Koulu on yhteiskunnan palveluverkoston solmu, jossa työskentelee joukko nuorten hyvinvointia tukevia ammattilaisia. Erityisesti peruskouluun mutta jossain määrin myös toisen asteen oppilaitoksiin on 2000-luvulla astunut uusi ammattiryhmä: kuntien nuorisotyöntekijät. Viimeisten vuosien aikana kuntien tekemä nuorisotyö kouluissa ja oppilaitoksissa on lisääntynyt voimakkaasti (Kiilakoski 2014a, 8–14; Kalliomaa & Ahonen–Walker 2019, 22-23).
Nuorisotyön oikeus toimia koulussa ja sen potentiaali on tunnustettu myös valtiovallan taholta. Nuorisotyö nähdään entistä vahvemmin toimijana, jolla on koulussa toimiessaan mahdollisuus tukea nuorten hyvinvointia niin yksilöiden kuin ryhmien tasolla. Moniammatillisen yhteistyön ja erityisesti nuorisotyön vahvistaminen perusopetuksessa ja ammatillisessa koulutuksessa on yksi valtakunnallisen nuorisopoliittisen ohjelman 2020– 2023 alatavoitteista yleisemmälle tavoitteelle nuorten sujuvasta arjesta ja syrjäytymisen vähenemisestä (VANUPO 2020–2023, 15–16). Koronapandemian myötä valtio on myöntänyt erityisavustuksia kuntien nuorisotyöhön kouluissa ja oppilaitoksissa. Tarkoituksena on paikata lähiopetuksen puuttumisen aiheuttamia oppimisen ja hyvinvoinnin vajeita (Aluehallintovirasto 13.11.2020). Lisäksi tammikuussa 2021 opetusministeri Jussi Saramo julkaisi toimenpideohjelman, jossa kannustetaan avaamaan koulujen ja oppilaitosten ovet nuorisotyöntekijöille sekä kehittämään ”toimintamalleja ryhmäytymiseen, kiusaamisen vastaiseen työhön sekä syrjinnän ehkäisyyn”. (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2021.) Jo aiemmin, keväällä 2020, Opetus- ja kulttuuriministeriö oli päättänyt rahoittaa koulu- ja oppilaitosnuorisotyötä kehittävää osaamiskeskusta, NUOSKAa. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Nuorisotyön oikeus toimia koulussa ja sen potentiaali on tunnustettu myös valtiovallan taholta. Nuorisotyö nähdään entistä vahvemmin toimijana, jolla on koulussa toimiessaan mahdollisuus tukea nuorten hyvinvointia niin yksilöiden kuin ryhmien tasolla.
Nuorisotutkimusseuran tutkimustoiminta nuorisoalan osaamiskeskuksissa
Nuorisotutkimusseura on osatoteuttajana kahdessa Opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämässä nuorisoalan osaamiskeskuksessa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.), joiden tehtävänä on ”kehittää ja edistää nuorisoalan osaamista, asiantuntijuutta ja tiedonkulkua”.
Nuorisotutkimusseuran tehtävä kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuunassa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja osaamiskeskus Nuoskassa (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) – nuorisotyö kouluissa ja oppilaitoksissa on tuottaa luotettavaa tutkimustietoa, jota voidaan hyödyntää nuorisotyön kehittämisessä. Lue lisää: Nuorisotutkimusseuran tehtävät osaamiskeskuksissa.
Tämä kirjoitus on osa Nuoskassa toteutettavaa tutkimushanketta, jossa teemme yhteistyötä toisen osatoteuttajan Åbo Akademin (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) kanssa.
Tutkimushankkeen tavoitteena on tuottaa tietoa koulunuorisotyöstä ja kehittää kouluissa ja oppilaitoksissa toteutettavan nuorisotyön vaikuttavuuden arviointia.
Tavoitteen saavuttaminen edellyttää määrällisen ja laadullisen tutkimusotteen yhdistämistä. Määrällisen aineiston kerääminen on käynnistetty keväällä 2020 Kunnallinen nuorisotyö Suomessa -kyselyn muodossa. Kysely toistetaan vuonna 2023. Laadullista aineistoa kerätään syksystä 2021 alkaen koronan sallimissa puitteissa.
Valtion viimeaikaisista panostuksista huolimatta työ on alun perin kehittynyt paikallistasoilla. Kunnat ovat toimineet omista lähtökohdistaan, vailla valtion juridista ja poliittista ohjausta. Tästä syystä ei ole olemassa yhtä selkeästi normitettua ja tilastoitua koulu- ja oppilaitosnuorisotyötä, vaan joukko erilaisia tavoitteita, joihin pyritään vaihtelevin menetelmin, resurssein ja kumppanuuksin (Kiilakoski 2014a, 12–15). Lisäksi nuorisotyötä saattaa hallinnoida joko nuoriso- tai opetustoimi (Kolehmainen & Lahtinen 2014, 15–16) ja koulujen kanssa yhteistyötä tekevät myös monet järjestöt ja seurakunnat. Toisaalta on todennäköistä, että kouluinstituution opetussuunnitelmat, tilat ja ajalliset raamit ovat muovanneet nuorisotyötä valtakunnallisesti samankaltaisiin suuntiin.
Paikallistason vaihtelusta johtuen tiedämme kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävästä nuorisotyöstä varsin vähän. Osoituksena tästä on aihepiiriä koskevan käsitteistön vakiintumattomuus. Esimerkiksi valtion erityisavustus jaettiin koulussa ja oppilaitoksissa tehtävään nuorisotyöhön. On esitetty, että tämä ilmaus kuvaa ammattiryhmien kasvatuskumppanuuteen perustuvaa ja myös oppilaitosten ulkopuolelle laajentuvaa toimintaa, kun termi koulunuorisotyö kuvaisi enemmän kouluissa ja koulujen ehdoilla tehtävää työtä (Kolehmainen & Lahtinen 2014, 15). Asia on esitetty myös toisin: esimerkiksi Kouvolan kaupungin laaja-alainen käsikirja on otsikoitu Koulunuorisotyön käsikirjaksi. Käsikirjassa viitataan käsitteellä nuorisotyö koululla nuorisotyöntekijöiden säännöllisiin ja temaattisesti määriteltyihin vierailuihin kouluilla, jotka voivat liittyä esimerkiksi päihdekasvatukseen. Koulunuorisotyö taas kuvataan vakiintuneeksi toiminnaksi, jossa nuorisotyöntekijä on läsnä koulun arjessa. (Ahlberg ym., 2018, 3.) Myös tutkimuskirjallisuudessa on käytetty termiä koulunuorisotyö kuvaamaan systemaattista ja yhdessä mallinnettua yhteistyötä (Kiilakoski 2014a). Edellisten termien lisäksi on puhuttu myös koulun ja nuorisotyön yhteistyöstä. Termillä on viitattu satunnaiseen ja vähemmän mallinnettuun toimintaan (Kolehmainen & Lahtinen 2014, 14–15).
Paikallistason vaihtelusta johtuen tiedämme kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävästä nuorisotyöstä varsin vähän. Osoituksena tästä on aihepiiriä koskevan käsitteistön vakiintumattomuus.
Huojunta eri termien välillä on tärkeä tunnistaa. Minkä tahansa käsitteen määritys sisältää väistämättä näkemyksiä siitä, millaiseksi kohde nähdään ja miten se tulisi nähdä. Tilanteessa, jossa alan termistö vasta hakee muotojaan, keskustelut termeistä ovat samalla keskusteluja nuorisotyön luonteesta ja vaateita sille, miten jokin asia tulisi nuorisotyön yhteisössä nähdä (vrt. Cavell 2010).
Käsitteellinen vääntö (Malm 2021, 6) kuvastaa nuorisotyön vielä vakiintumatonta paikkaa kouluissa ja oppilaitoksissa sekä kamppailua työn tavoitteista ja menetelmistä. Yhdelle määritelmään voi sisältyä toive koulun toimintakulttuurin perustavanlaatuisesta muuttamisesta, kun taas toiselle voi olla tärkeää pitää nuorisotyö erillään koulun vaikutuspiiristä. Samalla on hyvä huomioida, että puhe nuorisotyöstä poikkeaa tavoista kuvata muita kouluilla ja oppilaitoksissa toimivia ammattiryhmiä. Voi kysyä, miksi nuorisotyötä ei kuvata samaan tapaan kuin koulusosiaalityötä (eli koulukuraattorien työstä) tai kouluterveydenhuoltoa? Puhe esimerkiksi terveydenhuollosta koulussa tuntuisi oudolta. Tästä huolimatta kouluissa työskentelevät terveydenhoitajat toimivat ensisijaisesti oman ammattikuntansa lähtökohdista, mutta yhteistyössä muiden koulumaailman ammattilaisten kanssa.
Edellisistä syistä ja yksinkertaisuuden vuoksi käytämme tässä kirjoituksessa käsitettä koulunuorisotyö tiedostaen, ettei käsitteistä vallitse yksimielisyyttä. Lisäksi kirjoituksemme paikantuu olemassa olevan kirjallisuuden ohjaamana suomalaisiin peruskouluihin tai niitä vastaaviin oppilaitoksiin Suomen ulkopuolella. Muissa oppilaitoksissa tehtävästä nuorisotyöstä on kirjallisuutta erityisen niukasti. Mitä tulee nuorisotyöhön Suomen ruotsinkielisissä kouluissa ja oppilaitoksissa, on aihe toistaiseksi täysin tutkimaton. Koulunuorisotyötä tehdään kuitenkin myös niissä, yhtä lailla eri nimin ja määritelmin.
Tämän kirjoituksen tehtävä on kartoittaa olemassa olevaa kirjallisuutta ja etsiä vastauksia olennaisimpiin koulunuorisotyötä koskeviin kysymyksiin. Mitkä ovat koulunuorisotyön tavoitteet ja ne menetelmät, joilla tavoitteisiin pyritään pääsemään? Mikä on nuorisotyön paikka osana koulujen arkea ja mikä sen suhde on muihin ammattiryhmiin? Minkälaisia prosesseja nuorisotyö voi edistää tai käynnistää kouluympäristöissä?
Kirjoituksemme vastaukset eivät ole lopullisia, vaan Osaamiskeskus NUOSKAn yhteydessä toteutettavan tutkimushankkeen edetessä niitä tullaan tarkentamaan empiirisiin aineistoihin tukeutuen. Tehtävämme osaamiskeskuksessa on tutkia koulunuorisotyön vaikuttavuutta. Vaikuttavuuden eli käytännössä syy-seuraus-suhteiden tutkiminen on tunnetusti viheliäinen tehtävä. Tehtävässä onnistumisen ensimmäinen edellytys on tutkittavan ilmiön tai “intervention” käsitteellinen määrittely. Seuraavilla riveillä tartumme tähän tehtävään.
Nuorisotyön teoreettiset lähtökohdat
Koulunuorisotyöstä puhuttaessa oletetaan, että nuorisotyö poikkeaa sekä koulun kasvatuksellisesta toiminnasta että koulussa toimivien, vakiintuneiden ja lakisääteisesti koulun hyvinvointitehtävää toteuttavien ammattikuntien työstä. Nuorisotyön ajatellaan siis tuovan kouluun ja nuorten kohtaamiseen uuden elementin. Mikä tämä elementti sitten on? Kysymykseen vastaaminen tulee aloittaa tarkastelemalla sitä, mistä nuorisotyössä on kysymys.
