Hyppää sisältöön

Uudessa artikkelissa käsitellään nuorten alakulttuurista katsetta

Nuorisotutkimusseuran tutkijatohtori Malin Fransberg ja Tampereen yliopiston väitöskirjatutkija Nadezhda Vasileva ovat julkaisseet tutkimusartikkelin graffitimaalareiden ja tarrataitelijoiden luovasta tavasta tulkita kaupunkitilaa alakulttuurisina paikkoina. Artikkeli tarkastelee alakulttuurisen katseen käsitettä, jolla analysoidaan nuorten omaehtoista tapaa tunnistaa ja tulkita itselleen merkityksellisiä tiloja kahdessa erilaisessa kaupungissa. Metodologinen artikkeli perustuu kahteen, Pietarin tarrataiteilijoiden ja Helsingin graffitimaalareiden yhteisöjen etnografisiin tapaustutkimuksiin. Artikkelin idea syntyi tutkijoiden huomattua tapaustutkimuksiensa kautta, että he olivat oppineet erilaisia tapoja tunnistaa alakulttuurisia ”tiloja” (eng. spot) kaupunkitilassa. Artikkeli tuo esille, kuinka graffitimaalarit ja tarrataitelijat haastavat omalla toiminnallaan erityyppistä kaupunkikontrollia Pietarin ja Helsingin kaduilla.

Metodologinen artikkeli perustuu tutkijoiden väitöskirjatutkimusten jälkeisiin tuotoksiin. Fransbergin ja Vasilevan artikkeli on myös jatkumoa Nuorisotutkimusseuran päättyneelle tutkimushankkeelle Diginuoruus mediakaupungissa – Urbaanietnografisia avauksia Helsingin ja Pietarin kaduilla ja asemilla (2016–2018).

Artikkelin voi lukea ilmaiseksi verkossa:

Fransberg, M., Vasileva, N. (2024) Practicing Subcultural Gaze: Sticker Artists and Graffiti Writers Navigating Between Recognition and Control in Urban Spaces (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). International Journal of the Sociology of Leisure (2024). https://doi.org/10.1007/s41978-024-00165-1 (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Kuva: Unsplash.

Malin Fransberg

YTT
Tutkijatohtori
malin.fransberg@nuorisotutkimus.fi

Tutkijan profiili

Jaa somessa: