2021). Tyypillisesti nuorten väkivaltarikollisuus tehdään ryhmissä ja kohdistuu toisiin nuoriin (Kivivuori & Honkatukia 2006). Tutkijaverkosto pyrkii kokoamaan nuorten vapaa-aikaan liittyvän kontrollin, leimautumisen ja rikollisuuden tutkijoita valtakunnallisesti yhteen temaattisiin seminaareihin ja muuhun vuoropuheluun. Nuorten väkivallan yhteisöulottuvuudet -tutkimushanke kiinnittyy verkoston teemoihin ja toimintoihin vahvasti.

Yhteyshenkilöt: Malin Fransberg, Helena Huhta, Antti Kivijärvi ja Sofia Laine.

Laadullisen nuoriin kohdistuvan seurantatutkimuksen pohjoismainen yhteistyöverkosto Nord-Lys

Pohjoismaisen yhtesityöverkoston tavoitteena on käydä tieteellistä keskustelua seuranta-asetelmaan perustuvasta laadullisesta nuorisotutkimuksesta sekä tarjota kokoontumisfoorumi aiheen parissa työskenteleville tutkijoille.

Yhteyshenkilö Suomessa: Sinikka Aapola-Kari.


Tilaa uutiskirjeemme

Tilaamalla uutiskirjeemme pysyt ajan tasalla nuorisotutkimuksen ajankohtaisista asioista. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa.