Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksissa tarkastellaan 10-29 -vuotiaiden näkemyksiä harrastamisesta, mediasta, liikunnasta ja ajankäytöstä. Ensimmäinen vapaa-aikatutkimus julkaistiin vuonna 2009. Vuosituhannen vaihteessa aihepiiriä käsiteltiin suppeammin nuorten järjestökiinnittyneisyyden näkökulmasta. Nykyään Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus julkaistaan kahden vuoden välein. Tutkimus perustuu kyselyaineistoon.
Vuoden 2024 Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimuksen teemoja ovat kesänvietto, nuorisokulttuurit ja sosiaalinen media. Tutkimus julkaistaan joulukuussa 2025.
Kaikki ilmestyneet vapaa-aikatutkimukset ovat luettavissa valtion nuorisoneuvoston sivuilla (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) maksuttomina verkkoversioina. Painettuja versioita voi ostaa esim. Tiedekirjasta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) (jotkut teokset saattavat olla jo loppuunmyytyjä).
Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimusta julkaisevat Nuorisotutkimusseura, valtion nuorisoneuvosto (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) ja valtion liikuntaneuvosto (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.).
Ajankohtaista
Vaihteleva vapaa-aika. Lasten ja nuorten vapaa-aikatutkimus 2022 (toim. Sinikka Aapola-Kari) julkaistiin toukokuussa 2023. Tutkimuksessa selvitettiin mieluisinta, eniten aikaa vievää ja lopetettua harrastamista. Mukana olivat myös perinteiset kysymykset järjestökiinnittyneisyydestä, tyytyväisyydestä elämän eri alueisiin, vapaa-ajan määrästä ja riittävyydestä sekä erillisteemana nuorten luontosuhde – luonto vapaa-ajan vieton ympäristönä.
Vuonna 2023 ilmestyi varsinaisen vapaa-aikatutkimuksen lisäksi erillisotos saamelaisalueen nuorista. Nuoruuden pohjoisin ulottuvuus – Tutkimus Pohjois-Lapin seutukunnan ja saamelaiseen yhteisöön identifioituvien lasten ja nuorten vapaa-ajasta ja harrastamisesta (toim. Mikko Salasuo, Kati Lehtonen & Kai Tarvainen) ilmestyi syyskuussa 2023. Erillisotos käsittelee Pohjois-Lapin seutukunnan alueella kouluja käyvien 10–19-vuotiaiden lasten ja nuorten vapaa-aikaa ja harrastamista. Mukana on myös saamelaisnäkökulma, mikä tarkoittaa saamelaiseen yhteisöön identifioituvien lasten ja nuorten vastausten erillistä raportointia. Näiltä osin kyseessä on ensimmäinen saamelaisten lasten ja nuorten vapaa-aikaa ja harrastamista laajemmin selvittävä kyselytutkimus.
Ilmestyneet vapaa-aikatutkimukset
Ilmestyneitä vapaa-aikatutkimuksia voit selata Nuorisotutkimusseuran julkaisut-sivulla.
Kaikki ilmestyneet vapaa-aikatutkimukset ovat luettavissa maksuttomina verkkojulkaisuina valtion nuorisoneuvoston verkkosivuilla. (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.)
Painettuja teoksia voi ostaa esim. yhteistyökumppaneiltamme Tiedekirjalta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) tai Rosebud Booksilta (Vieraile ulkoisella sivustolla. Linkki avautuu uuteen välilehteen.) sekä muista hyvin varustelluista kirjakaupoista.
Antti Kivijärvi
YTT
Erikoistutkija
040 062 4689
antti.kivijarvi@nuorisotutkimus.fi