Olin ollut mukana Otaniemen lukion kestävyystoiminnassa puolitoista vuotta. Niiden puolentoista vuoden aikana tuli tehtyä yhtä sun toista: Kävimme läpi kestävyysasioita yleisesti, opiskelijoiden ja opettajien suhtautumista niihin, pidimme huolta koulumme kasvatusparvekkeesta, keräsimme rahaa ilmastotyön edistämiseksi. Kaikki oli kuitenkin teoreettista, kunnes:
Syksyllä 2024 lukion Kestävän tulevaisuuden tiimissä mainittiin uusi pilottihanke, Planetaarinen puutarha. Puutarha toi väylän olla kytköksissä luontoon, ei vain opiskelemalla ilmiöitä teoriassa, vaan olemalla itse huolehtimassa ja kehittämässä Planetaarista palstaa. Palstan myötä olen tullut seuranneeksi ympäristöasioiden kehitystä aktiivisemmin, ja ennen tekemisen ja vaikuttamisen puutteen aiheuttama lamaannus on väistynyt käsin tekemisen iloksi. Aikaansaamisen tunteen myötä into vaikuttamiseen on lisääntynyt. Puutarhatoiminnan innoittamana ja mahdollistamana olen ollut entistä enemmän mukana myös vaikutustyössä; niin omille vanhemmille kuin Espoon kaupunginjohtajalle on tuotu uutta ajateltavaa.
Lue myös sarjan kaksi muuta blogitekstiä:
Liisa Uljas: Planetaarinen puutarha monilajisen yhteistyön, kohtaamisen, toiminnan ja levon paikkana
Paula Jantunen: Kenttäaseman hiljainen kutsu
Palstan myötä olen tullut seuranneeksi ympäristöasioiden kehitystä aktiivisemmin, ja ennen tekemisen ja vaikuttamisen puutteen aiheuttama lamaannus on väistynyt käsin tekemisen iloksi. Aikaansaamisen tunteen myötä into vaikuttamiseen on lisääntynyt.
Puutarhassa ensimmäinen käynti oli ainutlaatuinen kokemus. Maantiedon opettajani Kirsi Haapamäki, joka oli minut alun perinkin kestävyystoimintaan tutustuttanut, oli myös kutsunut tutkimusprofessori Sofia Laineen näkemään, mitä lukiossamme tehdään. Muuan syksyisenä päivänä kuulin, että jo jonkin aikaa puhuttu puutarha lukiolaisille on valmis visiittiä varten. Lähdin paikalle, sillä olihan tällainen eksoottinen ja aiemmin epärealistiseltakin tuntunut hanke yhtäkkiä hypännyt todellisuuteen.
Tuona syksynä alueella ei ollut paljoa mitään, lähinnä vain vanha kiertokoulurakennus ja paljon erikokoisia puita. Vanhan lehdon kutsu oli vahva, ja kiinnyin alueeseen välittömästi. Eipä aikaakaan, kunnes ryhdyttiinkin hommiin, ja vuoden päästä maasta löytyi vihanneksia, keväällä pystytetyssä aitassa oli lämmin tunnelma ja seutu alkoi olla tuttu. Oli ilmiselvää, että sinne kerran tultuani en koskaan tule lopullisesti sieltä lähtemään, vaikka kuinka valmistuisin ja varttuisin. Puutarha ei ole vain lukiolaisten palsta, se on koko maailman kodin alku.
Puutarha on minulle rauhan saareke kaupungin vilinän ympärillä, ja tietyllä tavalla myös paluu menneisyyteen. Yhdessä opettajien, opiskelijoiden ja joskus jopa opiskelijoiden vanhempien kanssa olemme käyneet sieniretkellä, tutustuneet luonnon villiyrttitarjontaan ja viettäneet aikaa lettujen ja nuotion ympärillä. Nämä yhteisölliset hetket ovat aina päivän, viikon ja kuukaudenkin kohokohtia. Kouluarki, vaikkakin mukaansatempaavaa, on stressaavaa. Otaniemen kaltaisessa betoniviidakossa kaipaa luontoa, rauhaa ja kunnollista konkreettista työtä iänikuisten kokouksien sijaan. Puutarhassa tämä on toteutunut. Olemme viljelleet maata ja perustaneet kasvimaat alusta asti itse, avustaneet aitan rakentamisessa, korjanneet vajaa ja harventaneet varovaisesti puustoa.
Planetaarisen puutarhan vaikutusta yhteisöön ei voi olla huomaamatta. Puutarhassa kaikki luokitellaan kavereiksi. Tutut ja vieraat, opettajat ja opiskelijat, kaikki ovat samalla viivalla, kun kysellään sieniapajien saldoa tai opetellaan villiyrttejä. Olen tutustunut uusiin ystäviin puutarhassa, joiden kanssa olen yhä lukion jälkeenkin ollut kontaktissa. Odotan yhteisiä nuotiohetkiä, mistä kaikki alkoi, kuin kuuta nousevaa.
Planetaarisen puutarhan vaikutusta yhteisöön ei voi olla huomaamatta. Puutarhassa kaikki luokitellaan kavereiksi.
Edelleen, kymmenenkin kerran jälkeen, aina kun palsta-aika sopii kalenteriin, en malta odottaa, mitä päästään tekemään. Vaikka omakin takapiha löytyisi, on Planetaarinen puutarha jo ajatuksen tasolla lumoava. Tuntuu mahtavalta olla osana jotakin uutta, jotakin aitoa, jotakin rakentavaa, jotakin, jonka esimerkkiä toivon seurattavan ympäri maailman. Kun olen puutarhassa, en ole vain pienellä espoolaisella tontilla, vaan jossakin paljon suuremmassa.
Tuntuu mahtavalta olla osana jotakin uutta, jotakin aitoa, jotakin rakentavaa, jotakin, jonka esimerkkiä toivon seurattavan ympäri maailman. Kun olen puutarhassa, en ole vain pienellä espoolaisella tontilla, vaan jossakin paljon suuremmassa.
Kirjoittaja
Arttu Mattila on ylioppilas Otaniemen lukiosta ja tekee siellä parhaillaan siviilipalvelusta.