Hyppää sisältöön

Lausuntopyynnöt tutkimuseettiselle toimikunnalle viimeistään 4.3.

Nuoriso- ja lapsuudentutkimuksen tutkimuseettinen toimikunta pitää vuoden ensimmäisen kokouksensa 18.3.2024. Kokous on samalla joulukuussa nimitetyn uuden toimikunnan ensimmäinen. Mahdolliset konsultaatio- ja lausuntopyynnöt kokouksessa käsiteltäväksi tulee jättää viimeistään 4.3.2024.

Toimikunta tarjoaa eettistä ennakkoarviointia niille Nuorisotutkimusseuran ja Lapsuudentutkimuksen seuran (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) jäsenille, joilla ei omissa organisaatioissaan ole mahdollisuutta tutkimuseettiseen arviointiin.

Ohjeet lausunnon hakemiseksi

Tutustuthan huolellisesti ohjeisiin lausunnon hakemiseksi ennen pyynnön jättämistä. Erityisen tärkeää on, että lausuntopyynnön jättäjä liittää hakemukseen kaikki tarvittavat liitteet. Muussa tapauksessa hakemuksen käsittely viivästyy täydennyspyyntöjen vuoksi.

Lausuntopyyntöä pyydetään erillisellä lomakkeella (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).

Toimikunnan kokousaikataulu vuonna 2024

Toimikunta kokoontuu vuonna 2024 alla olevan aikataulun mukaisesti. Tarvittaessa voidaan järjestää ylimääräisiä kokouksia.

  • ma 18.3. (lausuntopyyntöjen jättö viimeistään ma 4.3.)
  • ma 3.6. (lausuntopyyntöjen jättö viimeistään ma 20.5.)
  • ma 23.9. (lausuntopyyntöjen jättö viimeistään ma 9.9.)
  • ma25.11. (lausuntopyyntöjen jättö viimeistään ma 11.11.)
Jaa somessa:

Aiheeseen liittyvää

Suuntauksia ja tulkintoja. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)

Kenen hyvä, millainen muutos? Moninaisuus toimintatutkimuksessa. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)