Hyppää sisältöön

Tutkimus nuorten kokemuksista korona-aikana

Toimet koronaviruksen (Covid-19) leviämisen ehkäisyssä vaikuttivat kaikkien suomalaistenkin elämään maaliskuusta 2020 alkaen. Pandemiarajoitukset vaikuttivat liikkumiseen, sosiaaliseen kanssakäymiseen, koulutukseen, palveluihin, talouteen, terveyteen ja hyvinvointiin. Tilanne oli haastava koko väestölle, mutta rajoitustoimilla tunnistettiin olevan myös selkeitä sukupolvipoliittisia vaikutuksia. Erityinen huoli kohdistui toisaalta ikäihmisten, toisaalta lasten ja nuorten hyvinvointiin ja terveyteen.

Tutkimushankkeessa tarkasteltiin monitieteisen nuorisotutkimuksen viitekehyksessä kvantitatiivisin ja kvalitatiivisin sekä vertailevin menetelmin, miltä koronatilanne ja sen pitkittyminen vaikuttivat nuorten näkökulmasta, miten he kokivat erilaiset rajoitustoimet ja niiden vaikutukset arkeensa ja hyvinvointiinsa, mitä palveluita nuoret käyttivät korona-aikana, sekä nuorten keinoja selvitä pitkittyneestä koronatilanteesta.

Hankkeen tulokset raportoitiin verkkojulkaisuina loppuvuodesta 2020 käynnistyneessä Poikkeusolot – nuorten arki korona keskellä -kirjoitussarjassa.

Tutkimushankkeen aineistot

Tutkimushankkeessa tehtiin toistuvia tiedonkeruita, joita täydennettiin alkuvuonna 2020, juuri ennen koronapandemian puhkeamista kerätyillä Nuorisobarometrin 2020 ja Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen 2020 aineistoilla, joissa on tarkasteltu nuorille suunnattuja palveluja sekä lasten ja nuorten harrastamista ja vapaa-aikaa.

Nämä ennen koronaa ja pandemiatilanteen eri aikoina kerätyt aineistot muodostavat tutkimuksellisesti erittäin kiinnostavan aikasarjan, joka tarjoaaa ainutlaatuista seurantatietoa nuorten kokemuksista sekä nuorten tilanteiden vaihtelusta pitkittyneessä pandemiatilanteessa.

Hankkeessa tehdyt aineistonkeruut

  • Ensimmäinen aineistonkeruu (n=1001) toteutettiin jo alkusyksyllä 2020, kun pandemia-aikaa oli Suomessa eletty vajaat puoli vuotta, joten tarkastelujakso kattoi kevään laajan yhteiskunnallisen sulkutilan ja sen jälkeisen, melko normaaleissa oloissa vietetyn kesän. Aineiston pohjalta laaditut viimeiset kirjoitukset ilmestyivät kesäkuussa 2021.
  • Toinen aineistonkeruu (n=1020) toteutettiin alkukesästä 2021. Tätä aineistoa hyödyntävä ensimmäinen julkaisu ilmestyi elokuussa 2021.
  • Kolmas aineistonkeruu (n=1003) valmistui loppuvuonna 2021 ja sitä on päästy hyödyntämään hyödyntämään alkuvuodesta 2022 alkaen ilmestyneissä kirjoituksissa. Uusina kysymyksinä tässä aineistonkeruussa nuorilta kysyttiin heidän näkemyksiään koronapassista ja -rokotteista.
  • Neljäs aineistonkeruu (n=1010) toteutettiin huhti-toukokuussa 2022. Uusina kysymyksinä nuorilta kysyttiin heidän näkemyksiään koronarajoituksista ja ajankohtaisista aiheista, kuten muuttuneesta maailmanpoliittisesta tilanteesta ja sotilaallisesta hyökkäyksestä Ukrainaan.
  • Viides aineistonkeruu (n=1005) valmistui loppuvuonna 2022. Verrattuna aikaisempiin tiedonkeruihin, koronatilanne ei samalla tavalla enää rajoittanut arkea ja erinäisistä rajoituksista oli luovuttu. Viidennessä tiedonkeruukierroksella kysyttiin pääasiassa samoja teemoja kuin aiemminkin, keskittyen viimeaikaisiin poikkeuksellisiin tapahtumiin.

Hankkeen rahoitus

Hanke toteutettiin opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella.

Aloitusvuosi:
2020
Lopetusvuosi:
2023

Hankkeen tutkijat

Eila Kauppinen

FT, KTM, KM, aineenopettaja
Tutkimusjohtaja
044 416 5335
eila.kauppinen@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili

Lotta Haikkola

VTT, dosentti
Akatemiatutkija
044 4165 300
lotta.haikkola@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili

Tuuli Pitkänen

FT, VTL, dosentti
Tutkimuspäällikkö
041 517 8678
tuuli.pitkanen@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili