Leena Paasio: Bengtskär itä kahdeksan. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) WSOY 2023. 279 s.
Leena Paasion Bengtskär itä kahdeksan on jatko-osa vuonna 2022 julkaistulle nuortenjännärille Harmaja luode seitsemän. Tarinassa seurataan purjehdusta harrastavan kolmikon Eetun, Sallan ja Rasmuksen sekä heidän kaveriporukkansa vaiheita. Lukiolaisarjen ja teinijännitteiden ohella keskiössä on se, miltä tuntuu, kun turvallinen elämä järkähtää pahasti paikoiltaan.
Tarinassa tragedia osuu Eetun perheeseen. Äiti, meribiologi Ilona Virta katoaa aamu-uinnillaan, eikä poliisikaan saa selville, mitä oikein on tapahtunut. Onko sattunut onnettomuus? Vai liittyykö katoaminen jotenkin Virran työhön Suomen ympäristökeskuksessa? Tinkimättömällä tutkijalla kun on myös vastustajansa. Varsinkaan Eetu ei suostu uskomaan, että taitavaksi uimariksi tiedetty äiti olisi hukkunut. Poika ryhtyy penkomaan tapausta, ja vastaan tulee kaikenlaista outoa ja epäilyttävää.
Tarinan aloitusosassa jännäripuoli jäi vielä käynnistelyasteelle, mutta kertomuksen päättävä teos on tässä suhteessa antoisampi. Varsinkin lopussa rytisee oikein kunnolla, ja salaisuudet paljastuvat paljon suuremmiksi kuin miltä alun perin vaikutti. Jännitys jää silti lopulta sivuosaan, kun nuortenromaanien vakioteema, ihastuminen ja sen herättämät tunnekuohut valtaavat näyttämön.
Koska kirjan takakannessakin on selvä vihjaus sisältöön, uskallan paljastaa, että ihastumisen kutkuttavien, raastavien ja koko elämän ylösalaisin myllertävien tunteiden vallassa riutuu Rasmus. Hän tuntee epätoivoista vetoa Eetua kohtaan, eikä kuvio ole ollenkaan yksinkertainen. Rasmus ja Eetu ovat nimittäin toistensa pahimmat kilpailijat purjehduksessa, eivätkä välit ole olleet aina kovin lämpimät harrastuksen ulkopuolisessakaan elämässä.
Rasmus on ökyvarakkaan perheen poika, eikä hänellä ole oikeastaan ollut koskaan todellisia ystäviä. Poikaan iskostettu pyrkyrihenki ja alituinen voiton tavoittelu on opettanut näkemään kaikki muut vain kukistettavina vihollisina. Rasmus on suojautunut sosiaalisilta kolhuilta ylimielisyydellä, ja käytöstä on usein värittänyt omakehu ja rehentely.
Vähitellen Rasmus alkaa kuitenkin tehdä eroa sekä isänsä että isän puolen sukunsa ihanteisiin. Poika rohkaistuu ja alkaa hitaasti mutta vakaasti puhua ja toimia niin kuin tuntuu hyvältä ja ennen kaikkea oikealta, ei vain niin kuin on tottunut tekemään.
Tarinan ensimmäinen osa kerrottiin Eetun näkökulmasta ja tässä toisessa minäkertojana on Rasmus. Teos kasvaakin komeaksi kuvaukseksi oman polun etsimisestä ja pyristelystä kohti vapautta vanhempien antamista malleista.
Aikuisista, edes Rasmuksen Erkka-isästä ja Erik-isoisästä, ei onneksi tehdä täysiä hirviöitä, vaikka aihettakin ehkä olisi. Hiukan tyypiteltyjä hahmot toki ovat, mutta jonkinlaista kehitystä on havaittavissa myös heissä. Sivuhenkilöissäkin on useita rakastettavia tyyppejä. Esimerkiksi muodollisella kielenkäytöllä leikittelevä peli-intoilija Hene sekä Eetun ikäisekseen kypsän oloinen ja tarkkavaistoinen pikkusisko Isla täydentävät sopivasti tarinan maailmaa.
Paasio on itsekin purjehtija, ja sen huomaa. Teoksen purjehduskuvaukset ovat nautinnollista luettavaa myös kaltaiselleni maakravulle. Pärskeet roiskuvat kasvoille ja tuuli humisee korvissa. Purjehdustermejä vilisee sivuilla tiuhaan, mutta ummikko saa tulkinta-apua loppuun koostetusta sanastosta.
Tarinat, jotka jakautuvat kahteen eri teokseen ovat toisinaan hankalia hallita. Ensimmäinen kirja voi jäädä laimeahkoksi esittelyksi, ja päätösosassa tulee kiire vetää langat yhteen. Paasion tarina kuitenkin onnistuu pitkälti välttämään tämän ansan.
Kirjat kannattaa mahdollisuuksien mukaan lukea yhtenä pakettina, jolloin kokonaisuus on helpointa hahmottaa. Näin myös näkökulmahenkilön vaihdoksesta saa kaikki mahdolliset vivahteet irti.
Marjo Jääskä
FM, vapaa kirjoittaja