Trudi Cooper on yksi harvoista pitkäjänteisesti nuorisotyön teoriaa rakentaneista tutkijoista (Cooper 2013; Cooper 2018). Hänen mukaansa kaikki tavat ymmärtää nuorisotyötä ovat väistämättä sidoksissa arvoihin ja nuorisotyön paikalliseen kehitykseen. Englantia puhuvan maailman malleihin perustuvassa tarkastelussaan Cooper esittää, että nuorisotyötä yhdistää seuraavat viisi piirrettä (2018, 11, 14).
Nuorisotyön keskiössä on:
- nuorten elämä ja heidän asiansa ja huolensa.
- nuorten sosiaalisten suhteiden, siteiden ja nuorten sosiaalisen ympäristön huomioiminen.
- kannustavien ja ystävällisten suhteiden kautta työskenteleminen ja näiden asioiden arvostaminen.
- kokonaisvaltainen lähestymistapa nuoriin, joka pitää sisällään i) informaalin kasvatuksen, ii) huolen etiikan ja nuorten kukoistuksesta huolehtimisen, iii) nuorten osallisuuden, oikeuksien ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämisen.
- toimiminen puolueettomasti ja kunnioittaen.
Yllä olevaa kuvausta hyödyntäen voidaan esittää, että nuorisotyön panos kouluille on tuoda sinne työotetta, joka on nuorisolähtöinen, tunnistaa nuorten erilaiset elämäntilanteet sekä heille merkitykselliset sosiaaliset maailmat ja ymmärtää nuorten erilaiset tarpeet ja kulttuurit sekä niiden kytkökset koulun arkeen. Lisäksi nuorisotyössä kiinnitetään huomiota nuorten vertaissuhteisiin ja myös nuorisotyöntekijän ja nuorten välisiin suhteisiin. Näin tulkiten nuorisotyön erityinen tehtävä on tuoda kouluun toimintaa, jossa painottuu myönteiset suhteet ja nuorten näkeminen voimavarana. Tällainen lähtökohta on myös Suomessa perustellut sitä, miksi nuorisotyöllä on paikkansa koulussa.
Cooperin ansiokas listaus herättää koulunuorisotyön ja vaikuttavuustutkimuksen yhteydessä kolme huomiota tai kysymystä. Ensinnäkin voi kysyä, missä määrin listauksen kuvaamat lähestymistavat ovat kouluissa läsnä ilman nuorisotyötäkin? Kenties osa opettajista, koulupsykologeista, kuraattoreista tai terveydenhoitajista pyrkii kohtaamaan nuoria samoista lähtökohdista. Toisekseen, ja paljolti edelliseen liittyen, listauksessa huomioidaan vain nuorten ja nuorisotyöntekijöiden väliset suhteet. Koulunuorisotyössä kyse on myös eri ammattikuntien välisistä suhteista. Kolmanneksi valtaosa listauksen kohdista kuvaa nuorisotyötä prosessien tai keinojen kautta, ei niinkään tulosten tai päämäärien näkökulmasta.
Toisin sanoen Cooper ei ota kantaa nuorisotyön siihen ulottuvuuteen, jota voidaan kutsua tavoitetiedoksi (Kiilakoski 2021, ilmestyy). Tätä ulottuvuutta voidaan tarkastella alun perin Torbjörn Forkbyn esittelemän ja Ruotsin kontekstissa kehitetyn nuorisotyön pilariston kautta. Hänen mukaansa nuorisotyöllä on ollut historiallisesti viisi keskeistä tehtävää, joita se on toteuttanut eri tavoin kulloiseenkin aikaan reagoiden. Nämä pilarit ovat myös sovellettavissa suomalaiseen nuorisotyöhön ja olemme muotoilleet pilareita tavalla, joka helpottaa niiden soveltamista koulunuorisotyöhön (perustuen Forkby & Kiilakoski 2014; Kiilakoski 2014b; Kiilakoski 2021):
- Demokraattinen pilari korostaa nuorisotyön tehtävää nuorten toimijuuden ja sosiaalisen osallisuuden vahvistajana. Tämä pätee sekä nuorisotyön sisäisiin toimiin, joissa nuorten pitäisi saada vaikuttaa sekä oppia vaikuttamaan että yhteiskuntaan laajemmin. Nuorisotyön tehtävänä on tukea nuorten toimintamahdollisuuksia heidän omassa arjessaan.
- Pedagogisella pilarilla viitataan nuorisotyön tehtävään tukea nuorten oppimista, kasvua ja kehitystä myös virallisten oppimisympäristöjen ulkopuolella.
- Kulttuurinen pilari peräänkuuluttaa nuorten esteettisten tarpeiden huomioimista ja nuorten auttamista löytämään luovia itseilmaisun keinoja sekä huomioida nuorisokulttuurien merkitys.
- Terveydellinen pilari viittaa nuorisotyön tehtävään edistää terveitä elämäntapoja.
- Sosiopoliittisella pilarilla korostetaan, että nuorisotyön tehtävä on ehkäistä yhteiskunnallista epäoikeudenmukaisuutta ja että sen tehtävä on kohdentaa toimia heikoimmissa asemissa oleviin nuoriin. On autettava heitä löytämään polkunsa yhteiskunnassa.
