Hyppää sisältöön

Kaksi merkittävää STN-rahoitusta Nuorisotutkimusverkoston hankkeille

Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) on myöntänyt kaksi merkittävää rahoitusta THL:n ja Helsingin yliopiston koordinoimille konsortiohankkeille, joissa Nuorisotutkimusverkosto toimii yhtenä yhteistyötahona. Rahoituskaudet alkavat 1.10.2022 ja niiden on määrä jatkua ainakin vuoden 2025 jälkipuoliskolle asti. Nuorisotutkimusverkoston tutkimusjohtaja Sinikka Aapola-Kari korostaa, että saadut STN-rahoitukset ovat monin tavoin erittäin tärkeitä verkoston tutkimustoiminnalle.

– Uudet tutkimushankkeet käsittelevät yhteiskunnallisesti hyvin merkityksellisiä aiheita, niihin kytkeytyy kiinnostavia yhteistyöverkostoja ja niiden pitkäjänteisyys mahdollistaa tutkijoille mielekkäiden tutkimuksellisten kokonaisuuksien muodostamisen.

Tutkimustietoa nuorten elämänkulun tukemiseksi

Young Despair -tutkimushankkeessa tutkitaan alle 30-vuotiaiden väkivalta-, itsemurha- ja huumekuolemia ja läheltä piti -tapauksia. Tavoitteena on paikantaa riskitekijöitä ja -tilanteita sekä keinoja ennalta ehkäistä nuorten kuolemia. Young Despair -tutkimushanketta koordinoi THL ja se toteutetaan yhteistyössä Nuorisotutkimusseuran ja A-klinikkasäätiön sekä Turun, Helsingin ja Tampereen yliopistojen kanssa. Rahoitus on myönnetty STN:n Lapset ja nuoret – hyvinvoinnin tulevaisuuden toimijat (YOUNG) (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) -ohjelmasta.

– Yhdenkin nuoren ennenaikainen kuolema on liikaa. Tie kuolemaan on yksilöllinen, kuitenkin monella heistä on ollut hyvin viimeaikaisiakin kontakteja palvelujärjestelmään. Monipuolisen tutkimustiedon avulla pyrimme syventämään ymmärrystä ennaltaehkäisevän työn kehittämiseksi, kertoo Nuorisotutkimusverkoston osuutta johtava tutkimuspäällikkö Tuuli Pitkänen.

Nuorisotutkimusverkoston osuuteen sisältyy rekisteritutkimusta sekä nuorten elämän tilanteen ymmärryksen lisäämistä etnografian ja elämänkulkuhaastattelun keinoin. Tämän lisäksi chat-aineistojen avulla tutkitaan nuorten digipalveluissa esittämiä avunpyyntöjä ja hätähuutoja.

Uuden tutkimuksen perustana on päättymässä oleva tutkimushanke Nuorten mielenterveys- ja päihdetyö: Tutkittua tietoa kehittämistyön tueksi (NUMPA), jossa on tutkittu nuorten mielenterveyden tukemisen menetelmiä sosiaalihuollossa ja matalankynnyksen toiminnassa erityisesti työntekijöiden ja nuorten näkökulmista. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) rahoittaman hankkeen tuloksia julkistetaan Kynnystä voi vielä madaltaa -julkaisuseminaarissa 31.10.2022.

Nuorisotutkimusverkosto selvittää DECA-konsortiossa tiedonkulun demokraattisuutta vähemmistönäkökulmista

Demokratian episteeminen toimintakyky algoritmien aikakaudella (DECA) –tutkimuskonsortiossa puolestaan selvitetään, millaisia haasteita muuttuneet tiedon tuottamisen, välittämisen ja vastaanottamisen tavat asettavat erityisesti osallisuuden ja yhdenvertaisuuden näkökulmista. Tavoitteena on selvittää episteemisten, eli tiedollisten muutosten seurauksia yksilöiden, instituutioiden ja digitaalisten infrastruktuurien näkökulmista. Hankkeessa pyritään myös luomaan keinoja ehkäistä haittoja, joita muutoksista mahdollisesti syntyy.  Kolmivuotisen hankkeen rahoitus myönnettiin Turvallisuus ja luottamus algoritmien aikakaudella –ohjelmasta.

Nuorisotutkimusverkosto osallistuu DECA-konsortiossa kahteen tutkimukseen. Yhtäältä keskiössä on Suomessa asuvien maahanmuuttajien tiedollisten toimijuuksien kehittyminen. Tutkimuksessa tarkastellaan tiedon saatavuutta, vastaanottamista ja tuottamista Suomen merkittävien kielivähemmistöjen ja erityisesti vastikään Suomeen saapuneiden venäjän- ja ukrainankielisten ihmisten näkökulmasta. Yhtenä erityiskysymyksenä tarkastellaan sitä, miten konekääntäminen vaikuttaa kielivähemmistöjen tiedollisten toimijuuksien kehittymiseen.

Nuorisotutkimusverkosto tekee osana konsortiota tutkimusta myös siitä, miten etnisiin vähemmistöihin identifioituvat ja digitaalisilla alustoilla toimivat mikrovaikuttajat tuottavat tietoa ja luovat uusia yhteisöllisyyksiä. Nuorisotutkimusverkostossa hanketta koordinoi erikoistutkija Antti Kivijärvi ja tutkijana hankkeessa toimii Arseniy Svynarenko.

– Olemme mukana kahdessa erillisessä tutkimuksessa, mutta molempia määrittää koko DECA-konsortiota yhdistävä punainen lanka: tiedollinen yhdenvertaisuus digitaalisten alustojen aikakaudella, toteaa Kivijärvi.

Lisätiedot

Tutkimuspäällikkö Tuuli Pitkänen

tuuli.pitkanen@nuorisotutkimus.fi

puh. 041 517 8678

Erikoistutkija Antti Kivijärvi

antti.kivijarvi@nuorisotutkimus.fi

puh. 040 062 4689

Lue myös: Strategisen tutkimuksen neuvostolta merkittävä rahoitus turvallisuuden sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin tutkimukseen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto, 13.9.2022)

Arseniy Svynarenko

YTT (Taras Ševtšenkon Kiovan valtionyliopisto)
Tutkija
+358 50 328 34 65
arseniy.svynarenko@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili

Tuuli Pitkänen

FT, VTL, dosentti
Tutkimuspäällikkö
041 517 8678
tuuli.pitkanen@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili

Jaa somessa: