Mila Teräs: Yökirjeitä (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.). Otava 2022. 176 s.
Tyttöjen kohtaama seksuaaliväkivalta ja -häirintä on hätkähdyttävän yleistä. Esimerkiksi vuoden 2021 kouluterveyskyselyn mukaan 8.- ja 9.-luokkalaisista tytöistä 48 prosenttia oli vuoden aikana kokenut seksuaalista ehdottelua tai ahdistelua. Ammatillisissa oppilaitoksissa ja lukioissa opiskelevien kohdalla luku oli vieläkin suurempi.
Tämän vastenmielisen ilmiön ympärille kiertyy Mila Teräksen nuortenromaani Yökirjeitä.
Frida on juuri aloittanut peruskoulun viimeisen luokan, mutta elämä ei suju entiseen malliin. Olo tuntuu raskaalta, kouluhommiin on vaikeaa keskittyä ja paras ystävä Armi on löytänyt uusia kavereita.
Tilannetta pahentaa se, ettei Frida saa öisin nukuttua. Kouluterveydenhoitajan neuvosta tyttö ryhtyy kirjoittamaan huolipäiväkirjaa. Yöllisten merkintöjen, ”yökirjeiden”, avulla Frida alkaa vähitellen ymmärtää, mitä hänelle on tapahtunut ja löytää sanoja sen kuvaamiseen.
Tarina kulkee kahdessa tasossa ja säikeet kietoutuvat toisiinsa tunnelmaa tihentäen. Fridan ahdinko syvenee, mitä pitemmälle edetään, ja lopulta tyttö ei enää jaksa pitää kaikkea sisällään, vaan kertoo tapahtuneesta, ensin uudelle ystävälleen Neolle, sitten myös äidilleen.
Fridan ajatuksissa ja vaiheissa havainnollistuvat hyvin tämän päivän teinien paineet. Esimerkiksi sosiaalisen median lietsoma ulkonäkökeskeisyys ja onnellisen elämän vaade vääristävät todellisuutta. Jatkuvasti on näytettävä hyvältä ja menestyvältä, oli arki päivitysten takana mitä tahansa.
Fridakin tuntee olevansa koko ajan arvioivan ja armottoman katseen kohteena. ”Silmä katsoi kaikkea, mikä hänessä oli vialla. Se tuijotti kaikkea, mikä hänestä puuttui. Kaikkea, mikä hänessä ei ollut niin kuin muilla.”
Huomion saaminen söpöltä ja kivalta nettituttu Nikolta on ymmärrettävästi mukavaa, eikä Frida malta katkaista yhteydenpitoa, vaikka Nikosta paljastuu tympeitäkin piirteitä. Se, että kelpaa jollekin tuntuu tärkeämmältä kuin varovaisuus.
Riskeistä huolimatta Frida alkaa tapailla Nikoa ja yhdessäolo on aluksi enimmäkseen ihanaa. Pian mies alkaa kuitenkin ahdistella ja painostaa, eikä kunnioita tytön ilmaisemia rajoja tai usko kieltoja. Silti Frida ei osaa pyristellä ulos kuviosta ja kokee Nikon sohvalla lopulta painajaismaisia hetkiä.
Teräs tekee onneksi hyvin selväksi sen, että Frida ei ole missään nimessä syyllinen yhtään mihinkään. Poliisikin suhtautuu asiaan vakavasti.
Myös Fridan äidin reaktio tapahtuneeseen on esimerkillinen.
Äiti on tietysti järkyttynyt, mutta tukee tytärtään, eikä moiti edes alkoholin käytöstä. Kaikki vanhemmat tuskin kykenevät vaikeissa tilanteissa näin kypsään käytökseen, mutta ehkä tämä silti rohkaisee niitä nuoria lukijoita, jotka kantavat raskasta salaisuutta ja miettivät uskaltavatko kertoa siitä aikuiselle.
Tummasävyiseen kokonaisuuteen valonpilkahduksia tuovatkin nimenomaan Fridan empaattiset ja ymmärtävät läheiset: tytön mielestä ärsyttävä, mutta silti rakastava äiti, burleskia harrastava vapaamielinen mummi sekä todelliseksi sielunsukulaiseksi osoittautuva Neo. Myös Neon kautta uudelleen virinnyt hevos- ja keppihevosharrastus auttaa suuresti paineiden keskellä.
Kuvaukset talli- ja ratsastustuokioista tuovat esiin myös sen, miten väkivallan uhriksi joutuminen lukitsee kehon ja saa sen tuntumaan vieraalta. Fridan on aluksi vaikea rentoutua hevosen selässä, eikä eläimen hallitseminen onnistu.
Kun Fridan olo alkaa vähitellen parantua, ratsastaminenkin sujuu paremmin. ”Frida sulautui hevosen rytmiin, antoi avut oikealla hetkellä. Hän oli valmis. Huimaava vapauden tunne valtasi hänet, kun iso eläin lahjoitti koko voimansa hänen käyttöönsä.”
Raskaasta aiheestaan huolimatta Yökirjeet ei ole musertavaa tai uuvuttavaa luettavaa. Teoksen rakenne on miellyttävän jäntevä, ja kieli kauniin runollista ja sävykästä. Teos osoittaa jälleen myös sen, että painavaan viestiin ja rikkaaseen lukukokemukseen ei välttämättä tarvita runsaasti sanoja tai laveaa selittelyä.
Marjo Jääskä
FM, vapaa kirjoittaja