Yllä kuvattujen pilarien tarkastelu osoittaa, että nuorisotyön on ollut helppo löytää yhteisiä tavoitteita koulun kanssa. Pedagoginen pilari ja suomalaisen nuorisotyön hahmottaminen kasvatuksena ylipäänsä (Nieminen 2007, Kiilakoski 2019) rakentaa periaatteellisen yhteyden koulun ja nuorisotyön välille. Koska nuorisotyön tehtävä on tukea nuoren kasvua, on luontevaa työskennellä koulussa, jolle kasvu ja oppiminen on keskeinen tehtävä. Demokraattinen pilari kiinnittää nuorisotyön koulussa tehtävään osallisuustyöhön. Tässä on tosin isojakin kuntakohtaisia vaihteluja. (Kiilakoski 2014a.) Terveydellinen pilari tarjoaa mahdollisuuksia puhua ehkäisevästä päihdekasvatuksesta, ihmissuhteiden merkityksestä ja kiusaamisen torjunnasta. Sosiopoliittinen pilari perustelee sitä, miksi nuorisotyö voi koulussa ottaa kohteekseen yksittäiset nuoret tai sellaisten nuorten ryhmät, joiden on vaikea asettua koulun järjestykseen. Tämänhetkisen tietomme valossa kulttuurinen pilari ei vielä ole löytänyt kunnallisessa koulunuorisotyössä vastaavia selkeitä ilmaisuja.
Tutustuminen nuorisotyön teoriaan osoittaa, että nuorisotyö voi tuoda kouluun uutta osaamista, käynnistää uudenlaisia prosesseja ja parantaa nuorten asemaa. Lisäksi nuorisotyön tavoitteet ovat sellaisia, että niille on helppo löytää sovelluksia koulukontekstista. Eikä unohtaa sovi sitäkään, että erityisesti peruskoulun yläluokkien ja nuorisotyön perinteinen kohderyhmä on sama ikäluokka.
Yleinen nuorisotyön teoria tarjoaa myös näkökulmia joihinkin koulunuorisotyön peruskysymyksiin. Viimeaikaisessa nuorisotyötä koskevassa keskustelussa on pohdittu uudella tavalla nuorisotyön voluntarismia eli periaatetta, jonka mukaan nuorten itsensä on annettava suostumus nuorisotyöhön osallistumiseen vailla ulkoista painetta. Perinteisesti onkin ajateltu nuorten vapaaehtoisen osallistumisen olevan keskeinen nuorisotyötä määrittelevä ehto. On kuitenkin korostettu, ettei tästä periaatteesta voida pitää täysin kiinni erityisesti työskenneltäessä moniammatillisissa yhteisöissä. (Ord 2016; Cooper 2018.) Kun nuorisotyöntekijät työskentelevät enenevässä määrin kouluissa, irtaudutaan vapaa-ajan kehyksestä ja nuorten tekemistä valinnoista. Toisin sanoen koulunuorisotyön lisääntyminen tarkoittaa sitä, että joitakin nuorisotyön perinteisiä lähtökohtia joudutaan tulkitsemaan uudelleen.
Näkökulmia koulunuorisotyöhön aiemmissa tutkimuksissa
Nuorisotyö hakee paikkaansa suomalaisissa kouluissa ja elämme parhaillaan työmuodon vakiinnuttamispyrkimysten aikaa. Samankaltaisia pyrkimyksiä voi tunnistaa myös kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta. Tiivistetysti kirjallisuuden perusteella voi todeta, että nuorisotyö nähdään potentiaalisena ja myönteisenä muutosvoimana koulukontekstissa, mutta asiaa koskevat empiiriset tutkimukset ovat vielä vähäisiä. Usein asiaa lähestytään kahden eri oppimisen tavan, perinteisen kouluoppimisen ja sen ulkopuolisen lähestymistavan yhdistymisenä. Kyse olisi siten ennen kaikkea koulukulttuurin kokonaisvaltaisesta muuttamisesta ja asettumisesta opettajien ja muiden koulun ammattilaisten kasvatuskumppaniksi, ei niinkään yksittäisten menetelmien tai irrallisen ammattiryhmän tuomisesta kouluun.
Nuorisotyö hakee paikkaansa suomalaisissa kouluissa ja elämme parhaillaan työmuodon vakiinnuttamispyrkimysten aikaa. Samankaltaisia pyrkimyksiä voi tunnistaa myös kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta.
Muualla kuin Suomessa tuotettuja tutkimuksia lukiessa tulee huomata koulutuksen kansalliset erityispiirteet. Vaikka koulunpidon tavoissa on ilmeistä historiallista pysyvyyttä, eroavat esimerkiksi oppilaiden ja opettajien suhteet, opetussuunnitelman sisällöt tai vaikkapa koulun autonomia paljonkin. Siksi muissa ympäristöissä tehtyihin tutkimuksiin tulee suhtautua varovaisuudella.
Australiassa koulunuorisotyön ja koulujärjestelmän vakiintuneiden toimijoiden välillä on nähty eroavuuksia ja ristiriitaa. Nuorisotyössä korostuvat nuorisolähtöisyys, vapaaehtoisuus, yhteisökasvatus ja epävirallinen oppiminen (Corney 2006, 18–19), jolloin vastinpareiksi asettuvat velvollisuus ja yksilölähtöisyys virallisen koulun puitteissa. Lisäksi on esitetty, että muusta kouluhenkilöstöstä poiketen nuorisotyöntekijöiden toimintaympäristönä voidaan nähdä yhteisö, joka ylittää fyysisen koulun rajat (Corney 2006, 19; ks. myös Bowie 2002). Koulunuorisotyön vahvuuksiksi onkin nähty luottamuksellisten ja turvallisten suhteiden rakentaminen nuoriin ja näiden oppimisen tukeminen kokonaisvaltaisella ja nuorista lähtevällä työotteella (Broadbent, Hart & Papadopoulos 2019, 11).
Nuorisotyön erityislaatuisuutta korostettaessa muut koulun ammattiryhmät saattavat näyttäytyä uhkina. Corney (2006) tuokin esiin, että nuorisotyö tulee helposti koulun intressien “kolonisoimaksi” kohdentuessaan yksittäisiin riskinuoriin täydentäen näin koulutusjärjestelmän korjaavia tavoitteita (Corney 2006, 20). Ideaalitilanteessa koulunuorisotyö muuttaisi sitä, miten nuoret nähdään, miten heitä kuullaan ja kohdellaan ja miten kasvatuksen päämäärät ymmärretään. Näin nuorisotyö olisi koulukulttuuria uudistava voima eikä opettajuuden ja hyvinvointiammattilaisten jatke. (Corney 2006, 23.)
Iso-Britanniassa on pitkät perinteet sille, että nuorisotyötä tehdään kouluissa opetussuunnitelman mukaisen opetuksen rinnalla tai jopa sen ehdoilla (Jeffs 2007, 97–98). Tony Jeffs (2007) näkee nuorisotyön roolin kehittyneen koulussa ja johtaneen mahdollisuuteen muuttaa koulukulttuuria. Jeffsin ideaalissa formaali ja informaali kasvatus sekoittuvat; nuorisotyö ja kouluopetus tekevät yhteistyötä, eivätkä toimi vain rinnakkain samoissa tiloissa (Jeffs 2007, 98). Koulunuorisotyö nähdään mahdollisuutena tai jopa edellytyksenä nuorten tavoittamiselle (Jeffs 2007, 106) ja sen tavoitteena on syventää ja laajentaa koulua käyvien nuorten kasvatuksellisia kokemuksia nuorisotyön keinoin (Jeffs 2007, 98).
Annette Coburn ja Sinéad Gormally (2015) ehdottavat rajapedagogiikan (border pedagogy) käsitettä koulunuorisotyön määrittelemiseksi. Coburnin (2010) mukaan nuorisotyötä voidaan kuvata rajapedagogiikkana kolmesta syystä: 1. nuorisotyö mahdollistaa nuorille kulttuuristen ja sosiaalisten rajojen ylittelyn, 2. nuorisotyössä hyödynnetään rajapintoja, esimerkiksi formaalin ja informaalin kasvatuksen välissä, 3. nuorisotyö toimii erilaisten professioiden ja sektorien rajoilla. Rajapedagogiikan käsitteen ansiona on, että se ei sido nuorisotyötä tiettyihin työmuotoihin tai toimintaympäristöihin (Coburn 2010, 43–44). Coburn ja Gormally pyrkivät rajapedagogiikan käsitteellä ratkomaan nuorisotyön arvopohjasta nousevia haasteita, kuten vapaaehtoisuuden siirtämisen nuoria velvoittavaan ympäristöön. Rajapedagogiikka auttaisi heidän mukaansa korostamaan formaalin ja informaalin kasvatuksen samansuuntaisuutta, sen sijaan, että ne nähtäisiin vastakohtina (Coburn & Gormally 2015).
Simon Bradford ja Siobain Byrne kuvaavat puolestaan Pohjois-Irlannin kontekstissa koulunuorisotyötä anomaliseksi pedagogiikaksi, joka tuottaa formaaliin ja informaaliin lähestymistapaan perustuvien kasvatusideologioiden välille jännitettä. Tähän jännitteeseen perustuu heidän koulunuorisotyössä havaitsemansa haasteet: opettajien ja nuorisotyöntekijöiden keskinäisten suhteiden ja erilaisten professiorajojen määrittely ja näihin liittyvä auktoriteetista neuvottelu (Bradford & Byrne 2010, 27–28).
Annika Kauhasen (2011) mukaan eroistaan huolimatta koululla ja nuorisotyöllä on samanlaisia päämääriä. Monipuolinen kasvun ja elämänhallinnan tukeminen sekä osallisuuden ja aktiiviseen kansalaisuuden edistäminen yhdistävät sekä perusopetuksen että nuorisotyön tavoitteita. Nuorisotyö tekee koulussa ehkäisevää työtä osana oppilashuoltoa ja sen tavoitteena on yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen sekä erilaisten non-formaalien oppimisympäristöjen luominen (Kauhanen 2011, 6).
Marjo Kolehmainen ja Pauliina Laitinen kirjoittavat, kuinka koulunuorisotyö voi toteutua neljällä tasolla. Tilataso viittaa tilojen yhteiskäyttöön, menetelmätaso nuorisotyön menetelmien hyödyntämiseen ja tiedonvaihtotaso kommunikaatioon, jossa vaihdetaan tietoa toiminnasta, mutta myös yksittäisistä nuorista. (Kolehmainen & Lahtinen 2014, 18–21.) Neljännen tason muodostaa kasvatuskumppanuus, jossa nuorisotyöntekijä on jatkuvasti mukana koulun arjessa yhteistyössä muiden ammattikuntien kanssa. Kirjoittajien mukaan tiiviissä kasvatuskumppanuudessa nuorisotyöntekijän yhteys kunnalliseen nuorisotyöhön saattaa muodostua ohueksi. (Kolehmainen & Lahtinen 2014, 21–22.) Tasojen ohella Kolehmainen ja Lahtinen (2014) nimeävät nuorisotyöntekijälle useita rooleja: luotettava, rinnalla kulkeva aikuinen, kasvattaja ja ymmärtävä ja kuunteleva ohjaaja, vapaa-ajan ja koulun kasvuympäristöjen koordinaattori ja nuorten ja koko kouluyhteisön innostaja sekä yhteisöllisyyden kehittäjä. (Kolehmainen & Lahtinen 2014, 58–60).
