YouthWiki –verkosto juhlii tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäiväänsä. Vuonna 2015 perustetusta YouthWikistä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) on tullut keskeinen Euroopan maiden nuorisopolitiikkaa tarkasteleva online-tietokanta. Sivusto tarjoaa kattavaa tietoa 34 maan nuorisopolitiikasta ja nuoriin kohdistuvista toimista, ja tukee näin tietoon perustuvaa eurooppalaista yhteistyötä ja vertaisoppimista nuorisosektorilla sekä avustaa Euroopan komissiota ja kansallisia päätöksentekijöitä. Suomen tietojen osalta tietokantaa päivittää Nuorisotutkimusseura (lisätietoa YouthWikin hankesivulta).
Merkityksellistä kansainvälistä yhteistyötä
10-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanoviraston (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (EACEA) alla toimivan ja YouthWikiä koordinoivan yksikön johtaja Florence Mondin korostaa, että YouthWikin tehtävänä on vahvistaa tietämystä nuoria koskevista politiikkatoimista Euroopassa:
”Vain kymmenessä vuodessa YouthWikistä on tullut keskeinen lähde maiden kansallisen tason nuorisopolitiikasta, mikä edistää ymmärrystä ja tiedonvaihtoa Euroopassa. Tämä vuosipäivä on muistutus energiasta ja luovuudesta, jotka edistävät verkostomme työtä, sekä sitoutumisestamme tukea nuoria ja heidän kanssaan työskenteleviä.”
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisotyön ja -politiikan vastuualueen johtaja Henni Axelin painottaa niin ikään YouthWikin eurooppalaisen yhteistyön ja vertaisoppimisen merkitystä:
”On tärkeää, että eri maiden hyvät käytännöt ovat helposti saatavilla kansallisen päätöksenteon tueksi ja toiminnan kehittämiseksi. Esimerkiksi nuorten osallisuuteen liittyvät nuorivaikutusten arviointien käytössä olevat mallit ovat olleet meille hyödyllisiä”, toteaa Axelin.
Jatkuvasti kehittyvä yhteistyöverkosto
Tietokanta on uudistunut merkittävästi vuosien saatossa ja vuonna 2022 se alkoi julkaista vertailevia raportteja nuorille keskeisistä aiheista, kuten koronapandemian vaikutuksista nuorten mielenterveyteen (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).
”On ollut mahtavaa olla osana projektia alusta lähtien. Kymmenen vuotta sitten meillä ei ollut tämänkaltaista kattavaa lähdettä maiden kansallisen tason nuorisopolitiikasta – tieto löytyi hajanaisesti eri lähteistä ja oli hankalasti saavutettavissa. YouthWiki on täyttänyt tämän aukon. Paljon kehitystä on tapahtunut informaation laajuudessa sekä siinä, miten tietoa hyödynnetään: uusia maita, aiheita ja analyyttisiä raportteja… ja lisää on tulossa!”, iloitsee YouthWiki-analyytikko Giulia Paolini.
YouthWikiä rahoittaa Erasmus+ ja opetus- ja kulttuuriministeriö.