Tomi Kiilakoski tutki koulunuorisotyön kehittymistä viidessä suomalaisessa kaupungissa vuosina 2012 ja 2014. Työntekijänäkökulmasta tulkiten koulunuorisotyön hyödyt nähtiin liittyvän ryhmädynamiikkaan eli vertaissuhteiden tukemiseen, koulun sukupolvisuhteiden tukeen sekä osallisuustyöhön. (Kiilakoski 2014.)
Koulunuorisotyötä käsittelevä tutkimuskirjallisuus on toistaiseksi verrattain kapeaa. Sitä luonnehtii erilaisten teoreettisten mallien rakentaminen koulunuorisotyön mahdollisista hyödyistä. Empiiriset tutkimukset ovat olleet vähäisempiä, ja erityisesti nuorten näkökulma on ohut. Kriittisesti voi tulkita, että tutkimuksen keskiössä ovat olleet nuorisotyötä sympatiseeraavat näkökulmat ja toiminnan potentiaalien korostaminen. Jatkossa tehtävänä olisikin vastata seuraaviin kysymyksiin: Mitä ovat toiminnan laatu, vaikuttavuus ja sen arvioinnin tavat? Millainen on se nuoriso- ja koulutuspoliittinen ympäristö, jossa koulunuorisotyö nähdään tehokkaaksi hallinnoinnin tavaksi? Lopulta kenties tärkeimmät kysymykset liittyvät nuorten omiin tarpeisiin, toiveisiin ja kulttuureihin palvelujen saajina sekä niiden kehittäjinä (nuorisotyön tutkimuksen jaottelusta ks. Kiilakoski & Honkatukia 2019, 20-21).
Jatkossa tehtävänä olisikin vastata seuraaviin kysymyksiin: Mitä ovat toiminnan laatu, vaikuttavuus ja sen arvioinnin tavat? Millainen on se nuoriso- ja koulutuspoliittinen ympäristö, jossa koulunuorisotyö nähdään tehokkaaksi hallinnoinnin tavaksi?
Lopuksi
Olemme tässä kirjoituksessa pyrkineet nostamaan aiemman tutkimuskirjallisuuden perusteella esiin näkökulmia siitä, mikä on nuorisotyön paikka osana koulujen ja oppilaitosten arkea ja mikä sen suhde on muihin ammattiryhmiin. Nuorisotyöllä ajatellaan olevan annettavaa kouluyhteisölle. Usein kyse on kuitenkin jonkinlaisen ihannetilan kuvauksesta ja koulun analysointi yhteiskunnallisena ja sosiaalisena yhteisönä jää tekemättä.
Lisäksi olemme tarkastelleet sitä, mitkä ovat koulunuorisotyön tavoitteet sekä minkälaiset ympäristöt ja prosessit ovat yhteydessä toivottujen vaikutusten syntymiseen. Näihin kysymyksiin ei ole tarjolla yksiselitteisiä vastauksia, mutta niiden pohjalta voidaan eritellä joukko ristiin taulukoituja ulottuvuuksia. Seuraavassa esittelemme kaksi neljään ulottuvuuteen perustuvaa kuviota, joista ensimmäinen kuvaa kunnan toteuttaman koulunuorisotyön tavoitteita ja toinen niitä hallinnollisia puitteita, joissa näitä tavoitteita pyritään saavuttamaan.
Nuorisotyöllä on esitetty olevan joukko tavoitteita ja yhteiskunnallisia reunaehtoja, jotka tuottavat nuorisotyöhön jännitteitä (Williamson 2017, 17–18). Yksi keskeisimmistä on jännite yksilölähtöisen ja yhteisölähtöisen nuorisotyön välillä. Koulussa tämä voi tarkoittaa kysymystä, tulisiko koulunuorisotyön työskennellä koulussa ensisijaisesti vaikkapa niiden nuorten kanssa, joille koulunkäynti on hankalaa vai pitäisikö sen työskennellä ensisijaisesti rakentaen kouluyhteisöä nuorille paremmaksi. Nuorisopoliittisesti tämä on yksi aikamme ydinjännitteitä, jossa ratkotaan sitä, millaisen aseman nuorisotyö saa osana hyvinvointityötä: onko sen tehtävä auttaa yksilöitä, jotka ovat jollakin tapaa pudonneet yhteiskunnan tukiverkoista vai rakentaa verkkoja ennaltaehkäisevästi niin, että kukaan ei putoa.
Toinen jännite löytyy siitä, lähdetäänkö toiminnassa nuorten intresseistä vai pyritäänkö ratkaisemaan joitakin aikuisten määrittämiä ongelmia. Käyttäen edellä kuvattua pilarianalyysia (Forkby & Kiilakoski 2014) jännitteitä voi olla esimerkiksi sosiaalipoliittisen pilarin ja demokraattisen pilarin välillä tai kulttuurisen pilarin ja terveydellisen pilarin välillä.
Nuorisotyölle osallisuus on keskeinen arvo, joka ohjaa myös menetelmävalintoja. Koulunuorisotyötä koskevassa kirjallisuudessa nuorten osallisuutta ja roolia on kuitenkin pohdittu niukasti. Kysymykseen liittyy koulun luonne ikäluokkaperusteisena, oppivelvollisuuteen perustuvana, valtion ohjaamana ja ryhmämuotoisena instituutiona. Onkin esitetty, että koulunuorisotyötä tehdään pikemminkin instituutio- kuin nuorisolähtöisesti (Kiilakoski 2014). Kun Nuorisotutkimusverkostossa jatkossa tutkimme koulunuorisotyön vaikuttavuutta, on olennaista eritellä sitä, miten yksilö- ja yhteisönäkökulmat näkyvät tavoitteissa sekä sitä, missä määrin nuoret voivat niihin vaikuttaa.
Nuorisotyölle osallisuus on keskeinen arvo, joka ohjaa myös menetelmävalintoja. Koulunuorisotyötä koskevassa kirjallisuudessa nuorten osallisuutta ja roolia on kuitenkin pohdittu niukasti.
Tutkimuskirjallisuutta sovellettaessa on huomioitava suomalaisen koulutusjärjestelmän ominaispiirteet. Tällaisia ovat esimerkiksi opettajien ja oppilaiden väliset suhteet, koulun tukirakenteet, koulujen yhteydet yhteiskuntaan, valtakunnallisten opetussuunnitelman perusteiden asettamat velvoitteet sekä koulun asema moniammatillisena hyvinvointityönä. Toistaiseksi kirjallisuudessa on pohdittu verrattain vähän erilaisia yhtäläisyyksiä koulun yhteisölliseen ja yksilölliseen oppilashuoltoon yleensä ja vaikkapa koulukuraattorien tai -psykologien toteuttamaan hyvinvointityöhön. Tähän liittyvä jännite on, tehdäänkö koulunuorisotyön suunnittelua ensisijaisesti nuorisotoimista käsin vai yhteistyössä kouluyhteisön ja vanhempien kanssa. Toinen työn organisointiin liittyvä jännite on se, tehdäänkö koulunuorisotyötä yksittäisen koulun tilanteesta käsin vai osana kuntakohtaista opetussuunnitelmaa yhteisine tavoitteineen.
Koulunuorisotyön kehitys Suomessa on edennyt yksittäisistä kunnista ja kuntien välisistä verkostoista käsin. Sen koulutuspoliittisena taustana on osallisuutta, yhteistyötä ja koulun yhteiskunnallisia sidoksia korostava uusi opetussuunnitelma, mutta myös koulutuksen näkeminen entistä laajemmin hyvinvointitehtävien kautta. Samalla on lisääntynyt keskustelu siitä, että koulutusmyönteisen suhteen rakentaminen luo pohjaa jatkuvalle oppimiselle. Nuorisopoliittisena taustana on lisääntynyt monialainen ja moniammatillinen työ. Kun koulunuorisotyön yhteiskunnallinen asema kasvaa, lisääntyy tarve tuottaa siitä tietoa. Tutkimushankkeen edetessä rakennamme niin aiempiin tutkimuksiin perustuen kuin empiirisiin aineistoihin tukeutuen ymmärrystä yhtäältä koulunuorisotyön käsitteestä ja toisaalta kouluissa ja oppilaitoksissa toteutettavan nuorisotyön nykytilasta Suomessa. Tämän tiedon pohjalta voimme tutkia kouluissa ja oppilaitoksissa toteutettavan nuorisotyön vaikuttavuutta.
Kirjoittajat
Susanna Jurvanen
FM, tutkija
Nuorisotutkimusverkosto
susanna.jurvanen@nuorisotutkimus.fi
Eila Kauppinen
FT, tutkijatohtori
Nuorisotutkimusverkosto
eila.kauppinen@nuorisotutkimus.fi
Tomi Kiilakoski
FT, vastaava tutkija
Nuorisotutkimusverkosto
tomi.kiilakoski@nuorisotutkimus.fi
Antti Kivijärvi
YTT, erikoistutkija
Nuorisotutkimusverkosto
antti.kivijarvi@nuorisotutkimus.fi
Sofia Laine
VTT, dos., erikoistutkija
Nuorisotutkimusverkosto
sofia.laine@nuorisotutkimus.fi
Pia Nyman-Kurkiala
FT, dos. (sosiologia), nuorisotutkimuksen oppiaineesta vastaava tutkija
Åbo Akademi
Anna Siegfrids
VTM (sosiaalityö), projektikoordinaattori Nuoskassa
Åbo Akademi
Lähteet:
Ahlberg, Jenna, Appelgren, Jani, Häsä, Sari, Järvinen, Eveliina, Komulainen, Tuulikki, Koponen, Petteri, Kääpä, Jutta, Laitinen, Markus, Penttilä, Annariina, Rihu, Maritta & Tani, Hanna (2018) Koulunuorisotyön käsikirja: vinkkejä ja työmenetelmiä nuorisotyöntekijälle. https://www.nuortenkouvola.fi/wp-content/uploads/sites/4/2018/12/Koulunuorisotyo_kasikirja_WEB.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Viitattu 22.04.2021
Aluehallintovirasto (2020) Korona-avustuksilla lisää tukea ja kohtaavia aikuisia lasten ja nuorten arkeen. Tiedote 13.11.2020. https://www.sttinfo.fi/tiedote/korona-avustuksilla-lisaa-tukea-ja-kohtaavia-aikuisia-lasten-ja-nuorten-arkeen?publisherId=69818103&releaseId=69893902 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Viitattu 19.4.2021.
Bowie, Vaughan (2002) Youth work in educational settings. University of Western Sydney.
Bradford, Simon & Byrne, Siobain (2010) Beyond the boundaries: resistances to school‐based youth work in Northern Ireland. Pastoral Care in Education 28:1, 19–31. https://doi.org/10.1080/02643940903535967 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Broadbent, Robyn, Hart, Karen & Papadopoulos, Theo (2019) The Hester Hornbrook Academy Classroom Youth Worker Research Project. Final Report. Melbourne: Victoria University. https://www.mcm.org.au/-/media/mcm/content-repository-files/the-hester-hornbrook-academy-classroom-youth-worker-research-project.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Viitattu 12.3.2021.
Cavell, Stanley (2010 [1979]) The Claim of Reason. Oxford: Oxford University Press.
Coburn, Annette (2010) “Youth work as border pedagogy.” Teoksessa Janet Batsleer & Bernard Davies (toim.) What is Youth Work? Exeter: Learning Matters.
Coburn, Annette & Gormally, Sinéad (2015) “Youth Work in Schools.”Teoksessa Graham Bright (toim.) Youth work: histories, policy and contexts. London; New York: Palgrave Macmillan, 34–46. https://hull-repository.worktribe.com/preview/1094731/2018-09-30%2013734%20Gormally.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Viitattu 19.4.2021.
Cooper, Trudy (2013) Institutional Context and Youth Work Professionalization in Post-Welfare Societies. Child & Youth Services 34, 112–124. https://doi.org/10.1080/0145935X.2013.785877 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Cooper, Trudi (2018) Defining youth work: Exploring the boundaries, continuity and diversity of youth work practice. Teoksessa Pam Alldred, Fin Cullen, Kathy Edwards & Dana Fusco (toim.) The SAGE handbook of youth work practice. Lontoo:SAGE, 3–17.
Corney, Tim (2006) Youth work in schools: Should youth workers also be teachers? Hunter Youth Studies Australia 25 (3), 17–25.
Forkby, Torbjörn & Kiilakoski, Tomi (2014) Building capacity in youth work. Perspective and practice in youth clubs in Finland and Sweden. Youth & Policy 112, 1–17.
Jeffs, Tony (2007) Crossing the divide: school-based youth work. Teoksessa Roger Harrison, Cathy Benjamin, Sheila Curran & Rob (toim.) Leading Work with Young People. London: Sage UK, 97–108.
Kalliomaa, Johanna & Ahonen-Walker, Mari (2019) Kunnallinen nuorisotyö Suomessa 2019. Helsinki: Kuntaliitto.
Kauhanen, Annika (2011) Yhteisöllisen pedagogiikan ABC. Koulun yhteisöllisyyden ja osallisuuden kehittäminen nuorisotyön keinoin. Helsinki: HUMAK. https://www.tyoelamanverkko-opisto.fi/materials/yhteisollisen-pedagogiikan-abc.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Viitattu 12.3.2021.
Kiilakoski, Tomi (2014a) Koulu on enemmän. Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura.
Kiilakoski, Tomi (2014b) Pilareiden varassa. Kommenttipuheenvuoro – Nuorisotyön tulevaisuus. Nuorisotutkimus 2/2014, 60–70.
Kiilakoski, Tomi (2019) Youth Work Education in Finland. Publications 223, international 149, Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/ Nuorisotutkimusseura
Kiilakoski, Tomi (2021, ilmestyy) Tullakseen aikuiseksi on ensin saatava olla nuori. Näkökulmia nuorisotyöhön kasvatuksena. Hyväksytty julkaistavaksi teoksessa Tommi Hoikkala (toim.) Mitä Jyväskylä tarkoittaa – nuorisotyön yhteisötietokirja. Helsinki: Nuorisotutkimusseura.
Kiilakoski, Tomi & Honkatukia, Päivi (2018) Johdanto: miten tutkia nuoria ja nuorisotyötä? Teoksessa Tomi Kiilakoski & Päivi Honkatukia (toim.) Miten tutkia nuoria ja nuorisotyötä. Tampere: Vastapaino & Helsinki:Nuorisotutkimusseura, 8–28.
Kolehmainen, Marjo & Lahtinen, Pauliina (2014) Nuorisotyötä koulussa. Yhteisen toimintakulttuurin kehittäminen. Helsinki: Humak. https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/93302/978-952-456-174-7.pdf?sequence=1 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Viitattu 19.4.2021.
Malm, Karla (2021) ”Parempi vaihtoehto kuin 80-luvun Suomi”? Nuorisotyön tekijät, paikat ja ympäristöt vuonna 2030. Humanistinen ammattikorkeakoulu julkaisuja, 119. https://www.humak.fi/wp-content/uploads/2021/04/Parempi-vaihtoehto-kuin-80-luvun-Suomi.pdf (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)Viitattu 27.5.2021.
Nieminen, Juha (2007) Vastavoiman hahmo – Nuorisotyön yleiset tehtävät, oppimisympäristöt ja eetos. Teoksessa Tommi Hoikkala & Anna Sell (toim.) Nuorisotyötä on tehtävä. Menetelmien perustat, rajat ja mahdollisuudet. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto/Nuorisotutkimusseura, 21–43.
Opetus- ja kulttuuriministeriö (2021) Toimenpideohjelman kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Julkaistu 26.1.2021. https://minedu.fi/kiusaamisen-ehkaisemisohjelma (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Viitattu 25.3.2021.
Ord, Jon (2016) Youth work process, product and practice: creating an authentic youth work curriculum in work with young people. New York: Routledge.
VANUPO 2020– 2023. Valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma 2020–2023. Opetus- ja kulttuuriministeriö, julkaisuja 2020:2. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/162007/OKM_2020_2_VANUPO_fi_u.pdf?sequence=1&isAllowed=y (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) Viitattu 26.5.2021
Williamson, Howard (2017) Winning space, building bridges – What youth work is all about. Teoksessa Hanjo Schild, Nuala Connolly, Francine Labadie, Jan Vanhee & Howard Williamson (toim.) Thinking seriously about youth work and how to prepare people to do it. Youth Knowledge #20. Council of Europe and European Commission. https://pjp-eu.coe.int/documents/42128013/47261623/Thinking+seriously+about+YW.pdf/6b620a71-f7be-cf80-7da9-17408a3960ba (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)Viitattu 8.4.2021.
